Minustako kummi?

Kertokaa te vanhemmat, millä perusteilla
valitsette lapsillenne kummeja? Olisi mukava
tietää niitä ns. kriteerejä. Lähipiirissä pian
kastajaiset ja haluaisin siksi
tietää...halauaisin itse kummiksi...
5506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

valitsisin sen perusteella millainen ihminen on
ja tietenkin kummin tehtävä on myös kristillinen
kasvatus, ja välittää lapsesta, ei vain lahjoilla.

Äänestä

Omalla kohdalla kummien valinta meni seuraavasti.
Ensinnäkin halusin pariskunnan, siis sekä
kummitädin, että kummisedän. Ensimmäiseksi
mieleeni tuli hyvät ystäväni, jotka ovet olleet
yhdessä vuosia ja häitä valmistellaan. Nämä
henkilöt ovat olleet tukenani ja apunani jo monen
vuoden ajan sitä tarvitessani. Luotan heihin ja
tiedän ettei ystävyytemme ole katoavaista. Tämä
pariskunta on mitä ihanin - ystävinä, kummeina.
Kolmas kummi lapselleni on myös hyvä ystäväni,
jonka olen tuntenut 15 vuotta. Samat
luotettavuuden ja ikuisen ystävyyden kriteerit
pätevät häneen.
Monet haluavat kummin myös suvusta. Silloin on
ainakin yleensä varmaa, ettei yhtydenpito
kummilapseen lopu, vaikka mitä tapahtuisi.

Äänestä
  • Itse kysyin kummeja tehtävään jo raskauden
    puolivälissä.

    Äänestä

Meidän pojalle alettiin heti alusta asti miettiä
kummeja. Heitä pyydettiinkin kun olin vielä
raskaana, ja valinta oli seuraavanlainen. Lapsen
isän täti, toinen täti ja tämän mies, sekä minun
erittäin hyvä ja läheinen ystävä.
Valitsin kummit sillä perusteella, miten he ovat
läheisiä minulle, lapselle ja lapsen isälle, sekä
sillä miten voisin heidän kuvitella olevan mukana
lapsen elämässä. Tosin meidän kummivalinta ei
oikein osunut kohdalle, ero tuli ja poika on
minulla, pojan isän puoleiset kummit eivät ole
pitäneet minkäänlaista yhteyttä, aika ikävää,
mutta onneksi tämä yksi kummitäti soittelee
viikottain ja kyselee pojan ja minun kuulumisia.

Äänestä

Minusta tuli kummi arvaamattani! En olut
kovinkaan läheinen serkkuni kanssa kun hän vielä
raskaana olessaan pyysi minua kummiksi! Yhteyttä
emme olleet keskenämme pitäneet enää niin
tiukasti kuin lapsuusvuosina! En tiedä mikä hänet
sai valitsemaan juuri minut kumminksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Natasha kirjoitti:

Kertokaa te vanhemmat, millä perusteilla
valitsette lapsillenne kummeja? Olisi mukava
tietää niitä ns. kriteerejä. Lähipiirissä pian
kastajaiset ja haluaisin siksi
tietää...halauaisin itse kummiksi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu