Olemme avomieheni kanssa ruvenneet suunnitelemaan
lapsen tekoa ja nyt meitä mietityttää, että miten
sen tulo sitten vaikuttaa parisuhteeseen?
Kertokaa kokemuksia ja vinkkejä!
lapsen tekoa ja nyt meitä mietityttää, että miten
sen tulo sitten vaikuttaa parisuhteeseen?
Kertokaa kokemuksia ja vinkkejä!
Vastaukset 5
Vanhimmat
meillä jäi oma aika todella minimiin...
kuten yhteinenkin aika ilman lasta...
parisuhde vaatii omansa ja lapsi omansa kun vain
pystyisi tasapainoilemaan välissä...
Kyllä se vaikuttaa niinkin että välillä on pinna
tosi kireallä mutta kun näkee lapsen jokeltavan
ja hymyilevän niin kyllä se on sen arvoista.
Hei!
Voin kertoa, että elämämme on muuttunut aika
lailla lapsemme (7 kk) syntymän jälkeen.
Kuvittelimme olevamme sellaisia koti-ihmisiä,
joiden elämään vauvan tulo ei kovin kummaisesti
muuttaisi. Väärin luulimme!
Lähimmät sukulaiset asuvat reilun 600 km:n
päässä, niin välillä on vitsit vähissä...
Yhteistä, kahdenkeskistä aikaa meillä ei ole
oikeastaan koskaan.
Kaiken kaikkiaan elämä on sellaista
tasapainottelua lapsenhoidon, kotitöiden, työn,
harrastusten yms. välillä. Mikään ei ole
ennallaan, sillä voimat ovat välillä lopussa...
Kaikesta huolimatta olemme onnellisia terveestä
lapsestamme, joka on hiljattain oppinut
konttaamaan.
Kyllä se jotenkin vaikutaa. kun sain lapsen niin
huomaa välillä ettei ole aikaa toiselle
osapulelle tarpeeksi.
Oletan, että teillä on olemassa parisuhde, jossa
olette onnistuneet antamaan toisillenne oikeuden
olla sopivassa määrin yksilöitä, ja siinä on
natina varaa/ Rakkautta molemmin
puolin...
Jokainen vanhempi käy lapsen syntyessä, kasvaessa
omaa lapsuuttaan/kehityksensä ristiriitoja
(aktivoituvat lapsen ikäkausittain) läpi uudelleen
(uudessa valossa), varsinkin kipeitä asioita:
kriisi parisuhteessakin. Jokainen on myös lapsi
omille vanhemmilleen... Joissakin asioissa
päätämme tehdä eritavoin kuin vanhempamme...:
pystymmekö(luulemme ainakin). Mitä se ponnistus
vaatii henkisesti, jonka tuloksena pystymme? Se
vaatii ja koettelee yhteisymmärryksen,
aikuistumista...
Lapset on tilaisuus eheytyä tai suuttua ja
ahdistua(joskus jopa nyrkit ojossa), kun uhmaikä
(lapsi huomaa olevansa oma erillinen olento:irti
äidistä:oma tahto!)/murrosikä jylläävät(lapsi
itsenäistyy ja katsoo elämää taaksepäin,
arvostelee vanhemmat maanrakoon-> ymmärrys
kehittyy)/muuttaa
kotoa...
Lapset ovat varmin konsti päästä matkalle
minuuden lähteille... Antaa anteeksi omille
vanhemmilleen lasten kautta: kukaan ei ole
täydellinen. Onnellista odotusta ja uuden elämän
riemua toivoo