Meillä oli kaksi kissaa, veljekset, jotka tulivat hyvin toimeen keskenään. Toinen niistä kuitenkin kuoli vajaa vuosi sitten ja siitä saakka olemme harkinneet uutta kissaa. Nyt olemme saamassa kaksi yhdeksänviikkoista sisarrusta ja haluan kysyä, miten kissat - siis vanha ja uudet - olisi parasta tutustuttaa toisiinsa, jotta ne myöhemmin sietäisivät toisiaan? "Vanha" kissamme on 3-vuotias. Se on hieman arka (ainakin tuntemattomien ihmisten ja kovien äänien suhteen), hyvin hellitty, leikattu, ihan tavallinen kissa.
(Pentujen nykyinen omistaja tyrkyttää pentuja ja haluaisi päästä niistä jo eroon. Sain työllä ja tuskalla siirrettyä hakemisen siihen, että pennut ovat edes 9 viikkoisia. Omistaja olisi halunnut antaa ne pois jo 6- ja viimeistäään 8-viikkoisina.)
(Pentujen nykyinen omistaja tyrkyttää pentuja ja haluaisi päästä niistä jo eroon. Sain työllä ja tuskalla siirrettyä hakemisen siihen, että pennut ovat edes 9 viikkoisia. Omistaja olisi halunnut antaa ne pois jo 6- ja viimeistäään 8-viikkoisina.)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä oli neljävuotias kissa, kun uusi pentu tuli taloon. Paras tapa on antaa vanhemman kissan kaikessa rauhassa lähestyä pentua. Se on aluksi kaukana, saattaa murista ja vähän käppästäkin mutta useimmiten muutaman päivän kuluessa se menee itse vähitellen lähemmäs ja tutustuu pentuun. Missään nimessä ei pidä pakottaa sitä tutustumaan. Järjestä sille myös turvapaikka jostain korkeammalta, minne pennut ei pääse. Saa nukkua ja vetäytyä rauhassa.
Muista myös helliä sitä ja osoittaa, että sekin on yhä rakas ja tärkeä. Pienet pennut varastaa helposti kaiken huomion ja vanhempi kissa saattaa tuntea itsensä hylätyksi ja osoittaa siksi mieltään temppuilemalla.
ovat kovin pieniä vielä teille tullessa =( Ikävää että omistajat ovat vastuuntunnottomia, pentujen pitäisi olla ainakin 10 viikkoon saakka emon luona jonka jälkeen ne pärjäävät jos uudessa kodissa on aikuinen kissa opettamassa tapoja. Kai he nyt leikkauttavat emokissan ettei sama rumba jatku?
Joskus käy niin että uuteen kotiin tulleissa alaikäisissä pennuissa tuoksuu vielä emon hajut jonka takia uusi kissa tressaantuu koska uskoo emon olevan lähistöllä. Toivotaan nyt että kaikki menee hyvin, onneksi pennuilla on seuraa toisistaan ja ne saavat harjoitella leikkejä keskenään sekä myöhemmin matkivat ja oppivat aikuisen käytöstä. =)
Jos tuntuu ettei tutustuttaminen oikein suju, voisit kokeilla pitää kissoja (pennut ja aikuisen) aluksi eri tilassa ja niin että ne näkevät toisensa ruoka-aikana. Samanaikaisesti voisit hieroa niiden hajuja kangaspalan avulla toisiinsa sillä nimenomaan vieraat hajut pelottavat vanhaa kissaa ja se saattaa tuntea olonsa aluksi turvattomaksi. Kyllä se yhtälö yleensä siitä pikkuhiljaa alkaa toimimaan kun vain muistat huomioida vanhaa kissaa entistä enemmän!
Minulla on ollut monia kissanpentuja. Pentujen pitää olla vähintään 10 viikkoa. Kun haet pennut niin ehdota että veisi emokissan leikattavaksi ettei tulisi uusia pentuja. Nähtävästi hän ei niitä halua.Uudet ja vanhat kissat sopeutuvat toisiinsa ajan myötä. Ei kannata liikaa puuttua. Liiaalla puuttumisella häiritset heidän omaa tapaansa hoitaa suhteita. Onnea. T: 4 kissan omistaja.
Kiitos neuvoista ja vastauksista. Pennut ovat olleet meillä nyt vajaan vuorokauden. Olemme pitäneet pieniä ja vanhaa eri huoneissa varmuuden vuoksi. Kun vanha oli ulkoilemassa, annettiin pentujen kulkea kaikissa huoneissa ja laitettiin ne takaisin omaan huoneeseen, kun vanha palasi.
Vanha olikin sitten ihmeissään uusista hajuista ja nuuski asuntoa tarkkaan. Pennut olivat menneet nukkumaan, joten se ei heti älynnyt, että hajujen lähteet ovat vieläkin asunnossa. Myöhemmin se on päivystänyt pentujen oven takana ilmeisesti lähinnä ihmeissään ja uteliaana näkemään, mitä oven takana oikein on. Alkuun se oli hieman levoton, mutta alkaa jo olla entisensä. Toivottavasti jatko sujuu hyvin.
Pentujen omistaja ei nyt kissoja hakiessa ollutkaan yhtä innokkaasti luopumassa niistä kuin aikaisemmin. Otti valokuvan pennuista ja halasi niitä lähtiäisiksi. Hän selitti, että joku, joka oli luvannut ottaa pennut, oli perunut ja luulen, että hänellä oli paniikki, että mekin muutamme mielemme. Äitikissa oli kovin nuori, ei aivan vuottakaan, joten pennut ovat luultavasti tulleet omistajalle yllättävän nopeasti. En ruvennut opettamaan, sillä ajattelin, että jos tyrkytys johtui pelosta, että heille jää "kissalauma", niin varmaan älyävät itsekin leikkauttaa äitikissan. He pitivät yhden pennun poikueesta itse.