Mää näi viime yän painajaisunt.
Siin oli yks koira jota mää pelkäsi,
ko mää oli mustalaispoja kokone.
Emmää tair kertoo siit unest
se enempää, vaa siit koirast,
ko se une loppu oli nii kauhee.
Se koria oli susikoira kokone,
mut se oli vaalee ruskee.
Luule, et se oli joittai sekotust.
Ei siäl maal koirii piretty kii
niinko nykyäs piretää,
ne muarostiki iha uusii rotui.
Se kulki isäntäs kans irrallas
mee talo ohi ja piha läpi,
ko se tiä meni sillai.
Ei se koira koskaa haukkunu
eikä oikeestas murissukka,
mut se kyl puri miälelläs.
Kaikki me sitä koiraa pelättii,
pikkulapset varsinki pelkäs
ja pakeni sisäl tai äitis helmoihi.
Kerra mää oli tulos koulust
pikkuveljeni kans yhtaikaa;
se o minnuu pari vuat nuarempi.
Se koira tuli tiäl vastaa yksi,
ilma isäntääs, kettää aikuist.
Se oli niinko olis sure kohrannu.
Mää löysi tiäposkest kepi,
jottai pualtoismetrise.
Mää oti se kätpiremmäs.
Pikkkuvelje käski taakseni,
jos se koira sattus hyäkkää.
Ja kyl se sit hyäkkäski.
Jonku aikaa me pyärittii ympäri,
koira eres, kepi pituure pääs
ja pikkuveli mu selkäni takan.
E muist ennää kui se sit loppu,
tuliks joku aikuine siihe
vai kyllästyks se koira.
Mut henkis ja ehjin me selvittii,
vähä järkyttynein tiätysti.
- Et sitä pittää viä unis käsitel.
Siin oli yks koira jota mää pelkäsi,
ko mää oli mustalaispoja kokone.
Emmää tair kertoo siit unest
se enempää, vaa siit koirast,
ko se une loppu oli nii kauhee.
Se koria oli susikoira kokone,
mut se oli vaalee ruskee.
Luule, et se oli joittai sekotust.
Ei siäl maal koirii piretty kii
niinko nykyäs piretää,
ne muarostiki iha uusii rotui.
Se kulki isäntäs kans irrallas
mee talo ohi ja piha läpi,
ko se tiä meni sillai.
Ei se koira koskaa haukkunu
eikä oikeestas murissukka,
mut se kyl puri miälelläs.
Kaikki me sitä koiraa pelättii,
pikkulapset varsinki pelkäs
ja pakeni sisäl tai äitis helmoihi.
Kerra mää oli tulos koulust
pikkuveljeni kans yhtaikaa;
se o minnuu pari vuat nuarempi.
Se koira tuli tiäl vastaa yksi,
ilma isäntääs, kettää aikuist.
Se oli niinko olis sure kohrannu.
Mää löysi tiäposkest kepi,
jottai pualtoismetrise.
Mää oti se kätpiremmäs.
Pikkkuvelje käski taakseni,
jos se koira sattus hyäkkää.
Ja kyl se sit hyäkkäski.
Jonku aikaa me pyärittii ympäri,
koira eres, kepi pituure pääs
ja pikkuveli mu selkäni takan.
E muist ennää kui se sit loppu,
tuliks joku aikuine siihe
vai kyllästyks se koira.
Mut henkis ja ehjin me selvittii,
vähä järkyttynein tiätysti.
- Et sitä pittää viä unis käsitel.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tee. näitä sinun murrerunoja oo aina piristävä lukea, hyviäkin kun pakkaavat olemaan. kiitos taidenautinnosta
Hei *m*, mukava aina kun kelpaa, vaikka taiteellisesta tasosta en mene sanomaan. Toisaalta runoja, joitten lähtökohtana on ollut uni, olen kirjoittanut mielestäni aiemmin vain yhden, niin vilkkaita unia kuin näenkin. - Kiitos vastauksestasi!
Kyllä noita lapsuudessa tapahtuneita asioita tulee näköjään sitten
muillekkin..itse usein olen unessa lapsuuteni maisemissa..milloin missäkin.
Hienosti muistelet noita omia lapsuutesi kokemuksia..
uniesi kautta vielä.. mukavaa on lukea kirjoitustasi..kuten aina.
kiitos tee..
Onija, varmaan puhut totta noista lapsuuden ajan kokemusten tunkeutumisesta uniin vähän itse kullakin. Jotkut kertovat joutuneensa kouluun ja vielä alaluokalle, mutta aikuisena ihmisenä, missä sitten oli vähän ihmettelemistä.
Minä muistan joutuneeni uudestaan armeijaan ja vielä alokkaaksi. Ei auttanut selittää, että olen tämän homman jo kertaalleen suorittanut. Toisaalta arvelin osaavani ottaa sen uusintana rennommin. Mukava, kun poikkesit taas.
moi ja sorry mut mä en saa enää omaa merkkiäni. Tulin vuosien jälkeen ja ?.Onko tapahtunut jotain enemmän?
Hei n52! Muistan sinut ja nimimerkkisi vuosien takaa. Harmi että olet hukannut tunnussanasi; oletko ollut ulkomailla vai?
Mitä tällä pastalla olisi tapahtunut - uusia kirjoittajia tulee ja toisia lähtee. Eniro sekoittaa asioita siinä mukana. Onneksi on vielä vanhoja uskollisia ja sitten teitä paluumuuttajia. Tervetuloa takaisin.
Sinulla onkin varmaan paljon kirjoitettavaa sydämellä.
hyvä että purit pahan unesi runoksi
sait ravisteltua muistot sanoiksi
miuta puhutteli tuo pikkuveljen puolustus
koko runossa oli kaihomieltä
siitäkin pidän
onneksi se oli vain uni nyt
alitajuntaan vanhatkin asiat palaavat usein
ollaanko tulossa vanhaksi
Ei takuulla;-)
-darklady, totta on että puhuminen ja kirjoittaminen purkaa mielen patoja ja ehkä avaa uusi ratoja. Ehkäpä unilla on osaltaan sama tehtävä ja vaikutus.
- Mikä sitten onkaan teho, kun puhuu tai kirjoittaa unistaan!? Mukavia unia sinulle toivoen.