Toivoisin, että jopa sen ihanan uuden rakkauden löytyessä ihmiset käytäisivät järkeään ja huolehtisivat ENSISIJAISESTI jo olemassa olevista lapsista. Näin nimittäin EI näytä aina tapahtuvan.
Toivoisin myös, että ihmiset edes jonkin aikaa koettaisivat saada sen uusperhekuvionsa toimimaan ENNEN uusien lapsien hankintaa. Niinkään nimittäin ei näytä tapahtuvan.
Toivoisin äitien käsittävän, että pojat tarvitsevat toimivan isäsuhteen. Valitettavan harva isäpuoli omaa riittävää auktoriteettiasemaa poikiinsa, jotka pompottelevat sitten äitejään. Ikävä kyllä työstä tuttu kuvio.
Toivoisin etävanhemman ymmärtävän, että esim. läksyistä on huolehdittava viikonloppuisinkin siitä huolimatta, että tekisi mieli vain viettää laatuaikaa lasten kanssa.
Toivoisin vanhempien KESKUSTELEVAN lastensa kanssa erosta ja siitä, että ero EI ole lasten syy. Näyttää useimmiten unohtuvan.
Toivoisin aikuisten lopettavan ne haihattelut, joiden mukaan ero ei lapsissa näy. Valitan, kyllä näkyy - jopa useita vuosia.
Toivoisin aikuisilta aikuisuutta erotilanteissa ja niiden jälkeen. Vaikka kuinka kipeää ottaisi, lapsen päälle kaikkea ei saa kaataa. Lapsen elämän on jatkuttava draamasta huolimatta tasaisena.
Toivoisin ENNEN KAIKKEA ihmisiltä vastuullisuutta. Jos/Kun lapsi alkaa oireilla, olisi hyvä pohtia omia toimiakin kriittisesti eikä kieltää todellisuutta. Aikaa omille lapsille on löydettävä tilanteessa kuin tilanteessa. Jos omat voimat eivät riitä, on oltava rohkeutta pyytää apua.
Tämän päivän koulumaailmassa todellisuus iskee silmille nopeasti. Erot ovat arkipäiväistyneet ja tämä näkyy monin tavoin oppilaissa. Kun ajattelen esim. omia ongelmaoppilaitani, realliteetit ovat surulliset. Enin osa ongelmallisimmista tapauksista on rikkinäisistä perheistä. Erityisesti isän kaukaisuus näkyy pojissa.
Kaikkein vaikeimpien tapausten suhteen asiat ovat kaikkein selvimmät. Uusperhe on kasassa. Äidillä ei auktoriteettia alakouluikäisiinkään poikiinsa ole. Uusia lapsia hankitaan ja siihen samaan syssyyn kouluttaudutaan vielä uudelleen. Miten ihmeessä ongelmallisten poikien hoitamiseen voisi riittää tuon kaiken keskellä aikaa ja voimia? Voiko sitä edes odottaa?
Meille on kasvamassa sukupolvi poikia, joille mikään ei merkitse mitään. He tekevät täysin sen, mitä haluavat. Kun realiteetit kaataa vanhempien niskaan, seuraukset ovat itku ja raivo. Jos edes vanhemmilla itselläänkään ei kaiken "ihqun" keskellä ole pitkäjänteisyyttä kasvattaa lapsia, miten lapselta voi odottaa mitään?
Tiedän saavani vastauksia, joiden mukaan siinä "meidän perheessä" kaikki on toisin. Jep. Luultavasti juuri he, joiden pitäisi tämä lukea, eivät täällä ole. Tai, ehkä tämä on vain katkeran ihmisen tilitystä. No, en ole eronnut enkä karannut.
Tai - tosiasioiden myöntäminen vain tekee kipeää joillekin...
Toivoisin myös, että ihmiset edes jonkin aikaa koettaisivat saada sen uusperhekuvionsa toimimaan ENNEN uusien lapsien hankintaa. Niinkään nimittäin ei näytä tapahtuvan.
Toivoisin äitien käsittävän, että pojat tarvitsevat toimivan isäsuhteen. Valitettavan harva isäpuoli omaa riittävää auktoriteettiasemaa poikiinsa, jotka pompottelevat sitten äitejään. Ikävä kyllä työstä tuttu kuvio.
Toivoisin etävanhemman ymmärtävän, että esim. läksyistä on huolehdittava viikonloppuisinkin siitä huolimatta, että tekisi mieli vain viettää laatuaikaa lasten kanssa.
Toivoisin vanhempien KESKUSTELEVAN lastensa kanssa erosta ja siitä, että ero EI ole lasten syy. Näyttää useimmiten unohtuvan.
Toivoisin aikuisten lopettavan ne haihattelut, joiden mukaan ero ei lapsissa näy. Valitan, kyllä näkyy - jopa useita vuosia.
Toivoisin aikuisilta aikuisuutta erotilanteissa ja niiden jälkeen. Vaikka kuinka kipeää ottaisi, lapsen päälle kaikkea ei saa kaataa. Lapsen elämän on jatkuttava draamasta huolimatta tasaisena.
Toivoisin ENNEN KAIKKEA ihmisiltä vastuullisuutta. Jos/Kun lapsi alkaa oireilla, olisi hyvä pohtia omia toimiakin kriittisesti eikä kieltää todellisuutta. Aikaa omille lapsille on löydettävä tilanteessa kuin tilanteessa. Jos omat voimat eivät riitä, on oltava rohkeutta pyytää apua.
Tämän päivän koulumaailmassa todellisuus iskee silmille nopeasti. Erot ovat arkipäiväistyneet ja tämä näkyy monin tavoin oppilaissa. Kun ajattelen esim. omia ongelmaoppilaitani, realliteetit ovat surulliset. Enin osa ongelmallisimmista tapauksista on rikkinäisistä perheistä. Erityisesti isän kaukaisuus näkyy pojissa.
Kaikkein vaikeimpien tapausten suhteen asiat ovat kaikkein selvimmät. Uusperhe on kasassa. Äidillä ei auktoriteettia alakouluikäisiinkään poikiinsa ole. Uusia lapsia hankitaan ja siihen samaan syssyyn kouluttaudutaan vielä uudelleen. Miten ihmeessä ongelmallisten poikien hoitamiseen voisi riittää tuon kaiken keskellä aikaa ja voimia? Voiko sitä edes odottaa?
Meille on kasvamassa sukupolvi poikia, joille mikään ei merkitse mitään. He tekevät täysin sen, mitä haluavat. Kun realiteetit kaataa vanhempien niskaan, seuraukset ovat itku ja raivo. Jos edes vanhemmilla itselläänkään ei kaiken "ihqun" keskellä ole pitkäjänteisyyttä kasvattaa lapsia, miten lapselta voi odottaa mitään?
Tiedän saavani vastauksia, joiden mukaan siinä "meidän perheessä" kaikki on toisin. Jep. Luultavasti juuri he, joiden pitäisi tämä lukea, eivät täällä ole. Tai, ehkä tämä on vain katkeran ihmisen tilitystä. No, en ole eronnut enkä karannut.
Tai - tosiasioiden myöntäminen vain tekee kipeää joillekin...
Vastaukset 42
Vanhimmat
Todella hyvin otettu kantaa tämän päivän sanoisin kaikkein tärkeimpään asiaan.
Uskon todella sen näkyvän kouluissa ja kaiken kokemani perusteellaa voin vakuuttaa että näin on .
Vaan nämä eronneet äidit ja isät vain sulkevat silmänsä ja eivätkä häe lapsiensa tilantta lainkaan oikein. He leikkivät vain näillä omilla ihmissuhteillaan ja unohtavat tosiaan omien lastensa kanssa olemisen tärkeyden kokonaan.
Kyllä tuo sama koskee tyttöjäkin, mutta toisella tavalla.
Aika vaikea uskoa että opettaja syyllistyisi moiseen yleistykseen.
Mulla itselläni esim. on 16-vuotias poika joka oli 8 kun erottiin ja 10 kun tapasin nykyisen mieheni. Poika on ihana tapaus jonka takia ei ole hiuksiaan tarvinnut harmauttaa.Kun ikää on tullut lisää on myös älli kasvanut. Hän onkin minua kiittänyt että tajusin aikoinaan erota ja viedä hänet pois isänsä luota. Hän vieläkin muistaa ne riidat ja väkivallan pelon. Nykyään ei tarvitse pelätä, ja poikani kunnioittaa niin minua kuin miestänikin. Hän ei kasva enään pelon valtapiirissä vaan perheessä jossa jokainen kunnioittaa muita perheenjäseniä.
Meillä ei ole kuin minun lapsia ja miehen lapset, ei yhteisiä, ja jokainen lapsia on yhtä arvokas ja rakas.
Niin ja muuten, poikani ei tapaa isäänsä, ei ole tavannut vuosiin. Tämä on lapsen oma tahto ja sitä on kunnioitettu. Ei hyviä miehiä kasvateta pelolla, siksipä olenkin sitä mieltä että poika teki ihan oikean ratkaisun. Hän on sanonut minulle joskus, että voi äiti kun minusta ei tulisi samanlaista miestä kuin isä, kunpa olisin yhtä hyvä mies ja isä kuin X (minun aviomieheni).
Joten yleistys sikseen, kaikki tapaukset eivät ole toistensa kaltaisia.
Juuri niin on kuin sanot.
Shit happens.
No johan täällä nyt on opettajia, ja ihan shit happens heh
Juuri näin. Juuri näin.
Luulisi akatemisen ihmisen olevan pidättyvämpi kirjoittamaan tälläistä yleistystä.
Itse sosionomina näen lapsia ja nuoria joiden kohdalla parasta olisi ollut kun vanhemmat olisivat eronneet tai lapsi otettu huostaan. Ei hyvät uusperheet aiheuta ongelmia, vaan nimenomaan perheet joissa vanhemmilla tai toisella vanhemmista on ongelmia, väkivalta, alkoholismi, huumeet, psyykkiset sairaudet, näitähän on. Uusperheissä ei vastaavia ongelmia juurikaan ole.
Suuri ongelma on myös yksinhuoltajien lapset. Kun äiti tai isä jää lähes yksin huolehtimaan jälkikasvustaan, loppuu usein voimavarat. Onhan tosiasia, että esim. huostaanotetuista lapsista ehdoton enemmistö tulee yksinhuoltajaperheistä, seuraavaksi eniten niitä tulee ydinperheistä ja vähiten uusperheistä.
Ikävää, että käyttää nimimerkkiä ja asemaa jota ei ole.
Pettymyksellesi voin sanoa että uusperheissä on ongelmia ja pahoja, kun lapset eivät ole omia voi henkinen väkivalta olla vieläkin pahempaa. On välinpitämättömyyttä ja kaikenlaista mitä et tiedäkkään. Ei se uusperhe välttämättä tuo onnea niille lapsille vaikka vanhemmista toinen onnen sen itselleen löytäisikin kun siinä uuden onnen huumassa voi sokaistua täysin. Eivät ne yksinhuoltajalla lopu voimavarat jos ei niin keskityttäisi siihen uuteen kumppaniin vaan enemmän huomioitaisi niitä lapsiaan. Ongelmahan on siinä että siinä uuden onnen huumassa ei enään huomata lapsen tarpeita kun normaalissa suhteessa on se alkuhuuma mennyt juuri sen takia että tulisi tilaa niille lapsille jos kerran niitä on haluttu niin ettei vahingossa ole tullut.
Kyllä tuo akateeminen aloittaja tietää mistä puhuu ja puhuu totta mutta se kirpaisee. Eivät ne uusperheet ole ongelmattomia vaikka kuinka yrität sysätä ongelmien syyt yksinuoltaja ja ydinperheille. Monesti yksinhuoltaja perhe on parempi kuin uusperhe jossa on taitamaton ulkopuolinen kasvattaja joka tekee enemmän hallaa kuin hyvää toisten tekemille lapsille mutta kun ulkopuolisten näkökulmasta näyttää hyvältä ja sehän on se pääasia.
Uusperheestä olen se vammautti meidät lapset mutta yksinhuoltaja vanhempi oli tietenkin onnesta huumaantunut kun sai jonkun. Kaikki piti ulkopuolisille esittää olevan hyvin eikä pahoinvointia saanut näyttää ja jos näytti niin ulkopuoliset sanoivat että olkaa onnellisia kun on niin hyvä perhe kun äitini vihdoin sai raittiin äijän niin sehän vasta olikin piilopaha toisten tekemille kakaroille. Remmiä tuli ihan mitättömistä asioista...juu ja ulkopuoliset näkivät meidän perheen niin saatanan onnellellisena uusperheenä.
Jäin ihmettelemään väitettäsi "Uusperheissä ei vastaavia ongelmia juurikaan ole" (siis väkivaltaa, alkoholismia, huumeita, psyykkisiä sairauksia). Mihin perustat väitteesi? Tuollaistako sosionomiopiskelijat opiskelevat?
Jos väitteesi pitäisi paikkansa, olisi löytynyt viisasten kivi monien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun. Vai ajettaisiinko siinäkin vain ruttoa ulos koleralla?
Aloittajan toive, että puolisot yrittäisivät saada uusperhekuvionsa toimimaan ennen uusien lasten hankkimista on kannatettava. Kannatettava olisi myös toive, että puolisot yrittäisivät saada uusperhekuvionsa toimimaan edes olemassaolevien lasten osalta.
Tässä sen juuri näkee, heti joku ottaa itseensä, kun asintunteva tuo esiin epäkohtia. Kuinka muuten hän olisi voinut kirjoitttaa, ei hän voi karsia asiaa, että sen ja sen lapsia tai se ja se perhe. Tänne on pakko kirjoittaa yleisesti.
Ne joiden elämä on kunnossa, tuksin mitään kirjoittavat, he ymmärtävät, että muutoin ei voi kirjoittaa. Mutta jään ajattelemaan näitä, jotka tässä tuovat esiin minä ja meillä, ovatko asiat todellakaan kunnossa, kun niitä aletaan täällä puolustella, sillä eihän teitä ole täällä mitenkään nimetty.
Olisi hyvä, jos kaikilta lapsilta voitaisiin kysellä ja vähän monipuolisemmin kotitilannetta, silloin tulisi esiin monen lapsen kohdalla piilotettu paha olo.
Elikkäs sinun mielestäsi tänne pitää kirjoittaa vain paskoista kokemuksista, ja jos joku kirjoittaa toiselle vastineen että, meillä on kaikki hyvin, sinun mielestä se on puolustelua ja valhetta.
Kyllä nekin joiden elämä on kunnossa tänne kirjoittavat ja juurikin siksi että, palsta ei olisi pelkkää moitetta uusperheydestä. Meitä onnellisia uusperheellisä on kuitenkin enemmistäö, vaikka kohta väität sanojani valheeksi.
Mites Lissu olet nyt ASINTUNTEVAN puolella, kun yleensä olet sanonut ettei esim. kirjoja kirjoittaneet lastenpsykologit oel oikeassa? Riippu sinulla näköjään täysin siitä, kirjoitetaanko sinun mieleistä tekstiä näiden asintuntijoiden taholta.
ei olisi pelkkää moitetta uusperheydestä.
Itse sinä tässä tämän lauseen kirjoitit, kysynkin muksi. Jos sinulla on hyvä olla, kyse onkin onko lapsillasi hyvä olla. Tuskin tiedät edes sitä, kun oletat että sinun hyvinvointisi on kaikkein tärkein asia koko maailmassa.
Tämän asian olen niin varmasti saanut omakohtaisesti kokea lasten suusta ja minulle läheisten lasten suusta, sinulle ikävä kyllä he eivät voi totuutta kertoa, koska räjähdät heti. Eli ymmärrätkö lainkaan, että sinulle ei yksinkertaisesti voi puhua edes omat lapsesi tuntemuksistaan oikealla tavalla, he sentään uskaltavat jollakin tapaa purkaa sydäntään muualle, mutta kotona pitää pelätä.
Tämä on asia, jota te uusperheelliset että näy näkevän, ettekä kuulevan. Te pakotatte lapsenne tilanteeseen, olen senkin omin korvin kuullut. Pakotatte heidät kulkemaan esim. tämän uusikkonne kanssa, vaikka se lapselle on aivan hirvitystä.
Ei riitä, että sinä olet onnellinen, lastesi sydäntä painaa ainainen pelko.
En sano, että valahtelet, et yksinkertaisesti näe ja kuule ketään muuta kuin tätä uutta ihmistä, hänestä on tullut sinulle se uusi lapsi.
Minä tiedän että meidän perheessä on lapsilla hyvä olla, minä tiedän sen sinä arvelet tietäväsi muuta meidän perheestä. Meillä on puhuttu, meillä huomioidaan myös lapset. Lapset tapaavat etävanhempiaan säännöllisesti ja ovat onnellisia ja tasapainoisia.
Minulle voivat puhua omat lapseni ihan kaikesta ja sen he ovat tehneetkin. Sinä et voi tietää minun perheestäni ja lapsistani yhtään mitään, et heitä varmasti tunne. Jos sinulla on kokemuksia muutamista uusperheistä se ei todellakaan kata kaikkia.
Mistä sinä tiedät mikä on kenenkin lapselle hirvitystä? Sinä et tunne kaikkia uusperheiden lapsia, et heitä kaikkia ole voinut jututtaa. Miksi edes moista yrität väittää?
Minä olen onnellinen, lapseni ovat onnellisia, puolisoni on onnellinen ja uskon että exänikin on onnellinen uudessa perheessän. Minun lasteni sydäntä ei paina pelko, minä kyllä näen ja kuulen lapseni, elänhän heidän kanssaa tätä elämää. uusi puolisoni ei ole lapsi, vaan aikuinen mies. Minä osaan erottaa lapset ja aikuiset.
Niin minä, mutta minkä ikäisiä lapsesi ovat, sillä muuten on valtavan suuri merkitys asiassa.
Jokaiselle lapselle jää trauma vanhempien erosta ja asia on fakta, sen tulet jossakin elämäsi vaiheessa kokemaan ja näkemään.
Vannot onneasi liian vahvasti, jotta siihen uskoisin tai uskot edes itsekään.
Vannot onneasi liian vahvasti, jotta siihen uskoisin tai uskot edes itsekään.
---> Olipa ihme että kommentoit näin, muuta et enään osaa sanoa. Jos joku kertoo hyvästä suhteestaan ja tasapainoisesta perhe-elämästä, sinä väität sitä valehteluksi. Mitä "vannomista" on se että kertoo hyviä kokemuksiaan?
Käänteisesti tämän asian voi nähdä myös niin, että sinä vannot ja vakuutat liian kiihkeästi että kaikki UP ovat onnettomia, et siis usko itsekkään niin, vaan olet sitä mieltä että UP ovat onnellisia. Mitä enemmän muuta väität, sitä epävarmempi olet.
Ne harvat kerrat, kun tähän osioon olen kirjoittanut, ovat minulle yleensä riittäneet osoittamaan tosiasiat tämän tyyppisten keskustelujen suhteen. Periaatteessa palaute on aina samanlaista ja niin opettajuuteni kuin sukupuolenikin tulevat kyseenalaistetuiksi. Itse asia jää keskustelematta, kun olennaisin osa on nujertaa toisen uskottavuus takertumalla henkilöön asiapohjan sijaan.
Ensinnäkin - olen kyllä opettaja. Mikäli koulutustasoani EI pysty päättelemään kirjoitustyylini perusteella, en asialle voi mitään. Toisaalta, on merkityksetöntä uskotteko minun olevan opettaja vaiko ette. Se on toissijaista. Ei täällä kukaan toisten taustoja tiedä. Keskustelutyylistä ja -taidosta päätellen täällä on vähän edes täysi-ikäisiä.
Toiseksi - yleistäminen?
Kerron omista havainnoista työssäni. En keksi niitä omasta päästäni. On selvää, että yh-perheiden lapsetkin ovat ongelmissa, siitä ei epäilystä ole ainakaan minulla. Olen itsekin yh-perheen "tuotos".
Selvää kutenkin on se, että ongelmia on ihan kaikilla muillakin perhemuodoilla ja uusperheet ovat kyllä yksi niistä. EN ole väittänyt kaikkien uusperheiden olevan ongelmissa. Ero on ajoittain ainoa järkevä ratkaisu. Eri juttu on se, voiko sitä ikinä hyväksi väittää, mutta joskus elämässä on pakko valitä se pienempi paha.
Kolmanneksi - tekstini sisältö.
Otsikko oli "Toivomuksia..."
Otsikon mukaisesti esitin koko joukon toivomuksia, joiden loukkaavuutta on ainakin minun vaikeaa ymmärtää.
MITKÄHÄN noista ajatuksistani/toiveistani olivat jotenkin loukkaavia tai sellaisia, että niitä ei olisi syytä ajatella?
JOS toiveni ovat kenties väärin muotoiltuja, MITEN ne olisi pitänyt muotoilla?
Kykenevätkö kriitikkoni ja Lissu-fanaatikot ym. kenties ITSE muotoilemaan osuvamman listan ohjeistusta ihmisille?
Vai eikö toivomuksia olisi vain saanut esittää?
Sinulle "Totuus esiin".
"...nimenomaan perheet joissa vanhemmilla tai toisella vanhemmista on ongelmia, väkivalta, alkoholismi, huumeet, psyykkiset sairaudet, näitähän on. Uusperheissä ei vastaavia ongelmia juurikaan ole."
Eikö ole? JOS olisit todellisuudessa sosiaalipuolen ammattilainen, ymmärtäisit olla päästelemättä suustasi aivan tuon tyyppistä fuulaa.
"Ikävää, että käyttää nimimerkkiä ja asemaa jota ei ole."
Älä muuta sano.
Minun tavoiitteeni ei ole syyllistää kaikkia uusperheitä tai mollata ihmisiä. Elämä voi tuoda kaikenlaista eteen ja sen ymmärtää jokainen.
Halusin kuitenkin nostaa esille aiheita, joita itse työssäni kohtaan. Jos toiveeni olivat jotenkin loukkaavia, olen pahoillani. Se EI ollut tavoitteeni. Perheellisiltä aikuisilta ihmisiltä odottaisi kuitenkin kykyä nähdä todellisuus. Aivan kaikesta EI ehkä kannata hernettä nenäänsä vetää. Tosiasiat pitää kyetä näkemään ja myöntämään. Johtopäätösten jälkeen olisi syytä myös toimia.
Tosin moni nykyihminen ei kestä mitään kritiikkiä. Tämän opettajan työssä näkee kaikkein selvimmin. Mitä uskomattomimpia tapauksia tulee työssä eteen. Eivät kaikki omituisuudet uusperheisiin liity. Uusperhekään ei kuitenkaan aina ole mikään loputtoman onnen tae, joka itsessään parantaa lapset kaikista ongelmistaan. Valitan.
Aikuisilta keskustelijoilta toivon asiallisia kommentteja ja perusteluja. Jos ette niihin kykene, kannattanee jättää tämä ketju väliin.
Hyvä miesope, teksitsi on hyvää ja niin osuvaa. monelle, niin monelle. Mutta se on myös suurta tuskaa ja epätöivoa tuottavaa, niille jotka eivät uskalla/pysty katsomaan asioita suoraan silmästä silmään.
Aika monen pitäisi nyt katsoa peiliin, ja ihan oikeasti ajatella mitä sieltä näkyyy ja mitä se aiheuttaa. harva, liian harva tähän kuitenkaan pystyy....
Kukin meistä elää niillä eväillä, jotka meille on annettu. Osa hakee lisää ja kehittää itseään, osa ei muutu miksikään. osa, valitettavasti, vain kulkee huonompaan suuntaan......... miettisisen paikka meille kaikille-
Huvittavin juttu - tai ikävin - on se, ettei itse avaukseen ole oikeastaan kukaan ottanut kantaa. Aihe ilmeisesti on kipeä ja hyvin harva haluaa oikeasti keskustella siitä.
Tämän keskustelun todellinen taso on näin hyvin nopeasti nähty.
Olipa aika pysähdyttävä teksti aloittajalta....
Itse löysin tekstistä toiveen, että jos/kun vanhempien ero koittaa, se ei ole sama kuin lasten ero vanhemmista !
Vaikka lapset ovat täysin syyttömiä vanhempien eroon, pienet ihmiset ilman aikuisen elämänkokemusta kokevat että syy on heidän ja saattavat koittaa tehdä itsensä näkymättömiksi... mutta sitten se kuitenkin kostautuu tavalla, jolla se pienen paha olo purkautuu ulos...
Jos lasten kanssa ei läpikäydä äidin ja isän eroa ja siihen sitten vielä suht nopsaan tulee uusi ihminen kuvioihin äiti- tai isäpuolen roolissa, on soppa valmis !
Oma näkökantani on että lapset tarvitsevat aikaa sopeutua tilanteeseen että äiti ja isä eivät asukaan enää samassa osoitteessa, mutta siitä huolimatta he molemmat rakastavat lapsiaan ja haluavat olla heidän lähellään ja läsnä lasten elämässä.
Vasta sitten kun lapset kokevat olevansa turvassa, olisi uuden parisuhteen aika....
Omasta erostani on nyt aikaa reilu 4 vuotta ja olen siirtymässä siviilisäädyltäni uusioperheen toiseksi vanhemmaksi.
Arvoisa Miesope, annoit minulle kovin paljon pohdittavaa uuden uusioperheen tulevana 'äitihahmona', äiti en kuitenkaan ole mieheni pienille pojille....
Paljon ajateltavaa itselläni on siinä, missä on oma paikkani noiden pienten poikien elämässä.... ei äitinä, mutta silti välittävänä vanhempana....
Mitä kaikkea tuo vaatikaan itseltäni? Paljon kärsivällisyyttä ja sitä etten laskeudu lasten tasolle siinä kohtaa kun ensi kerran laukovat suustaan jotain sen tyylistä kuin " Et sä voi meitä määrätä, et sä oo meidän mutsi!"
Itselläni on kuitenkin suuri 'tahtotila' (wau mikä termi!) saada meidän uusioperhe toimimaan siten, että kaikilla siinä elävillä olisi onnellinen elämä !
Onko sinulla Miesope antaa työkaluja siihen, miten minä, uusperheen naispuoleinen vanhempi, pystyy omalta osaltaan antamaan lapsille, niin omille kuin mieheni omille, hyvän ja onnellisen elämän??
Tämä on oikeasti yksi harvoista ihan oikeasti hyvistä ja erittäin asiallisista keskustelunavauksista näillä palstoilla. Toivon, että jatkat keskustelua, vaikka tulet saamaan kuraa ja loukkaantuneita ja epäasiallisia kommentteja niskaasi. Niistä ei kuitenkaan kannata välittää, monet purkavat niin vain pahaa oloaan. Ja parempi sekin että purkaa sitä täällä anonyyminä tuntemattoman niskaan kommentteja kirjoitellen, kuin esim. omille lapsillensa.
Minuakin aihe kiinnostaa, eronnut kahden teinin vanhempi kun olen ja pari vuotta uudessa seurustelusuhteessa olleena mietin välillä mahdollista yhteenmuuttoa uuden kumppanini kanssa.
Sinulle Neuvoja Miesopelta ?
Käytä PALJON maalaisjärkeä. Tärkein juttu olisi se, että KAIKKI vanhemmat haluavat lapsiltaan samaa. Tämä ei ole helppoa, se on selvää. Biologisten vanhempien olisi tärkeää haluta samaa lapsilleen, mutta nyt myös sinä olet kuviossa mukana. Puhukaa asioista avoimesti.
Selvää on se, että aikuiset - laskujen maksajat - määrittelevät säännöt kotona. Niihin lasten on sopeuduttava. Teitä on nyt sitten useampia aikuisia, joiden on tavalla tai toisella samaan hiileen puhallettava
Vaikutat ainakin kirjoituksesi puolesta fiksulta ihmiseltä - jos nyt sellaista voi toista tuntematta sanoa. Jos sinulla on se "tahtotila", toimi sen mukaisesti. Lasten kasvattaminen EI kuitenkaan ole tähtitiedettä. Se jo mainittu maalaisjärki riittää kyllä. .
Kiitos positiivisesta palautteesta. Kirjoitan kenties jotakin ehtiessäni.
Tämä nykymaailmahan korostaa ja painottaa sitä, että "tee minkä koet itsellesi hyväksi", mammat ja papat sitten erotessaan, tai jopa naimisissa ollessaan, tekevät sitä - hakevat rakkautta, hyväksyntää, omien toiveiden ja tarpeiden täyttäjää. Siinä muksut unohtuvat kun on kiire täyttää omia tarpeita.
Nämä uusperhe-kuviot eivät aina ole niin selkeitä...
Meillä on uusperhe, ainakin tilastollisesti.
Esikoiseni oli alle 1v erotessani hänen isästään.
Nykyisin perheeseen kuuluu 3 muutakin lasta (3 yhteistä nykyisen mieheni kanssa). Poikani sanoo nykyistä miestäni isäksi ja omaa biologista isäänsä etunimi isä yhdistelmällä. Hän on itse valinnut tavan toimia näin.
Minusta tuntuu useamman pojan äitinä siltä, että ongelma on muutoinkin siinä, että kasvatus vastuu perheessä kuin perheessä on pääpiirteissään äidillä (yleensä äidit ovat arjessa enemmän läsnä; äitiyslomat, vanhempainvapaat yms vaikuttavat). Me äidithän kuitenkin olemme olleet tyttöjä, ei meillä ole oikeasti haisuakaan pienen tai vähän isommankaan pojan sielun maisemista.
Kyllä itse ainakin olen yrittänyt selittää lapselleni, että aikuisten välillä rakkaus ei aina riitä ja lapsilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että aikuiset eroavat. Kuten senkin, että on kuitenkin ihan tavallista, että parisuhteessa tulee ristiriitatilanteita ja erimielisyyksiä; ne eivät tarkoita parisuhteen olevan päättymässä.
Olen myös tyytyväinen siitä, että poika tapaa biologista isäänsä, vaikka se ei aina olekaan hänelle hyväksi... Isä ei ole aina ihan tasapainossa ja harkintakyky saattaa pettää välillä. Sitten asioista keskustellaan enemmän ja vähemmän aikuismaisesti ;)
Minusta huolena pitäisi ylipäätään olla sen, että lapsille on liian vähän aikaa työn ja harrastusten välissä. Vanhemmat eivät ole arjessa läsnä ja lapsille annetaan aivan liikaa vapauksia.
Minusta tärkeämpää kuin elämysmatkailu ja huvipuistot on yhteinen aika, ruokailu saman pöydän ääressä ja se, että lapsi tietää sinun aina olevan olemassa häntä varten.
Ja yksi ongelma on se, että osasta vanhempia kasvaa "liian aikuisia" eli he eivät enää muista mitä on olla lapsi, miltä asiat lapsena tuntuivat. Ollaan lapsille kavereita. voi sitä olla mukava äiti tai mukava isä, mutta kaveri voi olla vasta sitten, kun lapsikin on jo aikuinen ja omillaan.
Siellä elämysmatkoillakin, huvipuistoissa ja etelän lomilla just ollaan myös yhdessä ja yhteistä aikaa ilman kiirettä ja työpaineita, ja ruokaillaan ja koetaan kaikki yhdessä.
Aika tylsää kaikille osapuolille aina olla kotona .
Juu, matkailu avartaa...
Mutta se vasta on tylsääkin tylsempää, jos niille lapsille ei ole aikaa kuin kesällä viikko, syyslomalla pari päivää, jouluna ja hiihtolomalla.
Lapset tarvitsevat aikuista arjessa.
Kyllä mekin matkustellaan ja huvipuistoillaan, mutta se arki on kuitenkin pääroolissa.
Nehän on aina arjessa mukana, kun yhdessä asutaan, lapset käy koulua ja aikuiset työssä, illat ollaan yhdessä ja kesäisin tehdään yhdessä pihatöitä sekä kotityötä, ja mökillä ollaan myös yhdessä.Teineistä on tosi kivaa odottaa aina sitä lomaa, kun mennään yhdessä etelään.
Ainainen arki kaipaa välillä irtiottoa joka ainoolta perheenjäseneltä.
Jotenkin sitä olisi odottanut kunnollista keskustelua tästä aiheesta. Ei onnistu. Se kertonee kaiken tarvittavan tämän tyyppisistä keskusteluista.
Mietin tuossa tänään taas kerran realiteetteja tämän päivän koulumaailmasta.
Menen tänään pitämään koululleni vanhempainvartteja. Käytännössä kaikki ongelmallisimmat tapaukseni ovat rikkinäisistä perheistä. Sama koskee myös muita luokkia koulussamme.
Tosiasioista on taas kerran puhuttava kieli keskellä suutä. Jos puhut suoraan, seurauksena on loukkaantuminen. Jos kiertelet, puhe ei tehoa.
Suosittelen työskentelemistä kouluissa kaikille teille, joiden mielestä nykypäivän lyhytjänteisyys parisuhteissakin EI näy lapsissa.
Oletko jakanut huolesi myös yksinhuoltajien palstalla. Sehän on tilastollisestikin näytetty toteen, että huonoiten menee yksinhuoltajien lapsilla.
Vai onko sinulla muu syy ottaa uusperheet hampaisiisi ?
Esim. huostaanotoista ylivoimaisesti suurin osa tulee yksinhuoltajien perheistä, sen jälkeen tulee ydinperheet ja vähiten huostaanottoja on uusperheissä.
Tätä et edes sinä voi kieltää.
Minulla ei ole erityistä syytä ottaa hampaisiini ketään. Niistä yksinhuoltajista tuppaa usein tulemaan käytännössä uusperheellisiä. Sitten, olosuhteiden vaihtuessa se "aviosääty" on milloin mitäkin. Kumppanit vaihtuvat. Välillä pyöräytetään uusia lapsia uusien kumoppaneiden kanssa ja sitten tutkaillaan taas tilannetta uudelleen.
Huostaanottoja on tässä maassa järkyttävä määrä. Se, mikä osa niistä on mistäkin perhemuodosta huostaanotettuja, on toissijaista. Läheskään kaikki ongelmatapaukset eivät ole sosiaalitoimen kontrollissa. Resurssit ovat rajalliset.
Omien oppilaideni vanhempien kanssa yhteistyö sujuu. Pulma on vain se, että kunnon eväitä kontrolloida ja kasvattaa lapsiaan kaikilla ei näytä olevan. Todellisuus perheissä ei läheskään aina ole se sama kuin miltä ulospäin näyttää. Asioita voidaan sopia, mutta käytännössä mikään ei sitten muutukaan.
Yhä edelleenkin toivoisi uusperheen vanhemmilta ajatuksiani avaukseen liittyen. Olisi mielenkiintoista tietää, miten avauksessa esiin nostamani asiat uusperheissä käsitellään. Jos ajatukseni ehkä ovat hyvinkin virheellisiä, olisi mukava tietää se, millä tavoin virheellisiä ne ovat.
Ja onko se sitten niin KAMALA asia oikeasti käyttää ajoittain ihan HARKINTAKYKYÄKIN toimissa eikä mennä vain hormonien mukana?
Mutta eihän ongelmia aiheuta uusperheet ! Ongelman aiheuttaa se, että ihmiset perustavat ydinperheitän sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa eivät voi elää elämänsä loppuun saakka kuten sadussa, Ja se, ettei eroa osata hoitaa kunnolla, ja lapsille antaa tukea. Vai väitätkö muuta ?
Eikä muuten tarvitse HUUTAA!
Uusperheiden eroprosentit ovat ymmärtääkseni korkeammat kuin ydinperheillä. Kun eroaa kerran, eroaa helpommin toistekin. Jos olen väärässä, osoita se jotenkiin.
Ongelmia tässä maassa on ihan jokaisella perhemuodolla, mutta uusperheelliset näyttävät olevan haluttomia edes keskustelemaan siitä, että niitä ongelmia voisi olla. Tosiasioiden myöntäminen on viisauden alku.
Isojen kirjaimien käyttö paikoitellen voi olla tehokeino. Kaiken kirjoittaminen isolla on huutamista.
Osoitappa itse väitteesi siitä että uusperheistä erotaan useammin kuin ydinperheistä todeksi jos pystyt.,...et tosin pysty.
Ei uusperheitä synny jos ei ydinperheet mene rikki, sen luulisi akateemisen ihmisen tajuavan.
Luetutin muuten nuorella maisteritutullani nämä sun kirjoitukset ja siltä pääsi nauru. Sanoi, ettei kirjoitusten takana missään tapauksessa ole opettaja, jos ei sitten ole vale-opettaja.
Itseni on kyllä helppo allekirjoittaa tuo uskomus, niin kova tarve sinulla on mustamaalata yksi perhemuoto.
Hmph...
http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/perheiden_monimuotoisuus/uusperheet/
"Tilastojen mukaan uusperheet eroavat useammin kuin ydinperheet. He tarvitsevatkin tukea, jotta he selviäisivät uudessa perhemallissa."
Niitä tilastoja saat etsiä puolestani vapaasti. En tunne mitään halua selvitellä enempää asiaa, joka on päivänselvä.
Hieman hupaisa tuo kirjoituksesi "nuoresta maisteritutusta". Millähän alalla hän mahtaa työskennellä ja miltä alalta se tutkinto on?
Suosittelen sinullekin sitä, että luet ihan ajatuksella vaikkapa sen maisterituttusi kanssa avauksen. Voit sitten kertoa sen, mikä tekstissäni meni pieleen.
Osoitapa-sanassa on muuten vain yksi p-kirjain.
Hyvä miesope kun huomaat lapsen muutokset, olethan yhdeydessä lastensuojeluun, silloin teet jotakin lapsen hyväksi, mänä nykyiset itsekeskeiset vanhemmat kun eivät ymmärrä lastensa tilaa näissä parisuhdekieruroissaan, heille se on huvia.
Sinä ope varmasti näet, kuinka pieni poika tai tyttö yrittää kaikein tavoin pitää slaisuudet sisällään, mutta kun kuuntelee tarkoin, huomaa että lapsella on monesti aivan liian raskas taakka kannettavanaan koulutyön lisäksi.
Me muut läheiset emme voi puuttua asioihin, sillä silloin lapsi joutuu kärsimään vielä enemmän, vaan kun lastensuojelu ottaisi yhteyttä kotiin, saattaisi se saada edes jollakin tasolla ajattelemaan ja ehkä parantamaan lasten hoitoa.
Miesope: Tekstisi oli niin pysähdyttävä ja kosketti ainakin minua. Lapseni eivät onneksi ole joutuneet uusperhekuvioon vielä vaikkakin heidän isällään on uusi suhde. Lapseni ovat siis isällään suurimman osan aikaa ja kun suhde oli tuore lapsilla oli ajoittain kolme paikkaa missä he viettivät aikaa. lisäksi vielä isovanhemmat hoivasivat lapsia koska isä ei halunnut antaa minun hoitaa lapsia omalla viikollaan vaikka olen sitä toivonut.
Tämä pyöritys näkyi selvästi lapsissa mutta isä pisti minun syyksi/ ei halunnut ähdä lapsissa mitään oireita. Jostain syystä kun menivät kihloihin niin vuoden alusta lapset eivät ole olleet tämän uusion luona tai tavanneet hänen lapsiaan juuri ollenkaan. Huomaan lasten muuttuneen iloisemmiksi ja tasapainoisemmiksi. Koulumenestys on ollut loistavaa. Lapset ovat tyytyväisempiä.
En uskalla mainita lasten isälle tätä huomiotani mutta lapsille siitä mainitsin kautta rantain. Toivon että tilanne tai isän toimintatapa jatkuisi näin koska eivät ole ilmesesti muuttamassa yhteen niin miksi pyörittää lapsia monessa kodissa.
Meillä ajateltiin vain lapsia kun mies heidät hylkäsi ja vaihtoi vieraaseen ihmiseen. Lapset eivät saaneet olla tämän naisen kanssa missään tekemisissä, ettei heille olisi tullut vääriä vaikutteita enempää elämään kuin mitä nyt tuli, että perheen voi jättää koska vaan ja vaihtaa ulkopuolisiin ihmisiin.
En sallinut sitä raskasta taakkaa lasten harteille ja häpeää minkä isä heille saattoi.
Meille ei ole miehen naisten lupa tulla koskaan emmekä me halunneet koskaan mennä tälle naiselle, vaikka kuin olisi halunnut meitä nähdä, mutta siinä oli raja, että lasten ei ole pakko nähdä isänsä naisia. En olisi ikinä enää voinut katsoa lapsianikaan silmiin, jos olisin pakottanut heidät näkemään isänsä naiset.
Nyt ovat onnellisia kun ovat saaneet rauhassa elää ja olla lapsuuden ja nuoruuden, vaikka isä heidät hylkäsi olen minä jaksanut olla aina tukena ja turvana, ja osaavat arvostaa sitä.
Meillä ei koskaan lapset ole kuuluneet vieraan naisen elämään ja ovat siitä onnellisia. Olisi ollut järkyttävää sekin etten itse enää tuntisi omia lapsia, jos olisivat joutuneet isän luo tai halunneet sinne muuttaa, mutta onneksi he eivät niin halunneet.
En voisi ajatella että olisin menettänyt lapseni jonkun vieraan naisen tähden, riitti että se nainen rikkoi perheemme, enempää ei ole saanut meitä tuhota.
Nyt mies on yksinäinen kun lapset ei halua häntä nähdä, mutta oma on syynsä, huonompaa isää ei lapseni olisi voinut saada, hylkää omansa ja vaihtaa kun kyllästyy.
Miksi sun exmies oli lasten kanssa aviossa, eikä sinun kanssa?? ?? ??Sanoit et vaihto lapset vieraaseen ihmiseen?????Mahtoiko niin vieras olla???
meidän ydin perhe on:
Ei niitten naisten tarvitse tulla teidän luokse eikä teidän mennä niiden luokse. Usko nyt jo itse se mihin kirjoitat. Turha muille todistella jos olette kokeneet tilanteen omalta kohdaltanne hyväksi noin. Siunausta.
Isän kaukaisuus näkyy myös siinä että isän napattua puun takaa uusi nainen ja uusioperhe ... hän kääntää omalle biologiselle lapselleen selän ja sitten kun tapailee sitä monen mutkan kautta ... viikonloput menee siihen että sitä lasta ei huomioidakaan yhtään, ei vaihdeta lauseita lapsen kanssa kun kuvitellaan että uuden perheen lapset hoitaa viihdykkeen, isä haukkuu lasta tyhmäksi ja lapsen äitiä lapselle kusipääksi ... myös tämmöinen kokemus ... muuten erittäin hyvä ja asiallinen kirjoitus... täyttä totta mihin minä myös ajatukseni perustan... aikuisten pitäisi ruveta olemaan aikuisia ja miettiä omaa vastuutaan vanhempana ja tehdä lasten elämästä hyvä eikä risainen !!
Kommenttini miesopen hienoon aloitukseen. Taustatiedot: äitipuoli, ei biologisia lapsia.
Olen samaa mieltä, että uusperhekuvio pitäisi rauhoittaa ennen uusia lapsia. Meillä ”pahin” aika oli ensimmäiset 1,5 vuotta. Nyt 3 vuoden jälkeen tämä jo sujuu. Pystymme mieheni kanssa juttelemaan avoimesti kaikista asioista ja teemme kasvatukselliset linjaukset yhdessä. Lapset ovat meillä mielellään ja pääsääntöisesti hyväntuulisina (murkkuikä kurkkii jo). Jos olisimme alkuhuumassa vauvan tehneet, niin tuskin olisimme tässä pisteessä nyt.
Isäpuolen auktoriteettiaseman heikkous poikiin on myös havaittu. Varsinkin nuorempi pojista kapinoi kovastikin. Osittain ikänsä puolesta, koska ”iskähän on nyt maailman mahtavin mies”. Kyllä sekin varmasti ajan myötä rauhoittuu, mutta isäpuolelle tilanne ei ole helppo. Vanhempaan poikaan välit ovat kaverilliset.
Läksyjen kanssa oli ensin hiljaista. Isä ei tosiaan halunnut käyttää vähäistä aikaansa lasten kanssa siihen, että siivotaan tai tehdään läksyjä. Ajan myötä huomasimme, ettei näitä asioita siellä äidin luonakaan hoideta, joten hommat ovat muuttuneet. Kouluikäinen käy vähintään pari kertaa viikossa meillä tekemässä läksyt. Ja molemmat mukulat hoitavat oman osuutensa kotihommista. Toki kun eivät pitkiä aikoja meillä vietä, niin mitään älyttömyyksiä ei vaadita. Perusarkea elämme kuitenkin.
Lasten vanhemmat keskustelivat eron aikaan lasten kanssa, eikä kumpikaan lapsista kanna syyllisyyttä. Mutta se missä olisi petrattavaa, on se, että lapset pitäisi saada avautumaan. Nyt he pelkäävät kovasti puhua avoimesti tunteistaan, koska pelkäävät loukkaavansa toista vanhempaansa. Vaikka emme haluakaan udella äidin kodin juttuja, niin normaaliin kanssakäymiseen kuuluisi minusta myös juttelu siitä, miten arki sujuu. Nyt siitä helposti vaietaan kuin muurit. Se on surullista... Itse erolapsena tiedän, että on kamala tunne jos ei voi avoimesti kertoa kaikkia iloja, murheita ja höpsötyksiään kummalle vanhemmalle tahansa.
Ero näkyy lapsissa. Aina. Vaikka ero olisikin parempi ratkaisu kaikkien hyvinvoinnin kannalta, se silti vaikuttaa. Oma kokemus puhuu.
Ja vielä, se tavallinen arki on se mitä lapsi eron jälkeen kaipaa! Ei lellittelyjä, ei ylisuojelua, ei ylivarovaisuutta. Lapselle on puhuttava suoraan ja rehellisesti, lapsella pitää olla edelleen sama kuri ja järjestys kuin aikaisemminkin, lapselta pitää edelleen odottaa samoja asioita kuin ennenkin (läksyt, siivous jne.). Mutta tietenkin tilanne huomioiden lasta on kuulosteltava ja kuunneltava sekä rohkaistava puhumaan tunteistaan. Tosin näinhän pitäisi aina tehdä. Lasta ei myöskään uusissa suhteissa pidä ylisuojella esim. aikuisten riidoilta. Varsinkin juuri erolapsille on tärkeää oppia, että riita ei aina johda eroon, vaan on tavallista kinata ja riidellä. Sitten sovitaan ja halataan. Se on elämää.
Kaikkien vanhempien (ydin, uusperhe, yh, mikälie) tulisi aina varmistaa, että lapsille on tarpeeksi aikaa. Oma elämä on järjestettävä ennen lasten saantia ja lasten teon jälkeen niin, että aikaa on! Vahinkoja ei kovin usein väkipakolla satu, joten jokaisen pitäisi voida ainakin harkita ja miettiä hetki, onko resursseja tarjota lapselle aikaa, elanto ja rakkautta sekä mahdollisuus virikkeelliseen ja tasapainoiseen elämään.
Itse kärsin tällä hetkellä kovasti siitä, että lasten äiti ei tarjoa lapsilleen kodin seinien ulkopuolella mitään tekemistä. Hänellä ei myöskään ole aikaa tukea lastaan koulunkäynnin ongelmissa. Me teemme sen, vaikka asumme 50km päässä. Samoin hoidamme lasten harrastukset ja huolehdimme, että lapset saavat meillä ollessaan touhuta pihalla, kokeilla uusia leikkejä ja harrasteita (luistelua, hiihtoa, leipomista jne.). Näitä ei äidin luona tehdä. Pienempi ei äitinsä luona käy edes pihapiirin keinussa. Ei sinänsä, me touhuamme mielellämme. On kuitenkin väärin lapsia kohtaan, että näistä asioista huolehtii vain toinen vanhempi ja hänen puolisonsa. He kaipaisivat näitä kokemuksia myös äitinsä kanssa. Puhumattakaan siitä, että välimatkojen takia lapset joutuvat reissaamaan paljon ja pitkään. Meilläkään ei ole ylen määrin rahaa, joten lasten kulkemiset tulevat myös kalliiksi. Äiti kun ei niihin osallistu mitenkään. Vai mitä olette mieltä siitä, että me käymme viemässä lapsen harrastukseen, joka on 1,5 km päässä äidin kotoa? Vain koska tällä ei ole autoa eikä aikaa?
Nojuu... Olen puolueellinen puhumaan, mutta aidosti silti huolissani lasten hyvinvoinnista. Enkä tarkoita vähätellä äidin henkistä asemaa. Tottakai äiti on lapsille aina äiti, mutta minusta pelkkä äitinä olo ei riitä. Ja vaikka mielellään lasten kanssa asioita hoidamme, niin tässä tarvittaisiin sen toisenkin vanhemman tuki ja apu. Keskustelut aiheesta ovat kuitenkin aina tuloksettomia. Siellä on ilmeisesti langettu juuri tähän klassiseen tilanteeseen, että uusperheen pyörittäminen uuden lapsen ym. kanssa on sen verran hektistä, että henkiset ja fyysiset resurssit eivät riitä enää siihen, mitä jokaiselta vanhemmalta pitäisi edellyttää: aikaa lapsilleen!
3 3.
Asiallista tekstiä. Jos useammat ihmiset kykenisivät ajattelemaan laillasi, ongelmia olisi paljon vähemmän.
Koulumaailmassa näkee sen, miten surullisen vähän monet todellakin kiinnittävät huomiota lastensa tekemisiin. Kuuluisa ja gyödyllinen maalaisjärki on kadonnut kokonaan jonnekin.