Meillä on reilu vuoden ikäinen toitsu.
Viemme pissalle ja kakalle neljä-viisi kertaa päivässä, säännöstelemme vettä siten, että saa juoda ruokailun yhteydessä ja riehumisen jälkeen. Kotona leikitään ja joskus (erittäin harvoin) vietetään päivää kaverin koiran kanssa.
Tuli meille 4 kk:n ikäisenä ja ei ole oppinut sisäsiistiksi vieläkään. Tekee pissoja kyllä ulos mutta aina lirauttaa jossain vaiheessa sisällekin. Tuntuu sille, että tajuaa tehneensä väärää sillä usein on erittäin syyllistyneen näköinen (korvat luimussa, alistunut asento) ennenkuin näemme pissaa, tästä osaammekin etsiä ne pisut. Papereita ollaan laitettu yhteen nurkkaan ison läntin, ei vain tee siihen vaikka ollaan yritetty opettaa, korkeintaan paperin REUNAAN mikä on tosi ärsyttävää.
Voisiko olla syynä joku pissatulehdus vai onko se vaan sitä, ettei ole sisäsiisti? Ennen pissasi peittoihin joissa sai nukkua, sitten tyynyihin. Meidän sängyllekin on pissannut monta kertaa matoista puhumattakaan. JOPA IKIOMALLE ALUSTALLEEN! Hävettää kyläillä muualla kun tekee pissat aina sisälle. Tänäänkin! Olin viettämässä kaverin ja hänen koiransa kanssa iltaa. Rupesi nuuhkuttamaan mattoja, vein siis ulos ja teki hienosti pitkän pissan. No, vähä alle tunnin päästä lähtö kotiin. Mitä löytyykään matosta? Märkä läntti! Ja aivan tuore sellainen.
Tiedän, että tämä kuulostaa kamalalle, mutta minä en kauaa jaksaisi tuollaista sietää. Joka päivä olemme siivonneet kolmet pissat ja kakat sisälle. (Ei tee aina ulos asioita) Ei kyllä ole motivaatiota kohta lähteä ulos tuon kanssa.
Ei tämä tietenkään ihan ainoa syy olisi poisantamiselle.. Muutimme kerrostaloon ja ei ole toistaiseksi sopeutunut vaan on haukkunut aina kuullessaan ääniä.
Niin ja emme rankaise uittamalla kuonoa pissassa, minä sanon vain, että hyi sisälle ei pissata (ja heti menee korvat taas luimuun ja alkaa tärisemään) ja otan kiinni niskasta ja pyllystä ja vien johonkin kauemmas istumaan hetkeksi...
Viemme pissalle ja kakalle neljä-viisi kertaa päivässä, säännöstelemme vettä siten, että saa juoda ruokailun yhteydessä ja riehumisen jälkeen. Kotona leikitään ja joskus (erittäin harvoin) vietetään päivää kaverin koiran kanssa.
Tuli meille 4 kk:n ikäisenä ja ei ole oppinut sisäsiistiksi vieläkään. Tekee pissoja kyllä ulos mutta aina lirauttaa jossain vaiheessa sisällekin. Tuntuu sille, että tajuaa tehneensä väärää sillä usein on erittäin syyllistyneen näköinen (korvat luimussa, alistunut asento) ennenkuin näemme pissaa, tästä osaammekin etsiä ne pisut. Papereita ollaan laitettu yhteen nurkkaan ison läntin, ei vain tee siihen vaikka ollaan yritetty opettaa, korkeintaan paperin REUNAAN mikä on tosi ärsyttävää.
Voisiko olla syynä joku pissatulehdus vai onko se vaan sitä, ettei ole sisäsiisti? Ennen pissasi peittoihin joissa sai nukkua, sitten tyynyihin. Meidän sängyllekin on pissannut monta kertaa matoista puhumattakaan. JOPA IKIOMALLE ALUSTALLEEN! Hävettää kyläillä muualla kun tekee pissat aina sisälle. Tänäänkin! Olin viettämässä kaverin ja hänen koiransa kanssa iltaa. Rupesi nuuhkuttamaan mattoja, vein siis ulos ja teki hienosti pitkän pissan. No, vähä alle tunnin päästä lähtö kotiin. Mitä löytyykään matosta? Märkä läntti! Ja aivan tuore sellainen.
Tiedän, että tämä kuulostaa kamalalle, mutta minä en kauaa jaksaisi tuollaista sietää. Joka päivä olemme siivonneet kolmet pissat ja kakat sisälle. (Ei tee aina ulos asioita) Ei kyllä ole motivaatiota kohta lähteä ulos tuon kanssa.
Ei tämä tietenkään ihan ainoa syy olisi poisantamiselle.. Muutimme kerrostaloon ja ei ole toistaiseksi sopeutunut vaan on haukkunut aina kuullessaan ääniä.
Niin ja emme rankaise uittamalla kuonoa pissassa, minä sanon vain, että hyi sisälle ei pissata (ja heti menee korvat taas luimuun ja alkaa tärisemään) ja otan kiinni niskasta ja pyllystä ja vien johonkin kauemmas istumaan hetkeksi...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Muutama kysymys:
- milloin koira on käytetty eläinlääkärillä viimeksi, onko koira terve?
- kuinka usein päivässä saa ruuan, ja onko ruoka-ajat säännöllisiä?
- harrastetaanko koiran kanssa mitään, ja onko koiraa koulutettu mitenkään? Onko käytetty palkkioita vai pakotteita (kieltoja, hihnanykäisyjä jne.)
- kehutaanko koiraa kun tekee tarpeensa ulos?
- minkälaisessa kodissa koira oli ennen teille tuloa, miten koiraa kohdeltiin?
- onko tietoa koiran vanhemmista, milloin oppineet sisäsiisteiksi, mikä on luonne muuten?
- miten kuvailet koiraa muuten: innokas/rohkea/pelokas/arka/aktiivinen/passiivinen jne?
Herätyskellot meinaa soida kun sanot, että pissan löydettyäsi torut koiraa, otat kiinni koiraa ja lopputuloksena koiralla on korvat luimussa ja se tärisee, paino viimeisillä sanoilla. Ottaen huomioon tuon tärinän niin toruminen ja koiraan tarttuminen vaikuttaisivat olevan sille erittäin kovia rangaistuksia. Kun yhdistää sen, että koira haukkuu aina kuullessaan ääniä, vaikuttaisi koira melkoisen aralta ja herkältä (voi tietty olla vahtimista, mutta enemmin laittaisin epätasapainoisen ja hermostuneen koiran piirteeksi), ja jos se joka päivä tekee tarpeensa sisälle ja sitä torutaan siitä niin että se tärisee, sanoisin että koira on todennäköisesti erittäin stressaantunut. Torutaanko sitä joka päivä niin, että se tärisee? Stressitilanteessa syntyneillä stressihormoneilla kestää n. 3 päivää poistua koiran elimistöstä - jos koira stressaa joka päivä, sen elimistö on jatkuvasti ns. hälytystilassa. Se voi aiheuttaa koiralle sekä terveysongelmia että purkautua ongelmakäytöksenä (kuten esim. liiallinen haukkuminen).
Kun sanoit, että "Tuntuu sille, että tajuaa tehneensä väärää sillä usein on erittäin syyllistyneen näköinen (korvat luimussa, alistunut asento)" niin en usko, että koira osaa tuntea syyllisyyttä, enkä usko myöskään että koira tekee tahallaan tarpeensa sisälle. Kun lattialla oleva pissanhajuinen lätäkkö on tarpeeksi monta kertaa ollut lattialla samaan aikaan kun koiraa on toruttu niin johan se yhdistää lätäkön ja tulevan kohtelun, mutta syyllisyyttä se tuskin siitä tuntee. Mitenkähän koiraa on muuten opetettu tekemään paperin keskelle tarpeensa, jos se nyt tekee ne nipin napin reunalle - ettei koiralla olisi jotain epämiellyttäviä kokemuksia siitä paperin päällä olosta liittyen tähän koulutukseen?
Itsellä ei ole kokemusta kääpiökoirista, mutta ilmeisesti ne oppivat sisäsiisteiksi melko myöhään ja muutenkaan pidätyskyky ei ole isompien koirien luokkaa. Mutta ihan alkuun kannattaa tutkituttaa onko koiralla jokin terveysongelma joka aiheuttaa sen, ettei pysty pidättelemään. Sitten koiran hyvinvointiasiat pitää laittaa kuntoon - alkaen ruokailurytmistä ja ruuan laadusta, rutiineista ja johdonmukaisista säännöistä ja painottaen erityisesti koiran stressitöntä ja palkitsemalla tapahtuvaa koulutusta. Jätä kaikki rangaistukset, torumiset, koiraan tarttumiset ja muut negatiiviset koulutuskeinot heti pois, ja käytä vain palkitsemista kaikessa toiminnassa koiran kanssa. Kehu koiraa kun se tekee ulos, ja jos tekee sisälle niin siivoa jäljet kaikessa hiljaisuudessa. Älä vie koiraa mihinkään kyläilemään ennen kuin koira alkaa rauhoittumaan kotona, ja alkaa olemaan sisäsiisti - vierailut todennäköisesti myös stressaavat koiraa ja tärkeää olisi saada se stressi purettua. Älä toru tai kiellä kun koira haukkuu (omistajan hermostunut sävy antaa koiralle vain vaikutelman, että jotain todella pelottavaa on siellä ulkona kun omistajakin hermostuu). Opeta koiralle palkitsemalla hiljaa käsky, pidä palkkoja valmiina ja kun koira haukkuu, sano vaikkapa "hiljaa" ja jos koira on sekunninkin hiljaa, palkitse heti. Tee joka päivä useita toistoja. Jos koira osaa haukkua käskystä, sitä voit käyttää hiljaa käskyn opettamiseen.
Eli tärkeintä on, että itse rauhoitut ja sen sijaan että mietit ongelmakäytöksen poistamista, ala miettimään sen ongelmakäytöksen syitä ja sen syyn poistamista.
-milloin koira on käytetty eläinlääkärillä viimeksi, onko koira terve?
Koiramme on ollut lääkärissä joskus puolivuotta sitten, halusin tehdä tarkastuksen ja siellä sanottiin kaiken olevan kunnossa
- kuinka usein päivässä saa ruuan, ja onko ruoka-ajat säännöllisiä?
Kolme kertaa päivässä saa ruokaa, aamulla, päivällä ja illalla. Meillä syödään eläinkaupan raksuja, ei ruokakaupan. Joskus annan märkäruokaa. Olen harkinnut myös sitä, että annan raakaa lihaa. Nameja käytetään palkitsemisessa, puruluita on tarjolla.
- harrastetaanko koiran kanssa mitään, ja onko koiraa koulutettu mitenkään?
Ei harrasteta. Ulkoilua vain ja leikkimistä. Koiramme osaa peruskäskyt; tänne, istu, paikka, ei. Ajankuluksi olen opettanu tassun ja maahan jotka se tekee. Istu käskyn osaa ilman mitään käsimerkkejä.
-Onko käytetty palkkioita vai pakotteita (kieltoja, hihnanykäisyjä jne.)
Sekä että. Namipaloja kun ollaan ohitettu ihmisiä ja koiria (kieltänyt menemästä ilman lupaa ja joskus nykäissyt), eikä ole kiinnittänyt huomiota. Asiat tehtyään ulos olen kehunut, sisälle tehdessään torunut.
- kehutaanko koiraa kun tekee tarpeensa ulos?
Kyllä kehutaan ja yleensä olen nostanut ääntä korkeammaksi silloin. Ei mitään turhia lässytyksiä ("mamin pikku mussukka teki pisukat ulos aiii että hienoa hyvä hyvä)
- minkälaisessa kodissa koira oli ennen teille tuloa, miten koiraa kohdeltiin?
Tästä en tiedä.... Olemme yksityiseltä ihmiseltä hänet hankkineet ja melko pimentoon on jäänyt. En usko, että on kaltoin kohdeltu sillä on erittäin luottavainen ollut aina. Rakastaa muita koiria, ihmisiä, lapsia
- onko tietoa koiran vanhemmista, milloin oppineet sisäsiisteiksi, mikä on luonne muuten?
Ei ole :(
- miten kuvailet koiraa muuten: innokas/rohkea/pelokas/arka/aktiivinen/passiivinen jne?
Koiramme on erittäin innokas, helposti lähestyttävä. Peruskäskyt oppi hetkessä! (Lässynlässyn: muistan kun opetin tänne ja paikka, oppi parissa päivässä ja olin ikionnellinen) Ei kärsi eroahdistuksia, on ollut hoidossa anoppilassa ja minun vanhemmilla ja kun kuulumisia ollaan kyselty niin hetken on itkenyt peräämme ja sitten onkin löytynyt jotain mielenkiintoista.
En sanonut mielestäni missään vaiheessa, että ensin nappaan niskasta ja sitten torun. Sanoin, että se lumistelee ennenkuin edes olemme mitään pissoja huomanneet, että siitä osaamme etsiä ne pissat. Sitten torumme ja koiramme alkaa tärisemään. Sitten me nostamme hänet ylös: pidämme niskasta ja pepusta kiinni (yhtäaikaa ja siis pepusta sillein, että kämmen on auki, ei mitenkään puristaen) jotta emme vahingoittaisi häntä. Paperille olemme muuten yrittäneet opettaa silloin alussa siten, että laitettu päälle seisomaan ja kehuttu ollaan kun on tehnyt asiat siihen
En myöskään usko, että koiraamme stressaa vierailut sillä se on erittäin halukas lähtemään mukaan, ei malttaisi odottaa eteisessä vaan on valmis säntäämään ensimmäisen ihmisen luo pusuttamaan.
Kotona koiramme ei joudu koskaan olemaan yksin. Seuraa pitää kaksi kissaa, josta toinen on kuin paras kaveri.
Kiitoksia kun vastasit, pisti miettimään omaa käytöstäni. Ehkä minun pitäisi kehua eikä torua! :)
En osaa neuvoa varsinaiseen ongelmaasi, mutta... Sanot koirasi olevan säntäämässä ensimmäisen ihmisen luo pusuttamaan. Tuo on hieman tasapainotonta käytöstä, joka kertoo siitä että koira on hermostunut ja yli-innokas. Koirien normaali tervehtimisrituaali on aika hillittyä toimintaa. Vaikuttaa että koirasi on kuitenkin hieman hermostunut tapaus, ja se pitäisi saada rauhoittumaan. Liian innokasta käytöstäkään ei pidä palkita, sillä se alkaa käydä vain entistä enemmän kierroksilla.
Ja miksi pidät vesikuppia piilossa, kun sanot että säännöstelet juomista? Eläimillä pitää olla puhdasta vettä koko ajan tarjolla. Ei se lopeta koirasi sisälle pissaamista, että se ei saa juoda niin paljon kuin haluaa, tai tarvitsee...
No, jotkut koirat nyt juovat enemmän kuin tarvitsevat. Se on vaan niistä kivaa. Ja pissaavat sitten kanssa enemmän. Liika veden juominen on muuten vienyt ihmisiäkin teholle... Pissaamisongelmassa on ihan järkevää tarkkailla, että veden juonti pysyy kohtuudessa.
Jos juominen on "kivaa", niin silloinhan koiralla on järkevän tekemisen puutetta. Oma koirani saattaa hermostuneena juoda hirveitä määriä vettä, mikä on jonkinlaista sijaistoimintaa. Silloin jos koira vaan juo hermostuneisuuteensa, niin voi sen kupin ottaa pois joksikin aikaa, mutta ei minusta ole oikein järkevä ratkaisu säännöstellä jatkuvasti koiran juomista.
Miten on aloittaja -tekeekö koirasi koskaan näitä ns. ilopissoja? Eli esim. vieraitten tullessa kylään innostuu niin, että lirauttaa lattialle. Minusta koirasi vaikuttaa vähän hermostuneelta tuon perusteella mitä kerrot. Ota vaikka kasvattajaan yhteyttä ja kysy häneltä minkä ikäisenä koiransa keskimäärin ovat oppineet sisäsiistiksi, ja neuvoja sisäsiistiksi opettamiseen. Tai jos et jostain syystä kasvattajaan halua olla yhteydessä, niin eiköhän joku ongelmakoirankouluttaja löydä ratkaisun tuohonkin. Vaihtoehtoja kyllä löytyy, jos vain haluaa etsiä.
Älä nyt pissa -juttujen takia ole koiraasi laittamassa kiertoon, sillä siitä saattaa tulla sitten sellainen tapaus, joka kulkee kodista kotiin, kun kaikki kyllästyvät siihen että se pissaa huoneelle. Et voi koskaan myöskään tietää, sattuuko sen ottamaan joku, joka käyttää väkivaltaa noissa tilanteissa.
Kannattaa tiedostaa, että ottipa millaisen koiran hyvänsä, niin sen mukana saattaa tulla jonkinlaisia ongelmia, ja kaikki ei menekään niin kuin jossain yltiöpositiivisissa opuksissa sanotaan. Kuitenkin on todella väärin ja epäreilua laittaa koira kiertoon sen takia, ettei se ole "täydellinen".
Pikkukoiran kohdalla ongelman aiheuttaja voi olla myös vuodenaika: talvi. Älä luovu koirastasi, ennenkuin olet ensi kesän sen kanssa huolellisesti harjoitellut. Ja jos luopumaan päädyt, ole rehellinen: kuka toinen haluaisi sisäsiivotonta koiraa kotiinsa?
Rytmitys on kaiken A&O. Tarklittaa, että päivittäiset rutiinit noudattavat tiettyä aikaa. Tällä on suora yhteys koiran aineenvaihduntaan, rakkoon energiatasoon, lepoon, jne...Tuolla veden rajoittamisella voi olla enemmän harmia kuin hyötyä. Yksi niistä, että juo missä vettä on ja/tai kun sitä on niin sitten kerralla paljon enemmän kuin olisi tarpeen. Vettä keho tarvitsee moneen (varsinkin nuorikoira) Tulee luuppi helposti. Kun rakkokin kehittyy vetääse tass määrällisesti enemmän jne. ja sama toiseen suuntaan.
Noniin, ulkona käyty pari tuntia sitten ja pisut taas lattialla.. Siivosin hiljaa enkä katsonut koiraan ollenkaan. Lähdin siitä sitten tekemään omia hommia.
Laitoin vesikupinkin nyt paikoilleen. Asioille tulen nyt tästä eteenpäin viemään aina kun on syönyt, juonut, leikkinyt, herännyt.
Kiitoksia vastanneille! :)
Ongelmanne ydin saattaakin piillä juuri siinä, jos ET OLE tähän asti vienyt koiraa ulos heti herättyä, syötyä ja leikkimisen jälkeen. Ehkä et ole ollut aiemmin tietoinen, mutta koiranpentu pitää viedä juuri noiden jälkeen ulos heti, sillä silloin sen rakko ja suoli varmimmin toimii. Toivottavasti koirasi nyt oppii, ja jos ei -niin muista, että ongelmakoirankouluttajia on, joilta voit apua kysyä.
"Viiva" mielestäni jo sivusi sitä,mikä saattaapi ongelma olla.
Todennäköisesti koiraa ei ole opetettu sisäsiisteyteen,tai lopullisesti,vanhassa paikassa.
Eli sen kanssa pitää iästä huolimatta aloittaa ihan alusta,kun pennun kanssa.
Juuri noin,kun yllä kirjoitettiin.
Nyt kun koiraa on toruttu,niin on mennyt vähän pipariksi siitäkin,koska koira kun ei jotain ymmärrä vaatimusta,niin ei saisi torua.Se tekee vaan ristiriitaa ja oppimisprojelti hidastuu.Myöskin se,että koiraa on toruttu,kun se näyttää alistumiseleitä,on koirien kielellä aika pahaa...
Juomisesta sen verran,että jos selkeäasti juo paljon,niin voisi vielä otattaa pissinäytteen.Voi olla oire,tai ei.Kuivamuonat kun ovat sellaisia,että pistää osaa myös pissattamaan runsaasti,kun janottavat ja koira juo reippaasti.Kotiruokaa syövillä tuota ongelmaa ei koskaan ole.Myöskin voi olla liiallisena sijaistoimintaa.
Eli nyt alusta opetus,sopivasti kehuja ulkona teosta ja ainakin niin kauan pitää olla huomioimatta sisälle tekoja,kun koira ei ymmärrä mitä halutaan.Merkkaamisesta kun tässä tässä vaiheessa ainakaan tuskin on kyse.
Pikkukoirista sen verran,että itse en allekirjoita,että oppivat huonommin tai pidätyskyky olisi heikompi.Sanoisin urbaanilegendaa ja osa tulee varmasti siitä,että sotketaan asioita merkkaamiseen(mikä sekään ei ole itse koosta kiinni...).Myöskin tuota hommaa on helpompi laiminlyödä.Onhan se eri asia pentunakin,tuleeko teelusikallinen vai ämpärillinen...
Värkit ja systeemit on ihan samat,kun isommilla lajitovereilla ja ihan suhteessa kokoon.