oolrait... 16-vuotias likka ja en tiiä oikeestaan mikä mua niin sanotusti vaivaa mutta saatan ehkä olla tosi pahasti masentunut. En jaksa yhtään enempää koulua, perhettä, kaveritkin ovat alkaneet tuntua etäiseltä jollakin tavalla (teen kaksoistutkintoo ja vaihtelen 2 koulun välillä enkä oikein tunne enää sopivani kumpaankaan porukkaan joiden kanssa liikun); ylipäätänsä elämä tympii ja pahasti. Koulussa olen kuitenkin mielestäni lähes aina aivan normaali itseni; puhelias, iloinen, seurallinen jne. Mutta sitten kun menen kotiin asiat kääntyvät aivan ylösalaisin.
Riidat äidin kanssa on pahentuneet (aina jompikumpi tai molemmat alkaa itkeen), vaihtuneet viikottaisesta päivittäiseen eikä ne 'katoa' niin nopeasti kuin ennen. Isä ei välitä pätkän vertaa, mut jos se on vihainen mulle jostain niin se pitää vain mykkäkoulua mulle ja valittaa myöhemmin äidille siitä että mussa on jotain vikaa, jonka saan sitten myöhemmin kuulla äidiltä. Iso veli on muuttunut sietämättömäksi ku se on alkanut yhtäkkiä pitää semmoista 'vanhemman' roolia; tyyliin kyselee miten koulu meni tai jtn muuta vastaavaa (ei se että se kysyy vaan se tyyli millä se kysyy!) Mun porukoilla ei ole kuitenkaan yhtään mitään alkoholiongelmia tai muuta vastaava; siis ihan hyvä perhe. Itsestä ei vain tunnu siltä. Nuorempi veli ei ole tehnyt yhtään mitään, mutta mä en vain aina jaksa sitä, vaikka se on just ainoa mun perheestä joka osaa muistuttaa siitä ett se rakstaa mua... Koska jokainen perheenjäsen ärsyttää minua jollakin tavalla tai en tule oikein aina toimeen heidän kanssaan olen alkanut eristäytymään heistä, enkä usko että se on ihan hyväkään juttu vaikka se tuntuu parhaimmalta idealta sillä siten onnistun useimmiten välttämään suurimmat riidat. Samaisista syistä isä on todennut suoraan, että heti kun 18-vuotta täyttää niin kotiin ei jäädä.
Masentunut mielentila on aina jollakin tavalla päällä mutta on säännöllisesti aina voimakkaampi. Itken lähes päivittäin ja suoraan sanottuna tunnen itseni aivan turhaksi.
Pelottavinta on, että itsemurha ajatukset on vain lisääntyneet ja vahvistuneet omassa mielessäni. Ennen sain karistettua joitakin tommosia ajatuksia sillä, että aattelin mitä kaverit aattelis jos mulle tapahtuis jotain. Toinen tapa oli ajatella ihastustaan ja sitä kuinka hyvältä tuntuu nähdä se ees vilaukselta, mutta ne ei enää auta. Minulla ei ole yhtään ketään aikuista lähelläni kelle voisin jutella asiasta kun en tiedä mitä tästä nyt puhuisin. Kavereille en pysty puhumaan tästä koska ne huolestuis vähän liikaa, lisäksi niillä on omiaki ongelmiaan ja yhen perheenjäsen on jo yrittänyt itsemurhaa Ajattelin kerran ett kaipaan varmaan ammattilaisen apua ja voisin varmaan hankkia sitä koulun kautta, mutta en tiiä kui kannattavaa se oikeestaan on ja että pystynkö puhumaan jollekin henkilölle joka ei tunne mua yhtään ja josta en ole ollenkaan varma, että kuunteleeko se mua...
En tiedä ollenkaa että kannattiko tämä kirjoittaa tänne. Mutta suoraan sanottuna olen ihan tyytyväinen että kerroin tästä, sillä en aina ole sitä mieltä että haluan tappaa itseni ja sen takia halusin jotenkin avautua jonnekin, jos ja kun se on minulle niin isokynnys tehdä suullisesti ja vain tietylle henkilölle henkilökohtaisesti.
Riidat äidin kanssa on pahentuneet (aina jompikumpi tai molemmat alkaa itkeen), vaihtuneet viikottaisesta päivittäiseen eikä ne 'katoa' niin nopeasti kuin ennen. Isä ei välitä pätkän vertaa, mut jos se on vihainen mulle jostain niin se pitää vain mykkäkoulua mulle ja valittaa myöhemmin äidille siitä että mussa on jotain vikaa, jonka saan sitten myöhemmin kuulla äidiltä. Iso veli on muuttunut sietämättömäksi ku se on alkanut yhtäkkiä pitää semmoista 'vanhemman' roolia; tyyliin kyselee miten koulu meni tai jtn muuta vastaavaa (ei se että se kysyy vaan se tyyli millä se kysyy!) Mun porukoilla ei ole kuitenkaan yhtään mitään alkoholiongelmia tai muuta vastaava; siis ihan hyvä perhe. Itsestä ei vain tunnu siltä. Nuorempi veli ei ole tehnyt yhtään mitään, mutta mä en vain aina jaksa sitä, vaikka se on just ainoa mun perheestä joka osaa muistuttaa siitä ett se rakstaa mua... Koska jokainen perheenjäsen ärsyttää minua jollakin tavalla tai en tule oikein aina toimeen heidän kanssaan olen alkanut eristäytymään heistä, enkä usko että se on ihan hyväkään juttu vaikka se tuntuu parhaimmalta idealta sillä siten onnistun useimmiten välttämään suurimmat riidat. Samaisista syistä isä on todennut suoraan, että heti kun 18-vuotta täyttää niin kotiin ei jäädä.
Masentunut mielentila on aina jollakin tavalla päällä mutta on säännöllisesti aina voimakkaampi. Itken lähes päivittäin ja suoraan sanottuna tunnen itseni aivan turhaksi.
Pelottavinta on, että itsemurha ajatukset on vain lisääntyneet ja vahvistuneet omassa mielessäni. Ennen sain karistettua joitakin tommosia ajatuksia sillä, että aattelin mitä kaverit aattelis jos mulle tapahtuis jotain. Toinen tapa oli ajatella ihastustaan ja sitä kuinka hyvältä tuntuu nähdä se ees vilaukselta, mutta ne ei enää auta. Minulla ei ole yhtään ketään aikuista lähelläni kelle voisin jutella asiasta kun en tiedä mitä tästä nyt puhuisin. Kavereille en pysty puhumaan tästä koska ne huolestuis vähän liikaa, lisäksi niillä on omiaki ongelmiaan ja yhen perheenjäsen on jo yrittänyt itsemurhaa Ajattelin kerran ett kaipaan varmaan ammattilaisen apua ja voisin varmaan hankkia sitä koulun kautta, mutta en tiiä kui kannattavaa se oikeestaan on ja että pystynkö puhumaan jollekin henkilölle joka ei tunne mua yhtään ja josta en ole ollenkaan varma, että kuunteleeko se mua...
En tiedä ollenkaa että kannattiko tämä kirjoittaa tänne. Mutta suoraan sanottuna olen ihan tyytyväinen että kerroin tästä, sillä en aina ole sitä mieltä että haluan tappaa itseni ja sen takia halusin jotenkin avautua jonnekin, jos ja kun se on minulle niin isokynnys tehdä suullisesti ja vain tietylle henkilölle henkilökohtaisesti.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voi sua, et tajuukkaan kuinka hyvin toi sun teksti kuvaa mua itseäni :c
Teeppä beckin masennustesti; http://xestia.net/testit/bdi.php
Aloittajalle: kannattaisi vaikka koulu-terkkarille sanoa asiasta sen kautta saa muuta apua jos ei itse uskalla mennä.
Offtopic:
tein ton testin huvikseen ja sain tulokseksi
"Käytit testin tekemiseen 1 minuutin 27 sekuntia. Testipistemääräsi on 61.
Testin suorittaneet ovat saaneet keskimäärin 20 pistettä.
Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon. "
jos 30 on jo vaikea masennus ja itse sain 61 hah..
Mulla on sama ongelma :c Mutta älä kuiten lapsi tee itsemurhaa. Viiltely ei auta asiaa mitenkään, joten älä aloita sitäkään. Paras olis mennä terkkarille, sieltä saa muita neuvoja ja muita yhteyksiä tämmöselle asialle omistautuvia ihmisiä. Tsemppiä ja paljon!
Tuo on ku mun elämää muutama vuosi sitten. :/ Eli ei kiva. Nyt oon saanu apua, ja jos oikein tarkasti miettii ni kyllä se on auttanu vähäsen. Oon vuoden ajan syöny erilaisia lääkkeitä ja nyt aletaa olee jo jäljillä siitä mikä auttais.
Tein kanssa huviksi tuon testin ja siin on todistus aineistoa, että on auttanu. Ennen oon saanu kanssa reilu 60 pistettä tuosta, nyt tuli vaan 47 :)
Suosittelen että koitat päästä jollekin ammattilaiselle jutteleen. Se auttaa pitemmän päälle, vaikka apu ei ihan taikaiskusta tulekaan. Ite oon pyöriny psykologeilla nyt nelisen vuotta ja tulokset alkaa näkyä vasta nyt.
Älä itsemurhaa kuitenka tee! Siitä tulee kamala olo kaikille jotka sun lähellä on, sillä ne kuitenki rakastaa sua varmasti, vaikkei sitä aina muistakaan kertoa. Kyllä sä vielä voitat ittes ja tuon olon, oon ihan varma! :)
Koita pärjätä!
itsari on itseään säälivien luuserien teko, ajattele niin.
itsari on niiden teko, jotka ei näe enää toista ulospääsyä ongelmiinsa.
Jep.
¨31 pistettä t: 14v varsinais-suomest