Masentunut

Mäkimiehiä masentaa, kun urheiluväki ei oikein enää jaksa kannustaa ja tukea heidän suorituksiaan. Ompa jotkut juljenneet arvostellakin mäkikotkien suorituksia tällä kaudella. Kukaan ei edes tiedä mikä on vikana. Minä tiedän

Kysymys on peruslahjakkuuteen/uskallukseen perustuva urheilumuoto. Mäkimieheksi synnytään ei valmentauduta. Harjoittelu auttaa vain lahjakkuuksia, joita joukkueessa ei tällä hetkellä ole.
Eikä ole näköpiirissä nuorissakaan joten ruotsin tasolla mennään seuraavat olympiakisat.
5181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mistähän suorituksista on kyse? Aina, kun yrittää virittää telkkarinsa mäkihyppyyn, on siellä sellainen "tuulirako", että kisa on keskeytetty tai peruttu. Miten kauan tuollainen yleisömäärä, mikä viikersundissakin kököttää, jaksaa uskoa "mäkihyppyyn"

Äänestä
  • Sen takia jälkilähetykset maksuttomilla kanavilla ovatkin asiaa, koska 5 tunnin kisat puristettu n tunnin mittaiseksi lähetykseksi. Pelleilyksi mennyt, lähtölava liikkeessä melkein parin hyppääjän välein ja siitä huolimatta voi tulla 10-15 min taukoja hyppyjen väliin.

    Äänestä

Jee. Kyse on nykyajan hyppyhaalareista jotka pienenkin tuulenvireen ansiosta vievät metritolkulla rumasti alipainoisia hyppijöitä eteenpäin.

korjauksena
- hyppääjien painot normieläjän tasolle
-hyppyhaalarit pilkkihaalaritasoa
nämä kaksi tekijää auttavat, enää ei jonkun metrin virtaamat heilauta puoleen ei toiseen

Selällä tavataan

Äänestä

Ensinnäkin mase. Mäkihyppyyn kyllä valmennutaan. Esim. Kofler ei ole koskaan ollu lahjakkuus, kovalla työllä noussut huipulle. Toki lahjakkuuksiakin on, mm. Schlieri ja vaikkapa Harri Olli.

Sitten Juppem. Hyppypuku ei ole todellakaan se suurin ongelma. Sukset ovat tänäpäivänä niin "herkät", että tuuli pääsee vaikuttamaan liikaa. Lisäksi sukset ovat mielestäni jo liian pitkät. Hyppääjän nykyinen BMI-raja mahdollistaa elämisen ihan normaalipainoisena, tosin lähellä alarajaa..

Asioista tiedän, sillä itse hyppään.

Äänestä

No miksikäs Pulli joka Nykäsen siivellä nousi suomen mäkivalmentajaksi kymmeneksi vuodeksi, ei löytänyt/valmentanut Nykäselle ensimmäistäkään seuraajaa? Nykänen oli mäkimies Pullista huolimatta ei Pullin takia. Sama koskee Ahosen, Niemisen Ollin valmentajia. Ei löytynyt heillekään peruslahjakkuutta omaavaa mäkimiestä, jonka siivellä pullistella.

Hyppypuku kuitenkin on tarkimmin varjeltu salaisuus joukkueiden välillä
Fis määrittelee tuplavaahtomuovi Michelin-ukon puvun ominaisuuksia sivutolkulla, että kyllä juppe jäljillä on. Sukset luonnollisesti pituuden kasvaessa lisäävät kantopintaa.

Kuten sanottu selällä tavataan (ainakin vielä tänä vuonna

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mase/mase kirjoitti:

Mäkimiehiä masentaa, kun urheiluväki ei oikein enää jaksa kannustaa ja tukea heidän suorituksiaan. Ompa jotkut juljenneet arvostellakin mäkikotkien suorituksia tällä kaudella. Kukaan ei edes tiedä mikä on vikana. Minä tiedän

Kysymys on peruslahjakkuuteen/uskallukseen perustuva urheilumuoto. Mäkimieheksi synnytään ei valmentauduta. Harjoittelu auttaa vain lahjakkuuksia, joita joukkueessa ei tällä hetkellä ole.
Eikä ole näköpiirissä nuorissakaan joten ruotsin tasolla mennään seuraavat olympiakisat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu