Hei kysyn seuraavaa eräs ystäväni menetti limmikkikäärmeensä tuhopolton yrityksessä. Kerrostalohuoneistoon pääsi savua ja lemmikkinä ollut pieni python kuoli.
Elikkä kuka korvaa vahingon?
Palomiehet tulivat herättämään asukkaan 4 aikaan aamuyöstä ja komensivat ulos joku oli laittanut alakerrassa lastenvaunut tuleen.
Elikkä kuka korvaa vahingon?
Palomiehet tulivat herättämään asukkaan 4 aikaan aamuyöstä ja komensivat ulos joku oli laittanut alakerrassa lastenvaunut tuleen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
valtio maksaa jos syyllinen on varaton
No sytyttäjä tietenkin on lähtökohtaisesti korvausvelvollinen. Todennäköisesti kuitenkin varaton, joten saattaa ehkä saada jotain valtion varoista. Tuskin kuitenkaan mitenkään käypää arvoa, tai mitenkään tunnearvoa korvaavaa.
Moraalista hyvitystä voi käydä hakemassa hivauttamalla poskelle sitä lastenvaunujen omistajaa. Porraskäytävässä kun ei saa säilyttää mitään, esimerkiksi juuri lastenvaunuja, ja syykin on juuri tämä.
Joka vuosi useampaan kertaan porraskäytävässä olevaa tavaraa sytytetään tuleen ja koko rapun asukkaat ovat vaarassa vain siksi, että joku lapsiperhe on liian laiska siirtääkseen rattaansa tai lelunsa asuntoon tai varastoon.