Nyt on juuri sellainen päivä jolloinka kaikki työttömät pitäisi varustaa lumilapioin ja koli auraamaan parkkipaikkoja ja muita ahtaita paikkoja joihinka koneella ei pääse..Miksei työvoima viranomaiset velvoita työttömiä tälläiseen yleishyödylliseen hommaan?Työmarkkinatuki sun muut vastikkeelliseksi!
Lunta pukkaa!
Olli Päivikkö
9146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Yhteisvastuullisuudesta kyllä puhutaan,mutta se ei näy kuitenkaan millään muotoa.
Yhteiskuntamme € menevät esim.finnairin ja ilmarisen johtajien luikuiluun harri sailas & mika vehviläinen.
Työttömät on nyt kaikki siellä "työllistä itsesi tuulimyllynpyörittäjänä"-kurssilla, jonka EU on rahoittanut. Sitähän ei tietysti kukaan muista, että ensin on lähetetty iso laivallinen rahaa EU:lle, niin ne lähettävät pienen laivallisen meidän tuhlattavaksi klustereihin ja projekteihin.
Hitto kun nyt joudutaan tukemaan sitä Kreikkaakin. Olisihan meillä itsellämmekin tämmöistä tosi tarpeellista kurssihommailua keksittävänä. Ja pikkurahat voitaisiin sitten polttaa takapihalla vaikka "palontorjunnan alkeita vähä-älyisille" -kurssilla niin säästyisi kallista polttoöljyä ja vaihtotase oikenee silmissä.
Ei ketään voi velvoittaa lähtemään lunta lapioimaan, kun talonmiespalvelu ei ole vielä aurannut pihaa oman oven edestä.
eihän niin hauskaa hommaa kuin lumen pukkaaminen kannata edes ehdottaa muiden tehtäväksi, ennemminkin pitää itse yrittää napata se taloyhtiön ainoa lumikone käteensä ennenkuin muut ennättävät, ainoa homma jossa näkee heti kättensä ja kolansa jäljen ja homman jälkeen saa punaiset posket ja halpakin kaffee maistuu aivan taivaalliselta. Enkä ole ihan varma onko lumen työntö kielletty edes taloyhtiöissä asuvilta eläkeläisiltäkään jos samalla ei työnnellä kolakaupalla seteleitä. Eivätkä varmaan Sailas ja Vehviläinenkään osaa edes arvata mistä iloista täällä köyhät nauttivat.
Onneksi ei sentään harhoja!Mitäs paskanjauhantaa tämä on tosiasioita.Mitä akan kuskina olemiseen tulee muistaakseni sain sen itse valita ja melko hyvän sainkin(muutamia oli koeajossa).Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi,että olisin mustalaisilla hommissa.Äläkä sinä nyt ainakaan opeta isääs naimaan; )
Hyvin ainaskin erottaa hiuksista toisilla mustat ja toisilla valkoiset purkista.
Olli ihan oikeassa keuruulla suuri osa työttömistä on työtä vieroksuvia lurjuksia.Teidän jutuista päätellen olette kai kateellisia toisen eläkkeellä olosta.
Työttömänä on hyvä olla kun on aikaa touhuta lumien kanssa ja kaikea en jaksa käsin työnnellä on tielle melkein 350m ei akka paha pääse vielä huomenna käymään kortistossa ilmoitamassa että on harjaantunut työntekijä tälläalalla.
Onneksi tuo on vain sinun mielipiteesi.