Hento kuin nainen,
suloiset eleensä ja
liikkeensä sellainen
uskollisuuden tyyssija
pystymättä erottamaan
unta ja elämää
toisistaan
Vastakohtanaan
mies kääntyilee
muistuttaen uroslintua,
joka pörhistelee sulkiaan
näyttäen olevan
pessimismiin taipuvainen
ja nuoruuden hylkäämä
Mies näyttää väsyneeltä,
hänen päässään
humisee tänään
se ei ole
runon siipien suhinaa
vaan
nuhansa orja
Nainen on valvonut
koko yön ajatellen
miesystäväänsä
sitä, jota
ei syliinsä saa
sitä samaa peltojen utua yrittää vangituttaa
Hän
kaunis nainen
on istunut jo
kymmenen vuotta
samassa kahvilassa
istunut ja odottanut
sellaista suurta ja
ihmeellistä
sellaista mistä
laulut ja kirjat
aina kertovat
Mutta hän ei
ollut löytänyt
ollessaan salanaimisissa
oman”mielijumalansa” kanssa
Poskilla ohut
punerrus ja silmissään
rakastuneen naisen
tumma kiilto
neitsyytensä suojelemisen
pelossa hänestä voisi
tulla pyhimys
Vaikka mies,
se syntisäkki
ajatuksissaan kähmii
tavan takaa sen
pyhimyksen rintoja ja
olisi valmis heittämään
liemet hänen
suloisille reisilleen
silti tuo käsien ja
jalkojen monihaarainen
puu saa orgasminsa
ainoastaan unissaan
Tulisi ja pitäisi
sylissään koko
yön
edestä, takkaa ja sivulta
hitaasti ja hartaasti
rakastaen niitä
naimisen hitaita
lyyrisiä osia
sulattaen vihan
ja ilkeyksien
ryppään ruumistaan
ajatellen vai
luomakuntaa
suurella hellyydellään
Mutta ei
hän tuoksuu
pyhältä kuin
nunnat konsanaan ja
se yksinäisyys
tekee seinähullun
niissä seinissä asuu
painajainen, sellainen
joka ei siedä
enää ihmisen hajua
Pystyy ainoastaan
kuuntelemaan radiota,
jossa
kerrotaan Nobelin
rauhanpalkinnosta ja
se saa ”äiti teresassa”
hengellistä vastakaikua
Miehen ääni radiossa
oli kaunis ja nainen
väänsi nappuloita
saadakseen äänen
voimakkaammaksi,
mutta epähuomiossa
vaihtoikin kanavaa
Hukkasi tuon
kauniin äänen ja
alkoi ikävöidä
toivoi äänen sanovan
minä kaipaan
Vaikka tuo vankila
muistuttaa hullujenhuonetta
ei hän ole vähäjärkinen
tuo siro pieni nainen
vain sydän on sekaisin, ei pää
Jos mielii
iankaikkista elämää,
pitää uskoa neitsyeen
ja pyhimyksiin
sellaiseen taivaaseen,
johon pääsevät
teeskentelijät, tekopyhät ja
priimukset, jotka eivät
syntiänsä syö lusikalla
vaan tekemät miljoonansa
toisen nahkaverestä
Mies oli menettänyt
neitsyytensä jo
kahdeksantoistavuotiaana
ja uskonsa
hiekansirun pyhyyteen
antamatta pappien
raiskata mieltään
lihansa hengessä
Hän näyttää
helvetin asukkaalta,
joka yrittää sammuttaa
kärsimystä päihteillä
turhaa
turhakin on turhaa
Rakkaus on
repinyt
hylännyt ja
särkenyt
pihissyt kuin
märkä puu
tai pamahtamaton
ilotulitusraketti
pysähtynyt
kohottaa katseensa taivaalle
ja ajattelee, jonkun
levittävän jalkansa
aina kun anotaan
Kaksi mahdollisuutta;
nukkua kaiken ohi tai
toimia ikään kuin
ei toimisi
tietämättömyys
sokeus ja
takertuminen kaikkeen
rajalliseen ovat
alku ja loppu
häämöttää täydellisyydessä
Ihmisen kääntäessä,
siis muuttaessa itsensä
vastakohdakseen saattaa
hedelmien poiminta ja
hetken imeskely
muuttua kertakäytöstä
onnen pyöräksi,
jolla on täystakuu
Naisen sydämessä
ei vallinnut rauha,
se oli sekaisin
kuin siivoamaton huone,
jonne myötätuntokaan
ei mahtunut asumaan
Mies oli itsekäs ja
häneltä voi odottaa
vain pettymyksiä,
jään omaista
kylmyyttä
Rakastuiko nainen
oppiakseen antamaan
anteeksi vai nähdäkseen
toisen oikeat tunteet ja
ajatukset
Kaikilla on kiire
tekemään jälkikasvua
kuin kuumat
mouruavat kollit
kuumalla katolla
odottavat vuoroaan
suu vaahdossa ja
tyttökissat antavat
tapahtua
Nainen otti
kollin syliinsä,
mutta ei antanut
jakamaton yksinolo ei ole
koskaan vaikeata
sillä ongelmat alkavat
aina vasta läheisyydestä
ja mitä sinä teet,
kun mies laittoi sepaluksensa kii
http://www.youtube.com/watch?v=yiz-MU6a3eo&feature=related
suloiset eleensä ja
liikkeensä sellainen
uskollisuuden tyyssija
pystymättä erottamaan
unta ja elämää
toisistaan
Vastakohtanaan
mies kääntyilee
muistuttaen uroslintua,
joka pörhistelee sulkiaan
näyttäen olevan
pessimismiin taipuvainen
ja nuoruuden hylkäämä
Mies näyttää väsyneeltä,
hänen päässään
humisee tänään
se ei ole
runon siipien suhinaa
vaan
nuhansa orja
Nainen on valvonut
koko yön ajatellen
miesystäväänsä
sitä, jota
ei syliinsä saa
sitä samaa peltojen utua yrittää vangituttaa
Hän
kaunis nainen
on istunut jo
kymmenen vuotta
samassa kahvilassa
istunut ja odottanut
sellaista suurta ja
ihmeellistä
sellaista mistä
laulut ja kirjat
aina kertovat
Mutta hän ei
ollut löytänyt
ollessaan salanaimisissa
oman”mielijumalansa” kanssa
Poskilla ohut
punerrus ja silmissään
rakastuneen naisen
tumma kiilto
neitsyytensä suojelemisen
pelossa hänestä voisi
tulla pyhimys
Vaikka mies,
se syntisäkki
ajatuksissaan kähmii
tavan takaa sen
pyhimyksen rintoja ja
olisi valmis heittämään
liemet hänen
suloisille reisilleen
silti tuo käsien ja
jalkojen monihaarainen
puu saa orgasminsa
ainoastaan unissaan
Tulisi ja pitäisi
sylissään koko
yön
edestä, takkaa ja sivulta
hitaasti ja hartaasti
rakastaen niitä
naimisen hitaita
lyyrisiä osia
sulattaen vihan
ja ilkeyksien
ryppään ruumistaan
ajatellen vai
luomakuntaa
suurella hellyydellään
Mutta ei
hän tuoksuu
pyhältä kuin
nunnat konsanaan ja
se yksinäisyys
tekee seinähullun
niissä seinissä asuu
painajainen, sellainen
joka ei siedä
enää ihmisen hajua
Pystyy ainoastaan
kuuntelemaan radiota,
jossa
kerrotaan Nobelin
rauhanpalkinnosta ja
se saa ”äiti teresassa”
hengellistä vastakaikua
Miehen ääni radiossa
oli kaunis ja nainen
väänsi nappuloita
saadakseen äänen
voimakkaammaksi,
mutta epähuomiossa
vaihtoikin kanavaa
Hukkasi tuon
kauniin äänen ja
alkoi ikävöidä
toivoi äänen sanovan
minä kaipaan
Vaikka tuo vankila
muistuttaa hullujenhuonetta
ei hän ole vähäjärkinen
tuo siro pieni nainen
vain sydän on sekaisin, ei pää
Jos mielii
iankaikkista elämää,
pitää uskoa neitsyeen
ja pyhimyksiin
sellaiseen taivaaseen,
johon pääsevät
teeskentelijät, tekopyhät ja
priimukset, jotka eivät
syntiänsä syö lusikalla
vaan tekemät miljoonansa
toisen nahkaverestä
Mies oli menettänyt
neitsyytensä jo
kahdeksantoistavuotiaana
ja uskonsa
hiekansirun pyhyyteen
antamatta pappien
raiskata mieltään
lihansa hengessä
Hän näyttää
helvetin asukkaalta,
joka yrittää sammuttaa
kärsimystä päihteillä
turhaa
turhakin on turhaa
Rakkaus on
repinyt
hylännyt ja
särkenyt
pihissyt kuin
märkä puu
tai pamahtamaton
ilotulitusraketti
pysähtynyt
kohottaa katseensa taivaalle
ja ajattelee, jonkun
levittävän jalkansa
aina kun anotaan
Kaksi mahdollisuutta;
nukkua kaiken ohi tai
toimia ikään kuin
ei toimisi
tietämättömyys
sokeus ja
takertuminen kaikkeen
rajalliseen ovat
alku ja loppu
häämöttää täydellisyydessä
Ihmisen kääntäessä,
siis muuttaessa itsensä
vastakohdakseen saattaa
hedelmien poiminta ja
hetken imeskely
muuttua kertakäytöstä
onnen pyöräksi,
jolla on täystakuu
Naisen sydämessä
ei vallinnut rauha,
se oli sekaisin
kuin siivoamaton huone,
jonne myötätuntokaan
ei mahtunut asumaan
Mies oli itsekäs ja
häneltä voi odottaa
vain pettymyksiä,
jään omaista
kylmyyttä
Rakastuiko nainen
oppiakseen antamaan
anteeksi vai nähdäkseen
toisen oikeat tunteet ja
ajatukset
Kaikilla on kiire
tekemään jälkikasvua
kuin kuumat
mouruavat kollit
kuumalla katolla
odottavat vuoroaan
suu vaahdossa ja
tyttökissat antavat
tapahtua
Nainen otti
kollin syliinsä,
mutta ei antanut
jakamaton yksinolo ei ole
koskaan vaikeata
sillä ongelmat alkavat
aina vasta läheisyydestä
ja mitä sinä teet,
kun mies laittoi sepaluksensa kii
http://www.youtube.com/watch?v=yiz-MU6a3eo&feature=related
Vastaukset 13
Vanhimmat
Loistava runo taas. Mä en varmaan lakkaa ikinä miettimästä miten sä aina onnistut...
Tuossa oli monta hienoa kohtaa.
Ja niin se on, että ongelmat alkaa vasta kaksin. Paitsi, jos käy niin kuin ei pitänyt käydä, että löytää sen joka saa kissat irti. Yksinolo samassa häkissä niiden kanssa ei ole kovin kivaa. Ne kiittämättömät karvakasat ei suostu asettumaan, ne ei jätä mua rauhaan. Eikä ne anna mun unohtaa.. en edes halua yrittää.
Ai mitä mä tekisin jos mies laittaa sepaluksensa kiinni... En kai mitään. Rakastaisin. On se mullakin joskus ollut kiinni :))
http://www.youtube.com/watch?v=4gpNqB4dnT4
Hello
Mä oon niin vielä taianomaisesti kiinni eilisessä lennossa...oli ihanaa tanssia pitkästä aikaa...tuli mahtavia fiiliksiä...kyll ihminen on vissiin vähä hullu, kun tekee liian harvoin niitä asioita, joista saa oikeaa iloa elämäänsä...mä saan kittää luojaa siitä, että huonojen hetkien vastapainoksi, mulle on suotu ihania hetkiä ihanien harrastusten parissa.
http://www.youtube.com/watch?v=pi4_Wd6pOug&feature=related
Kiitos taas kerran ja sulle mä toivon, että sä pystyisit olemaan, saamaan tai löytämään sen mitä olet ajatellut olevan lopunelämäsi ihana ajatus tai määränpää.
Nyt tuli niin surullinen fiilis... mutta.. kiitos toivotuksesta. Ja mä toivon sulle sitä samaa, mielenrauhaa, kaikkea ihanaa tekemistä mistä tykkäät.
Mun pitää nyt mennä kokoamaan itseäni (monesko kerta) ja ajattelin että jätän tän paikan (monesko kerta ;)). Sulle tarjoan sähköpostini (monesko kerta!) koska jos haluaisit hypätä mun syliini, niin vastaan en panisi :) (montaakaan kertaa :)))
I know, I know, älä rähjää mulle, tiedän että et hae mitään kahviseuraa :) ja usko tai älä, mutten minäkään. Silti se on nikkini ja se suomi24.fi. Mä en vaan kestä tätä paikkaa enää. Vaiko itteäni.. Sulle jätän sydämeni. Pidä siitä huolta.
Hyvää huomenta
Niin mä en voi luvata enkä tehdä sellaista mitä en lupaa ja tee.Vaikka elämässä kaikki ei ole mahdollista niin silti mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Olet varmasti tunteikas ja tulinen tarvittaessa ja hyvä ystävä, mutta en voi ottaa sydäntäsi. Sinä tarvitset sitä vielä aina ja ikuiseti, varsinkin kun löydät ajan myötä sille kodin, jossa siitä pidetään hyvää huolta. Siellä missä on two hearts and one mind!
http://www.youtube.com/watch?v=lk0FbMJpQiA
Hyvää kaikkea miss.fire
En minä valitse kelle sydämeni annan, se menee sinne missä sen kuuluu olla kysymättä multa mitään. Voit luottaa siihen että olen yrittänyt sitä kouluttaa ja kurittaa, mutta aina se vaan palaa sun luo.
Mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Ei ole oikea paikka tämä, eikä oikea aika. Eikä oikea sydän tarjolla :) Sellaista sattuu, niin kuin jonnekin kirjoitin, se että antaa rakkautta, ei tarkoita sitä että tarttis jotain vastavuoroisesti saada. Se on tietenkin unelmien täyttymys, se sellainen, mutta tällaistahan tää elämä on. Ei se siihen kaadu. Ota se mielummin vastaan sellaisena lahjana, että missä tahansa oot, mitä vaan teet, niin olet rakastettu. One heart and two minds.
Ihan liian paljon viime aikoina laskenut kaikki ne kerrat kun olisi pitänyt korjata kun suksi menee väärään latuun. En jaksanut, tai liian uhmakas, liian ylpeä. Tämä nettimaailma syö toisinaan. Niin kuin nyt, en jaksa enää yhtään iskua. Voi olla että tämä kaduttaa jo ensi viikon perjantaina, olen joskus varjoakin nopeampi mielen muutoksissa... Mutta niin ihana kun onkin olla sun lähellä, mun pitäisi pärjätä ilmankin sua. Mä en halua aina kompastua omaan kieleeni :)))
Lämpimät ajatukset sinne, sekä kaikille muille palstalaisille jotka jaksavat pitää mielen korkealla. Ja tietty erityisesti sun mielen :))
Yksi maailman loistavimmista biiseistä (monesko kerta ;))
http://www.youtube.com/watch?v=2MtrFsnq6NY
Kiitos samoin.
Sanoinko minä, sanoinko? Ei suomi24:stä, käy kuin Ruususelle, tulee ryysynen
Ja sinä ryökäle olit oikeassa. Goddammit! Lisää kirvelyä ;D
Ihmettelen, sulattelen, tunnustelen... Kiitos lukuelämyksestä!
Tälle päivälle runo Tommy Tabermannin kirjasta Veren sokeri:
Road map
"Jotka tulevat suorinta tietä,
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella, outoja hedelmiä
hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä et löydä perille."
Niin se on...
Hyvää päivän jatkoa
Hyvää Huomenta
Jäin tossa miettimään törmätessäni Vladimir Vysotskij tekstiin, että tämäkö on lohduton todellisuus vai olisko sittenkin ihmisellä vielä mahdollisuus...päivän mietelause ajateltavaksenne...
"Palmikkopäisenä totuus maailmaa kiersi, edessä rampojen, köyhien prameili vaan. Ikkunasta valhe hänet nähdessään huusi: - Voit levätä luonani tule sisälle vaan! Totuus noudatti kutsua, lepäsi sängyllä hetken, ei aikaakaan, kun nukkui kuin lapsonen Jumalan. Valhe peitteli hänet ja avasi samppanjapullon. Joi itsensä humalaan, punoen suunnitelman. Bulldoggi-kasvoinen valhe vietti näin iltaa. Röyhtäillen, nikotellen hän lauleli vaan. Jos alasti käymme, kuin vastasyntyneet käyvät, ei voi totuutta erottaa valheesta ainutkaan. Hän varasti totuuden leningin, kultaisen pannan. Änki koreat kengät jalkaansa kiroten tuo. Kellon ja lompakon otti ja kadulle juoksi. Totuuden hahmossa valhe nyt samppanjaa juo.
Totuus heräsi, kaivaten kultaista pantaa. Ihmetellen seisoi valheen huoneessa hän. Alastomana, kun kadulle kirmaisi silloin, huomasi köyhien häntä kivittävän. - Syytön mä oon, huusi totuus, valhe on vienyt pukuni, lompakon, kelloni kimaltavan. Köyhät ja rammat kivitti totuutta, kunnes poliisi korjasi väsyneen vaeltajan. Poliisi sanoi: - Totuuden tunnemme kyllä, hän kulkee kultaisin vaattein, niin hieno hän on. Totuus ei koskaan alasti kaduilla juokse. Ruoskitaan petturi, ruoskitaan jumalaton! Totuus itki ja syyttömyyttään kauan vannoi. Nyt hän on köyhä ja sairas ja asunnoton. Valhe kulkee maailmalla kultaisin vaunuin. Puhdasverisen tamman vienyt hän on.
Voit toivosi heittää, turhaan totuutta säälit. Vaikka löytyykin hulluja, totuutta puolustamaan. Se joskus voi voittaa valheen, mutta huomaa: Vain, jos oppii valheen lailla varastamaan. Usein juot votkaa seurana janoiset veljet. Sinä tiedätkö silloin, missä yösi oot nukkunut? Herää ja itke, valhe on paitasi vienyt. Herää ja itke, se on tammasi anastanut. Valhe on totuus, usko se veljeni vihdoin. Katso, se kiertää sun puvussas maailmaa. Herää ja itke, se on vienyt kultaisen kellos. Herää ja itke, se tammaasi ohjastaa."
Kiitos Ich bin..., mulle tuli sun kauniista tabe runosta mieleyhtymä ...Doris dayn alkuperäis esityksetä agentsiin
http://www.youtube.com/watch?v=Mtyx9s_Mr4w
"Valhe elää korskeasti mutta totuus riutuu."
Jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Tarttuuko siihen vai jättää tarttumatta, se on valinta, mikä jokaisen on tehtävä itse.
Vladimir Vysotskin Ystävän laulu on hieno, kerrassaan loistava.
http://www.youtube.com/watch?v=8xkaRFUpHe4
Ystävän laulu on kerrassaan koskettavan kaunis, kuten ystävyys aina on.
Aivan oikein, vaikka tie olisi opastettu ja kaiteilla varustettu...se on käveltävä ihan itse riippumatta siitä onko se pitkä ja tuulinen...sitä ei voi kukaan muu tehdä.
http://www.youtube.com/watch?v=YfQXkrwnaUI
vastaan mitä teen..
luin kirjoituksesi..kaikella ymmärryksellä.. sanoisin että
..aika rakkauden puutteessa taidat olla
ensimmäinen lauseesi runossasi paljastaa kaiken..
vaikka venytitkin koko asian ...mutta kiitoksia Er..
aurinkoista sunnuntai-iltaa!!
Heips
Minulle tuli vastauksestasi jotenkin assosiaatio Luukkaan evankeliumiin tapaan arvioida ihmistä. Toinen heistä näkee ihmisen, toinen näkee vain hänen tekonsa.
"Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä.
Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: 'Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.' Silloin Jeesus sanoi hänelle: 'Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.' 'Puhu vain, opettaja', fariseus vastasi.
'Oli kaksi miestä', sanoi Jeesus. 'He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?'
Simon vastasi: 'Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.' 'Aivan oikein', sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: 'Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä.
Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.'
Siinäpä sitä on taas miettimisen arvoista elämän filosofiaa itsekullekin tähän kauniiseen sunnuntai iltaan.
Kiitos onija vierailustasi
Ehkä siellä tulevassa paratiisissa me kaikki saamme sitä paljon janottua rakkautta yksilöllisistä puutteistamme ja vajavaisuuksistamme riippumatta!
http://www.youtube.com/watch?v=zvr4CRF7Idc