Esteettömän kulun antamatta jättäminen suojatiellä olevalle.

Nyt kyrsii

Olin kääntymässä kaksikaistaisesta valoristeyksestä oikealla, oikean puoleiselta kaistalta. Havaitsin jalankulkijan olevan tulossa suojatiellä, mutta näin että ehdin hyvin ylittää edellä menevän auton perässä suojatien jalankulkijaa häiritsemättä. Mutta viereisellä kaistalla ollut siviilipoliisiauto kuskeineen, oli sitä mieltä että minun olisi pitänyt pysähtyä ja päästää jalankulkija ensin.

Tästä sain muistonu 10 päiväsakkoa, eli yhteensä 270€. Mielestäni sakko on täysin kohtuuton tilanteeseen nähden ja poliisitkin myönsivät ettei kyseessä ollut edes läheltä piti tilanne jalankulkijan suhteen. Eikä minulla ollut poliisiauton pysäytysvalon havaitessa mitään hajua edes että mistä syystä minua pysäytetään.

Minkälaisia päiväsakkoja/huomautuksia oletta saaneet vastaavanlaisesta tilanteessa? Onko mitään mahdollisuutta saada muutosta valituksella, vai onko se vaan niin että kun poliisit ovat sitä mieltä että minä toimin väärin, niin minun sanomisillani ei ole mitään painoarvoa?

5

946

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10

      Joo
      Lukaise ensin tuo TLL:n pykälä ja mieti, tulisitko käräjillä voittamaan, jos vastustaisit saamaasi sakkoa.
      Tuo 10 päiväsakkoa on suoraan ohjekirjasta ja mielluummin alakanttiin.

      TLL

      32 §
      Kuljettajan suojatiesäännöt

      Suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille.

    • ain pysähdyttävä.

      Suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei saa ohittaa PYSÄHTYMÄTTÄ ikinä.Ihan sama vaikka kaista välissä olisi.Kesästä lähtien lähtee aina ajokortti pois uuden lain myötä.Jos olisit pysähtynyt ja sitten jatkanut matkaa niin tuskin sakkoja olisi tullut.

    • Nyt kyrsii

      Viereisellä kaistalla oleva auto EI ollut pysähtynyt suojatien eteen, vaan hiljallee eteni suojatietä kohti. Ymmärtäisin asian jos, auto tosiaan olisi ollut pysähtynyt suojatien eteen ja olisi peittänyt näkyvyyden suojatielle ja olisin tullut huomattavalla vauhdilla ja ohittanut pysähtyneen auton, mutta minulla oli kokoajan selkeä näkyvyys suojatielle ja vauhtini oli hiljainen.

      Poliisien sivuilta löytyy sakkolaskuri ja laskurin mukaan suojatien eteen pysähtyneen auton ohittaminen pysähtymättä, tietää 12 /- 2-4 päiväsakkoa, eli tällaisesta tilanteesta voi saada minimissään 8 päiväsakkoa. Ja niinkuin edellä jo mainitsin ko. tilanne on mielestäni todella törkeä verrattuna omaan tilanteeseeni, koska silloin yleensä joku on suojatiellä pysähtyneen auton edessä ja todennäköisesti astumassa tyhjälle kaistalle.

      Sellainen tarkennus mainitsemaasi asiaan vaikka se ei tähän tapahtumaan liitykkään, että tieliikennelaki 32 kertoo että suojatien pysähtyneen auton SAA ohittaa pysähtymättä, jos väliin jää vapaa ajokaista tai turvakoroke.

      • 16

        Joo
        Kun kerran noin kovin kyrsii, niin valita. Jos käräjillä häviät, niin aihän silloin sakon päälle tule muuta kulua, kuin poliisien todistajanpalkkiot ja puolipäivärahat. Edellyttäen, että menet yksin oikeuteen ilman asianajajaa. Sen kanssa häviö kävisi jo kalliiksi.


    • Pitää-antaa-esteetön

      Ei tarvitekkaan olla mikään läheltäpiti tilanne. Jos näyttää siltä että jalankulkija aikoo ylittää suojatien, on itse ryhdyttävä toimenpiteisiin että voi antaa tälle ESTEETTÖMÄN kulun yli.

      https://youtu.be/9HAFt_yA7Xw

      https://youtu.be/Z_qtFEXHcOg

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe