Hänen ärsyttävä tapansa heilua aloillaan kesäheinänä oli saanut pilviä hipovat mittasuhteet. Minusta tuntui, näytti siltä, että hän huojui painottomana paikoillaan kuin vehreä korsi kasvimaalla muiden kaltaistensa kanssa.
Minun silmäni olivat häneen väsyneet, hänen kaatuiluunsa puolelta toiselle, jonka silmiinpistävyys tuli esiin siinä, että kukaan muu hänen ympärillään ei heilunut, saati huojunut.
Mies siirteli painoaan jalalta toiselle lyttyyn ajettujen katukivien pyöreäksi hiotuneella kuilulla, ja nuhruisessa käärepaperissaan esitti minulle ja puiston puille kantavansa poplarissaan eilistä, kenties viimeviikkoistakin elämää mukanaan. Kuin muistoa tukassa jossa on takku.
Hän ei nähnyt minua. Minä asun tämän ravintolan yläkerrassa. Tämä on minun pöytäni ja tämä on minun tuolini. Näkymä on yksin minun.
Mutta tuo nuhju kulmalla oli kuin tahra peilissäni jonka alkuperää en muista. Hän oli tullut häiritsemään ruokailunjälkeistä oluttani. Hän oli seissyt siinä jo puolitoista tuntia tekemättä mitään muuta kuin tuijottanut taloni julkisivua.
Olin syönyt valkosipuliperunani ja häränpihvini maustevoilla raakana mieliharmista. Olin tilannut olueni ja päiväni oli synkentynyt entisestään tuon karahkan kajotessa leipäni sieluun kuin home.
Vääntäydyin tupakaksi ja painoin sytyttimeni liekin häneen polttaakseni roskan pois, mutta hän eli liekin loimon lävitse ja jatkoi sekavaa käytöstään.
Fredrik. Hän saapui pöytääni konjakki tarjottimellaan, ja oli yhtä korrekti kuin aina ennekin. Hän huomasi oitis minun harmini ja katsahti pihalle bulevardin suuntaan. Olimme vaiti. Hän laski konjakin pöydälle ja poistui.
Tumma tuoksu levisi kirkkaasta lasista nenääni ja vei minut pois sammuneista ajatuksistani. Toi minulle tuulahduksen, niin kuin puiden lehtiin kuumana ja hiostavana päivänä. Puhalsi minuun niin, että hiki lakkasi kiiltelemästä otsallani ja minulla oli mahdottoman kevyt olla.
Katsoin ulos. Kaksi kokin kaapinkokoista apulaista tarttui ryysyläisen poplariin ja lähti raahaamaan miestä kuin riepua kulman taakse.
Vihdoinkin voin jälleen ajatella sinua, rakas.
Minun silmäni olivat häneen väsyneet, hänen kaatuiluunsa puolelta toiselle, jonka silmiinpistävyys tuli esiin siinä, että kukaan muu hänen ympärillään ei heilunut, saati huojunut.
Mies siirteli painoaan jalalta toiselle lyttyyn ajettujen katukivien pyöreäksi hiotuneella kuilulla, ja nuhruisessa käärepaperissaan esitti minulle ja puiston puille kantavansa poplarissaan eilistä, kenties viimeviikkoistakin elämää mukanaan. Kuin muistoa tukassa jossa on takku.
Hän ei nähnyt minua. Minä asun tämän ravintolan yläkerrassa. Tämä on minun pöytäni ja tämä on minun tuolini. Näkymä on yksin minun.
Mutta tuo nuhju kulmalla oli kuin tahra peilissäni jonka alkuperää en muista. Hän oli tullut häiritsemään ruokailunjälkeistä oluttani. Hän oli seissyt siinä jo puolitoista tuntia tekemättä mitään muuta kuin tuijottanut taloni julkisivua.
Olin syönyt valkosipuliperunani ja häränpihvini maustevoilla raakana mieliharmista. Olin tilannut olueni ja päiväni oli synkentynyt entisestään tuon karahkan kajotessa leipäni sieluun kuin home.
Vääntäydyin tupakaksi ja painoin sytyttimeni liekin häneen polttaakseni roskan pois, mutta hän eli liekin loimon lävitse ja jatkoi sekavaa käytöstään.
Fredrik. Hän saapui pöytääni konjakki tarjottimellaan, ja oli yhtä korrekti kuin aina ennekin. Hän huomasi oitis minun harmini ja katsahti pihalle bulevardin suuntaan. Olimme vaiti. Hän laski konjakin pöydälle ja poistui.
Tumma tuoksu levisi kirkkaasta lasista nenääni ja vei minut pois sammuneista ajatuksistani. Toi minulle tuulahduksen, niin kuin puiden lehtiin kuumana ja hiostavana päivänä. Puhalsi minuun niin, että hiki lakkasi kiiltelemästä otsallani ja minulla oli mahdottoman kevyt olla.
Katsoin ulos. Kaksi kokin kaapinkokoista apulaista tarttui ryysyläisen poplariin ja lähti raahaamaan miestä kuin riepua kulman taakse.
Vihdoinkin voin jälleen ajatella sinua, rakas.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Merci, tämä viehättävä ja tyylikäs hengentuotos todellakin muistutti minua siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää: konjakki, kantapöytä, siloinen näköala, rakastetun palvominen etäältä ja - totta kai - Fredrikin korrektius. Monsieur Fucoo, olette ehdottomasti mitä charmantein ja kultivoitunein kirjoittaja!
Äh, nyt minä kyllä vain leikin. Noh, ehkä sekin on täällä sallittua.
Kiitti vain kulinarisuutta hipovasta imartelustasi. Olisitpa lähnyt laskun, niin olisit varmaan samaa mieltä Chapöön kanssa (jolle tämän kirjoitin suit-sait), että jos livauttaa viimeiselle riville -kin -liitteen, tekee Chapöölle kiusaa ihan vaan piruuttaan :)
Olen koko päivän leikkinyt piirileikkejä hassujen ihmisten kanssa, jotka eivät halua kasvaa aikuisiksi, ja tarjonnut juopolle pariskunnalle leivänkyrsän - mikä laupeudenteko, ja ylipäänsä touhunnut kaikkea mahdollista, niin että tällainen pikku teksti virkisti väsynyttä olentoani huomattavasti.
En tiedä, irvaillaanko tässä ilkeämielisesti ja satraappimaisesti jonkun toisen kirjoitustyylille, mutta näine hyvineen tämä on joka tapauksessa vallan mainio. Ensimmäinen lause on hykerryttävä.
Kielellisen pelleilyn vahvaa sivumakua.
"nuhruisessa käärepaperissaan esitti minulle ja puiston puille kantavansa poplarissaan eilistä, kenties viimeviikkoistakin elämää mukanaan. Kuin muistoa tukassa jossa on takku."
Ei tälle voi kuin hymyillä (ymmärtäväisesti).
Mutta kekseliäisyyttä ja mielikuvistusta tässä on roiskittu kankaalle lavealla pensselillä.
Ja nyt viimeistään kaikki myöntävät, miten kauhistava on tuo -KIN -liite viimeisessä lauseeessa. Kaihtakaatten KINiä!
Ja ystävällisenä korvatillikkana ranskan - tuon Baabelin hajaannuksen kielten norsunluunvalkean neitsytprinsessan - ääntämyksestä tahdon toimittaa sinne turvekuoppaanne sellaiset terveiset, että eau-rykelmä ääntyy mainitussa tapauksessa [o:] eikä [ö:], kuten niin vulgaaristi suvaittiin esittää.
Paljastuksenomaisesti voin sinulle kertoa, että olin jo kirjoittanut ja lähettänyt plörinäni tänne, kun sitten aikojeni kulumaksi lueskelin kaikkea vähän sieltä sun täältä. No tietenkin mua kiinnostaa parhaimpien kirjoittajien tekstien ohella myös heidän kommenttinsa, milloin mistäkin.
Siinä oppii, tällainen sivistymätön...kin.
Kauhuksenikin huomasinkin käyttäneenikin äskenkin -kin -päätettäkin.
Reagoin paniikinomaisesti. Keksin kaiken, parahin Chapeau.
P.S.
En voinut kirjoittaa -poo, sillä silloin nimestäsi tulisi Shamppoo. Excusez!