Tuli tuossa kysymys mieleeni tuon kirjallisuusaiheen jälkimainingeissa. Mitäs mieltä olette?
Pitääkö lesbon olla kiinnostunut täysillä kaikesta mikä liittyy lesbouteen? Kirjat, leffat, tapahtumat, bileet, elämäntapa ym. Onko oltava kiinnostunut ainoastaan asioista, jotka ovat lähtöisin naisten käsistä ja aivoista? Onko ei-uskottava lesbo, jos ei kertakaikkiaan välitä näistä sukupuolisidonnaisuuksista suuntaan tai toiseen ja joskus jopa sanoo, että mieskin voi olla viisas?
Olen nimittäin itse törmännyt tähän aina silloin tällöin. En näet jaksa olla erityisen lesbo-virittäytynyt kansalainen. Puolierakkona minua rasittaa ajatus jonkinlaisesta tiukasta yhteisöllisyydestä. En pysty allekirjoittamaan kaikkea mitä lesbomaailmassa tapahtuu, en ylistämään jokaista aihetta käsittelevää kirjaa tai leffaa ja niin edelleen. Naiset ovat joskus mielestäni täysin dillejä. Ja tämän takia minua välillä epäillään. Etenkin sen jälkeen, kun kerroin hurahtaneeni totaalisesti pappakirjallisuuteen. Minua, jonka mielestä naiset ovat parasta mitä maa päällään kantaa ja sen puolesta puhun niin kauan kuin hengitän.
Höh!
Pitääkö lesbon olla kiinnostunut täysillä kaikesta mikä liittyy lesbouteen? Kirjat, leffat, tapahtumat, bileet, elämäntapa ym. Onko oltava kiinnostunut ainoastaan asioista, jotka ovat lähtöisin naisten käsistä ja aivoista? Onko ei-uskottava lesbo, jos ei kertakaikkiaan välitä näistä sukupuolisidonnaisuuksista suuntaan tai toiseen ja joskus jopa sanoo, että mieskin voi olla viisas?
Olen nimittäin itse törmännyt tähän aina silloin tällöin. En näet jaksa olla erityisen lesbo-virittäytynyt kansalainen. Puolierakkona minua rasittaa ajatus jonkinlaisesta tiukasta yhteisöllisyydestä. En pysty allekirjoittamaan kaikkea mitä lesbomaailmassa tapahtuu, en ylistämään jokaista aihetta käsittelevää kirjaa tai leffaa ja niin edelleen. Naiset ovat joskus mielestäni täysin dillejä. Ja tämän takia minua välillä epäillään. Etenkin sen jälkeen, kun kerroin hurahtaneeni totaalisesti pappakirjallisuuteen. Minua, jonka mielestä naiset ovat parasta mitä maa päällään kantaa ja sen puolesta puhun niin kauan kuin hengitän.
Höh!
Vastaukset 15
Vanhimmat
..kuka sitä nyt aina jaksaisi olla kiinnostunut lesboaiheistakaan, kun elämässä on niin tuhottomasti aiheita, töitä ja aikaa on rajallisesti..:)
Mitenkähän koet, että sinulta sitä tiukkaa yhteisöllisyyttä vaaditaan? Kukahan sitä vaatii? Sinullako on mielikuva siitä omassa päässäsi.?
"..että mieskin voi olla viisas?"
Heh, ei kai kukaan järkevä ihminen voi väittää, että mies ei voisi olla viisas?
"Naiset ovat mielestäni joskus täysin dillejä."
Niin ovat, entä sitten?
Oikeastaan en ymmärrä, mihin pyrit tällä kirjoituksellasi. Jotakin nyt haluat sanoa, mutta minulle se ei aukene, ei tällä kertaa.
Nooh, ehkäpä saan kuulla lisää ajatuksiasi aiheesta..:)
että pitääkös aina pyrkiä johonkin? Ehkäpä vain pohdiskelin, kun asia tuossa mieleeni pullahti. Jos johonkin täytyy pyrkiä, niin pyrin lähinnä siihen, että kuulen teidän muiden mielipiteitä silkasta kiinnostuksesta muiden ajatuksia kohtaan. Ei sen ihmeellisempää.
..muotoilla kysymykseni.
Koetko että joku/jotkut melkeinpä vaativat sinua olemaan lesboyhteisön jäsen vai pohditko asiaa tavallaan toisten lesbojen kannalta?
Koetko jotenkin, että lesbona sinun pitäisi lukea naisten kirjoittamia kirjoja?
Koetko että lesboyhteisön viesti on, että naiset ovat fiksuja ja miehet eivät ole?
Kyselen näitä, koska ilmeisesti jostakin tuo pohdintasi on lähtenyt liikkeelle. Joku alkuunpaneva voima sillä on.
Mutta jos et halua vastata, en siitä pahastu, sillä mehän olemme niin erilaisia, emmekä aina ymmärrä toisiamme.
Minulla olisi kyllä kova halu ymmärtää..
Ajatukseni, joista kysymys on syntynyt, on kyllä pääosin peräisin muiden kanssa käydyistä jutusteluhetkistä. En koe, että minua olisi erityisesti vaadittu olemaan yhteisön jäsen mutta olen saanut olemattomuudesta toisinaan pientä arvostelua osakseni. Se ei minua häiritse mutta pistää miettimään kyllä asiaa noin yleiseltä kannalta. En siis koe, että minun pitäisi sitä tai tätä. En yleensäkään koe muiden vaatimusten perusteella sellaista ja siksi minua pidetäänkin harvinaisen jukuripäisenä tyyppinä. :)!
Kyllä - on naisia, joiden mielestä naisten tulisi asettua kaiken naisten tekemän taakse yhtenä rintamana, liiemmin kyseenalaistamatta. On naisia, joiden mielestä miehelle annettu kiitos on ikäänkuin pois meiltä naisilta ja meidän uskottavuudeltamme. On lesboja, joiden mielestä oikea lesbo viihtyy vain kaltaistensa kanssa, omissa bileissä, omien piirien harrastuksissa ja niin edelleen. Omassa tuttavapiirissänikin löytyy.
Ja mielestäni jokainen saa olla sellainen kuin on. Halusin vain tietää millaisia tämän palstan lukijat ovat ajatuksineen.
ei kenenkään tarvitse TAHTOA kuulua mihinkään kultapossukerhoon. Silkalla tahdonvoimalla ei pitkälle pötkitä pitämisasioissa. Omiksi koettavat asiat tulevat sitten vaan, myötäkarvaan silittämällä, ja muiden jutut ovat, huomaan ne kyllä, mutta tällä hetkellä en jaksa niistä innota.
Tahdon elää, mieluiten omaa elämääni, en pelkkää elämäntapaa.
Oma elämä, onko se aina keskellä jotakin elämäntapaa?
Ihan siellä keskellä kaikkea se oma elämä olla napottaa, vähintään Minulle. Jos oikein hyvin kuljettaa, niin toisellekin, Sinulle, parhaassa tapauksessa muutamalle. Kummallista, mutta kovin monelle Muulle marginaalissa, hyvä jos elämäni puumerkki samalle arkille sattuu.
Moni ei edes huomaa, että ympärillä on joku elämäntapa.
Vielä enemmän pajukkoon pyöräilee, jos ei ympäröivän elämäntavan vartiointitehtävissään huomaa, että olisi Minun ikioma puuhamaa elettävänä.
Kyllä, yksilö on ympäröivän kulttuurin tuote, ellei peräti sen uhri.
,,,
Joku on siellä jo ihan vauhdissa; kysymysmerkkejä veistelee, hyvä, hyvä ;)
..ei kysyvä tieltä eksy, eikä uimaan opi kuivalla maalla..;)
Täällä kuivatellessani vaatteitani, kun muutakaan puuhaa ei ole. Kyllä voisi tämä seksuaalinen vapautuminen tulla vähän kuivemmallakin säällä..:)
sitten polttelemaan niitä reppuja suoraan toistenne selistä, ja tulitte katumapäälle. Paloketju valmiiksi!
..kyllä tuossa sateessa unohtuivat reput kokonaan..;) Ja eihän sitä raaski, kun toiselle on tärkeitä nuo rep....
on tarkoituksensa, ei syytä harmistua.
Kuin elokuvissa ikään; sade tulee kuin taivaan lahja, kamppeet kastuu, kuivatella täytyy, seuraa juonenkäänteitä, oikein mukavaa.
"Kesäinen sade kasvattaa.", joten
hyvää viikonvaihdetta virtuaaliveerojen kautta todellisuustyyneille.
Mitään pakkoa ei mielestäni ole mihinkään yhdenmukaiseen suuntaan, paineita voi kyllä olla, mutta voihan niitä vastustaa, jos jaksaa ja uskaltaa. Tärkeintä on, että kuuntelee itseään ja muodostaa itse omat mielipiteensä. Muussa tapauksessahan olisimme vain "toisten tuotteita".
Hyvä, jos asioista uskaltaa puhua, sillä vain siten voimme oppia ymmärtämään toisiamme paremmin, sillä minun mielestäni se on jo arvo sinänsä, kuten erilaisuuskin. Väliäkö sillä, jos toiset eivät aina ymmärrä. Voihan oma ymmärrys lisääntyä siitä huolimatta, ja ehkä juuri siksi. Kun entisen hylkää, tulee usein uutta tilalle. Etsivä mieli löytää.
Mikään yhteisö eikä kukaan yksilö käännä minun päätäni mihinkään suuntaan, ei ainakaan kovin helpolla. Pidän mistä pidän, ja jos en pidä, siihenkin minulla on oikeus. Ihmisellä pitäisi olla valinnan vapaus. Joskus vaatii rohkeutta olla jotakin mieltä. Vaatii myös rohkeutta tajuta se, että on itse mieletön, jos ei pysty itsenäiseen ajatteluun. Olisi niin turvallista, jos joku sanoisi, mikä on hyvää, mikä pahaa, ja voisi luottaa siihen. Mutta se ei kuulu henkisesti kypsän aikuisen ihmisen elämään.
Ihmisen oma kiinnostus ja se mistä itse kukin pitää, lähtee itsestä ja omista tarpeista, vaikka meille monenlaista asiaa tyrkytetäänkin. Ihmisiä yritetään sulloa johonkin yhdenmukaiseen muottiin neuvomalla, opastamalla ja ohjailemalla "ajattele näin, tee näin, elä näin, ole tällainen, tämä on oikein..." Ihmisellä on aivot, että niitä käytettäisiin. Miksi meidän pitäisi olla samanlaisia? Olemme myös yksilöitä, emme massaa!
Emme elä naisten maailmassa. Miehiltä ja heidän aikaansaannoksiltaa ja saavutuksiltaan ei voi sulkea silmiään, vaikka haluaisi, mutta miksi haluaisikaan? Minä arvostan tuloksia, en pelkästään tekijöitä. Kunnia kuuluu sille, kenelle se kuuluu.
Naisen perinteiseen rooliin on kuulunut myötäillä miesten ajatuksia. Siinä ei sinänsä ole mitään uutta ja ihmeellistä. Ehkä se ei ole lesboille sitten niin hyväksyttävää, en tiedä näistä jutuista, kun en ole koskaan ollut mikään yhteisölesbo.
Minusta on hyvä asia, että on olemassa viisaita miehiä, jotka pitävät huolta asioista, sillä naiset eivät voi tehdä kaikkea. Miestenkin pitää osallistua, ihan niin kuin naistenkin. Miehet ja naiset tarvitsevat toisiaan jossakin määrin. Emme voi ruveta keskenämme sotimaan, sillä siitä ei hyvä seuraisi. Toimeen on tultava, kun kerran yhdessä tätä maapalloa asutetaan.
Luulen ymmärtäväni pointtisi. Itse en ole mitään "paineita" kokenut siitä, että minun pitäisi kuulua johonkin yhteisöön ja toimia sen mukaan. Toisaalta olenkin aina tainnut olla sellainen ihminen, etten ole jaksanut muiden mietteistä pahemmin perustaa. Mutta olen usein miettinyt sitä, miten keskeisellä sijalla ihmisen seksuaali-identiteetti kunkin henkilön elämässä on? Kokeeko ihminen olevansa ensisijaisesti lesbo, vai nainen, vai suomalainen, vai opiskelija, vai jotain ihan muuta?
Kysymys on tietysti yksinkertaistava, mutta toivottavasti ymmärrätte perusidean.
Jokainen kulkekoon omaa tietään, olkoon sitten hetero tai lesbo. Kyllä miehiäkin tarvitaan munkin mielestä, omat tehtävät niilläkin. Mun pari parasta ystävää on miehiä, enkä heitä vaihtaisi. Tuntuu että miehet ymmärtää paremmin mun naispulmia, koska he tietävät että naiset on vaikeita! :)
Eikä lesbo kirjallisuuden tai elokuvien perässä tarvitse juosta. Tarpeeksi draamaa omassakin elämässä ja suhdesolmuissa...
Hyvä kysymys. Sanoisin, että yhteisöllisyydessä on hyvät ja huonot puolet, niinkuin kaikessa taivaankannen alla. Mieluisa yhteisö on tarpeellinen viiteryhmä, antaa henkistä, joskus aineellistakin voimaa, toimintaa, mahdollisuuksia. Yhteisö saa paljon enemmän aikaan kuin kukaan yksin. Toisaalta yhteisöissä vallitsee osakulttuuri-ilmastot, joilla on omat eritysipiirteensä, henkilöhistorioiden ja tietynsuuntaisten trendien, kansainvälistenkin, tuotteina kehittyneet odotukset ja käyttäytymismallit. Mallien taipumuksena on yhdenmukaistaa, vaikkei se olisi edes tavoite.
Puolierakko minäkin, ja yhdenmukaisuuden painetta ikäni vieroksunut, kun olen harkinnut erilaisiin yhdistyksiin ja järjestöihin liittymistä. Ja sitä, että niissä helposti pullautetaan luottamustehtäviin, sitäkin on alkanut varoa, aika ei riitä, vaikka kuinka hyvästä asiasta olisi kyse.
Mitä erityisesti l-yhteisöihin tulee, niin meikäläiselle osallistuminen on sen verran uutta, etten itse koe mitään yhteisöllistä painetta. Ei odotuksia puolin tai toisin. Kuuntelen, juttelen ja tutustun mielenkiinnolla, silloin kun on mahdollisuus (aika harvoin). Tuon vaatetuspuolen ja ulkoisen olemuksen olen tietysti huomannut keskimäärin jonkin verran enemmän maskuliinispainotteiseksi kuin heteropiireissä, muttei paljon, tosinaisellisia ja meitä taviksiakin on. Riippuu iästäkin. L-"mummot" luultavasti pukeutuvat reteemmin tapaamisiin kuin vastaavat heterot. (?) Minua se ei haittaa.
En koe l-kirjallisuutta, -leffoja tai muuta l-taidetta obligatoriseksi. Ihan luonnostaan innostun niihin tutustumaan, kun satun havaitsemaan. En pakottaudu pitämään sellaisista, mistä en pidä. En aatteen tai muiden sympatioiden takia. Lähden siitä, että myös meidän "alalla" saa tulla epätasaista jälkeä, ne onnistuneet ovatkin sitten hurmaavia.