vierailemaan Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa.
Suomalainen toimittaja soittaa Buckingham palatsiin ja kysyy miksi he eivät tule Suomeen. Siellä kohteliaasti vastataan: "Ei nyt tällä kertaa".
Milloin Suomessa tajutaan että britit ja Keskieurooppalaiset liittävät meidät aina Baltian maihin vaikka suomalaiset itse luulevat kuuluvansa Skandinaaviaan; sitäpaitsi nuo kuninkaalliset ovat kaikki sukua keskenään.
Olemme Pohjoismaita, mutta silti Suomi on erikseen, eihän suomen kieltä hyväksytty Pohjoismaiden Neuvoston kieleksikään vaikka Neuvosto kyllää mielellään ottaa Suomelta rahaa järjestöönsä.
Nyt juuri Mtv 3 seuraa kovasti Viktorian synnytystä aivan kuin Suomi saisi kruunun perillisen.
Charles ja Camilla tulevat
4
116
Vastaukset
- En rojalisti
Tytärhän sieltä tuli. Onnea uudelle prinsessalle ja vanhemmille!
Perusbritti ei ole Suomesta kuullutkaan. Suomalainen taloustoimittaja yritti vuokrata kämppää Lontoosta ja soitti vuokralle tarjolla olevan ilmoituksen johdosta. Vieraan aksentin takia vuokranantaja kysyi soittajan kansallisuutta. Kuultuaan vastauksen ilmoitti tylysti, ettei vuokraa mustille ja löi luurin kiinni!
- tuntematon Suomi
Tuo on totta, eivät tiedä Suomesta. Eivät edes ne jotka ovat käyneet Suomen Lapissa lomalla.
Kysyin lomalaiselta että poikkesitko pääkaupungissa. Hän vastasi että on käynyt Oslossa joskus aikaisemmin.
Toimistossa Lontoossa kysyin kymmeneltä kollegalta ketkä ovat Suomen naapurimaat.
Vain yksi arveli että onkohan Venäjä ja Viro. Pari luuli että ehkä Sveitsi tai Bulgaria.
Muilla ei ollut aavistustakaan. Ehkäpä kyse on siitä, että vieraikut nyt ovat sukulaisuus suhteiden elvyttämistä. Täytyyhän brittien tulevan prinssin tai prinsessan mahdolliset naimakunppalit katsastaa tai jos ei niin, niin ainakin katsastaa miltä ne pienet kuninkaalliset naperot näyttävät; kun verisiteet on laimeammat kuin puoliverisillä edes (vrt. Diana-Charles).
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1377189Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265005L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa684382TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153503Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242311Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3021809Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241716Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91619- 671495
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581458