Heinäkuussa Viron tieliikennelaki muuttui. Suomalaisten liikennetottumuksiin ei ole tarvetta tehdä suuria korjauksia.
Merkittävimpiä lain muutoksia ovat:
- autonkuljettajan pitää käyttää ajaessaan puhelimen handsfree -laitetta.
- pimeällä pitää laittaa päälle heijastinliivi autosta poistuttaessa taajaman ulkopuolella.
- turvavyö pitää olla kiinnitettynä kaikilla matkustajilla ja lapsella pitää olla sopiva turvavarustus.
- jalankulkijoille on heijastin pakollinen pimeällä ja pyöräileville lapsille on kypärä pakollinen.
Teillä on myös nopeusvalvontakameroita. Uusia kameroita on asennettu muun muassa Tallinnan ja Pärnun väliselle tieosuudelle. Kannattaa pitää myös mielessä, että viranomaiset tekevät yhteistyötä maiden välillä eli kirjoitettu sakko seuraa kotimaahan, ellei sitä maksa. Virolaiset ovat kokeneet saman rikkoessaan sääntöjä Suomessa.
Viron maantiet ovat suurimmaksi osaksi hyvässä kunnossa, etenkin suurimpien kaupunkien välillä. Maassa ei ole yhtään moottoritietä, mutta kesäisin voi joillakin tieosuuksilla ajaa 110 kilometrin tuntinopeutta. Alkoholin suhteen on voimassa nollaraja.
Apua ympäri vuorokauden
Eesti Autoklubin päivystyspalvelu Autoabi auttaa tiellä liikkuvia ympäri vuorokauden. Puhelinnumero 1888 toimii kaikissa puhelimissa myös suomeksi.
Viron tieliikennelaki muuttui
1
708
Vastaukset
- ksusha
Joo tosiaan sakot saattaa tulla perintään nykyään meille saakka. Aiemminhan ne eivät näitä ole sen enempää kyselleet, yksi perintäkirje vaan ja siihen se on jäänyt. No ei se mitään, ajellaan iisisti.
Olkaa muuten tarkkana pysäköintien kanssa. Jopa markettien pihoissa voi olla sekä maksullisia, kiekollisia että ihan vapaita pysäköintipaikkoja. Varmuuden vuoksi kiekkoa kannattaa käyttää aina (jos ei siis rahalla maksa pysäköintiä). Nähty on että sakottaja on kuvaillut ja kirjoitellut esim. Pohja Pst, (siinä Nesteen bensa- automaatin vieressä) Rimin parkkipaikalla maksulappujaan. Ja sunnuntaina ! On siinä joku vapaakin ruutu mutta suurin osa maksullisia, mitä ei heti huomaa.
Kaupungilla on rahat vähissä ja kaikki kerätään mitä vaan saa.
Sama pätee muuten julkisiin kulkuneuvoihin. Kannattaa ostaa joko kertalippu tai useammaksikin päiväksi, ei maksa paljon. Lipuntarkastuspartioita on aina liikkeellä jossain. Enää ei pummilla ajella...ainakaan kuten ennen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512264Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖251068Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82972Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt54883- 68873
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me126853Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10773Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49759vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22753