Nyt olisi jo mulla korkea aika alkaa hakemaan vaihtariksi ja mietin että onko kellään kokemusta AFS:tä? Risut ja ruusut tänne vaan!
AFS?
3
490
Vastaukset
- AFS toimii
Kokemusta on. Ja oikeastaan vain positiivisia.
Haastattelu ennen valintaa antaa järjestölle oikeasti mielikuvan nuoren motivaatiosta ja kypsyydestä. Itseä kyllä hävetti, kun en siinä jännityksessä yhtäkkiä osannutkaan sanoa, kuka suomen pääministeri oli, mutta ehkä silti yleissivistys oli tarpeeksi suuri? Joka tapauksessa hakusysteemi oli yksinkertainen ja toimi nopeasti.
Papereita on paljon täytettävä, mutta niin kai se on kaikkien kautta. Perheen sain parin kuukauden päästä hakemuksen jätöstä, joka tosin on aika epätodennäköistä näin yleensä. AFS ottaa oikeasti selvää, sopiiko perheen ja vaihtarin maailmankuvat yksiin, onko samoja harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita. AFS:llä on myös perheitä, jotka ovat olleet mukana vuosikausia, jolloin uudella vaihtarilla on paljon helpompaa sopeutua, kun perhe itse on tilanteessa ollut ennenkin. Kannattaakin oikeasti tehdä kirjeistä ja kuvakollaaseista persoonallisia - omillani sain maailman parhaan perheen, johon olen yhteydessä luultavasti aina.
Orientaatioita on joka lähtöön, niin kotimaassa kuin kohdemaassakin. Meillä oli jatkuvasti kokoontumisia ja juhlia, jotka järjestö järjesti. AFS ei ole kaupallinen järjestö, joten perheet eivät saa rahaa vaihtarista. Silti näissä juhlissa oli lähes tulkoon aina kaikkien vaihtareiden vanhemmat mukana ja nyyttäreihin osallistuttiin ilman muuta.
Jokainen vaihtari saa oman vastuuhenkilön AFS:n kautta, joka pitää vuoden aikana yhteyttä (toiset enemmän, toiset vähemmän) ja jolle voi valittaa, jos joku esim. oman perheen kanssa menee huonosti. Itselläni oli oman alueen pääjehutkin todella mukavia, joille olisin voinut uskoutua mistä tahansa, jos olisi täytynyt. Kaikista AFS-vapaaehtoisista tuli todellakin sellainen olo, että he välittävät vaihtarista ja siitä, mitä heille kuuluu. Vaikka vapaaehtoisia tietysti aina tarvitaan enemmän ja enemmän, minulla oli aina turvallinen olo ja ihmisiä järjestön puolesta oli lähettyvillä aina.
Vaikka itselläni kävikin loistava tuuri ja sain mitä mahtavimman, huolehtivan perheen, kaikilla ei tietysti käy yhtä hyvin. Naapurissani asui eräskin poika, joka vaihtoi perhettä vuoden aikana kuusi kertaa. Lopulta hän majoittautui järjestön koordinaattorille, sillä kotiin hän ei halunnut lähteä. Meidän kokemukset vuodesta varmasti olivat erilaiset, mutta kumpikin oli aivan yhtä surullinen kun kotiin oli lähdettävä.
Risuja en nyt millään keksi. Toki vaihtoon lähteminen on huippukallista, mutta se ei ole vain AFS:n ongelma. Matkat Helsinkiin on hoidettava itse. Menomatkalla oli yksi lenotkoneen vaihto, jonka hoidimme ryhmänä yhdessä, mutta silloin ei ketään ns. vastuuhenkilöä ollut neuvomassa. Ympärillä oli silti parisenkymmentä muutakin suomalaista vaihtaria, lähdössä samaan maahan, joten en kokenut mitään paniikkia, vaikka olin ensimmäistä kertaa lähdöss ulkomaille ja vieläpä lentokoneella.
En pysty kuin suosittelemaan AFS:ää kaikille. Todella monet vaihtarit ovat oman vuotensa jälkeen siirtyneet vapaahetoisiksi omalle alueelleen, joka ehkä kertoo siitä, kuinka paljon järjestöstä pidetään vaihtareiden keskuudessa. Itse odottelen valmistumista ja vakaata työpaikkaa, jolloin voin ottaa puolestani Suomeen AFS-vaihto-oppilaan. :) - TyttöSuomesta
Meidän perhe on ollut isäntäperheenä AFS kautta ja kaikki on mennyt lähes täydellisesti! Järjestössä ei mitään valittamista :) Lähden 2013 Jenkkeihin AFS kautta ja kaikki on tähän asti menny tosi hyvin, eli voisin suositella todella lämpimästi!
- Jepjep
Itsekin mietin pitkään, mikä järjestö olisi hyvä. Selailtuani paljon erilaisia sivustoja päädyin AFS:ään. AFS vaikuttaa paitsi turvalliselta, myös edulliselta verrattuna moniin muihin. Itse olen lähdössä vaihtoon varmaankin ensi vuonna :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1173073Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk572758Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352162Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012071Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva441921Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1251910Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.8975Kristinoppi ja vähäkatekismus:
Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas66933Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville11878Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta
Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu77870