kokemuksia

haluaisin kohtalotovereita meinaan olen 16-
vuotias tyttönen ja menin sänkyyn yhen miehen
kanssa jonka tapasin laivalla. ehkäisymme petti
ja tulin raskaaksi. en uskaltanut kertoa
kellekkään enkä isällekkään kun hän asui
ruotsissa ja työnsä takia ei olisi pystynyt
tulemaan tuekseni. järkytyin suuresti kun kuulin
olevani raskaana ja sitten pikku hiljaa totuin
ajatukseen ja aloin rakastaa pikkuistani.
hyväksyttyäni asian kului viisi päivää ja sain
keskenmenon. koko elämäni hajosi ja suljin kaikki
ajatukset pois ja nyt 4kk päästä tapahtuneesta
kerroin siitä ekan kerran kellekkään. ja mun on
niin helvetin ikävä lastani jota en ehtinyt
tuntemaan kuin vähän aikaa.
niin onko kellään samanlaisia tuntemuksia? ois
hauska purkaa niitä jonkun kanssa kun mun on niin
paha olla.
kirjotelkaa vaikka mailiini:
[email protected]
1337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kerran telkkarissa amerikkalaisessa
keskusteluohjelmassa haastateltiin teiniäitejä ja
vastoin vanhempiensa tahtoa äidiksi aikovia 13
vuotiaita. Yleisesti äidit totesivat katuvansa
liian varhaista äitiyttään. Myös aikuisiksi
varttuneet teiniäitien lapset olivat katkeria
äideilleen, etteivät saaneet kunnollistä
lähtökohtaa elämälleen äitinsä nuoruuden takia.
He kokivat jääneensä jostakin paitsi. Tietysti
taloudelliset vaikeudet yms. ovat isot. Varmaan
on poikkeuksia, mutta eiköhän yleislinja ole,
että lapsi, jolla on molemmat vanhemmat ja jotka
ovat sopivan ikäisiä, on lapselle parasta.
Kerkiät nauttia äitiydestä aikuisenakin.
Toivottavasti et saannut mitään tauteja
satunnaiselta kumppaniltasi. Jos selvisit
terveenä, neuvoisin menemään sänkyyn
pitkäaikaisen ja luotettavan kumppanisi kanssa,
vasta kun todella rakastat ja voisitte mennä
vaikka avioon. olen itse kahden lapsen, noin 10
vuotiaita , leskiäiti. Toivon sinulle kaikkea
hyvää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttönen kirjoitti:

haluaisin kohtalotovereita meinaan olen 16-
vuotias tyttönen ja menin sänkyyn yhen miehen
kanssa jonka tapasin laivalla. ehkäisymme petti
ja tulin raskaaksi. en uskaltanut kertoa
kellekkään enkä isällekkään kun hän asui
ruotsissa ja työnsä takia ei olisi pystynyt
tulemaan tuekseni. järkytyin suuresti kun kuulin
olevani raskaana ja sitten pikku hiljaa totuin
ajatukseen ja aloin rakastaa pikkuistani.
hyväksyttyäni asian kului viisi päivää ja sain
keskenmenon. koko elämäni hajosi ja suljin kaikki
ajatukset pois ja nyt 4kk päästä tapahtuneesta
kerroin siitä ekan kerran kellekkään. ja mun on
niin helvetin ikävä lastani jota en ehtinyt
tuntemaan kuin vähän aikaa.
niin onko kellään samanlaisia tuntemuksia? ois
hauska purkaa niitä jonkun kanssa kun mun on niin
paha olla.
kirjotelkaa vaikka mailiini:
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu