novellit

Mitä mieltä ootte novelleista?

Jos kiinnostaa:

http://merksi.blogspot.com/
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Novellissa täytyy tiivistää aika paljon, mutta tuossa linkittämässäsi novellissa on tiivistetty aivan liikaa. Esimerkiksi päähenkilön ja häntä tuijottavan ihmisen kohtaamiseen käytetään vain pari lausetta, mikä on aivan liian vähän, jos tuijottavalla henkilöllä on tarinassa merkittävä rooli. Tyyliä voisi myös hiukan parantaa; esimerkiksi päähenkilön esittämiä suoria kysymyksiä (''Kuka hän oli'', ''Pitäisikö antaa?'') olisi hyvä vähentää tai muuttaa vaikkapa epäsuoriksi kysymyslauseiksi. Ne käyvät pian melko rasittaviksi.

Teksti voisi muutenkin olla rikkaampaa ja vähemmän suoraviivaista. Erityisesti silmään osuu tuo: ''Palasin kauppaan ostaakseni kirsikkatomaatteja. Ne ovat todella hyviä.'' Vertauskuvia ja kuvailua voisi olla enemmän. ''Eräs hyvännäköinen'' ja ''erikoinen ihminen'' eivät kerro juurikaan mitään henkilöistä. Kertojan sukupuoli kannattaa ainakin kertoa. Muuten lukija hämmentyy, jos hänen oletuksensa onkin ollut koko ajan väärä. Tuijottajaa kannataisi myös kuvailla enemmän ja kertoa vähintäänkin hänen sukupuolensa. Silloin lukija voisi itse miettiä, miksi ko. henkilö halusi tuijottaa kertojaa ja siten pitää hänen mielenkiintonsa yllä.

Itse juoni vaikuttaa mielenkiintoiselta ja tunnelman kuvaaminen sujuu melko hyvin. Kirjoitusvirheitä on melko vähän, ja dialogien puhekieli tuo lisää maustetta. Parin ensimmäisen kappaleen englanninkieliset lauseet pitäisi muuttaa siistimpään muotoon tai ainakin laittaa niihin isot alkukirjaimet.

Äänestä
  • Lukiolaiset viettää hiihtolomaa :DD

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rksi kirjoitti:

Mitä mieltä ootte novelleista?

Jos kiinnostaa:

http://merksi.blogspot.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu