P-suomalaiset

Tuollaisia niistä jotkut ovat:
"Köyliö. Perussuomalaisten Köyliön paikallisosasto päätti hyllyttää valtuutettu Tommi Raution ylimääräisessä kokouksessaan sunnuntai-iltana. Hän ei toistaiseksi saa osallistua paikallisosaston toimintaan.
Rautio kirjoitti hiljattain Facebookin keskusteluketjussa, että antaisi Oulun pitseria-ampujalle kunniamerkin.
Paikallisosaston sihteeri Olli Palomäki kertoo, että Raution kohtalosta päätetään lopullisesti, kun puolueen päätös on selvillä. Puoluehallitus käsittelee asiaa kokouksessaan ensi lauantaina."

Saa nähdä milloinkahan Kuhmon P-suomalaiset laukovat suustaan...
8277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Raution tapaus ei ole niin mustavalkoinen kuin lehdistö antaa ymmärtää. Eräs Ossi, joka on ottanut elämäntehtäväkseen PS-jäsenien vainoamisen on saanut Raution päästämään aivopierun.

Ei Rautio niin paha ihminen ole, mutta olisi kyllä saanut ilmaista asiansa tahdikkaammin.

Itse annoin Ossille banaania naamakirjassa heti kun tapaus tuli ilmi.

Toivon että oma porukka pysyy asialinjalla, mutta vielä enemmän toivon sitä muilta puolueilta. Poliisivaltiokehitys ei ole ikinä hyväksi näin pienessä maassa, ehkä jossain Kiinassa asia on toinen...

Äänestä
  • ...vai ei oo niin paha ihminen...eh hehe eh heh heheh..eheh..hehehehee...ihanko banskua annoit heti paikalla kylmiltään....heh hehe hoh hohhohoooo...kaikkea sitä kuulleeekiinn....huhhuhuuuhuhhuu uu uu u....toivossa vielä eletään....Bhuahahahahahehehhehihihi...iii...eh eh..eh heheee..ettäpä...kun vielä kun ikioma porukka pysyisi kasassa...niinköh??? ??? ?? ?
    Bhuahhahahahahahahahaa a....eh heh eheh he heheh heh huu huu uuhuuhuhuu huu-u....hiukkasen pliis....edes vähänsen näääs...eh ehheheheheheeeee....armoa tuollaisesta....pliish.... ... .. .

    Äänestä

heh

Äänestä

Ainakin Mannerheim risti.Kunnon soturille.

Äänestä

"Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on hakeutunut hoitoon alkoholiriippuvuuden vuoksi. Hän jatkaa hoidon aikana työssään kansanedustajana.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä sai tiedon hoidon alkamisesta, kun se ryhtyi aamupäivällä päättämään, miten suhtautua tuoreimpaan Hakkarais-kohuun.

Ryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner kertoo, että Hakkaraisen hoito kestää koko kevätkauden ja jatkohoito todennäköisesti eduskunnan tulevan syyskauden loppuun asti."

Ei olisi tarvinnut mainita puoluetta.
Sehän tunnetaan...

Äänestä

Teuvoa on panettanut ja kulttuurinrikastus on tullut mieleen.

Äänestä

kumpi paremmin räkyttää mauri vaiko timo,mauri on kolmannes timon selän leveydestä mutta haukku o nopia ja sakia,mitä ministerinä kannatti samaa pienimmän oppositiopuolueen lyhinjalkaisempana henkeen ja vereen vastustaa sali kaikuu ku mauri haukkuu

Äänestä

Hakkarainen halusi vain mustaa lihaa ja harmi, kun ei tumma tyttö suostunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TsatTsat kirjoitti:

Tuollaisia niistä jotkut ovat:
"Köyliö. Perussuomalaisten Köyliön paikallisosasto päätti hyllyttää valtuutettu Tommi Raution ylimääräisessä kokouksessaan sunnuntai-iltana. Hän ei toistaiseksi saa osallistua paikallisosaston toimintaan.
Rautio kirjoitti hiljattain Facebookin keskusteluketjussa, että antaisi Oulun pitseria-ampujalle kunniamerkin.
Paikallisosaston sihteeri Olli Palomäki kertoo, että Raution kohtalosta päätetään lopullisesti, kun puolueen päätös on selvillä. Puoluehallitus käsittelee asiaa kokouksessaan ensi lauantaina."

Saa nähdä milloinkahan Kuhmon P-suomalaiset laukovat suustaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu