Miksi

tästä uudesta lakimuutoksesta jossa luottotiedot menevät 1.4.2012 alkaen ei ole ilmoitettu velallisille aiemmin?
Laki tiettävästi laadittu jo 2010. Nyt tulee sitten tieto vajaa 2 kuukautta ennen lain voimaantuloa että jos et maksa loppusaldoa, menee luottotiedot.
Onko oikein että nekin jotka ovat saataviaan maksaneet ja ovat jo loppusuoralla, menettävät kuitenkin ne luottotiedot.
Minun tapauksessani olin onnettomuudessa vuonna 2009 ja tuli maksettavaksi sairaalalaskuja melkoinen läjä. Tuolloin asuin avoliitossa, ja odottaessani sairaspäivärahaa ei minulla ollut mitään tuloja. Avomieheni ei pystynyt eikä halunnut laskujani maksaa. Niinpä ne perinnän kautta menivät ulosottoon. Pienen sairaseläkkeen saatuani olen sitten ulosottomiehen kanssa yhteisellä sopimuksella velkaani lyhentänyt kuukausittain.
Nyt on jäljellä enää vajaat pari sataa....summahan kerkesi kasvaa suhteellisen suureksi kun ei ollut sitä maksukykyä.
Maaliskuussa on sitten revittävä jostain tuo summa, eläkkeeni on niin pieni että se jää jopa suojaosuuden alapuolelle.
Kun tätä asiaa selvittelin uo-miehen kanssa, sain kuulla että tämä uusi laki oli suunniteltu niille joilla on miljoonavelat ja tällä lailla estetään kuulemma velkojen vanhenemista.
Jalkoihin jää pienituloiset ja sairaat.
Eniten harmittaa kun tieto tulee näin myöhään. Jos vaikka puolikin vuotta aiemmin olisi tiedon saanut, ilman muuta enemmän sinne voudille olisi yrittänyt maksaa kuukausittain.
Varmaan en ole ainoa jolle näin käy että aivan loppusuoralla tulee isku vasten kasvoja.
Ja niille jotka aikovat kirjoittaa että oma vikasi...älkää vaivautuko. Onnettomuuksille ja sairauksille ei voi mitään, silloin ei välttämättä ole terävimmillään raha-asioiden hoidossa. Minullakin toipuminen edes siedettävään kuntoon kesti vuoden ja silti jouduin eläkkeelle.
25525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

" tällä lailla estetään kuulemma velkojen vanhenemista"

Tällä muutoksella ei ole mitään tekemistä velkojen vanhentumisen kanssa, velat vanhentuvan samanlailla tämänkin jälkeenkin eli ulosottokelpoiset pääsääntöisesti 5 tai15 vuodessa.

Kyllä tästä laki muutoksesta ollut kymmeniä jos ei satoja kertoja eri tiedotusvälineissä, mitä hiukan seurata maailmaa missä elää.

Äänestä
  • Juuri soitin ulosottoon. Turha väittää että lakimuutoksesta olisi ilmoitettu ajoissa,
    Ulosottovirastokin on saanut tiedon tästä muutoksesta vajaa pari viikkoa sitten!!!

    Äänestä

  • Yx Kax kirjoitti:

    Juuri soitin ulosottoon. Turha väittää että lakimuutoksesta olisi ilmoitettu ajoissa,
    Ulosottovirastokin on saanut tiedon tästä muutoksesta vajaa pari viikkoa sitten!!!

    Höpö höpö, sieniäkö olet syönyt?? Johan täyttä roskaa jälleen!

    Laki muutoksesta on tiedotettu ensimmäisen kerran lehdistössä jo 2 vuotta sitten!

    Ohessa linkki Helsingin Sanomien juttuun 1.4.2010:

    "Huhtikuun alussa tuli voimaan myös lainmuutos, jonka mukaan kuluttaja saa maksuhäiriömerkinnän, jos palkan tai eläkkeen kaltaisen toistuvan tulon ulosmittaus jatkuu pitkään. Siirtymäajan vuoksi merkintöjä aletaan kuitenkin rekisteröidä vasta kahden vuoden kuluttua."

    http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Maksuhäiriömerkintä poistuu kun velka vanhenee lopullisesti/1135255817802

    Äänestä

  • roskaa!! kirjoitti:

    Sori...ei tule luettua hesaria, eikä ole lukenut meidän paikkakuntamme ulosottomieskään, vai liekö hänkin sitten sieniä syönyt?

    Äänestä

  • Yx Kax kirjoitti:

    Sori...ei tule luettua hesaria, eikä ole lukenut meidän paikkakuntamme ulosottomieskään, vai liekö hänkin sitten sieniä syönyt?

    jatkoa edelliseen vielä.
    Miten luulet että tuo kyseinen lehtijuttu tavoitti kaksi vuotta sitten kaikki tämän päivän ulosoton asiakkaat. Tämä lakimuutoshan vaikuttaa niihin henkilöihin keillä on maksuohjelma vielä kesken. Miksi he olisivat olleet kiinnostuneita ulosottolaista jos heillä ei ole silloin kaksi vuotta sitten ollut mitään ulosotossa?????
    Taitaa olla joku muu syönyt sieniä....

    Äänestä

  • Herrkutatit hyviä kirjoitti:

    Haloo!!!

    Siitä oli lähes kaikissa lehdissä ja tv-uutisissa joka kanavalla 2 vuotta sitten. Myös tällä palstalla on ollut useampaan kertaan, löytyy tuolta arkistoista!

    Ja myös tänä vuonna on ollut useaan kertaan!

    Pitäisi hiukan seurata maailmaa missä elää, eikä kitistä ettei tiennyt se kun ei ole syy. Tieto on!

    Äänestä

Se taho joka perii...eikö heillä ole mitään ilmoitusvelvollisuutta?
Minulle ainakin tuli täysin yllätyksenä tuo laki, ehkä johtuu sitten siitä että vamman aiheuttamat muisti-ja keskittymishäiriöt saivat asian menemään ohi silmien ja korvien.
Kaikki eivät erinäisistä syistä seuraa talousuutisia, joillain ei ole edes televisiota eikä tule lehtiä.
Minusta kohtuullista olisi että ehkes ulosottovirasto lähettäisi ajoissa tiedotteen tälläisistä muutoksista.
Jos on tehnyt sopimuksen kuten minäkin, miksi toinen osapuoli saa muuttaa sitä ilmoittamatta?

Äänestä
  • Jäljellä vajaa pari sataa ?? Kai nyt joku sulle sen voi lainata kun selvität asian vai oletko pimittänyt häpeillen velat parhailta ystäviltäsi..jos niitä edes on?

    Siis mieti vähän...vajaa pari sataa!? ..sen takia ei kannata todellakaan menettää luottotietoja 3 vuodeksi, maksa vaikka kerralla ja ole syömättä kuukausi!

    Äänestä

  • 3+4 kirjoitti:

    Jäljellä vajaa pari sataa ?? Kai nyt joku sulle sen voi lainata kun selvität asian vai oletko pimittänyt häpeillen velat parhailta ystäviltäsi..jos niitä edes on?

    Siis mieti vähän...vajaa pari sataa!? ..sen takia ei kannata todellakaan menettää luottotietoja 3 vuodeksi, maksa vaikka kerralla ja ole syömättä kuukausi!

    vain parisataa niin, kaikki eivät voi käsittää ettei kaikilla ole mahdollisuutta lainata edes tuota paria sataa keneltäkään.

    Äänestä

No totta helvetissä maksan, pystyn kyllä elämään vaikka kaurapuurolla. Kysymys on lähinnä siitä että näin pienissä tuloissa se 200 ei ole mikään helppo nakki ja jos olisi ilmoitettu ajoissa, olisin voinut jakaa summan useammalle kuulle.
Ja onhan minulla lääkekulujakin melko paljon ja muut pakolliset maksut, siinä ei sun saivartelut syömättömyydestä riitä.
En tässä ainoastaan sitä itkenytkään mikä oma tilanteeni on. Joillain on summa varmaan suurempi ja sen kasaan saaminen yhtäkkiä on hankalaa.
Enkä todellakaan häpeän takia ole pyytämättä lainaa, kyllä ystäväni ovat onnettomuudestani ja sen jälkeisestä tilanteestani tietoisia.
Mutta eipä heilläkään ole heittää yhtäkkiä paria sataa, lapsiperheitä ja vaikka työssä käyvätkin rahat on tiukassa.
Ja sitäpaitsi, mitä järkeä on maksaa velkaa lainalla kun todellakin voi syödä sitä kaurapuuroa kuukauden, pari.
Olisit lukenut hieman tarkemmin, en missään vaiheessa sanonut että jätän maksamatta, harmittelin vain sitä etten ajoissa osannut varautua. Ja muutoinkin, velkani kuuluu ns. suppeaan ulosottoon josta ei aiemmin edes luottotiedot menneet vaikkei olisi maksanutkaan. No minä maksoin sen minkä pystyin.
Lakiin olisi voinut laittaa jonkin rajan, eli jos jäljellä oleva velkasumma on pieni niin siitä ei rokotettaisi vaan annettaisi aikaa maksaa loppuun.
Sen verran tuosta ravintopuolesta...mitenkähän diapeetikot tai muut sairaat joiden terveyteen vaikuttaa ruoka....ovatko hekin sitten henkensä kaupalla syömättä?

Äänestä
  • "velkani kuuluu ns. suppeaan ulosottoon josta ei aiemmin edes luottotiedot menneet vaikkei olisi maksanutkaan"

    Mistäs tämmöistä palturia olet saanut kuulla, ulosotossa saa AINA maksuhäiriön ellei maksua saa kerralla maksettua. mm. suppea ulosotto, siitä tulee merkintä UMS joka poistuu heti kun velan on maksanut kokonaisuudessan pois.

    Ja mitä tulee tuohon sun muuhun vuodatukseen niin ihan on oma vika kun et pidä tietojasi ajantasalla, kuten jo joku tästä mainitisikin tästä asiasta on ollu lehdissä, netissä ym ym tietoa jo pari vuotta. On se vaan kumma kun asiat aina tulee yhenäkin omalle kohdalle...sitten ollaan diipa daapa juu jaa..nyyh!

    Äänestä

  • 10+6 kirjoitti:

    "velkani kuuluu ns. suppeaan ulosottoon josta ei aiemmin edes luottotiedot menneet vaikkei olisi maksanutkaan"

    Mistäs tämmöistä palturia olet saanut kuulla, ulosotossa saa AINA maksuhäiriön ellei maksua saa kerralla maksettua. mm. suppea ulosotto, siitä tulee merkintä UMS joka poistuu heti kun velan on maksanut kokonaisuudessan pois.

    Ja mitä tulee tuohon sun muuhun vuodatukseen niin ihan on oma vika kun et pidä tietojasi ajantasalla, kuten jo joku tästä mainitisikin tästä asiasta on ollu lehdissä, netissä ym ym tietoa jo pari vuotta. On se vaan kumma kun asiat aina tulee yhenäkin omalle kohdalle...sitten ollaan diipa daapa juu jaa..nyyh!

    "Mistäs tämmöistä palturia olet saanut kuulla, ulosotossa saa AINA maksuhäiriön ellei maksua saa kerralla maksettua."
    Suppea ulosotto on ihan oma tapaus ja tavallaan poikkeus, mutta ainakin aikaisemmin oli paljon ulosotossa sellaisia, joilla ei ollut maksuhäiriömerkintää. Eli pääasiassa niitä, joilta perittiin suoraan ulosottokelpoista julkisoikeudellista saatavaa ilman tuomiota, ja joita ei ole todettu varattomaksi, ovat esim. joko maksaneet kerralla tai tehneet maksusuunnitelman ja noudattaneet sitä.

    Lisäksi oli näitä pitkien velkojen velallisia, joilla oli niin vanhat tuomiot, että merkinnät olivat jo uusiutuneet maksimimäärän, eli kun viimeiset merkinnät vanhenivat, niin vaikka edelleen oltiin ulosotossa, uutta luottotietomerkintää ei enää tullut. Uudistuksen tarkoitus on varmaankin estää näiden jo ulosotossa olevien mutta puhtaat luottotiedot omaavien lisävelkaantuminen.

    Äänestä

  • 15+9 kirjoitti:

    Niin ei aikaisemmin olekaan tullut uutta merkintää jos on vaan pysytynyt lyhentämään kaikkia velkoja, se koski kaikkia yleisimpiä merkintätyyppejä. Ja jos ei saanut ollenkaan merkintää vaikka velka meni ulosotoon niin silloin on ollut kyse pienestä summasta tai esim jostain sakosta jne..mutta tuokin edellyttää että velka maksettiin heti pois tai ainakin muutamasssa erässä sopimuksen mukaan.

    Mutta pääsääntöisesti ulosottoon joutuville on tullut ja tulee edelleen jonkinlainen maksuhäiriömerkintä ja lause "velkani kuuluu ns. suppeaan ulosottoon josta ei aiemmin edes luottotiedot menneet vaikkei olisi maksanutkaan" ei todellakaan pidä paikkansa..

    Äänestä

  • 10+5 kirjoitti:

    Älä itse puhu soopaa. Esim verot ovat suoraan ulosottokelpoisia, siis ei merkintää kun menevät ulosottoon. Kun joka vuosi tulee uusia veroja jotka vanhenevat 5vuodessa niin ihminen on voinut olla 10-20v ulosotossa ilman merkintöjä. Näin silloinkin kun noista veroista on valtapsa jäänyt maksamatta

    Äänestä

Juupas ja eipäs keskusteluksihan tämä meni.....
tarkoitus oli vaan ilmaista mielipide siitä ettei velkoja, tässä tapauksessa siis ulosotto, ilmoittanut mitään velalliselle.
Ja sinne olen ollut jatkuvasti yhteyksissä. Eilen sain kuulla että hekään eivät tästä lakimuutoksesta tienneet. Ehkä heiltäkin sitten jäi tuo kahden vuoden takainen lehti-ilmoittelu lukematta ja ymmärtämättä.
Kysymys on edelleen siitä ettei jäänyt reagointiaikaa. Minulle uo-mies nimenomaan vakuutteli että kun maksat säännöllisesti, nimi ei mene. Mitään ei maininnut että takaraja on 1.4.
Siinä olin kai väärässä kun kirjoitin että suppeasta ulosotosta ei tullut aiemmin merkintää vaikkei olisi maksanutkaan, en tiedä, itse olen kuitenkin maksanut.
Oli niin tai näin, keskustelin eilen vielä sosiaaliviraston kanssa tästä asiasta, sielläkään ei kukaan ollut lukenut hesaria. Ja heille oli tullut paljon hätääntyneitä puheluja ihmisiltä joille tämä nimenomaan tuli yllätyksenä.
Voitte haukkua minua vaikka kuinka paljon siitä etten seuraa tarpeeksi lehtiä tai muita tiedotusvälineitä....Mielestäni tälläisestä tulisi kuitenkin ilmoittaa velallisille kirjallisesti, ihan kotiin.
Tuleehan sieltä ulosotosta muutenkin postia joka kuukausi.
Ugh! Olen puhunut, enkä jaksa enää jauhaa. Ne jotka pointtini tajusivat, hyvä niin ja ne jotka eivät...ei voi mitään.
Hauskaa kevättä!

Äänestä
  • Ensinnäkin valehtelet niin että erite lentää suusta, olet joku yöluuserikin näköjään. Kuinka ihmeessä olet joutunut ulosottoon KUN KERROT että """Maaliskuussa on sitten revittävä jostain tuo summa, eläkkeeni on niin pieni että se jää jopa suojaosuuden alapuolelle."""

    Miten sulta voidaan ulosmitata euroakaan kun eläke jää suojaosuuden alapuolelle. Jos olet tuollaiseen suostunut, on onnettomuudessa sun pääkin kolhiintunut tosi pahasti. Tyhjästä on paha nyhjäistä.

    Äänestä

  • Mikä valehtelija. kirjoitti:

    Ensinnäkin valehtelet niin että erite lentää suusta, olet joku yöluuserikin näköjään. Kuinka ihmeessä olet joutunut ulosottoon KUN KERROT että """Maaliskuussa on sitten revittävä jostain tuo summa, eläkkeeni on niin pieni että se jää jopa suojaosuuden alapuolelle."""

    Miten sulta voidaan ulosmitata euroakaan kun eläke jää suojaosuuden alapuolelle. Jos olet tuollaiseen suostunut, on onnettomuudessa sun pääkin kolhiintunut tosi pahasti. Tyhjästä on paha nyhjäistä.

    Pakko nyt vielä vastata, maksan siis vapaaehtoisesti yhteisellä sopimuksella uo-virastolle.
    Juu ja se summa on tosiaan revittävä...olen ollut kohta sen kaksi vuotta säännöllisesti maksava, eli nimi menee huhtikuussa.
    Sillä ei ole merkitystä otetaanko väkisin vai maksetaanko vapaaehtoisesti.
    Yritä nyt itse luuseri tajuta jo.
    Se että valvon öisin, ei liene tee minusta luuseria, johtuu tosiaan unihäiriöt sieltä onnettomuudesta.
    Mutta mitäpä sulle ymmärtämättömälle sen kummemmin vaivautua selittelemään.
    Yritä itse pysyä terveenä ja suurituloisena, sitten kun saisit vielä tuon luonnevikasi kuriin, kaikki olisi hyvin.
    Ja mitä hemmetin pahaa siinä on että "suostun" velkani maksamaan. Sittenkö olisin viisas jos jättäisin maksamatta....en tajua kyllä sinunkaan logiikkaasi. Ettei vaan sullakin ole pää jossain vaiheessa kolahtanut, jos vaikka isukki pudotti vahingossa lattialle...et vaan muista.

    Äänestä

Minulla on hyvät tulot, mutta koska ex-mies ei suostu antamaan minulle tilinnumerooaan, hän perii elatusavut ulosoton kautta. Minun yli 50 000€ vuosituloissa hieman yli 400€ kk elatusmaksu ei ole juuri mitään, mutta kysäisin tuossa pankista olisinko saanut heiltä lainan, että olisin saanut ostettua talon toiselta paikka kunnalta. Pankki sanoi, etten saa, kun on tuo maksuhäiriö merkintä. Sitten virkailija alkoi kyllä pähkäilemään, että jäisihän heille 5h k Helsingissä ja tuo talo vakuudeksi, että ehkä pankinjohtaja voisi käyttää harkintakykyään kun palaa lomiltaan. Minun kiinnostus taloon lopahti sillä välillä, mutta näin se ex pitää minut asunnossa, jonka ikkunoihin hän voi kiikaroida vaikkei tuolta alhaalta puistosta paljon mitää näekään.
Onko kellään tiedossa keinoa, jolla saisin ulosoton lopetettua?

Äänestä
  • Siinä toinen hyväkäs idiootti. MIKSI maksat latiakaan mihinkään! Jos ex ei suostu antamaan tilinumeroa jonne maksat suoraan, et ole maksuvelvollinen kenellekään. Missä helkutissa teidän lain tuntemuksenne ovat! Itse olet ryssinyt asiat jossakin välissä, että on päässyt ulosottomies väliin.
    Sinulla ole mitään 5 h kämppää, varmaan joku liiteri taka-hikiällä.

    Äänestä

Suomen ulosottolaki on todella syvältä. Pienituloiset, eläkeläiset ja sairaseläkeläiset ajetaan todella ahtaalle eli sossun luukulle.

Itse tein muutoksen elämääni yli kolme vuotta sitten, muutin pois Suomesta. Laitoin osoitteen poste restanteen. Sinnepähän lähettelevät perintäkirjeitään. Sääli postivirkailijoita, siellä niitä kirjeitä on jo varmaan pakettiautollinen.

Lämpötila plus 25 - 35 astetta läpi vuoden ja elinkustannukset 1/5 Suomen vastaavista. Taidamme olla kasvava joukko....

En kuluta mitään palveluja suomalaisten veronmaksajien piikkiin, mutta siitä huolimatta maksan mm. ulosottomiesten ja kreikkalaisten loisvirkamiesten palkkoja...

Äänestä
  • Olisit vain maksanut laskusu ajallaan ja kuluttanut tai lainannut sen, mikä on oma kantokyky..Ei aina jaksa antaa ymmärrystä ajatukselle, että uo-mies piinaa tai pilaa jonkun elämän. Hoitaa vain asiaa, jonka sinä olet jättänyt hoitamatta.

    Nythän sitten olet kreikassa kaltaisiesi kanssa. Hyvää jatkoa "paratiisiin."

    Äänestä

  • palauta vielä passi kirjoitti:

    Olisit vain maksanut laskusu ajallaan ja kuluttanut tai lainannut sen, mikä on oma kantokyky..Ei aina jaksa antaa ymmärrystä ajatukselle, että uo-mies piinaa tai pilaa jonkun elämän. Hoitaa vain asiaa, jonka sinä olet jättänyt hoitamatta.

    Nythän sitten olet kreikassa kaltaisiesi kanssa. Hyvää jatkoa "paratiisiin."

    On aina niin hieno lukea kun REHTIÄ JA REHELLISTÄ suomalaista vituttaa kympillä, kun fiksummat maksattaa omat kulunsa tyhmillä ja rehellisillä suomalaisilla.

    Maailma tarvitsee lisää tyhmiä, rehtejä ja rehellisiä suomalaisia:)
    Enää 6 kuukautta ja 150.000€ (mitä lienee nykyisin korkoineen) velkaa vanhenee lopullisesti, kiitos suomalaiset olette elättäneet minua jo yli 15 vuotta…

    Kuuden kuukauden päästä kannattaisi taas tehdä töitä, mutta en taida jaksaa… tällä 1500 € ”sairas” eläkkeellä elää hyvin herroiksi täällä siam riepiss… ja nyt kohta kun ulosmittauskin päättyy saa koko summan itselle.

    Äänestä

  • palauta vielä passi kirjoitti:

    Olisit vain maksanut laskusu ajallaan ja kuluttanut tai lainannut sen, mikä on oma kantokyky..Ei aina jaksa antaa ymmärrystä ajatukselle, että uo-mies piinaa tai pilaa jonkun elämän. Hoitaa vain asiaa, jonka sinä olet jättänyt hoitamatta.

    Nythän sitten olet kreikassa kaltaisiesi kanssa. Hyvää jatkoa "paratiisiin."

    Ei ole aikomustakaan maksaa mitään. Passia tarvitsen kun reissailen eri maissa. En kökötä jossain kälyisessä velkaluukussa kuten sinä.

    Kreikka on täältä kaukana, täällä ihmiset tulevat toimeen omillaan eivätkä suomalaisten veronmaksajien rahoilla.

    P.S. Siem Riep on aika lähellä ja Angkor Wat tuttu paikka :-)

    Äänestä

Virallinen tiedottaminen ei tarkoita sitä, että tv-uutiset tai lehdet kertovat asiasta.
Luottotietojen menettäminen on vakava asia. Jo se, että uusi laki tekee tehtyjä sopimuksia tyhjäksi on ihmisen perusoikeuksien vastaista. Sopimus maksujen maksamisesta aikataulun mukaan ja niin, ettei uutta velkaa synny on kahden juridisen sopijapuolen sopimus joka menee ainakin moraalisesti lain yläpuolelle. Ylipäätään se, että laki takautuvasti tuomitsee on väärin. Asiasta tiedottaminen on ulossottoviraston velvollisuus kirjeitse kaikille joita asia koskee. Sitä ei ole tehty. Eduskunnan lakialoitteessa velvoitettiin kuitenkin näin toimimaan. Asiasta on kanneltu mm. eduskunnan oikeusasiamiehelle. Ihmininen ei ole velvollinen itse kaivamaan mitään tietoa lehdistä tai netistä. Kyseinen laki tuo myös tullessaan paljon työttömyyttä ja tuskaa yritysten menettäessä luottotietojaan ja valtion siten maksusuunntelmissa olevia verotulojaan. Tyhmin laki ikinä.

Eduskunta:

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/lavm_12_2009_p.shtml

Huomaa lopussa edellytetään riittävää asiasta tiedottamista

Oikeusministeriö julkaissut 23.3.2012

http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/1330603126312

Äänestä

Hei haloo.. Ei vaikka rikoslain muutoksista ilmoiteta potentiaalisille rikollisille kotiin...........

Tiedotus on ollut ihan täysin riittävää ja elät aika puskissa jos et ole asiaa huomannut! Ja jossei kahden vuoden varoaika riitä niin merkintäsi olet ansainnut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Haljennut kallo kirjoitti:

tästä uudesta lakimuutoksesta jossa luottotiedot menevät 1.4.2012 alkaen ei ole ilmoitettu velallisille aiemmin?
Laki tiettävästi laadittu jo 2010. Nyt tulee sitten tieto vajaa 2 kuukautta ennen lain voimaantuloa että jos et maksa loppusaldoa, menee luottotiedot.
Onko oikein että nekin jotka ovat saataviaan maksaneet ja ovat jo loppusuoralla, menettävät kuitenkin ne luottotiedot.
Minun tapauksessani olin onnettomuudessa vuonna 2009 ja tuli maksettavaksi sairaalalaskuja melkoinen läjä. Tuolloin asuin avoliitossa, ja odottaessani sairaspäivärahaa ei minulla ollut mitään tuloja. Avomieheni ei pystynyt eikä halunnut laskujani maksaa. Niinpä ne perinnän kautta menivät ulosottoon. Pienen sairaseläkkeen saatuani olen sitten ulosottomiehen kanssa yhteisellä sopimuksella velkaani lyhentänyt kuukausittain.
Nyt on jäljellä enää vajaat pari sataa....summahan kerkesi kasvaa suhteellisen suureksi kun ei ollut sitä maksukykyä.
Maaliskuussa on sitten revittävä jostain tuo summa, eläkkeeni on niin pieni että se jää jopa suojaosuuden alapuolelle.
Kun tätä asiaa selvittelin uo-miehen kanssa, sain kuulla että tämä uusi laki oli suunniteltu niille joilla on miljoonavelat ja tällä lailla estetään kuulemma velkojen vanhenemista.
Jalkoihin jää pienituloiset ja sairaat.
Eniten harmittaa kun tieto tulee näin myöhään. Jos vaikka puolikin vuotta aiemmin olisi tiedon saanut, ilman muuta enemmän sinne voudille olisi yrittänyt maksaa kuukausittain.
Varmaan en ole ainoa jolle näin käy että aivan loppusuoralla tulee isku vasten kasvoja.
Ja niille jotka aikovat kirjoittaa että oma vikasi...älkää vaivautuko. Onnettomuuksille ja sairauksille ei voi mitään, silloin ei välttämättä ole terävimmillään raha-asioiden hoidossa. Minullakin toipuminen edes siedettävään kuntoon kesti vuoden ja silti jouduin eläkkeelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu