Minua on jo kauan mietityttänyt, kuinka paljon yhteisön (tässä tapauksessa l-ympyröiden) yleiset normit ja ulkoiset/sisäiset tunnuspiirteet vaikuttaa meihin yksilöinä. Kun menee ulos baariin, olen huomannut että yleissilmäykseltä lesbo-naiset on aika samankaltaisia, ja tämä vahvistaa myös yleisiä ennakko-odotuksia.
Omalta kohdaltani voin sanoa että yhteisöllä on ollut vaikutuksensa minuun; aikanaan kun tulin kaapista ulos ja aloin pyöriä "piireissä" enemmän ja vähemmän aktiivisesti, näkyvimmin ulkonäköni muuttui paljon poikamaisemmaksi ja jonkin verran käytöksessä korostui poikamaiset piirteet. Siitä tuli osa persoonaani, enkä edes kyseenalaistanut "muuttunutta minääni" koska se oli "hyväksyttävä rooli" piireissä. Myöhemmin lähdin pidemmäksi ajaksi täysin toiseen ympäristöön, jossa olin ainut lesbo. Palattuani huomasin että olin muuttunut - oma persoona pääsi valloilleen ja olin alkanut korostaa omaa naisellisuuttani ihan toisella tavalla! Tunne oli vapauttava. Tajusin että sisäisesti olen aina ollut tyttömäinen tyttö, vaikka lesbo olenkin :) Ja tänä päivänä olen ylpeä naisellisuudestani. En ymmärrä miksi halusin sen peittää... ehkä,siksi että halusin olla hyväksytty yhteisön jäsenenä. Nykyään haluan tulla huomioiduksi yksilönä.
Nyt mietityttääkin, että kuinka moni oikeastaan on niin poikamainen kuin antaa ulkoisesti ymmärtää? Onko se yleisesti ottaenkin "välivaihe"? Toki varmasti on naisia jotka on ihan luonnostaan poikamaisia/maskuliinisia, mutta onko muilla samankaltaisia kokemuksia?
Omalta kohdaltani voin sanoa että yhteisöllä on ollut vaikutuksensa minuun; aikanaan kun tulin kaapista ulos ja aloin pyöriä "piireissä" enemmän ja vähemmän aktiivisesti, näkyvimmin ulkonäköni muuttui paljon poikamaisemmaksi ja jonkin verran käytöksessä korostui poikamaiset piirteet. Siitä tuli osa persoonaani, enkä edes kyseenalaistanut "muuttunutta minääni" koska se oli "hyväksyttävä rooli" piireissä. Myöhemmin lähdin pidemmäksi ajaksi täysin toiseen ympäristöön, jossa olin ainut lesbo. Palattuani huomasin että olin muuttunut - oma persoona pääsi valloilleen ja olin alkanut korostaa omaa naisellisuuttani ihan toisella tavalla! Tunne oli vapauttava. Tajusin että sisäisesti olen aina ollut tyttömäinen tyttö, vaikka lesbo olenkin :) Ja tänä päivänä olen ylpeä naisellisuudestani. En ymmärrä miksi halusin sen peittää... ehkä,siksi että halusin olla hyväksytty yhteisön jäsenenä. Nykyään haluan tulla huomioiduksi yksilönä.
Nyt mietityttääkin, että kuinka moni oikeastaan on niin poikamainen kuin antaa ulkoisesti ymmärtää? Onko se yleisesti ottaenkin "välivaihe"? Toki varmasti on naisia jotka on ihan luonnostaan poikamaisia/maskuliinisia, mutta onko muilla samankaltaisia kokemuksia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
... vai ikuisuuskysymys?
Mistään isommista lesboympyröistä ei minulla ole tietoa. Tunnen muutaman lesbon ja he ovat olleet aika poikamaisia, miesmäisiä, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin, mikäli minä olen oikea ihminen sitä arvioimaan. Setan bileissä olen nähnyt enemmän ihmisiä, mutta en tiedä tarkemmin heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan, ovatko he siis lesboja vai biseksuaaleja, mutta nuo näkemäni naiset, suurin osa heistä, ovat olleet hyvin tyttömäisiä, naisellisia ja kauniita. Osa naisista on poikamaisia, kivan näköisiä, mukavan oloisia... Tavallisen näköisiä naisiakin on, ja he erottuvat mielestäni siten, etteivät korosta naisellisuuttaan kovin paljoa, eli eivät meikkaa, käytä muotivaatteita tai erikoisia koruja... Ehkä he eivät halua erottua, tai sitten haluavat, ja tekevät sen omalla tyylillään, ihan hienosti.
Minullekin tulee aina silloin tällöin mieleen, että pitäisi ruveta ennemmän "mieheksi" (en osaa ajatella itseäni tässä iässä enää poikamaisena!), ja unohtaa naisellisen puolen korostaminen, mutta se on jäänyt vain enemmän tai vähemmän ahdistavaksi ajatukseksi. Onhan se vaihtoehto joskus vaikuttanut ihan houkuttelevaltakin, sillä mielenkiintoista olisi kokeilla, vaikuttaako ulkonäkö sisäiseen olemukseen, tunteeko sitä itsensä miehen vaatteissa mieheksi... Ja miltä se sitten tuntuisi, olisiko se jotenkin erilaista kuin naisena oleminen!
Eihän sukupuolta voi vaihtaa vaatteita vaihtamalla, vaikka ehkä meissä on eri rooleja, jotka vaihtelevat, ei niin vaatteiden, vaan tilanteidenkin mukaan. Toisaalta kyllähän vaatteet ja ulkonäkö laajemminkin ovat osa ihmisen identiteettiä. Se miltä näyttää, on osa sitä, mitä ihminen itsestään muille viestittää, tai haluaa viestittää, ja se kertoo jotakin ihmisestä, sitä mitä ihminen on, mutta se ei ole niin yksinkertaista. Heteronnäköinen nainenkin voi olla lesbo.
Siinä mielessä olen väärä ihminen vastaamaan kysymykseesi, sillä en ole missään vaiheessa ollut poikamainen, sellaista välivaihetta ei minulla ole ollut. Pidän kyllä vähän enemmän ei niin naisellisesta tyylistä, mutta se on asia, joka liittyy fyysiseen ulkomuotooni, jolle en voi mitään. Vaatetyylini määräytyy sen perusteella, myös ikä vaikuttaa. Vaaleanpunaiset röyhelöt eivät enää sovi minulle.
Mutta nyt asiaan: pitäisikö minun muuttaa tyyliäni poikamaisempaan, miehekkäämpään suuntaan, että tulisin paremmin hyväksytyksi? Pitävätkö lesbot enemmän poikamaisista/miehekkäistä naisista? Tässä ikuisuuskysymys. Pitääkö minun muuttua toisten toiveiden mukaisesti, vai kuunnella omaa itseäni, olla sellainen, miten itse viihdyn kaikkein parhaiten? Haluanko miellyttää muita, vai itseäni? Onko itsekästä pitää kiinni omasta tyylistään oman itsensä takia?
Kauneuden takia pitää kärsiä, niin sanotaan, mutta jos minun pitäisi muuttaa tyyliäni miesmäiseksi, siis lenkkarilinja, niin se olisi kärsimystä, jota en ehkä kestäisi. En tiedä, olisiko se sen vaivan arvoista, että tulisi vähän paremmin hyväksytyksi. Löytyisikö seurustelukumppani varmemmin, jos luopuisin omasta tyylistäni? Epäilen. Uskon, että jos joku rakastaa minua, hän tekee sen siksi, että pitää minusta juuri sellaisena kuin olen. Sama pätee toisinpäin.
itse en halua kuulua mihinkään ns. piireihin. on minulla joitakin kavereita, jotka ovat lesboja mutta eivät he ole vaikuttaneet siihen minkälainen minä olen. ja jos joku yrittäisi, niin olisi entinen kaveri.
Kenenkään seura ei pahemmin vaikuta omaan pukeutumistyyliini, käytökseeni kylläkin.
Eri ihmisten seurassa erilaiset osaset persoonastani korostuvat aina vähän eri tavoin.
Olen noin yleisesti ajatellen poikamainen, mutta elän vähän kausi luontoisesti. Välillä olen hivenen naisellisempi kun taas toisinaan. Menen hyvinkin pitkälle fiiliksen mukaan. Mitään meikki hömpököitä ny en tietenkään rupee käyttään, mutta saatan heittää vaikka hameen päälle, jos sille päälle satun.
Mitkään sisäpiirit ei muhun vaikuta, kun en kuulu yhteenkään sellaiseen. Yleensä pyrin sellaisista vain pois omille teilleni.
Vaikka näytänkin poikamaiselta, pidän itseäni silti täysin naisena, enkä todellakaan halua olla mies!!
Vaikka käyttääkin miehille tarkoitettuja vaatteita (tai muuten vaan miesmäisiä), ei meikkaa jne, niin eihän se sitä tarkoita sitä että haluaisi olla mies, eihän?!
Ja naisestani haen vain naista, vaikka hän olisikin poikamainen. Miehet ei vedä puoleensa, yök!
Kommentteja??
Itsehän sinä parhaiten tiedät, mitä olet tai haluat olla. Päätät itse siitä, miltä haluat näyttää ja miten pukeudut. Sinulla on valinnanvapaus.
Kyllä minä olen aina ollut hyvin naisellinen nainen, meikkaan ja pukeudun kuten heterot sisareni, eikä se tee minusta yhtään vähemmän lesboa! Ihmiset on erilaisia seks.suunt.katsomatta eikä musta ole ihan oikein lyödä lesboon heti poikamaisen leimaa.
Toisaalta, olenpa saanut olla rauhassa oma itseni. Ei taida työpaikallakaan kukaan tietää koko totuutta.