Minulla oli aikoinaan tyttöystävä joka pelkäsi nukkua yksin. Näki aina henkiä ym. Hän oli nuori, noin 17v. Rankka elämä takana, oli huumeitakin käyttänyt. Jos hän nukkui yksin niin nukkui puukko sängyn vierellä. Pelkäsi öitä. Kertoi ettei pystynyt heräämään painajaisista, vaan oli varsinainen kauhu aina. Kertoi niistä hengistä joita näki, kuin kauhuelokuvasta konsanaan. Melkein joka yö. Hän oli erikoinen, maalasi kauniita tauluja. Mutta sitten hän aloitti taas huumeiden käytön, ja jätin hänet. Oli kova taistelu monta päivää, ja hän tuli jopa potkimaan ovea. Mutta jätin hänet. Ambulanssikin kävi hänen talon ulkopulella. En tiedä mitä oli tapahtunut, mutta selvisihän hän. Ilmeisesti veti ranteet auki, sillä hän oli itsetuhoinen.
Se yö, kun hänelle ja minulle oli selvää että suhde on ohi, niin heräsin yöllä kun pieni tyttö kummitus/henki istui vatsallani/jaloillani. Tuijotti minua. Tuijotti silmiin. Ajattelin että jumakauta, tuo ei ole totta, vaan näky. Yritin koskettaa häntä, mutta hän haihtui ja meni pois.
Olen ajatellut että se oli tietenkin se uni ja valvetila välimaasto, mutta tuo oli erikoista koska oli melkein kuin hänen henget olisi käyneet morjestamassa. Joko hänen henki, tai sitten hänen öiset henkikaverit.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Huumeiden käyttäjillä on aineista johtuvia harhoja, mutta kyllä usein on pelissä mukana myös pahuuden henkiolennotkin.
Pitää pysyä erossa kaikesta syntielämästä.
Samaa ajattelin minäkin. Aloittajalle voin sanoa vain, että hyvä, kun suhde päättyi. Kummitustyttö saattoi tosiaankin olla joko tyttöystävän henki (jos hän poistui humehuuruissaan kehostaan) tai joku hänen henkikaverinsa.