Olen aina ollut pikkaisen erilainen, erikoinen, lahjakas ja hömelö. Koulussa olin ujo, tukeuduin muutamaan kaveriin, olin sinänsä suosittu mutta pidin itseni piilossa. Totuin olemaan yksin. Rakkaus ja ymmärrys on ollut koko nuoruusikäni todella tärkeää. Syöksyin rakkauteen ja rakastin kovasti, eikä kukaan miehistäni koskaan tuntunut antavan minulle läheskään sitä mitä syöksin heille ;-) Sitten naimisiin, lapsia ja ero. Totuin syvemmin olemaan yksin. Taas naimisiin ja uusioperhe.
Uudessa elämässäni kohtasin sitten naisen jollaista en ollut aiemmin tavannut. Älykäs ja lahjakas ja hömelö, vähän niinkuin minä mutta ihan jotain muuta. Tutustuimme nopeasti. Äkkiä aloin tuntea etten saa menettää häntä, muuten elämästä katoaa valo. Sotkeuduin omien tunteitteni solmuihin ja tulin ehkä vähän sokeaksi.
Kolme vuotta pidin suuni kiinni, mutta lopulta se vaan purkautui ulos sanoina. Toinen säikähti ja piti etäisyyttä, minä särjin sydämeni koska olin sen avannut mikä harvinaista ja nyt tunsin itseni totaalisen idiootiksi. Otin itse vieä enemmän etäisyyttä. Nyt hoidetaan ne bisnekset joihin yhdessä työkavereina ryhdyttiin mutta välit on tosi oudot. Tuntuu että meille on vaikeaa olla perusnormiväleissä, se luiskahtaa näköjään helposti vihan puolelle läheisestä ystävyydestä (mun puolelta rakkaudesta)
Mulla on hyvä avioliitto, mutta tämä tietty häiritsee. Jos löytäisin vain jonkin turvallisen reitin ulos tästä solmusta. Voitte uskoa että kaikkea olen yrittänyt. En silti kadu tunteitteni kertomista sillä kaikki oli totta eikä olisi ollut oikein pitää kaikkea sisälläänkään kun aikakaan ei auttanut.
Strategiani nyt on että pidän edelleen etäisyyttä mutta lämmöllä, arvostavasti ja kohteliaasti. Upotan tunteeni taiteeseeni. Elän valitsemaani elämääni vaikka masentuneenakin, sillä hyvät fyysiset teot parantavat sielua. Joskus mietin että minua auttaisi yhteys johonkin toiseen älykkääseen, luovaan, vahvaan naiseen -ei siis mikään fyysinen rakkaussuhde, vaan henkinen tuki ja ystävyys. Onhan minulla näitä ympärilläni, mutta tarvitsisin jonkun joka tietää tämän bi-puoleni... tai voisi vain vaihtaa ajatuksia.
Uudessa elämässäni kohtasin sitten naisen jollaista en ollut aiemmin tavannut. Älykäs ja lahjakas ja hömelö, vähän niinkuin minä mutta ihan jotain muuta. Tutustuimme nopeasti. Äkkiä aloin tuntea etten saa menettää häntä, muuten elämästä katoaa valo. Sotkeuduin omien tunteitteni solmuihin ja tulin ehkä vähän sokeaksi.
Kolme vuotta pidin suuni kiinni, mutta lopulta se vaan purkautui ulos sanoina. Toinen säikähti ja piti etäisyyttä, minä särjin sydämeni koska olin sen avannut mikä harvinaista ja nyt tunsin itseni totaalisen idiootiksi. Otin itse vieä enemmän etäisyyttä. Nyt hoidetaan ne bisnekset joihin yhdessä työkavereina ryhdyttiin mutta välit on tosi oudot. Tuntuu että meille on vaikeaa olla perusnormiväleissä, se luiskahtaa näköjään helposti vihan puolelle läheisestä ystävyydestä (mun puolelta rakkaudesta)
Mulla on hyvä avioliitto, mutta tämä tietty häiritsee. Jos löytäisin vain jonkin turvallisen reitin ulos tästä solmusta. Voitte uskoa että kaikkea olen yrittänyt. En silti kadu tunteitteni kertomista sillä kaikki oli totta eikä olisi ollut oikein pitää kaikkea sisälläänkään kun aikakaan ei auttanut.
Strategiani nyt on että pidän edelleen etäisyyttä mutta lämmöllä, arvostavasti ja kohteliaasti. Upotan tunteeni taiteeseeni. Elän valitsemaani elämääni vaikka masentuneenakin, sillä hyvät fyysiset teot parantavat sielua. Joskus mietin että minua auttaisi yhteys johonkin toiseen älykkääseen, luovaan, vahvaan naiseen -ei siis mikään fyysinen rakkaussuhde, vaan henkinen tuki ja ystävyys. Onhan minulla näitä ympärilläni, mutta tarvitsisin jonkun joka tietää tämän bi-puoleni... tai voisi vain vaihtaa ajatuksia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aivan samat ajatukset ja kokemus minullakin ... En edes kaipaa ihmistä tätä solmua tiukentamaan:|...haluan omistautua perheelleni ja unohtaa tapahtuneet.. Paitsi muistaa hänet hyvällä
Hei,
haluan vaihtaa sinun kanssasi ajatuksia: [email protected]