Lapsi raukka. Jos saat vanhemmiltasi laulun lahjan, tulee sinusta idoli ja Whitney Houston. Jos perit vanhemmiltasi älykkyyden, tulet sinä ohittamaan monet muut. Jos perit vanhemmiltasi taidon laittaa Hernerokkaa, tulee sinusta pahalta haiseva työtön hulttio. Jos perit vanhemmiltasi rahaa, niin raha tulee aina rahan luokse. Siitä pitää vanhempiesi lakimiehet huolen.
Se nyt vaan on niin että kaikki on ansaittava jollain tavalla. Jos et muuta keksi niin käy koulusi kunnolla. Silloin on sinulla ainakin yksi keino jolla saat enemmän kuin muut. Ja mikä parasta, omilla ansioillasi.
H.
0Äänestä
...
Sivusta.
Vaikka nyt tuleekin välillä veetuiltua, nyt sulla oli vaihteeksi oikein hyvä kommentti. Ei tuohon kannata mitään alkaa lisäilemään. Tosi asiaa.
lopeta DW toi massapostaaminen ja jonkun puolueen ajatuskannan jakaminen
0Äänestä
0ree
Kyllähän todistetusti tuloeroja on kasvatettu myös lainsäädännöllä. Mihin sillä pyritään, tai mihin se johtaa, sitä ei kait kukaan tiedä. http://www.hs.fi/kotimaa/Rikkaiden tulot räjähtivät kasvuun 1990-luvulla/a1305552434188?cmp=nl-311211
0Äänestä
0ree
Tuloerot kasvavat koko Euroopassa.
Järjestön mukaan vuonna 2008 maailman vaurain kymmenesosa väestöstä ansaitsi OECD:n jäsenmaissa keskimäärin yhdeksän kertaa enemmän kuin pienituloisin kymmenesosa. Vuoteen 1985 verrattuna muutos oli noin kymmenen prosenttia.
Tämähän näkyy parhaiten U.S.A:ssa. Täysin varattomien, jopa asunnottomien ja miljardöörien osuus lisääntyy.

"Oree"
Raha ei kerry kouluttamattomille idiooteille. H.
0Äänestä
henny
Iso kirjakin kertoo, että:
Sillä sille, jolla on, annetaan lisää, ja hänellä tulee olemaan runsaasti, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan sekin, mikä hänellä on.
Niin se vain on, raha tulee rahan luo. Silti köyhä leski antoi vähästäänkin.
0Äänestä
jannne, mb
""""""""""""Iso kirjakin kertoo, että:
Sillä sille, jolla on, annetaan lisää, ja hänellä tulee olemaan runsaasti, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan sekin, mikä hänellä on. """"""""""""
Siis sanotaanko Raamatussa noinkin?
Tähän liittyen: Valtiovalta on lakimme säätänyt, ja Raamatun mukaan niitä pitää noudattaa, noudatta jättäminen on syntiä.
Valtiovalta on maailman sivu laatinut kummallisia lakeja ja siis niitäkin pitänyt noudattaa! Esim. noitien polttaminen.Yms Yms. Nyt ei hyväksytä niitä syitä enää nykyään. Siis silloinkin valtiovalta oli väärässä. Voi vOi!
0Äänestä
1.1947
Se teksti tarkoittaa hengellistä tavaraa, ei rahaa. Sikäli viittaa rahaan hiukan hukssin tyyliin, että saadulla älyllä toimitaan. Juutalaiset ovat usein varakkaita.
Raamatun viisas mies etsii ENSIN Jumalan valtakuntaa ja sen jälkeen tulee kaikki muukin. Ei aina rikkautta, ehkä varallisuutta, mutta ainakin hengellistä viisautta. Silloin köyhäkin voi olla rikas, Herrassaan hän perii aikanaan taivaan valtakunnan ja sen rikkaudet. Kärsimykset ovat silloin ohi. Olihan Jobillakin varoja ja lapsia, menetti kaiken. Hänet koeteltiin, kestääkö usko vaikeuksissa. Jumala antoi Saatanan kiusata tiettyyn rajaan asti, henkeä ei saanut. Jobin usko säilyi. Myöhemmin hänellä oli kaikkea entiseen verrattuna enemmänkin. Hänen sydämensä ei ollut maallisissa asioissa kiinni, vaan taivaallisissa. Asenne oli oikea. Kannattaisi lukea Raamatusta, niin kukaan ei voisi eksyttää oikealta tieltä.

"1.1947"
Pikkuisen aikasti tykkäsin. Uskolla ei paljon rakenneta, ainakaan itselleen, jos eivät uskovaiset saada rakentamaan. Monellekin papille on kivasta jos saa hän rakennetuksi henkisen pyramidin, vaan hengellä ei elä. Kymmenykset on saatava. Muinoin oli Eestin kirkoilla oikeus Vantaanjoen kalastukseen. Sitten tulivat oikeudet Kemijokeen. Kalat jaettiin kymmenen kalan kymmeneen riviin ja pappi otti niistä yhden. Tietääkseni tarina jatkuu, mutta vaan leikisti..
Ja kuten osa meistä tietää, ehkä uskookin, oli Pietarin kalansaalis Jumalallinen tarkoitus, Ruisleipään en kylläkään usko, Diabeteksellä oli tarkoitus jo silloin. Muistakaa nyt seitsemän lihavaa vuotta, varsinkin koska 11 vuoden aurinkosykli jää tulematta. 21.12.2012 on tulossa.
H.
0Äänestä
mötöne
Se on tämä uusi maailmanjärjestys. Ei kukaan ole tuhonnut rahaa, se on vaan kasautunut samoille tileille, ja kansa maksaa lisää. Tuo olio on nimeltään kapitalismi. Sen tarkoitus oli tehdä meistä kaikista ahneita. Niinhän sitä mainostettiin.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Lapsi raukka.
Jos saat vanhemmiltasi laulun lahjan, tulee sinusta idoli ja Whitney Houston.
Jos perit vanhemmiltasi älykkyyden, tulet sinä ohittamaan monet muut.
Jos perit vanhemmiltasi taidon laittaa Hernerokkaa, tulee sinusta pahalta haiseva työtön hulttio.
Jos perit vanhemmiltasi rahaa, niin raha tulee aina rahan luokse. Siitä pitää vanhempiesi lakimiehet huolen.
Se nyt vaan on niin että kaikki on ansaittava jollain tavalla.
Jos et muuta keksi niin käy koulusi kunnolla.
Silloin on sinulla ainakin yksi keino jolla saat enemmän kuin muut.
Ja mikä parasta, omilla ansioillasi.
H.
Sivusta.
Vaikka nyt tuleekin välillä veetuiltua, nyt sulla oli vaihteeksi oikein hyvä kommentti. Ei tuohon kannata mitään alkaa lisäilemään. Tosi asiaa.
=DW=
sinunkin puolestasi!
http://jennihayrinen.com/blog/wp-content/gallery/blog/katainen_1b.jpg
lopeta DW toi massapostaaminen ja jonkun puolueen ajatuskannan jakaminen
Kyllähän todistetusti tuloeroja on
kasvatettu myös lainsäädännöllä.
Mihin sillä pyritään, tai mihin se
johtaa, sitä ei kait kukaan tiedä.
http://www.hs.fi/kotimaa/Rikkaiden tulot räjähtivät kasvuun 1990-luvulla/a1305552434188?cmp=nl-311211
Tuloerot kasvavat koko Euroopassa.
Järjestön mukaan vuonna 2008 maailman vaurain
kymmenesosa väestöstä ansaitsi OECD:n
jäsenmaissa keskimäärin yhdeksän kertaa
enemmän kuin pienituloisin kymmenesosa.
Vuoteen 1985 verrattuna muutos oli noin
kymmenen prosenttia.
Tämähän näkyy parhaiten U.S.A:ssa. Täysin varattomien,
jopa asunnottomien ja miljardöörien osuus lisääntyy.
"Oree"
Raha ei kerry kouluttamattomille idiooteille.
H.
Iso kirjakin kertoo, että:
Sillä sille, jolla on, annetaan lisää, ja hänellä tulee olemaan runsaasti, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan sekin, mikä hänellä on.
Niin se vain on, raha tulee rahan luo.
Silti köyhä leski antoi vähästäänkin.
""""""""""""Iso kirjakin kertoo, että:
Sillä sille, jolla on, annetaan lisää, ja hänellä tulee olemaan runsaasti, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan sekin, mikä hänellä on. """"""""""""
Siis sanotaanko Raamatussa noinkin?
Tähän liittyen:
Valtiovalta on lakimme säätänyt, ja Raamatun mukaan niitä pitää noudattaa, noudatta jättäminen on syntiä.
Valtiovalta on maailman sivu laatinut kummallisia lakeja ja siis niitäkin pitänyt noudattaa!
Esim. noitien polttaminen.Yms Yms. Nyt ei hyväksytä niitä syitä enää nykyään. Siis silloinkin valtiovalta oli väärässä. Voi vOi!
Se teksti tarkoittaa hengellistä tavaraa, ei rahaa. Sikäli viittaa rahaan hiukan hukssin tyyliin, että saadulla älyllä toimitaan. Juutalaiset ovat usein varakkaita.
Raamatun viisas mies etsii ENSIN Jumalan valtakuntaa ja sen jälkeen tulee kaikki muukin. Ei aina rikkautta, ehkä varallisuutta, mutta ainakin hengellistä viisautta. Silloin köyhäkin voi olla rikas, Herrassaan hän perii aikanaan taivaan valtakunnan ja sen rikkaudet. Kärsimykset ovat silloin ohi.
Olihan Jobillakin varoja ja lapsia, menetti kaiken. Hänet koeteltiin, kestääkö usko vaikeuksissa. Jumala antoi Saatanan kiusata tiettyyn rajaan asti, henkeä ei saanut.
Jobin usko säilyi. Myöhemmin hänellä oli kaikkea entiseen verrattuna enemmänkin.
Hänen sydämensä ei ollut maallisissa asioissa kiinni, vaan taivaallisissa. Asenne oli oikea.
Kannattaisi lukea Raamatusta, niin kukaan ei voisi eksyttää oikealta tieltä.
"1.1947"
Pikkuisen aikasti tykkäsin.
Uskolla ei paljon rakenneta, ainakaan itselleen, jos eivät uskovaiset saada
rakentamaan.
Monellekin papille on kivasta jos saa hän rakennetuksi henkisen pyramidin, vaan hengellä ei elä.
Kymmenykset on saatava.
Muinoin oli Eestin kirkoilla oikeus Vantaanjoen kalastukseen.
Sitten tulivat oikeudet Kemijokeen.
Kalat jaettiin kymmenen kalan kymmeneen riviin ja pappi otti niistä yhden.
Tietääkseni tarina jatkuu, mutta vaan leikisti..
Ja kuten osa meistä tietää, ehkä uskookin, oli Pietarin kalansaalis Jumalallinen
tarkoitus, Ruisleipään en kylläkään usko, Diabeteksellä oli tarkoitus jo silloin.
Muistakaa nyt seitsemän lihavaa vuotta, varsinkin koska 11 vuoden aurinkosykli jää tulematta.
21.12.2012 on tulossa.
H.
Se on tämä uusi maailmanjärjestys.
Ei kukaan ole tuhonnut rahaa, se on
vaan kasautunut samoille tileille, ja
kansa maksaa lisää.
Tuo olio on nimeltään kapitalismi.
Sen tarkoitus oli tehdä meistä kaikista
ahneita. Niinhän sitä mainostettiin.
Tämä maailmanjärjestys on miljoonia vuosia vanha.
Aina ovat heikommat jääneet ilman jos vahvemmat ovat paikalle sattuneet.
niin, mutta kyll tässä jotain on väärin, vaikka en kommunistikaan ole.
Tämä systeemiin on kuitenkin väärä tämäkin.
Tiikeri ei kysele päivällisensä puoluekantaa.
joo ja Raamattu käskee hallitsijoita ja lakia noudattaan.
Sellaiseksi on maailma muodostunut.
Esimerkiksi maataloustukia ei makseta
viljelijöile, vaan maata omistaville.
Rahat jaetaan varakkaille yrityksille.
Ovatkohan nämä tukia tarvitsevia?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/maataloustuet-julki-katso-top-listat-maakunnittain/art-1288451023750.html
Höpö höpö:
"Esimerkiksi maataloustukia ei makseta viljelijöile, vaan maata omistaville."
Kyllä ainakin pinta-alalisät maksetaan sille joka peltoa viljelee, vaikka ei ko. peltoa omistaisikaan.