Tarjoamme akustista cover-bändi, Badfellasia, vastaamaan häiden akustisesta livemusiikista. Etsimme tilaisuuksia Varsinais-Suomen alueelta.
"Ikivihreistä ikimustiin"
Badfellas on Turusta ponnistava akustinen cover-bändi, jonka ohjelmisto koostuu suomalaisista ja ulkomaisista rock- ja pop-kappaleista aina vanhoista klassikoista nykypäivän hitteihin. Joukosta löytyy tunnettuja kappaleita vaikkapa AC/DC:n, Bob Dylanin ja Johnny Cashin kautta Foo Fighterssiin sekä Kings Of Leoniin. Unohtamatta siinä matkan varrella esittää rock ja pop klassikoita mm. The Beatlesilta ja Oasikselta. Ei sovi myöskään jättää mainitsematta ohjelmistosta löytyviä suomalaisia hittejä esim. Eppu Normaalilta ja Juice Leskiseltä.
Tarkemmin Badfellasin materiaaliin voi käydä tutustumassa kotisivujen ohjelmisto-sivulla. Biisejä löytyy sopimuksen ja tarpeen mukaan kahden normaalin setin verran eli 3*45 min.
Materiaalia voi myös "räätälöidä" asiakkaan toiveiden ja tilaisuuden mukaan.
Ja koko keikka vedetään ammattimaisella kokemuksella sekä soitto- ja esiintymistaidolla.
Tarvittaessa bändin mukana tulee riittävä äänentoistokalusto ja miksaus hoituu myös yhtyeen puolesta.
Keikkapalkkio on tapauskohtainen. Sen suuruuteen vaikuttaa mm. esitettävän materiaalin määrä.
Badfellas koostuu seuraavista jäsenistä ja instrumenteista:
- Jarno Hiltunen - laulu, akustinen kitara
- Matias Vuori - taustalaulu, akustinen kitara
- Matti Knuutila - taustaulu, akustinen kitara
- Arska Toivonen ( mukaan bändiin helmikuu 2012 ) - perkussiot
Bändiin ja vaikkapa sen esittämään materiaaliin voi käydä tutustumassa tarkemmin kotisivuilla: www.badfellas.net
Ota yhteyttä. Kerron ja neuvottelen mielelläni lisää mm. keikkapalkkiosta.
Yhteystiedot:
Arska Toivonen/Bad New Music/Badfellas
Puh. 044-5451325
[email protected]
Akustinen cover-yhtye Badfellas vastaamaan häiden livemusiikista
torska82
0
155
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä19611791- 298194
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.586206Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1715146- 434902
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai474480Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1164383- 1183855
- 813343
- 511867