Yöllä näin unta, että olin hetero. Minulla oli rakastava mies, ja olin raskaana. Sain läheisyyttä, seksiä, oman perheen, ne ainoat asiat, mitä koskaan halusin. Heräsin. Katselin vähän aikaa ankeaa yksinäistä asuntoani. Päätin lähteä hyppäämään junan alle, mutta sitten tajusin, että minulla ei yksinkertaisesti ole voimia pukeutua, ja ulkona on aika kylmä. Ei yöpuku päällä voi hypätä junan alle. Viiltelin itseäni hetken keittiöveitsellä, koska en löytänyt pienempää vestäni mistään. Sitten puin teennäisen iloisen sateenkaarihymyn naamalleni ja aloitin päivän rutiinit. Taas yksi päivä, jonka toivoisi olevan pian ohi.
Heräsin aamulla
16+20
20414
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
jos sulla on voimia feikkaa ja tehdä päiväsi rutiinit kuitenki ni miks sä et käyttäis sitäki energiaa tekemään elämästäsi sellaisen ettei tarvi lohduttaa itteään keittiöveitsellä. Sä jo ilmeisesti olet siin iässä tai ymmärryksen tasolla ettei kukaa muu kuin sä pysty elää sun omaa elämääsi. Joten jos sä haluat muutosta ni sunha se täytyy ite tehdä.
Nyt sä ruokit tota sun kurjuutta ja käytät energiaasi siihe ett jatkat samaan epätyydyttävään malliin. Kyllä ihmiset pystyy aikamoisiin venytyksiin ja voimavaroja on sellaisii ettei niistä tiennykkää kun vaa ei istu ja kattele junia ikkunasta.
Jos sä haluat muutoksii ni tee ne. Kun sä kuljet kadulla ja katot ihmisii ett tollaki on joku ja nii naurattaa, ni ei sekää oo saanu sitä sillei ettei tee asialle mitää. Kaikki on sun saatavilla ku lopetat ton itsesäälin ja vaihdat asenteeseen ett tästä voi tehdä nautittavankin elämän.
Sä et saa perhettä, läheisyyttä, seksii niinku joululahjaa, eli toivomalla. Se on sun elämää ja sun tarvii ite saavuttaa ne. Eikä noi ole mitään mahdottomuuksii lesboillekkaa mut sun tarvii käärii hihat ja alkaa hommiin, ekana hylkäät ton ittes tuudittelun kivulla.
Mä en pysty viiltelemään itseäni mutta mä pystyn olemaan syömättä ja pystyn urheilemaan kaiken vapaan ajan.. Se helpottaa kummasti. Mä olen niin pettynyt ihmiseen johon luotin täysin ja se olikin vain pelkkää kusetusta ja hyväksikäyttöä hänen taholtaan. Mä kidutan itseäni kunnes mun itse aiheuttamani tuska on suurempi kuin sen toisen..
siis itse aiheutettu tuska ylittää sen toisen aiheuttaman tuskan
nyt ku sä luet ton juttusi ni eiks sua yhtää hämää ett annat yhden ihmisen paskamaisuuden vieläki vaikuttaa suhun? Nyt sä kostat itelles vaikka et tehny mitää väärää. Kyllä siihen pettymyksen ja tuskan käsittelemiseen on muitaki keinoja kuin tuollainen rankaisu. Jos joku löis sua ni hakkaisitko sä ittees vielä sen jälkeen ikään kuin kostoksi ku sua lyötiin? Siinä ei oo mitää järkee?
Jokainen ihminen kokee sen asian että tulee petetyksi sen rakkaiman ihmisen taholta. Sitten siitä tulee se ei rakkain ja evääksi koko paskasta jää se ett sä käsittelet nää tunteet, opit niistä ja meet eteenpäin vahvempana. Elämä on koulu, sä opit asioita ja joskus kantapään kautta. Mut ei sun pidä ittees rankaista siitä ett näin on käyny.
Opettele mielummin käymään tunteesi läpi, käsittelemään ne ja sitte jätät ne taakse ja jatkat matkaa. Jos sä joka kerta kun tulee epäonnistuminen tai pettyminen rankaiset ittees vielä pitkään sen jälkeen kun asia on jo ohi, ni sun elämä tulee olemaan vain ittes piiskausta. Tää on katos tässä, sun elämä. Sä et voi mennä eiliseen muuttamaan elämäsi suuntaa mutta sä voit muuttaa sen nyt ja tässä. Arvosta pikkaisen ittees ja elämää. Jos sä kuvittelet ett suurin takaisku elämässäs voi olla se ett joku kusipää kusetti ni toivotaan ett se ois sitte se suurin takaisku jatkossakin. Koska elämässä voi tapahtuu asioita jotka saa jonkun ihmisen tuottaman pettymyksen näyttämään hyttysen pierulle myrskyssä.
Joten älä ole typerä ja anna elämäsi jatkua sen yhden idiootin määräämällä tahdilla. Ota oma elämäsi nyt omiin käsiisi ja unohda jo menneet, keskity siihen ett jaksat olla taas positiivinen ja luottaa ittees ja muihin.
sairasta sekin on, että mun elämä on kulkenut pettymyksestä pettymykseen ja mä rankaisen itseäni siitä, etten ikinä opi! mä kuvittelin että tuskan määrä on rajallinen ja että jossain vaiheessa mullakin onni kääntyy, mutta ***** se niin mene. ei se mitään, aivan sama, nyt en osaa käsitellä asiaa paremmin, kun kaikki fiksut keinot on käytetty. Ja totta on, että tämä ei "viiltäis" niin syvältä, ellei olis niitä aiempia kokemuksia. just kun oli oikeasti kovalla työllä saanut itsensä kasaan, niin sitten tulee tällainen. Mutta tarkoituksesi on hyvä ja jos oisin vastaanottavaisempi, niin yrittäisin ottaa siitä onkeeni, mutta nyt on paukut loppu. karmeeta itsesäälip**kaa, mutta parempaan ei pysty.
mä toivon ett löydät jonku hyvän asian josta saat taas uutta voimaa. Mä lähetän sulle hyvää tuuria ja toivotaan ett se tulee perille. Sä et oo yksin, jos voimat loppuu nii hommataan sulle lisää.
Minäkin olen kulkenut pettymyksestä toiseen ja käytännössä olen jo kuollut. Ei ole enää mitään, eikä koskaan tainnut ollakaan. Itsensä rankaiseminen on ainut asia, joka pitää täällä vielä toistaiseksi, koska se saa tuntemaan olevansa elossa edes jotenkuten.
tähän on mun on kyl taas sanottava ett suosittelen ett piipahdat vaiks syöpäosastolla joku kerta. Istut alas ja katot miten ihmiset taistelee elämästään. Sitten sen jälkee tuu uudestaa avautumaan siit miten jo käytännössä oot kuollu.
Mä kyl ymmärrän ett joskus kynnetään pohjamutia mutt mä en ikinä tuu hyväksymää sitä ett väheksytään elämää, ihan ku se ois jokin vähäpitoinen asia minkä vois heittää pois ku vähän sattuu. Jos sä tunnet olevasi elossa vain ku viiltelet ittees ni ota se aika ja mee tekee vaikka vapaaehtoisduunii ihmisten parissa jotka pitävät kynsin ja hampain kii siitä minkä sä katsot olevan junan alle menemisen arvoista.
Se on kauhean vittumainen asenne. Jos se oma napa on ainoa asia mitä osaat tuijottaa niin tee toki nii, mut älä luule ett elämä itessään on jokin sellainen asia minkä voi ottaa itsestäänselvyytenä ja on erittäin törkeetä mun mielestä puhella miten menis junan alle jos ei ois yöpaitaa tai -2 pakkasta. Ihan nyt voit tarkastaa sen asentees ja jos viiltely saa sut tuntemaa ittes ett oot elossa ni koklaa oikeesti tehdä jotain oikeesti kuolevien ihmisten parissa, luulen ett se vois saada suntin näkemään asioita vähän toisin ja löytämään sen positiivisen pienistäkin asioista.
Joo, tajuan kyllä pointtisi, mutta olet väärässä. Elämä ei ole minulle itsestäänselvyys. Minä olen sairas. Ero minun ja syöpäpotilaan välillä on kuitenkin se, että sillä syöpäpotilaalla on jotakin, minkä puolesta taistella. Minulla ei ihan oikeasti ole mitään.
ei sillä ole mitää tekemistä sen kanssa onko syöpäpotilaalla kotona perhe ja lapset tai onko siellä vain tyhjä koti. Vaan sen ett sä voit valita, sulla on ne avaimet kädessä menetkö junan alle vai et, viilteletkö ittes kun et muuten tunne eläväsi. Syöpäpotilaalla ei oo vaihtoehtoja. Ne ei voi yhtenä päivänä sanoo ett ok, nyt elämä maistuu, nyt löysinkin elämääni sisällön joten kaikki on ok. Sitä mä tarkoitan ett sä olet onnellisessa asemassa kun sulla on se älyttömän suuri ja ihana asia kuin päätäntävalta siitä käveletkö junan alle vai et. Sitten kun sun omassa vallassa ei ole mikään mikä liittyy sun omaan elämääsi ja elämänlaatuusi, sitten voi sanoa ett voi vittu ja sen mä ymmärrän.
Siksi kun sä sanot ettei sulle ole mitään, olet väärässä, sulla on vaihtoehtoja.
Kiitos. Hullu maailma, että tuntematon ihminen nettipalstalla osoittaa suurempaa välittämistä kuin ihminen jota pidin ylivertaisen hienona ystävänä. Kiitos, tuli perille.
Kyllä sinulla on, nimittäin oma elämäsi, ihan samalla tavalla kuin syöpäpotilaallakin.
Ei minullakaan ole perhettä, ei omaa rakasta ja ihan yksin olen kotona, mutta silti olen ihan tyytyväinen, minulla on sentään oma elämäni, katto pään päällä ja ruokaa.
Elämäni ei rakennu sen varaan onko minulla kumppania vai ei, onko minulla lapsia vai, vaan sen, että minulle on annaetu elämä, jonka itse voin ainakin jollain tapaa muovata omanlaiseksi. Voin tehdä elämässäni mitä haluan, voin tehdä asioita josta pidän, voin harrastaa asioita, joista tykkään.
Elämässä on paljon muutakin kuin seurustelu tai sen puuttuminen.
Yritä opetella nauttimaan ihan pienistä asioista elämässäsi. Mieti mistä sinä pidät, ihan pieniä asioita, ulkona kävelystä, musiikin kuuntelusta, ruoan laitosta vai vaikkapa mansikoista tai suklaasta ? Kenties vain hiljaisuudesta tai tv:n katselusta ?
Älä elä sen kautta, onko sinulla kumppani vai ei. Älä elä muiden kautta, sinä itsessään olet tärkeä. Elä sen mukaan elämääsi mistä pidät =) Et voi elää kenekään muun kautta ikään kuin jatkeena, elä elämääsi ihan omana itsenäsi =)
*Ei yöpuku päällä voi hypätä junan alle*
Ai kuinka niin ei voi?Meet niin moneen osaan, että se on ihan sama mitä sulla on päällä.
just nii. ja sit jos oikeeesti on masentunu ei jaksa mitää.et sä mieti miltä näytät junan alla,et sä jaksa edes koneelle näpyttelee lapselisia viestejä,et sä jaksa mitää sateenkaarihymyjä vetää naamalle saatikka mitään arkirutiineja tehdä.se veitsiki jää kuule laatkkoon ku ei pääse sängystä ylös.että älä viitti tulla piipittään jostain m a s e n n uk s es ta josta sä oikeesti et tiedä yhtää mitään.sä oot niitä oman navan keskiössä pyöriviä uusavuttomia nyky teinejaä joka tekee kuolemaa ku kännystä loppuu akku.
En mene arvostelemaan miten masentunut ap oikeesti on.Mutta kun on niin masentunut että itsaria suunnittelee tosissaan, ei siinä mietitä mitä pukee päälleen kun teon tekee.Se tulee siinä pimeimmässä hetkessä ja sit sen tekee, ei siinä ajattele onko yöpaita päällä vai ykköset!
Monta itsemurhaa sinä olet tehnyt?
En tosiaan tarkoittanut tuolla sitä, että välittäisin siitä, miltä näytän, kun lopulta tapan itseni. Tarkoitin vain sitä, etten todellakaan saanut itseäni ylös sängystä ja liikkeelle. Ajattelin vain kertoa sen jotenkin... tyylitellysti kai. Eipä sillä, että tuollakaan nyt olisi väliä.
*Monta itsemurhaa sinä olet tehnyt?*
Yritystä ei varmaan lasketa?
Jokatapauksessa toivon sulle voimia hakea apua.Itsemurha ei ratkaise mitään, se on tyhmää ajatella niin.Jos miettii ratkaisua, se on löydyttävä elämästä, ei kuolemasta!
Ihminen voi suunnitella oman loppunsa viimeistä piirtoa myöten. Vaatteet eivät silloin ole ollenkaan se epäolennaisin seikka. Minä tiedän, koska tunsin tällaisen "täydellisen" itsemurhaajan.
Ap, sun pitää hakea apua. Sähän kirjoitit tilanteesi jo tänne, voit kertoa jollekin IRL. Toiset ihmiset auttaa, vaikka yksi hylkäsi.
Mä tiedän, haukut tulee, mutta rukoilen ap sun puolesta tänään. "Ole rohkea ja suuret voimat tulevat avuksesi."
Kiitos. En ihan oikeasti kykene puhumaan ongelmistani ääneen, vaikka tiedän, että minun pitäisi. Kykenen vain itkemään jos yritän. Kirjallisesti olen yrittänyt kertoa niistä muutamalle ihmiselle, mutta he ovat joko vähätelleet tai jättäneet reagoimatta kokonaan. Se saattaa johtua siitä, että olen yrittänyt jutella suhteellisen etäisten ihmisten kanssa, koska läheisiä ystäviä minulla ei ole.
Terapeutin edessä ei tarvitse esittää vahvaa. Voit itkeä jos itkettää ja voit kirjoittaa hänellekin kirjeen, jos se tuntuu hyvältä tavalta ilmaista tunteita. Ja mikä parasta, terapeutti on ihminen, vaikka ammattiroolissaan toimiikin. Suosittelen.