Hei!
Toivoisin jonkun ajattelevan ihmisen ottavan kantaa elämääni, se on aivan solmussa.
Minä olen 4 tyttölapsen äiti. Nyt lapset ovat jo aikuisia ja aikuistumassa, itse olen 49 v.
Koko avioliiton ajan olen ollut kuin yksinhuoltaja, mieheni on ollut aina poissa kotona. Koskaan meiltä ei ole puuttunut mitään mitä rahalla voi saada. Muita naisia miehelläni on ollut aina.
Kun lapset kasvoivat, jäi omaa aikaa. Tapasin miehen, johon rakasstuin aivan suunnattomasti. Hän on ihan vastakohta omalle miehelleni. Juttelee ja huomioi, on hellä ja lämmin ihminen.
Ainut asia, mikä vaivaa ei ole pieni, hän on myös naimisissa. Hänen liittonsa on ihan hyvä, mutta hän rakastaa minua.
Tapaamisestamme on viisi vuotta tänään. Alussa olin vain onnellinen, että minulla oli joku.
Nykyään en tiedä mitä ajatella. Mielessäni risteilee sadat asiat. Tiedän vain, että rakastan häntä.
Kiitos jos jaksoit lukea. Kiitos jos neuvot minua.
Toivoisin jonkun ajattelevan ihmisen ottavan kantaa elämääni, se on aivan solmussa.
Minä olen 4 tyttölapsen äiti. Nyt lapset ovat jo aikuisia ja aikuistumassa, itse olen 49 v.
Koko avioliiton ajan olen ollut kuin yksinhuoltaja, mieheni on ollut aina poissa kotona. Koskaan meiltä ei ole puuttunut mitään mitä rahalla voi saada. Muita naisia miehelläni on ollut aina.
Kun lapset kasvoivat, jäi omaa aikaa. Tapasin miehen, johon rakasstuin aivan suunnattomasti. Hän on ihan vastakohta omalle miehelleni. Juttelee ja huomioi, on hellä ja lämmin ihminen.
Ainut asia, mikä vaivaa ei ole pieni, hän on myös naimisissa. Hänen liittonsa on ihan hyvä, mutta hän rakastaa minua.
Tapaamisestamme on viisi vuotta tänään. Alussa olin vain onnellinen, että minulla oli joku.
Nykyään en tiedä mitä ajatella. Mielessäni risteilee sadat asiat. Tiedän vain, että rakastan häntä.
Kiitos jos jaksoit lukea. Kiitos jos neuvot minua.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Oletteko tavanneet tämän viiden vuoden aikana useinkin. Rakastuitko rakastettuna olemiseen, eli rakkauden tunteeseen ja siihen, että on joku. Vai rakastuitko tuohon ihmiseen? Mitä arki toisi tullessaan, onko hän valmis jättämään perheensä? Tulisiko syyllisyys tämän myötä nakertamaan suhdettanne. Pitäisikö opetella elämään itsenäisesti eikä siirtyä suhteesta toiseen? Siinä muutama kysymys pohdittavaksi.
Kun olet sen päätöksen tehnyt niin ei enää kannata sitte sen enempää ajatella asiaa vaan toimia päätöksen mukaan.
Punnitse tarkkaan mikä se on mikä pitää liitossa jossa kumpikin loikkii aidanyli naapurinvihreälle nurmikolle . Onko se ruoho vihreämpää siellä ja makeampaa .
Jos tuntuu että jotain on nyt tehtävä elämässä kannattaa se miettiä tarkoin .
Ja mietit ehkä jotain tulevaisuudesta mitä se on mitä sen haluaisit olevan .
Ratkaisuja mihinsuuntaan ne päätät ihan sinä itse vain ja seuraukset myös ne tulee vain sinulle .
Voisiko miehen kanssa puhua miten hän ajattelee nyt missä mennään mikä on se mikä pitää yhdessä jos kerran on kuitenkin muualla toisten kanssa kuten sanoit ja sinulla toinen suhde naimisissa olevaan johon tunnet olevasi rakastunut .
Vaikea paikka mutta joku aina kärsii noissa kuvioissa kun ei olla rehellisiä avoimia jos ei itse niin sitten ne toiset perheessä pettyy ja kärsii , Luultavasti kuitenkin jokainen jotenkin teistä tietää perheessä että elämäei olekkaan kohdallaan vaikkei ääneen kukaan sanokkaan.
Vaikeaa on jos olet rakastunut avioliitossa olevaan kun hän ehkä on siinä ja pysyy eikä eroa ja haluaa vain pitää sinut siinä omanvaimon ohella kuten sinun omamiehesikin haluaa toimia
Kannataa siis miettiä mitä itse haluaa elämään ollako siinä kuviossa edelleen vai muutosta ja mitä ja millä ehdoilla ja mitä suostuu ja aikoo tehdä oman elämän eteen.
Ajattele ihan itsekseen se on iso prosessi mitä käyt nyt mutta kyllä ratkaisu tulee kuitenkin jossian kohtaa
Tai ainakin yritän, äläkä säikähdä nimbaa. Olen samaa ikäluokkaa kanssasi, 60-lukulaisia, paitsi ettei se nyt tässä paina. Miehenä olen varsin usein "onnistunut" sekoittamaan vietit ja tunteet keskenään, ja se on aina ensimmäinen tarkistuksen paikka. (Eli se vanha vitsi "rakastua" hotellin siivoojaan kun on ollut pois kotoa kolme päivää) Mutta asiaan: ellei elämä ole täysin pilalla (juopottelun, väkivallan tai vast. takia) niin sitä ei itsekään kannata/pidä pilata, VAAN yrittää vakavasti luoda AIKUISTEN ihmisten suhde, joka voi olla hyvinkin salainen (ja pitääkin olla) ja jossa molemmat kunnioittavat toistensa elämää JA jossa molemmat voivat nauttia toisistaan ilman että mikään tulisi KOSKAAN ilmi. Kriittisiä asioita ovat riidat: jos partnerisi riitelee puolisonsa kanssa ja räväyttää ykskaks suhteenne julki, asiat ovat päin helvettiä. En haluaisi loukata Sinua kutsumalla em. suhdetta "vakipanoksi", mutta voin vakuuttaa että kauneimmillaan ns. salasuhde pitää hyvää huolta molempien avioliitoista. VAATII: kypsyyttä, hyvää itsetuntoa, perusongelmattomuutta, tiettyä leikinsekaista kovuutta, ja tietysti leikkiä sinänsä. MUTTA: ei leikkiä tois(t)en tunteilla eikä itsekkyyttä. ELÄMÄÄ, joka ehkei sittenkään ole kovin "solmussa". Vai mitä?
matkassa ei käy kieltäminen,, juuri nyt vain paljon epäselvää ,,jatka vielä kuin tähänkin asti ,,toivottavasti löydät tien ulos tilnateesta ,tai tapahtuu jotakin yllättävää,joka selvittää asioita ,,,
Kiitos paljon asiallisista vastauksista. Kai kirjoitin tänne lähinnä siksi, että halusin jotenkin peilata omia ajatuksiani, omia tunteitani. Tietysti jokainen tekee itse omat päätöksensä. Sinulle Hurtta, erityinen kiitos. Miksihän ajattelen niin paljon samalla lailla?
Ehkä siksi, että olen elänyt tässä elämäntilanteessa suht kauan, 5 v.
Hyvää kesää
Anniina
Mulla on sellainen tunne, että nämä avioliiton ulkopuoliset jutut, vakavat ja vähemmän vakavat,
ovat joskus ihmisille se pakollinen henkireikä. Muuten ei jaksa sitä arkea. Jokainen avioliitto väsyy jossakin vaiheessa, tunteet loppuu, katoaa... Ehkä ero olisi välttämätön, jos ei olisi tukena toista suhdetta. Ei ole helppo erota, rikkoa lapsien kotia, kaikkea yhdessä hankittua, mutta kun ei ole hyvä olla. Jotenkin sitä ajautuu toisen syliin ja se voi olla niinkuin Hurtta tuolla kirjoitti, jopa hyväksi perheelle. Iskä tai äiskä jaksaa taas. Jostakin se elämän voima on saatava...
Nyt saan tietysti vihaisia naisia niskaani, kun tällaista uskallan kirjoitella.
Jotenkin noin se varmaan on...Ei ole muuta yhteistä toisen kanssa kuin talo ja lapset.
Tavallaan muuten eletään omaa elämää eikä ole yhteisiä harrastuksia eikä ehkä arkipuuhasteluakaan tehdä yhdessä. Vieraantuu...eikä mikään tunnu enää miltään...eikä ajatuksia edes jaeta. Kaksi vento
vierasta saman katon alla.
siihen omaan suhteeseen jos on jo vuosia oltu ja lapset ja kaikki yhdessä tehty .
Miksi vasta nyt herätään miettimään kun on kumpikin hyppinyt yliaidan sinne tänne jännitystä hakien kun ei muka oma suhde toimi.
Voisikohan sitä pysähtyä miettimään missä ollaan mikä menee vikaan miksi on näin .
Puhumalla ainakin selviää se ollaanko samoja asioita miettimässä eläässä onko arvot muuttuneet toisella ja toisella erisuuntiin .
Onko vain ollut helppoa lentää muualle kevyin perustein ,kuin että olisi tehnyt oman suhteen eteen yhdessä jotain . Vaikka puhunut rauhassa yhdessä mitä halutaan elämässä ja suhteessa ja mitä toivotaan toiselta ja itseltä ja kumpikin sanoo sen suoraan mitä haluaa ja mitä toivoo ja mitä ollaanvalmiit tekemään .
Sitte ne asiat selviää ja mikä on tärkeää ja jääkö paha mieli vai ei
Sinä kun olet rakastunut naimisissa olevaan oletko varma että hän suostuu aloittamaan kans uuden elämän alusta ja jättää noin vain perheensä vai onko se yksin sinun ajatus ja toive ja et tiedä mitä toinen haluaakaan ja onko tehnyt edes jotain sen eteen että asiat muuttuis jotenkin.
Älä nyt omaa elämääsi sotke sillä perusteella että ajattelet hänen eroavan .Puhu hyvä ihminen hänen kanssa kans miten todella on asiat vai onko ne vain tapaamiset sitä pyhäpukua kun arkea ette ole eläneet yhdessä vain pieniä juhlahetkiä vain mitä oikeasti tapahtuu kun olette arjessa .
Monia asioita on mitkä kannattaa oikein miettiä
Elämä on niin monimutkaista joskus mutta aina asiat selviää joskus kipeällä tavalla joskus muutoin ne vain menee eteenpäin.
Tee kuitenkin jotain se on parempi kuin vain odottaa eikä puhu mitään
Kumma ettei kukaan viisas psykologi tai psykiatri tai terapeutti tai mitä niitä nyt on, myönnä sitä että rakkauskin loppuu joskus. Tietynlainen yhteen kuuluminen, toisesta nauttiminen vaan loppuu ilman mitään erityistä syytä. Ei siihen auta suhteen "hoito" tai parisuhdeviikonloput, tai auttaa, jos jotakin on vielä jäljellä. Mutta jos toinen ei enää kiinnosta, niin ei. Minkäs sille voi.
tolla tyylillä saa pian yhdistävän tekijän mukaan ja sen nimi on sukupuolitauti
toi sun juttu on just sitä mitä parisuhde tarvitsee,
1puhua
2puhua
3puhua
ihmiset muuttuu ja ajatusmaailma sen myötä jos ei puhuta asioista,niin saattaa tulla hitonmoisia väärinkäsityksiä,no niitä tulee muutenkin kun nainen ja mies pähkäilee samaa asiaa mutta eri sanoin.Joskus oikein on todella hieno katsoa vanhoja pareja jotka ei välttämättä edes kuule toisen puheita,mut ilmeet on mahtavia,pienellä hymyllä toiselle saa auringon paistamaan.
ja menen menojani, mutta oletko sinä se sama hemmo, jonka päällä hypin tasajalkaa ja kiroilin kuin lohilappalainen?
Olet varmaankin ollut viikonloppuseminaarissa, missä tutustuttiin sisäiseen ihmiseen itsessään.
Viivyit hiljaisuuden retretissä ja syvensit itsetuntemustasi.Kannatti. Onnea!
Kiitos lissu ylistävistä sanoistasi,vau,missäs itse olet ollut?Älä hyvä ihminen hylkää meitä,sivistyksesi valon anna johdattaa meitä oikealle tielle,5:n palstan keskustelu kanssasi vastaa jo appropaatturia,(mietin vain missä lajissa)vai mikä palturi se onkaan.ota vaan nuttura auki ja tule takas rakas,mä avaan sun hakas.
kävisit vielä kertauskurssin!
Ei paha kuitenkaan tähänkin astinen edistyminen.
joko ylimmäinen nappi aukesi,kerro ihmeessä missä voin suorittaa jatko-opintoja
tuli Lissulle ikävä kauniita sanoja. Tässä jo odoteltiinkin.
juoksentele napit ja vetskarit auki.
Sä olet muuten ihan hyvin edistynyt, mutta et pysynyt pulpetissasi rauhallisesti ja keskittynyt.
Käy jatkoseminaari, jooko!
vai joutuu vanha koira uudelleen koulutukseen,no menköön,pitäisköhän viel luopua tennis-sukistakin,sais yksi ekonomi missikin sielulleen rauhan (Lenita A)Ei juku sittenkään armahda vähän,eikö tää sun tyylikoulu jo riitä,tu vähän vastaan ja heittään tittelit veks,jos mä laitan vetskan kii niin avaa sinä ylimmäinen nappi jooko?Ai nii ei mulla oo titteliäkään.pahus
Sä laitat vetskarin kiinni ja mä avaan ylimmäisen napin.
Olet sinä kyllä hyväkin!
Mitä niistä titteleistä!
Tennissukat ovat muuten ok, mutta niissä on kamalan kireät varren suut. En ole edes paksusäärinen mutta aina jää nilkkaan jälki.
Minullahan on tennissukat aina kun käyn lenkkarit jalassa koirien kanssa lenkillä.
Hyvä, hyvä. Alat oppimaan, että vain pelkuri valehtelee ja syyttää omista kolttosistaan muita. Jatka ihmeessä seminaareissa pomppimista, vielä ei ole minkäänlaista vaikutusta havaittavissa, mutta eiköhän se siitä. Muistathan myös itsehillintäkurssin, kai sellaisiakin on olemassa. Mene ihmeessä sinnekin, se tekee hyvää sinulle, ettei tarvitse itkeä foorumia lukiessa.
mutta kun sitä nyt tahdot, niin tässä muutama muistutuksen sana. Sanotaan nyt oikeastaan että pyydetään palauttamaan mieleen,että minulla on sitä sukua. On broidi, on pari systeriä jne.
Meillä toimii homma niin, että minun tietokoneeni on kollektiivisessä käytössä. Silloin kun lähisukulaiseni vierailevat luonani, sähköpostia voi lähettää tästä koneelta.
Läpäiseekö tajuntasi, että salasanan voi antaa kenelle tahtoo?
Sitten kohta kaksi, josta sinä et varmaankaan pidä:Jospa sinun koulu, tai työpaokkakiusaamisesi kohteeksi on joutunut yksi jos toinenkin ja joku ei ihan helposti unohda.
Meillä on perheessä yhteisöllisyyttä, mutta sinun yhteisöllisyytesi rajoittuu siihen, niinkuin koulusi ala-asteella ja sitä ennen ja kauan sen jälkeen, että aivan niinkuin nimimerkillä Marinellako se olikaan ,uhkasit lyödä turpaan, että verta tulee, siis tätä nimimerkki Mies :tä. Tunnistin sinut heti.
Arka minä en ole, enkä epärehellinen. Olisinhan voinut vaihtaa nikkiä jo aikoja sitten. Sen koulukiusaajalle sanon, että voihan sitä jo tuon ikäisenä ainakin yrittää päästä pahoista tottumuksistaan.
Muistathan Sarin ylä-asteelta?!!? Muistelehan!
Äläkä tule puhumaan vainoharhaisuudesta!
Mitähän sinä taas sekoilet? En ole käyttänyt nikkiä Marinella, enkä ikinä uhkaisi lyödä ketään. Väkivalta on keino, joka on todella alhaista ja minä en niin alas vajoa, että alentuisin sitä koskaan käyttämään. Koulukiusaaminen on myös raukkamaista ja tiedän kyllä, mitä se on.
Olen joskus käyttänyt nikkiä Mariella, mutta en Marinella, jota joku on käyttänyt täällä jossain viestissään.
Sari? Yläasteelta, kyllä. Siellä oli montakin Saria, yksi heistä oli paras kaverini peruskoulun ala-asteelta lähtien. Sinä et varmasti ole peruskoulua koskaan käynyt?
Mistä vainoharhaisuudesta höpiset?
mitä tekoa sähköpostilla ja palstakirjoittelulla on keskenään? Ei kai joku Marinella ole Mies50 :tä uhannut tällä palstalla lyödä, vai missä ketjussa semmoista on tapahtunut.
Mitä täällä oikein sekoillaan, eihän kukaan tiedä kuka todellisuudessa nikin takana on, mistä sen muka voi tietää, kysyn vaan.
Kolahtipa ja pahasti.
Sanoinkin, että en muista oliko se "väkivaltainen"nimimerkki Marinella, tai jotakin sinne päin.
Sinä siis olit ja vaikka et typeryyksissäsi olisi itseäsi paljastanutkaan, niin minä olin melko pian aivan varma kuka on Juhannus Mimmi ja J-Mimmi ynm.Ei nikkiä tarvitse vaihdella, minun ainakaan.En minä kouluaikoinakaan vaihtanut puolta, eli siirtynyt sinne missä pahiten kiusattiin, enkä ollut kiusaajien porukissa ollenkaan.Enkä tosin kiusattunakaan, sillä sen verran sisua olisi löytynyt, että sinun kaltaisesi olisi sanut alkaa keksiä nimimerkkejään tuon puoleisessa.
Näimpähän vain kuitenkin aika läheltä joitakin tapauksia, kiusaamistapauksia, siis.
Sitten erittäin huvittava pikku detalji sinun
viimeisessä viestissäsi.Miten niin en olisi peruskoulua käynyt? Nykyinen oppivelvollisuuslakihan velvoittaa suorittamaan vähintään peruskoulun. Voi herranjestas sentään! Onko Sari edelleenkin sinun hyvä ystäväsi? Kuule mitenhän minusta tuntuu, ettei niitä ystäviä sinulla kovin paljoa ole.Hei ruudinkeksijä, laita nyt Sarin nikillä tulemaan puolustuspuhe "hyvälle ystävälle!"
Hänellä on tuttuja ylläpidossa ja ties missä. Niin ties missä niitä tuttuja saattaa vastaan tulla tupsahtaa, vanhoja luokkatovereita ja muita
kamuja.
kysyin vaan mistä voit tietää kuka on minkäkin nikin takana. Ja mitä tekemistä sähköpostin salasanalla on palstalle kirjoittelun kanssa.
onko sinulle täysin tuntematon käsite sellainen kuin profilointi.
Jos olet tarkkana voit muutaman kirjoituksen perustella luoda mielikuvan henkilöstä.Ymmärrätkö?
Asenteet,tapa ilmaista itseään, kaikenkaikkiaan ja sanalla sanoen tyyli,paljastaa henkilön, vaikka vaihtaisi nikkiä viisi kertaa päivässä.
Sitten on vielä se melko pettämätön tapa, että jos joku J-Mimmin kaltainen ilmestyy "juttusille", niin hengenheimolainen seuraa kuin hai laivaa.
Nyt sitten otetaan oikein hitaasti ja jokaiselle peruskoulun käyneelle ymmärrettävästi:Katsohan, kun sinulla on tietokone(ymmärretty, onko?)
Niin mahdollinen perheenjäsen, tai ystävä, tietäessään salasanan pääsee sinun koneellesi, meneekö liian vaikeaksi?
Tiedätkö, kyllähän sinulle voisi opettaa paljonkin, mutta kenenkään kärsivällisyys ei kestä tuollaiselle imbesellille jankuttamista.
Otetaan nyt kuitenkin vielä kerran alusta:Jos jollakin sattuu olenmaan vaikka pikkubroidi, tai systeri, joka on joutunut koulukiusaamisen kohteeksi, niin hän(oletko pysynyt kärryillä?)
saattaa tunnistaa kouluaikaisen "kaverinsa" joltain chat-palstalta.Nyt minä jätän sinulle sitten läksyksi miettiä asioita. Mieti ihan rauhassa! Ei mitään kiirettä ja voit kysyäkin joltain.Sitten kun olet ratkaissut arvoituksen, niin voit alkaa suunnitella vaikka mummoille uutta seksijuttupalstaa. Entisen aloittaja on varmaan lomalla, tai jotain. Minä lähden nyt ulos ja viivyn viitisen tuntia. Saatan palata kurkistamaan miten olet edistynyt. Tai sitten en.
Löysin muuten upeita kuteita alennusmyynneistä. Mikäs minun, ei tarvitse mittatilaustyönä vaatteita teettää, niinkuin eräiden, jotka painavat toista sataa kiloa. En minä sinua tarkoittanut.
seuraavaksi kysyn miksi vastaat noin ivallisesti. Vielä jos kertoisit, onko joko Marinella tällä palstalla uhkaillut lyödä tätä mies vai kuka hän nyt onkin.
Siis, oletko käynyt peruskoulua? Jos olet, niin tosi nuori olet, kuten minäkin.
Ystäväni eivät kirjoittele näille palstoille. Miksi ihmeessä alentuisin moiseen ja kirjoittaisin itselleni puolustuspuheita? Teetkö sinä sitten niin?
En mielestäni ole ruudinkeksijä. Oletko sinä? Mitä tarkoitat minunkaltaisellani?
kun Lissu ei oo saanut kunnon rynkytystä aikoihin.
"Tiedätkö, kyllähän sinulle voisi opettaa paljonkin, mutta kenenkään kärsivällisyys ei kestä tuollaiselle imbesellille jankuttamista."
Miksi vastaat noin ilkeästi, jos joku kysyy sinulta jotain? Etkö omaa minkäänlaisia käytöstapoja? Voisit myös käydä seminaarin, missä opetellaan käytöstapoja, eikä haukuta alentavilla nimityksillä muita.
Käyttäydytkö realissakin tuolla tavalla, että nimittelet muita? Jos nimittelet, niin mahtaa ystäväsi olla todella vähissä. Ikävää tuollainen.
kuin Tamara Tomeralla, joka kertoo feminismipalstalla minkälainen sankari sattui kun kapakasta vei kämpilleen jonkun miestä muistuttavan.
Otsikolla "Neuvo miehille" se Tamara ei sanoja säästele. Siinä oli tosi rynkyttäjä.
Sinä et varmaan ole samaa kaliperiä. Oikein toivoisin, että se Lissu saisi samalla tavalla nenilleen miehen puutteessaan. Minä olen melkein varma, että se vanhanpiian kitupiikki on taas sotajalalla sitä varten juuri kun kanssasisartensa karvaista kokemuksista viisatuneena ei uskalla hakea rynkyttäjääkään.
Perhanan Linkku Lissu, kiusankappale ja palstarosvo!Huomionkipeä, joku sanoi mustalainen. Niin, empä tiedä, vaikka olisikin, sehän puhuikin suuresta suvustaan. Heh, meinasin sanoa suuresta suustaan.
tämä lissu tuli muilta palstoilta taas tänne riitelemään. :=(
Jutut on kyllä samaa piikittelyä kuin "broidien" ja "siskojen", jos ne härskit jutut nyt oli kenenkään muun. ;=)
Onhan kumma ettei ihmiseltä löydy käytöstapoja vaikka chattipalstalla ollaankin, voisi nätisti vastata silti, eihän se mitään maksa.
nimittelee ihan fiksuja ihmisiä tyhmiksi.
Sillä on varmaan sellainen riitely kiintiö, joka pitää saada täyteen ja mitä minä olen ymmärtävinäni, niin koska sillä ei ole miestäkään, jolle voisi kiukutella, niin se rähjää välillä meille sivullisille.Ei siis mitään tapoja.
Tuossakin J-Mimmi ihan nätisti kyseli jotain, ei ainakaan minun mielestäni mitenkään tuppautunut keljuilemaan, mutta tämä alkoi taas työntää törkyä ja vihjailla Mimmin muka koulukiusaajataustasta.
Pitäisköhän pyytää enemmän faktaa. Tai eihän sillä ole kuin epäilyjä. Ainahan se muita epäilee. Varmaan sillä on olevinaan vielä jotain tietoja.Kyselkööt ketä kiinnostaa.Suostuukohan se nätisti vastamaan, vaikka kysyisi, niinkuin J-Mimmistäkin?Kehuu vielä olevansa hyvän näköinenkin, mokoma paska. Mistä se sellaistakin epäilee että muut painaa sata kiloa ja jos painetaankin, niin omat läskimme itse kannetaan.
Muille ehdottelee seminaareja, vaikka itse tarvitsisi hyvän käytöksen ja sivistyneen puheen opetusta p....le.
se tarvii, kyllä se siitä vähän tokenisi. Vaikka eipä sitä kauaa jaksais ryyppäämättä kuunnella.
ei kuitenkaan olekaan niin rohkea kuin väittää ja sai tuon feministipalstan Tamaran kirjoituksesta sellaisen pelokkeen, ettei uskalla lähteä mitään rynkyttäjää etsimäänkään. Sillä Tamaralla oli tosi huono tuuri.
Muuten vieläkin tätä keskusteluketjua katsoessani tulin siihen tulokseen, ettei se
J-Mimmin syytä ollut, että riita alkoi. Kuka tahansa voi sen tarkistaa, kun katsoo J-Mimmin ensimmäiset sanat tälle Lissulle.Muuten, miksi se yleensä mitään meni sanomaankaan, fiksu ihminen J-Mimmi! Minusta riitaa pitäisi yrittää välttää kaikin keinoin kun tietää minkälainen raivopää se Lissu on.
oikeassa olet, olen lomalla. Vettä tulee kaatamalla mutta en kuitenkaan viitsi ottaa peruutusmatkaa noihin turistirysiin, eiköhän se aurinko ala paistaa koti-Suomeenkin.
Oli ihan pakko tulla katsomaan josko sinulle olisi tullut ikävä tuon mies50 :n rakkaudentunnustuksia, ja tulihan sinulle. Kaikki muut huomasivat paljon aikaisemmin että hän on lopultakin fiksu mies, ja taidatkin olla ainoa pöllö täällä kenet hän onnistui kunnolla raivostuttamaan.
Täällä taas ilkeilet ihmisille, hyi hyi. Eikö alennusmyyntimekko ollutkaan sopiva, vai mistä moinen kiukku tällä kertaa? Älä vaan sano että broidit ja systerit ne taas kirjoittelee, vaikka eipä noissa kirjoituksissa paljon eroa ole, johtuu varmaan geeneistä.
Ehdin jo toivoa että olit hoidattamassa aggressioitasi tai lukihäiriötäsi, mutta ei. En kyllä ole sanonut että teetän vaatteeni, vai olenko? Sanoin vain etten käy alennusmyynneissä, koska minun ei tarvitse. En halua penkoa ryysiksessä vaatekasoja, ja sovitella luoja ties kenen päällä käyneitä vetimiä. Edullisuutta vastaan minulla ei sinänsä ole mitään.
Vieläkö toivot mummelien seksijuttuja? Ei kai kukaan samaa halua aina lukea, ellet nyt sinä, joten ainahan voit lukea vanhoja juttuja uudestaan. Muistanko väärin vai sinäkö siinä ketjussa kävit hihkumassa seksin riemua arkiaskareiden lomassa? Taidan muistaa tosiaan väärin, enkä jaksa mennä katsomaan enää. Väliäkö sillä.
Mutta kylläpä oletkin taas häijyllä päällä, huh huh. Mitä mieltä olet tuon erään hurjapään ajatuksesta, että kunnon rynkytys auttaisi? Kokeilisit edes.
PS. Oliko tarpeeksi pitkä kirjoitus?
joku Lissun liehake saakaan aikaan hienostuneessa ihmisessä.
Eihän se edes maininnut mitään kenenkään nimeltämainitun vaatteista. Kehuskeli vaan omia onnistuneita ostoksiaan.
Joillakin kun nyt on tapana kehuskella, kuka milläkin.
Eihän se sinua saattanut tarkoittaa kun sanoi jotain satakiloisista, jotka ei saa vaatteita tangolta.Kärsivällinen olet kun jaksat noin pitkään sille kirjoittaa. Taas ansaitsi kunnon ryöpytyksen.Etelän matkoillaankin pröystäili, niinkuin niissä nyt mitään kehumista olisi, rantalomissa keskellä kesää.Tai toisaalta onhan etelässä kyllä kaupunkejakin. Nyt en muista, mutta sinä sanoit pitäväsi kaupunkilomista ja se noin niinkuin yleensä etelän matkoista, jotka saattavat sisältää kaupunkimatkojakin Minusta henk. koht. on aika hölmöä kehua matkoillaan, tai rahoillaan, tai millään.Jos nyt sen linkku Lissun puheisiin on yhtään uskomista, mitä ulkonäköön tulee, niin eiköhän se rynkyttäjänkin löydä, ettei tarvitse onanisti olla ja elää seksi elämää minkään porno palstojen kautta tai kiherrellä lukiessaan muiden kokemuksista.Älä välitä!Tuskin se taas näyttäytyy kun sai sinutkin niin tolaltasi, että noin pitkän kirjoituksen sille pistit ja luun kurkkuun.Menköön niihin turistrysiinsä agressioitaan hoitamaan.Sinun poissa ollessasi yritti Mies ystäväsikin vikitellä ja siitähän varmaan myöskin hermostuit.Jokainen kyllä ymmärtää, että jos me tällä iällä, jonkun vielä saamme rynkyttämään, niin kyllä kannattaakin palstatolkulla kirjoitella paniikin vallassa.
Rauhoitu nyt vaan!
No ei voinutkaan tarkoittaa minua kun satakiloisista puhui, eihän Lissu kuoma ole minua nähnytkään. Toisaalta Lissuhan profiloi ihmisiä uutterasti, joten ehkä hän päättelee ihmisen ulkonäön tekstin perusteella. Sitä paitsi minusta on mukava kirjoitella Lissulle vähän pidempäänkin, Lissu kun ei halua lukea lyhyitä kirjoituksia. Ja oli kirjoitus sitten pitkä tai lyhyt, aina se lukihäiriö häntä vaivaa yhtä lailla.
Olisi kyllä mukava jos Lissu löytäisi jonkun rynkyttäjän, niin kaikkialla olisi rauhallisempaa, uskoisin. Vai yritti vikitellä mies50 :aa, ai jai Lissua. No miten siinä sitten kävi, saadaanko sättihäät ja Lissu rauhoittumaan?
Noista matkoista sen verran, että toki etelänmatkat sisältävät kaupunkireissujakin. Turistibusseilla kurvataan katsomaan alkuperäistä intiaanikylää jonkun hotellin takapihalle. Kukin tavallaan, en ole sitä tuominnutkaan.
Ei ole toki tarkoitus saattaa Lissua toltaltaan, en kai hänelle kirjoittaisi ellen odottaisi vastausta, vai mitä? Oletko muuten Lissun systeri vai broidi, vai kenties joku muu sukulainen?
Älä nyt herranjestas luule, että minä olisin sukua tuollaiselle Lissulle. Minä olen lukutaitoinen, eikä meillä suvussa ole mitään sellaisia geenejä, että lukisimme väärin selvän tekstin.
Pakko sen ja koko niiden porukan on olla jotain vierasperäistä väkeä.Ainakin se riiteli rasismipalstalla jonkun ihmisen kanssa monta päivää, puolustellen maahanmuuttajia ja muitakin ulkomaalaisia. Johonkin lukutaidottomuuteenhan sekin viittaa, että se ei osannut lukea(tai ei tajunnut)että nikki "Lissu" oli jo jollakin käytössä. Tämä röyhkeyttään kyllä vie kaiken minkä irti saa.Niin ja siitä että sinut olisi jossain nähnyt tämä Lissu. Ei varmaankaan ole nähnyt, eikä sen kummemmin osaa profiloidakaan, tai mistäs sen tietää. Ennustaa se kyllä osasi, että kun yksi Mimmi lähtee liikkeelle, niin samanhenkiset seuraavat kuin hai laivaa.Sanoiko se sen itse vai sen pikkusysteri?Hah, hah!Ennustustaito viittaisi mustalaiseen. Eivätkö ne osaakin ennustaa?Anteeksi, en minä mitään pahaa tarkoittanut samanhenkisyydellä.
Minä kyllä tiedän mistä Lissun tapaat, jos tahdot sille sanoa muutaman sanan. Tuollahan se"maailman menoa" ja "yhteiskunta" palstalla rähinöi nykyään.Siellä onkin tietäväistä ja viisasta väkeä. Ei hypitäkään silmille.Meidän on parasta sinun kanssasi pysytellä tässä sarjassa. Ei me ainakaan pärjättäis fiksummassa keskustelussa. Tämä rynkytys kieli on sopivinta meidän tasoisillemme.
sillä Lissulla on laaja suku, niinhän se itse kertoi. Enkä minä osaa profiloida niin kuin Lissu, arvailen vaan.
Mitä nyt samanhenkisyyteen tulee, niin ihan mielelläni olen samanhenkinen Juhannusmimmin kanssa, Mimmihän on pysytellyt melko asiallisena siihen nähden miten Lissu häntä ryöpyttää.
Kävin kyllä muilla palstoilla katselemassa Lissu-kuoman juttuja, johan se sielläkin epäili että ihmisillä on haamukirjoittajia eikä kukaan ollutkaan se mikä väitti olevansa.
Siellä onkin viisaita ihmisiä, mutta kyllä ainakin rasismi-palstalla sanotaan ruma sana niin kuin se on. Ilmankos Lissu siellä viihtyykin! Arvelisin, että kyllä siellä tuo rynkytys-sanakin tunnistettaisiin. Ja tietää Lissukin sen, vaikka muuta väitti…
epäilenkin, että se on nymfomaani.
Se saattaa olla naimisissakin, vaikka väittää että on sinkku, jolla on vain kaksi koiraa.
Kyllä minä muistelen sen kehuskelleen tapansa mukaan, että paneskelee ukkonsa kanssa astioiden tiskaamisen välilläkin.(Anteeksi tämä suorasukainen kilenkäyttö)Tai mitäs tässä anteeksi pyytelemään ihmiseltä joka käynnistelee seksijuttujakin.Kukahan muuten oli se "Viettelijättärenä" esiintynyt silloin kerran, kun se sai kaikki nutturat tutisemaan?Ethän tykkää pahaa, mutta minä ajattelin, että se olit sinä.Anteeksi, mutta kun olit aloittanut keskustelun, niin luulin, että tahdoit saada vauhtia ja vipinää juttuihin. Lyylit, tai ketä nutturapäitä siellä silloin olikin mukana närkästyivät pahanpäiväisesti.Sinä onneksi modernina ihmisenä et ollut moksiskaan. Nauraa kihertelit vaan.Sitä vartenhan minäkin aika lailla ihmettelin, kun olit kamalan närkästynyt kun se Lissun sukukunta päästeli yhden yökauden rivouksiaan.Minusta se sinun viettelijätär oli aika rivo juttu, siis siinä sinun aloittamallasi palstalla, piti tietenkin sanoa.
Juu, nyt kun tuota Lissua mietin, vaikka en mikään profiloija olekaan, niin nymfomaani se on. Naimisissa oleva ja pitää Somaalia rakastajanaan.Voi herranjestas sentään kuinka yksi Lissu panee ajatukset ihan sekaisin.
Ei ne aatokset nyt niin korkealentoisia ole, että pää sekoaisi. Hmm.. vai nymfomaani, mistäpä näitä koskaan tietää. Ei se ukostaan mitään puhunut silloin kun hihkui seksin riemuja, ylisti asiaa ihan muuten vaan. Siitä ei kyllä ollut koko ketjussa edes kyse, mutta jos joku nyt haluaa kertoa seksikokemuksensa niin mikäpä minä olen sitä estämään.
Niin kuin ollaan puhuttu, varma ei toinen voi koskaan olla kuka milläkin nikillä kirjoittaa. En kuitenkaan ollut se viettelijätär, olen kyllä sitä mieltä että vähemmälläkin härskiydellä pärjää, ja jos ketju ilman sitä hyytyy niin joutaakin.
Saitko sellaisen käsityksen että olisin närkästynyt Lissun/suvun hengentuotoksista? Närkästynyt on ehkä väärä sana, vaikka teksti aika hurjaa olikin. Enimmäkseen silloinkin kihertelin; kun vähän ärsyttää, niin ihmiseltä karisee tekopyhyyden (ja pintasivistyksen) kaapu. Koskee meitä kaikkia.
Vai mikä siinä seksipuhe-ketjussa joitakin raivostutti, mitäs arvelet?
Katselin näitä eri ikäisille tarkoitettuja ryhmiä ja ihmettelin, että mitkä kauneuskilpailut täällä ovat menossa.
Pitääkö painaa jonkun määrätyn verran ja ei saa ylittää sitä rajaa, tai olla fiksu, tai muuten sopiva.
Sitten puhutaan muista ja melkein haukutaan ja nimitellään.Eikö asiallinen aihe esm. jostakin mistä tahansa olisi kiva.
Onko sen väliä jos joku onkin tyhmä tai lihava ja vaikka köyhä ja ruma.Itse en täytä mitään vaatimuksia, mutta tahtoisin tyhmänäkin saada osallistua.
ja ihmettelen myös, miten nämä kaikki jutut tuohon alkuperäiseen aiheeseen liittyvät. Pitäisikö olla riitelypalsta erikseen.
sä sanoit ettet täytä mitään vaatimuksia ja totesit perään että saako tyhmänä osallistua voi hyvä ihminen tää on helppoa(kokemusta on tyhmyydestä) mukaan vaan,näköäs en tiedä enkä painoasi,mut jos rahaa on niin helposti susta köyhä tulee,tarjoo vaikka sellaisen ilosen puoleisen risteilyn palstakansallle,niin kyllä siin jo tavallisen pulliaisen kassaan lovi tulee.Ja jos jotain asiallista juttua haluat niin voin sen sanoa,että tee avaus niin se on siinä,ja kolmas vastaus viimeistään ei ehkä ole sinun mieleisesi,mutta tän homman tarkoitus on kai niinkuin karaokessakin,ei siellä tarvitse olla huipputenori kun voi mennä laulamaan jonkin biisin,siis äänellään se variskin laulaa
Hassua kun juuri bongasin tältä palstalta kottaraisen ja käen. Varis on jo ainakin kolmas lintu.Puhutaan linnuista! Minä olen aina tykännyt niistä, paitsi pahoista pahanilman linnuista, niinkuin korppikotkista.
seuraaminen onkin mukavaa, siis muutenkin kuin palstalla. Kaikenlaisia jutun aiheita mahtuu maailmaan, mutta täällä vika on vain siinä, että juuri muuta ei lueta kuin ne joiden otsikot viittaavat seksiin, väkivaltaan, ilkeyteen tms. Toinen lukuperuste on varmaankin kommenttien määrä, ja kolmas se, onko kyseessä tappeluketju.
Joskus lähtee parin lauseen avauksesta mukava keskustelu liikkeelle, joskus taas ei millään. Ei täällä tosiaan läheskään aina riidellä, mutta itse myönnän syyllistyneeni siihen etten sitten millään haluaisi antaa viimeistä sanaa. On sekin kumma.
Sinulle hyvästä puheenvuorostasi. Moni palstalainen varmaan elää kirjoituksen lukiessaan joko enntisessä tai nykyisessä elämäntilanteessaan.Hetket ovat ihanat ,mutta omatuntosoimaa. Minä sinua (jos jaksat)jatkaisin vähän aikaa näin jospa se toisi selvyyttä elämääsi. Kauheunta mitä tiedän on olla yksin kaksin. Minä tein ratkaisuni ,mutta ei se helppoa ollut..
moi taas,joko nyt on syksy tullut,no joo toi kirjoitus ja sun vastaus on kyllä sellainen paikka,ettei viitsi alkaa edes kiusaamaan sua,oletko muuten ajatellut vähän keventää ,jos satut saamaan seuraavan ukon,toi kireys on yksi niitä tekijöitä joka saa kyllä ukon kuin ukon autotalliin jos ei satu olemaan halkopinoja
käki! Sateet ajoivat minun kaupunki pöntölle ,joten vilkaisin ,jos vaikka sinut löytäisin. Onneksi ei tarttenut pettyä . Käki löytyi kukkumasta,ei ollut vielä vihne kurkkuun karannut. Mulla on niin paljon tulijoita pesäpöntölle ,että joutuu luutaa käyttää. Toista se on sulla käki ,kun toisten pesillä ruikit. Voi sinua..
no joo tiedätkös mikä on käen alkuainetta?Jäi joskus nuoruudesta mieleen G-Pula-aho,se totesi,että se on ponTikka.Äimänkäkenä tässä joutuu oleen,samperi missäs se sun pönttös on mä voisin tulla jelppaan siin putsauksessa,jos siellä viel sattuis olemaan sellainen 180cm pitkä orsikin niin vois vaikka heittää kyljelleen välillä ja antaa sulle ohjeita,no joo taidat kyllä sen homman aivan yksinkin,voishan sitä tietenkin yrittää vääntää sinusta käenpiian,siin oliski haastetta.
hyvinkin. Minä voin sinut laittaa orrelle kuivumaan ,että oppisit tavoille .Toisaalta mukavahan se ois kun käki kukkus omasta takaa,mutta en tiedä ,kun rasittavuus saattaisi heittää laulun päälle pitkän varjon . Kottaraiset ovat muuten katoava luonnon vara ,joten kunnialla kuljen kottaraisena vaikken olekaan niin musta ,enkä myöskään keltanokkainen. Pesäpönttöni on tällä hetkellä remontissa ,mutta syksyksi se minulla on upouusi ,jossa on mukava kuunnella sinunkin lauluasi vaikka nauhalta.
käen laittaisi kelloon ja kelloon säpin niin voisi lintu kukkua siellä pimennossa? Ei kuuluisi niin hyvin. :))
minäkin voisin opettaa sut tavoille.
Tein muuten taas keväällä linnunpöntön jota uskollisesti jaksan nimittää kottarais pöntöksi,vaikka kottaraisia ei ole näkynyt enää vuosiin joskus niitä oli pihapuut täynnä,oli melkoinen orkesteri,no sanovat kun lehmien laiduntaminen loppui niin se verotti monia muitakin lajeja,epäilen kuitenkin että Saksalaiset pisti poskeensa sen porukan joka täällä kävi ilostuttamassa kevättä,no on se hyvä että sinä sentään visertelet,minun lauluni muuten ei sovi musikaalisille ihmisille (pikku varoitus)
että monta lintua. Minua on useita kertoja sanottu kanaksi.....mitäköhän varten?!!?
Blondiksikin on sanottu, vaikka olen ruskeatukkainen.
Sokeakin kana löytää joskus jyvän ja minä OIVALSIN, että nyt on neljä lintua
Minä kana, Annastiina kottarainen Mies käki ja sitten viime ketjussa Mies sanoi niin hauskasti, että äänellään se variskin laulaa.
Lintukvartetti...hih, hih
Kana, kottarainen,käki ja varis. Äänellään se variskin laulaa ja jospa joku mimmi olisi se varis.
Mukavasti sanottu:"äänellään se variskin laulaa." Hih, hih, hih
olis niinku sopiva kuvaamaan mua ku, kehtaanko sanoakkaan, muutaman liikakilon vuoksi otin tuttavalääkäriltä semmosia pillereitä että jos syö liikaa rasvasta ruokaa tulee äkkilähtö vessaan ja sillon lentää niinku varpusparvi.
Ei ennätä ees laulaa.
sillä on sama vaikutus pöntön reunat on kuin pommin jäljiltä,mutta vesi juomakelpoista.no siinä ei kannata koklailla tuhnata.tiedätkö muuten mikä on ajatustakin nopeampi?
Olis vielä yks aamuherätys ja sitten kesälomalle.
tätä mä oon oottanu koko kesän
sä sen tiesit, että mun lomalla paistaa aina aurinko?
tai laulupuu pitää pesäpöntössä olla ,että voi livertää joulupukille laulut ja muutenkin on kodikkaampaa.Saksalaiset ei kottaraista syö ,vaan makaronimiehet ,jotka pastan sekaan sen lisäävät.Lehmien myötä hävisi monta kyyneltä nostattavaa matkaa kuten esim. astutusmatkat ja ihanat niityt ja perhoset. Sonneja vielä pellolla mylvii ,jottei unohtuis mitä varten ne ovat olemassa.Kottaraiset ovat sulosuisia laulajia..
ihan kun biologian tunilla aikoinan.
Hih, hih, hih, sonneista ...ja kaikkea!
Sontiaisetkin mokomat joutuu liriin ja hienohelma yleisön osaston koiranpaska valittajat ois kivoja ku ne erehtyis astumaan liukumiinaan se olis varmaan maailmanloppu.No ravaatti sonneja on kyllä liikenteessä no maailma muuttuu ullaseni.Ei hätää.
Onko se silleen niinku hienommin sanottuna seminologi?Sellanen lehmän ...silleen... niinku...astuttaja. Mä aina punastun kun tulee mielikuvia. Hih, hih, hih.
muttei ravattisonni.Minä tykkäisin niistä hevisonneista,joilla on otsatukka ja eivät palellu täälläkään.Ravattisonnit enemmän käyskentelevät parketilla kuin navetassa tai niityllä. niitä sivuutan vain keltaisella nokallaninokkien sontapalleroihin ,joita riippuu takapuolessa.Pesemättömiä mokomat ..
tuli mieleen yks juttu, kun mun isä, hemmetinmoinen auktoriteetti ja tosimies, joutui kerran yöllä ajamaan takaa sähköaidasta karanneita lehmiä. Isäukolla sappi kiehui kun hän flanellialusasusillaan vesiletkunpätkä kädessä ohjaili villiintyneitä kurmuja aitaukseen.
Ja juuri kun hän oli letkulla saavuttamassa pahimman villitsijän selkärangan, tuli liukumiina eteen ja se oli menoa.
Ei isä kuitenkaan niin paha ollut etteikö nauru maistunut.
Aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta, heräsin tähän ihanuuteen ennen seitsemää ja nyt olen siivonnut kodin, takorauta on soinut sulosäveliään taustalla ja sitten mattokäärön kanssa rannalle.
voin kuvitella tilanteen,mut maltoitko itse olla nauramatta silloin????,Luin sun toisenkin jutun ja luin väärin,että ikirouta(takorauta)rutisee sulaessaan sun loman kunnniaksi,annoit muuten hyvän vinkin taidan ottaa sellaisen pikku maton pätkän rekvisiitaksi ja mennä mattopesupaikalle naisia vokotteleen,heh hee
mun matonpesu, olivat vieneet mattolaiturin pois.
Toteutin suunitelman II ja rötkähdin rannalle pitkin pituuttani, vuoroin mahallaan, selällään ja kyljellään.
Rantaleijonia ei näkynyt.
Muuten mun isä on siitä mukava, että se osaa nauraa ittellensä ja ei tykkää huonoa jos muitaki naurattaa kun on aihetta, niin muuten minäki, oon ihan isän näkönenki.
ratkaisu elämääsi tulee, vaikket tekisi mitään, siitä pitää kohtalo huolen.
En kyllä ymmärrä, miksi vielä olet aviomiehesi kanssa, jos hänellä on muitakin naisia ja itse olet kiinnostunut toisesta miehestä.
Toisaalta, jos tämä toinen mieskin on vielä naimisissa ja liitto hyvä, niin onko liitto kuitenkaan niin hyvä, kun hän on kiinnostunut myös sinusta? Kannattaisi keskustella kunnolla tästä asiasta, mutta salainen suhde ei pidemmän päälle ole ehkä kovin hyvä asia.
Jos molemmat rakastatte toisianne, niin teidän olisi aika jo tehdä ratkaisu.
..tehdä ratkaisua, jossa muuttaisi yhteen salaisen rakkaansa kanssa. Sitä on ikään kuin velkaa perheelleen sen, että jatkaa siinä entisessä. Minä tiedän sen, minulla on ollut avioliiton ulkopuolinen suhde yli 10 vuotta...ja näin se jatkuukin.
Elämä vaan ei ole, Anniina, halki, poikki ja pinoon -tyylistä. Elämä on monimutkaista.