Sydänleikkaus

Moi kaikille, eli itse olen 46 mies Jyväskylästä. Itselläni huomattiin reilu kymmenen vuotta sitten keuhkojen tietokonekuvissa vahinkolöydöksenä nousevan aortan aneurysma. Ollut 55mm näihin päiviin saakka, joten seurattu noin kahden vuoden välein sydämen ultraäänitutkimuksella sekä Aortan CT. Nyt kuitenkin huomasin Joulun jälkeen useasti töistä päästyäni lapaluiden välissä ilkeää puristelua mikä tuntui myös kummankin käsivarren takaosissa, myös rintarangassa oli pusertavaa kipua. Laitoin kipujen syyksi työasennot enkä ajatellut muuta. Tammikuussa pieni kävelykin rupesi tuntumaan samanlaiselta ja kävin Keski-Suomen keskus-sairaaassa päivystyksessä missä ottivat ekg:n sekä verikokeita. Lievä sydänentsyymipäästö mutta ekg näytti samaa kuin aiemmin, joten lääkäri piti myös rankaperäisenä kipuiluna. Sitten Helmikuun 9. päivä taas aikaisempaa kovempi kipukohtaus ja eikun sairaalaan päivystykseen. Samat verikokeet kuin aiemmin ja entsyymiarvot nousseet korkeammalle kuin aikaisemmin, Aortan CT pysynyt samana, mutta nyt lääkäri päätti kuitenkin, että otetaan päivystyksenä kuitenkin vielä Koronaariangiografia mistä löydöksenä merkittävät vasemmanpuoleiset muutokset sekä kookas oikea koronaari, jonka yhdessä periferiassa myös tyvistenoosi. Lääkäri tuli kertomaan uutiset ja totesi, että hän soitti tampereelle kirurgille ja teidät leikataan tänä iltana. No ihan niin nopeasti ei kuitenkaan kaikki mennyt vaan olin jyväskylässä 10.02.2012 perjantaiaamuun ja matka kohti tamperetta alkoi 9.00 aikoihin. Perille päästyäni minulle sanottiin, että leikkaus olisi vasta lauantaina, että oli tullut jotain kiireisä leikkauksia. No tilanne muuttui tunnissa kun kirurgi soitti osastolle ja pyysi antamaan esilääkityksen. Aikaa en enää muista mutta noin puolenpäivän aikoihin olinkin jo leikkaussalissa. Leikkauksessa tehtiin kaksi ohitusta, vaihdettiin aorttaläpät mekaanisiin sekä nousevaan aorttaa tuli pätkä proteesia. Heräys leikkauksesta oli aika traumaattinen, nimeäni toistettiin ja neuvoja tuli miten pitäisi tehdä luultavasti hengitysputki ainakin otettiin siinä pois ja yskimiseen tuli heti neuvoja jotka taisivat kyllä minulta mennä ohi... Mutta yksi päivä meni sydänteholla minkä jälkeen lauantaina johonkin aikaan sydänvalvontaan. Sieltä sitten maanantaina normiosastolle. Keskiviikkona alkoi matka Jyväskylään missä olin perjaihin asti minkä jälkeen kotia toipumaan.

Mutta sen verran voin sanoa, että matka ei ole helppo. Mutta leikkauksen jälkeen huomasin joka päivä jotain pientä edistystä tapahtuneen mikä tuo hymyn huulille vaikka vieläkin kiristää ja sattuu joka puolelle tiedän ainakin siitä, että olen vielä hengissä ja saatan sittenkin vielä nähdä lastenlapsiani joskus kun niiden aika on. Siihen asti täytyy rakastaa lapsiani ja vaimoani sekä tyttäreni pikku koiraa. Tämä oli tämmöinen yhden miehen avautuminen minkä halusin tehdä.

Kiitokset Keski-Suomen keskussairaala sekä TAYS hyvästä hoidosta

T. Seppo Holm
31056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitä nuo mekaaniset läpät on? Toimiiko sydän siis ilman mitään ulkoista apua tms?

Äänestä

Sydämen läppiä voidaan korvata proteeseilla. Ne ovat joko biologisia tai mekaanisia. Biologiset läpät tehdään yleensä porsaan kudoksesta. Mekaaniset läpät tehdään nykyisin yleensä hiilikuidusta, ennen käytettiin myös metalleja. Entinen läppä saksitaan pois ja uusi läppä ommellaan paikoilleen sulamattomalla langalla. Kyseessä ei ole mikään ulkoinen apupumppu.

Katsele video: http://www.youtube.com/watch?v=G5S0yQhK42s

Äänestä

Moron! Mies 31. Minulle operoitiin aorttaproteesi ja aortanläppä (hiilikuitua) 1.10.2012. Aortan halkasia oli 55mm, läppä kaksipurjeinen ja sukurasite oli syynä leikkaamiseen.
Ensimmäiset paripäivää oli hankalia mutta joka päivä parempi!
Läppä pitää mielestäni aika kovaa ääntä mutta eiköhän siihen totu ajanmyötä. Kamalinta on ollut kuitenkin se että en saa nostaa 10kk tytärtäni syliini 2kk:n. vielä parisen viikkoo pitäisi odotella mutta se on lyhyt aika elämästä!! Taidan nähdä myös lapsenlapseni ja suurkiitos TAYS:is osaavalle henkilökunnalle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SeppoHolm kirjoitti:

Moi kaikille, eli itse olen 46 mies Jyväskylästä. Itselläni huomattiin reilu kymmenen vuotta sitten keuhkojen tietokonekuvissa vahinkolöydöksenä nousevan aortan aneurysma. Ollut 55mm näihin päiviin saakka, joten seurattu noin kahden vuoden välein sydämen ultraäänitutkimuksella sekä Aortan CT. Nyt kuitenkin huomasin Joulun jälkeen useasti töistä päästyäni lapaluiden välissä ilkeää puristelua mikä tuntui myös kummankin käsivarren takaosissa, myös rintarangassa oli pusertavaa kipua. Laitoin kipujen syyksi työasennot enkä ajatellut muuta. Tammikuussa pieni kävelykin rupesi tuntumaan samanlaiselta ja kävin Keski-Suomen keskus-sairaaassa päivystyksessä missä ottivat ekg:n sekä verikokeita. Lievä sydänentsyymipäästö mutta ekg näytti samaa kuin aiemmin, joten lääkäri piti myös rankaperäisenä kipuiluna. Sitten Helmikuun 9. päivä taas aikaisempaa kovempi kipukohtaus ja eikun sairaalaan päivystykseen. Samat verikokeet kuin aiemmin ja entsyymiarvot nousseet korkeammalle kuin aikaisemmin, Aortan CT pysynyt samana, mutta nyt lääkäri päätti kuitenkin, että otetaan päivystyksenä kuitenkin vielä Koronaariangiografia mistä löydöksenä merkittävät vasemmanpuoleiset muutokset sekä kookas oikea koronaari, jonka yhdessä periferiassa myös tyvistenoosi. Lääkäri tuli kertomaan uutiset ja totesi, että hän soitti tampereelle kirurgille ja teidät leikataan tänä iltana. No ihan niin nopeasti ei kuitenkaan kaikki mennyt vaan olin jyväskylässä 10.02.2012 perjantaiaamuun ja matka kohti tamperetta alkoi 9.00 aikoihin. Perille päästyäni minulle sanottiin, että leikkaus olisi vasta lauantaina, että oli tullut jotain kiireisä leikkauksia. No tilanne muuttui tunnissa kun kirurgi soitti osastolle ja pyysi antamaan esilääkityksen. Aikaa en enää muista mutta noin puolenpäivän aikoihin olinkin jo leikkaussalissa. Leikkauksessa tehtiin kaksi ohitusta, vaihdettiin aorttaläpät mekaanisiin sekä nousevaan aorttaa tuli pätkä proteesia. Heräys leikkauksesta oli aika traumaattinen, nimeäni toistettiin ja neuvoja tuli miten pitäisi tehdä luultavasti hengitysputki ainakin otettiin siinä pois ja yskimiseen tuli heti neuvoja jotka taisivat kyllä minulta mennä ohi... Mutta yksi päivä meni sydänteholla minkä jälkeen lauantaina johonkin aikaan sydänvalvontaan. Sieltä sitten maanantaina normiosastolle. Keskiviikkona alkoi matka Jyväskylään missä olin perjaihin asti minkä jälkeen kotia toipumaan.

Mutta sen verran voin sanoa, että matka ei ole helppo. Mutta leikkauksen jälkeen huomasin joka päivä jotain pientä edistystä tapahtuneen mikä tuo hymyn huulille vaikka vieläkin kiristää ja sattuu joka puolelle tiedän ainakin siitä, että olen vielä hengissä ja saatan sittenkin vielä nähdä lastenlapsiani joskus kun niiden aika on. Siihen asti täytyy rakastaa lapsiani ja vaimoani sekä tyttäreni pikku koiraa. Tämä oli tämmöinen yhden miehen avautuminen minkä halusin tehdä.

Kiitokset Keski-Suomen keskussairaala sekä TAYS hyvästä hoidosta

T. Seppo Holm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu