Avomieheni oli jo pitkään puhunut, että haluaisi meille koiran. Mä en ole oikein koskaan ollut koiraihmisiä (en inhoa koiria, mutta en ole erityisen hullunakaan niihin) ja muutenkaan mun mielestäni se ei ollut hyvä idea, koska molemmat tekivät 8-9 tuntisia päiviä töissä.
Nyt joku puoli vuotta sitten mä aloin tekemään töitä etänä eli sain vapauden tehdä hommia kotoa käsin. Mies jatkoi koirapuheita ja ajattelin, että mikä jottei. Meillä ei lemmikeitä ole täällä ollut (miehellä joskus ollut koiria, mutta ei meidän yhteenmuuton jälkeen) ja tavallaan kaipasinkin seuraa kun olin päivät vaan yksin kotona työskentelemässä.
Päädyttiin ottamaan rescuekoira. Löydettiin pieni ja kiltti tyttö, nuorikin. Se oli heti alkujaan täysin sisäsiisti ja hiljainen ja hyvätapainen, aloin jo ajatella olleeni idiootti kun olen vastustellut koiran ottamista.
Koira on ollut meillä nyt noin pari kk. Edelleen kiltti, leikkisä, sisäsiisti ja iloinen tyttö. Se mikä tässä on muuttunut on mun asenteeni. Mä en jotenkin vaan yksinkertaisesti tykkää siitä. Voi olla sitäkin, etten ole tottunut koiriin. Mutta mua inhottaa kaikki äänet mitä se pitää (ihmeellistä kuopsutusta, maiskuttelua ja mutinaa). Sillä on kimakka haukku ja vaikkei se paljoa haukukkaan niin sillon kun se haukkuu niin mun tekisi mieli potkaista sitä (en potki, ei huolta). Se seuraa mua joka paikkaan (jopa suihkuun). Se kerjää. Se pomppii. Innostuessaan se käy niin ylikierroksilla, ettei siihen saa mitään kontaktia. Aamuisin se herättää meidät. Yrittää tunkea sänkyyn (hyi). Yrittää nuolla naamaa (hyi). Inhoan sen kakkaamisilmettä :D
Inhoan sitä faktaa, että nyt kun mä olen päivät kotona niin sen hoito on jotenkin kokonaan mun vastuulla. Mä lenkitän, lääkitsen (se on tällä hetkellä vähän kipeä), ruokin, leikin. Se on nyt sitten leimautunut muhun eikä mieheeni, joka sen alunperin halusikin.
Lenkeillä se pelkää toisia koiria. Muuten voisin jopa nauttiakkin lenkkeilystä sen kanssa, kulkee remmissä kauniisti. Mutta jumalauta kun tulee muita koiria vastaan niin se rupee hyppimään mua päin ja huutamaan kuin syötävä. Joten lenkkeilystäkään sen kanssa en nauti.
Nykyään en haluaisi yhtään olla päiviä kotona sen kanssa. Haluaisin mennä takaisin töihin toimistolle vaan että pääsisin koirasta eroon vähäksi aikaa. En viihdy kotonamme enää yhtään kun toi koira on täällä. Kaikkialla on karvaa (imuroin ja harjaan koiraa melkeinpä päivittäin) ja koiranleluja tai jotain murusia mitä se on murustellut tai tuonut lenkiltä karvoissaan ja varpaidenväleissään. Kaikki tuntuu niin....epähygieniseltä. Pesen käsiäni kymmeniä kertoja päivässä, koska mun inhottaa niin paljon.
Emmehän me voi luopua koirasta. Se on täydellinen, sen parempaa ja hyvätapaisempaa koiraa ei ole. Se on rescuekoira, mikä myöskin nostaa kynnystä luopua siitä. Raukalla kun on jo valmiiksi traumoja ihmisistä ja vaikea menneisyys. Järjestökin pitäisi meitä huonoina ihmisinä kun ilmoittaisimme, että haluamme luopua siitä (ja vielä ilman järkevää syytä).
Toisaalta toivon, että mulla puhkeaisi allergia tai jotain. Joku syy miksemme voisi koiraa pitää.
Toisaalta taas haluan oppia pitämään koirasta. Se on hieno koira.
Miten oppisin pitämään koirastamme?
Nyt joku puoli vuotta sitten mä aloin tekemään töitä etänä eli sain vapauden tehdä hommia kotoa käsin. Mies jatkoi koirapuheita ja ajattelin, että mikä jottei. Meillä ei lemmikeitä ole täällä ollut (miehellä joskus ollut koiria, mutta ei meidän yhteenmuuton jälkeen) ja tavallaan kaipasinkin seuraa kun olin päivät vaan yksin kotona työskentelemässä.
Päädyttiin ottamaan rescuekoira. Löydettiin pieni ja kiltti tyttö, nuorikin. Se oli heti alkujaan täysin sisäsiisti ja hiljainen ja hyvätapainen, aloin jo ajatella olleeni idiootti kun olen vastustellut koiran ottamista.
Koira on ollut meillä nyt noin pari kk. Edelleen kiltti, leikkisä, sisäsiisti ja iloinen tyttö. Se mikä tässä on muuttunut on mun asenteeni. Mä en jotenkin vaan yksinkertaisesti tykkää siitä. Voi olla sitäkin, etten ole tottunut koiriin. Mutta mua inhottaa kaikki äänet mitä se pitää (ihmeellistä kuopsutusta, maiskuttelua ja mutinaa). Sillä on kimakka haukku ja vaikkei se paljoa haukukkaan niin sillon kun se haukkuu niin mun tekisi mieli potkaista sitä (en potki, ei huolta). Se seuraa mua joka paikkaan (jopa suihkuun). Se kerjää. Se pomppii. Innostuessaan se käy niin ylikierroksilla, ettei siihen saa mitään kontaktia. Aamuisin se herättää meidät. Yrittää tunkea sänkyyn (hyi). Yrittää nuolla naamaa (hyi). Inhoan sen kakkaamisilmettä :D
Inhoan sitä faktaa, että nyt kun mä olen päivät kotona niin sen hoito on jotenkin kokonaan mun vastuulla. Mä lenkitän, lääkitsen (se on tällä hetkellä vähän kipeä), ruokin, leikin. Se on nyt sitten leimautunut muhun eikä mieheeni, joka sen alunperin halusikin.
Lenkeillä se pelkää toisia koiria. Muuten voisin jopa nauttiakkin lenkkeilystä sen kanssa, kulkee remmissä kauniisti. Mutta jumalauta kun tulee muita koiria vastaan niin se rupee hyppimään mua päin ja huutamaan kuin syötävä. Joten lenkkeilystäkään sen kanssa en nauti.
Nykyään en haluaisi yhtään olla päiviä kotona sen kanssa. Haluaisin mennä takaisin töihin toimistolle vaan että pääsisin koirasta eroon vähäksi aikaa. En viihdy kotonamme enää yhtään kun toi koira on täällä. Kaikkialla on karvaa (imuroin ja harjaan koiraa melkeinpä päivittäin) ja koiranleluja tai jotain murusia mitä se on murustellut tai tuonut lenkiltä karvoissaan ja varpaidenväleissään. Kaikki tuntuu niin....epähygieniseltä. Pesen käsiäni kymmeniä kertoja päivässä, koska mun inhottaa niin paljon.
Emmehän me voi luopua koirasta. Se on täydellinen, sen parempaa ja hyvätapaisempaa koiraa ei ole. Se on rescuekoira, mikä myöskin nostaa kynnystä luopua siitä. Raukalla kun on jo valmiiksi traumoja ihmisistä ja vaikea menneisyys. Järjestökin pitäisi meitä huonoina ihmisinä kun ilmoittaisimme, että haluamme luopua siitä (ja vielä ilman järkevää syytä).
Toisaalta toivon, että mulla puhkeaisi allergia tai jotain. Joku syy miksemme voisi koiraa pitää.
Toisaalta taas haluan oppia pitämään koirasta. Se on hieno koira.
Miten oppisin pitämään koirastamme?
Vastaukset 103
Vanhimmat
Hieno homma, just kun olin kirjoittanut tämän viestin niin koira meni ja oksensi meidän valkoiselle karvamatolle. Joka vaatii erityispesun.
Mulla on nyt hermo tasan niin kireällä, että tekis vaan mieli huutaa.
Havahduin toivomasta, että toivottavasti toi sairaus osoittautuukin pahemmaksi kun mitä on luultu ja koira pitäisi lopettaa. Anteeksi, oon hirveä ihminen, mutta mä en vaan jaksa tätä enää. Tää on mun koti ja toi koira on pilannut sen multa. Kodin pitäisi olla se oma turvapesä mihin voi tulla rentoutumaan ja viihtymään. Ja mä en viihdy kotona enää ollenkaan.
Ja nyt mun pitää vielä sen oksennuksia siivoilla täällä. Sen lisäks, että siivoilen jo sen paskoja tsiljoona kertaa päivässä.
Kannattaisi varmaan ottaa yhteyttä paikkaan, josta koiran otitte ja kysyä jos voisivat etsiä sille toisen kodin. Teidän kaikkien parhaaksi. Koirakin vaistoaa jos ei siitä pidetä.
Se on yksi vaihtoehto. Toisaalta mulla on liikaa ylpeyttä sanoa, että nyt ei vaan pää kestä. Mieheni ei luultavasti halua luopua koirasta ollenkaan. Oon katsellut erilaisia koirakouluja ja kursseja, toivon että yhteiset harrastukset ehkä auttais mua bondaan ton koiran kanssa. Kun mä tiedän, ettei tossa koirassa ole MITÄÄN vikaa. Se on parempi ja kiltimpi ja fiksumpi kuin keskivertokoira. Tää vika on mussa ja tuntuis niin kylmältä lähettää noin hieno koira takaisin koiratarhalle, koska mä oon niin tottumaton.
Kannattaa luopua koirasta. Muuten varmaan alat vielä inhota miestäsikin. Tuttuja fiiliksiä muuten, minullakin oli kesällä koira hoidossa, aivan kauheaa sitä sotkuisuuden tunnetta, kaikki sohvat ja muut, iljettävä haju ja tunnelma kun tuli lenkiltä ja se oli vääntänyt tortut ja sitten kun silmä vältti niin kuopi itseään sohvalla, yyh. En tosiaan tajua miten joku voi elää eläimen kanssa, aivan järkyttävän likaista puuhaa, oma hygieniataso on normaali mutta hyi että se osasi iljettää, sitten tuo syöminen, iljettävää möyhäystä ja sotkemista. Jossain maalla ehkä, kopissa kuten usea täälläkin kirjoittelevista pitää. Ulkohäkeissä joista sonta vaan huuhdotaan kesällä pesuletkulla ojaan.
Eiks se ollu sisäsiisti se sun koiras?
voi sua majo,miten viittitkin tollasen provon tehdä.
Haluutko et kerron mistä sut tunnistaa?
miten myy voi olla usein bannissa kun kirjottelee ihan säännöllisesti?
Sun täytyy olla tosi tyhmä kun luulet et noi kaks nikkii on sama kirjottaja.
Siivoan sen paskat tienvarsilta enkä jätä toisten tallottavaksi. Onko ihan vieras juttu sulle?
Kiitos ymmärryksestä! En mäkään mikään ylihygieeninen mielestäni ole, mutta hyi vittu toi sotkee kyllä joka paikan! Mulla ei ole ennen tosiaan lemmikeitä ollut enkä TODELLAKAAN osannut varautua tähän sotkuun (ja hajuhaittoihin) vaikka luulin olevani ihan valmis.
Mä en tiedä kumpi on pahempi, se että tinkisin ylpeydestäni vai elämänlaadustani :D Toisaalta haluaisin ihan hirveesti nimenomaan ettiä tolle uuden kodin, mutta toisaalta mä haluaisin vaan ihan hirveesti pitää ton. Se on niin kiltti ja ihana koira, ettei ton hienompaa eläintä oo. Ehkä vähän itsekästä, mutta kun musta tuntuu, että voisin tottua tähän. Ja sitten ei tarvis suututtaa miestä/järjestöö/kavereita tai ketään luopumalla tosta koirasta.
Kiitos tiedosta! :) Mä en oo tarpeeks näillä palstoilla pyörinyt, että erottaisin idiootit trolleista :D
Onko siut heivattu shatistaki jo ulos, joko tappelet sielläkin ja puhut paskaa ihmisistä niinkus tääl oot tehnt vuoskaudet, niinku nytkii taas levittelet omias, no senhää sie osaat ?
Myy-Pikkuinen1.3.2012 22:510 SULJE
Vie se koira piikille, sillä siitä pääset.
VASTAA
Jaa viesti
toi myy on sairas vajukki! mixi se hästää just koirapalstoila. toivon että tappais ittensä, menis itte piikille....
sun äitis oli katulutka ja isäs kolmijalkanen koira, ei sulta voi oottakkaan muuta kun tollasta törkyä.
Hoitakaa sille koiraraukalle RAKASTAVA koti pikaisesti, se ei ole teillä vielä ollut kauaa joten hoitakaa äkkiä koira oikeille ihmisille. Olet kamala ihminen, se koira raukka yrittää kaikkensa saada hyväksyntäsi ja sinä vaan inhoat sitä, sinä ajattelet ainoastaan itseäsi, antakaa sille koiralle mahdllisuus onnelliseen elämään uudessa kodissa.
Meillä ei ole valtuuksia etsiä tai sijoittaa koiraa uuteen kotiin, koska se on rescuekoira. Se pitää tehdä järjestön kautta ja he pitävät itsellään oikeuksen etsiä uuden kodin koiralle.
Mä en ole mielestäni kamala ihminen. Tottakai mä ajattelen etupäässä itseäni, ketä pitäisi? Mä nyt vaan tykkään elää karvattomassa ja siistissä kodissa. Koira saa hyvää ruokaa, sen kanssa lenkkeillään ja leikitään. Tottakai mua huolestuttaa, että mun asenne jossain vaiheessa alkaa heijastumaan koiraan, sen takia mä haluaisin nimenomaan oppia pitämään siitä. Ja tottakai mua säälittää toi koira, mutta kun mä en vaan pääse ajatuksistani eroon. Joskus ei vaan klikkaa asiat.
PALAUTTAKAA KOIRA SINNE MISTÄ SEN HANKITTEKIN, pitää ajatella myös koiraa. Koiralla on MYÖS OIKEUS ONNELLISEEN ELÄMÄÄN. Miksi ihmeessä otitte elävän koiran, olisitte hakenut lelukaupasta lelukoiran, se on ainoa joka sopii kaltaisellesi eläimiä inhoavalle ihmiselle ?!
Uskon kyllä ettei noin hulluja ihmisiä ole olemassakaan, tämän täytyy olla PROVO !
Anteeks mitä? :D Sun täytyy olla provo tai sitten vaan todella umpimielinen ihminen. Mä en tiedä mistä kohtaa tosta viestistä sait edes päähäsi, että koiralla ei olis onnellista elämää. Ei sitä täällä laiminlyödä, mä sitä käytän lenkeillä ja leikitän ja hoidan 24/7. Heräilen öisin neljältä viedäkseni sen yöpissalle. Koira vaikuttaa erittäin onnelliselta. Kyllä mä ymmärrän, että mun ajatukset tulee ennemmin tai myöhemmin heijastuun myös sen mielialoihin, sen takia teinkin tälläsen keskustelun, että miten voisin tottua tähän muuttuneeseen elämäntilanteeseen ja pitää koirasta. Odotin, että joku osaisi antaa edes jotain vinkkejä. Luopuminen ei toistaiseksi ole käynyt mielessä, koska ensinnäkään sitä ei voi tarhalle niin vaan palauttaa, kun tarha sijaitsee ulkomailla. Tää on hieno koira ja todellakin ansaitsee vähän muuta, kun että se lähetettäis takaisin koiratarhalle 300n muun kodittoman koiran luokse kilpailemaan ruoasta, tilasta ja huomiosta.
Älä selitä sinä itse jopa toivoit tuossa aiemmassa viestissä koiran kuolemaa, kovin on ~onnellista~ koiran elämä ihmisen kanssa joka sitä ja sen koko olemusta inhoaa ja toivoo jopa koiran kuolemaa. Ei ihminen inhostaan pääse eroon, minäkin inhoan hämähäkkejä, olen inhonnut aina ja en varmasti inhostani eroon pääse ikinä.
Mäkin inhoan hämähäkkejä, samoin rottia ja hamstereita, ja sen verran rehellinen pitää sillon itelleen olla ettei ikinä hanki sellasta eläintä mitä ei voi sietää sen ominaisuuksien takia.
Tunnekuohussa kyllä. En mä nyt non-stop 24/7 toivo ton kuolemaa. Mun mielestäni sen elämä on ihan hienoa. Ainoa epäkohta koko tilanteessa on mun asenteeni, josta nimenomaan haluan eroon. Koiraa en läksytä, käskytä tai muutenkaan en sille huuda. Pidän ajatukset ominani, nyt ensimmäistä kertaa ylipäätään kerron tai näytän niitä missään, kun tein tän keskustelun. Problem?
Tää on majorican tekemä provo alotus, yhdestä jutusta pystyy sen tunnistaan, ja se on tasan niin hullu et voi tehä tälläsiä provoja, ei oo eka kerta eikä etes hulluin sen provoista.
Kyllä oikeesti toivon että koirallenne löytyisi OIKEASTI rakastava koti ja ihminen joka tykkää ja hyväksyy sen kaikkine karvoineen ja koiran eleineen.
Jos mun avokilla olis tollanen asenneongelma koiraa kohtaan, en epäröisi hetkeäkään vaan lähtisin koiran kanssa (tai heittäsin avokin ulos jos olis mun oma kämppä). Ettisin sellasen kumppanin joka jakaa mun koirarakkauden tai sit olisi kahestaan koiran kanssa. Onneks mun mies on ihan yhtä koirarakas ku mäki. =)
Koiraraukka pelkää että se jätetään taas ja seuraa sen takii sua koko ajan, hankkikaa nyt äkkiä sille tosiaan koti jossa se ihan varmasti saa elää perheenjäsenenä loppuelämänsä, se ansaitsee aitoa rakkautta eikä tollasta marisijaa jonka mielestä koirat on "ihan kivoja" kunhan niistä ei lähe karvaa, kunhan ne ei koskaan sairastu, hauku vastaantulijoita tms.... Entä kun koira vanhenee ja saattaa sairastua paljon pahemminkin, miten sun herkkä hipiäsi kestää sen?
Toivottavasti kirjoitukses oli provo koska oli niin se niin ällöö tekstiä
Ensinnäkin kiitos elämäntarinasta. Se ei valitettavasti auttanut ongelmassani ollenkaan. Mielestäni on muutenkin naurettavaa, että jo otsikossa kysyn "miten oppisin pitämään koirastamme?" mutta silti porukka tulee tänne vaan kertomaan millainen ihmishirviö mä olen. Siitä ei ole MITÄÄN apua tai hyötyä.
Mä tiedän, että koira seuraa mua sen takia, että se on rescuekoira ja pelkää että me kadotaan sen elämästä. Eikä me kadota. Sitäpaitsi se saa sairastua, mä sitä oon raahannut eläinlääkäreissä ja lääkinnytkin tässä. Sillä epäillään tautia, joka on parantumaton (mutta ei lääkittynä johda kuolemaan) ja mä aion sitä koko sen loppuelämänkin lääkitä. Ei tässä siitä ole kysymys, että vihaisin sitä koska se sairastaa. Mä en vaan yksinkertaisesti ole tottunut kaikkeen tähän, tää tuli vähän liian äkkiä ja rehellisesti sanottuna odotin koirarakkaan avomieheni osallistuvan vähän enemmän tän koiran hoitoon. Toisin kävi, koiraa maristiin pitkän aikaa ja sitten esimerkiksi kaikki lenkitykset ja lääkitykset hoidan mä. Ruokaa toi avomies sille antaa ja jaksaa rapsutella sitä. Kaikki ns. vakavammat toimenpiteet jää mulle. Ehkä mä nyt heijastan tätä koko tilanteen vittumaisuutta koiraan, vaikka mun pitäiskin kohdistaa se avomieheeni.
Sulla on kiva tilanne, kun ootte molemmat koirarakkaita. Ja varmaan yhtälailla molemmat hoidatte koirianne. Meillä ei ole niin. Mä lupauduin, että meille voidaan ottaa koira, mutta että se saa ensisijaisesti olla avomiehen koira ja avomiehen vastuulla. Todellisuus nyt ei ihan vastannut näitä lupauksia mitä mulle annettiin.
Mun tekstini oli provo ja ällöä teksti, koska olen erilainen kun sä ja sun koirarakas avomiehesi? Okei. Ehkä sullakin olisi kasvun paikka. :)
No sinä olet kyllä täysi ällö koko ihminen, ei koiraa opita rakastamaan, sitä joko rakastetaan tai ei, ja jos ei rakasteta niin jokainen vähänkin muuta kuin itseään ajatteleva ihminen hoitaisi sen viattoman koiran rakastavaan kotiin, esteenä ei ole oikeasti mikään.
Tuo kertoo sinusta jo niinpaljon, että ei voi mitenkään uskoa sen koiran olevan hyvässä kodissa.
~ Hieno homma, just kun olin kirjoittanut tämän viestin niin koira meni ja oksensi meidän valkoiselle karvamatolle. Joka vaatii erityispesun.
Mulla on nyt hermo tasan niin kireällä, että tekis vaan mieli huutaa.
Havahduin toivomasta, että toivottavasti toi sairaus osoittautuukin pahemmaksi kun mitä on luultu ja koira pitäisi lopettaa. Anteeksi, oon hirveä ihminen, mutta mä en vaan jaksa tätä enää. Tää on mun koti ja toi koira on pilannut sen multa. Kodin pitäisi olla se oma turvapesä mihin voi tulla rentoutumaan ja viihtymään. Ja mä en viihdy kotona enää ollenkaan. ~
Kyllä käy sääliksi sitä koiraparkaa, sairaskin vielä on.
Omasta mielestäni olisi ällöä laiminlyödä koiraa tai sen hoitoa. Eläinrääkkäys on ällöä. Koiran haukkuminen, potkiminen, huutaminen tai lyöminen olis ällöä.
Se, että mä en vaan yksinkertaisesti pidä tästä elämäntilanteesta tai oksennusten ja paskojen siivoamisesta ei tee musta ällöä. Mulla ei ole ikinä lemmikeitä ollut, enkä osannut varautua tähän meteliin, sotkuun ja karvoihin. Sen voin myöntää, että tää oli siinä mielessä oma syyni, etten osannut yhtään enempää varautua, vaikka luulin osanneeni. Mun ensisijainen suunnitelmani on nimenomaan tottua tähän tilanteeseen ja osata ajatella nää hyvät puolet. Opetella pitään tästä koirasta. Ehkä aloittaa yhteinen harrastus, että lähennyttäisiin vähän ja että osaisin pitää hauskaa ja olla vapautuneempi koiran seurassa.
Mä en tiedä oletko lukenut edellisiä viestejäni, mutta en vaan voi "hoitaa viatonta koiraa rakastavaan kotiin". Esteenä kun on nimenomaan se, että kyseessä on ulkomailta hankittu rescuekoira ja järjestö on pidättänyt oikeuden sijoittaa sen uudestaan. Eli ei, mä en voi pistää vaan johonkin apulaan ilmoitusta, että olis koira tarjolla. Enkä mä aiokkaan, kyl mä aion katsella tätä tilannetta ja kehitellä jotain. Mä en halua tehdä tästä koirasta mitään kodinvaihtajaa tai kiertolaista. Ehkä mun asenne sitten on paska, mutta se on kyllä viimeinen vaihtoehto.
Eiks se ollu malli sisäsiisti se sun koiras, kuis sää nyt joudutkin sen paskoja siivoon?
Mä putsaan ne pihalla enkä jätä tienvarsille lojuun. En tiedä onko tuttua hommaa sulle.
eihän niitten jätösten pussiin noukkiminen mitään siivooomista oo.
Koiran voi käyttää ulkona sellasissa paikoissa missä ei tartte jätöksiä korjata pussiin.
Mut sun ei kannata tehä muuta kun antaa koira sellaseen kotiin jossa siitä välitetään eikä toivota sen kuolemaa.
Luovu koirasta ja heti!!!
Kyllä se mun mielestäni siivoamista on, ja paskojan jättäminen tienvarsille on sotkemista.
Kyllä mä koiran jätökset siivoan, vaikka ulkoiltaisi missä. En mä halua jättää niitä lojumaan ympäri maita ja mantuja.
Mä en tiedä mitä sulta on mennyt ohi, mutta mä en tosiaan voi antaa koiraa mihinkään kotiin vaan se pitää palauttaa järjestölle, josta sen otimme ja järjestö etsisi uuden kodin. Harmi sinänsä, koska kyllä noin hienolle koiralle löytyisi koti varmasti ihan lähipiiristäni.
susta saa kuvan et oot joku hieno neiti, yök nyt se kakkaa yök siis hyi mikä koira. anna se koira pois jos yhtää ajattelet sen parasta. ärsyttää lukee tällästä. säälittää se koira. ja sun kannattaa hankkia itelles ammattiapua jos tekee mieli koiraa potkia. ei oo ihan normaalia käytöstä. sunlaiselle ihmiselle ei sais koiraa ikinä antaa. tässäki käyny niin et otan nyt ton rescue fifin ku se on niin ihku söpö. millo nää paris hilltonit oppii et koirat ei oo leluja....
En oo mikään "hieno neiti" :D Onko se sit jotenkin hienompaa oikein nauttia ja saada kiksejä oksennuksesta ja paskasta? Mä en tykkää eläinten, ihmisten enkä omistanikaan paskoista tai oksennuksista. Enkä mielelläni niitä katsele (siksi keräänkin koiramme jätökset pussiin...ja itse paskon pönttöön...).
Enkä mä aio hankkia ammattiapua. Mä oon temperamenttinen ihminen joo, mutta se, että tekee mieli tehdä jotain ei mun mielestäni ole mitenkään epänormaalia. En tiedä, en oo psykologiaa paljoa lukenut. Mutta mielestäni melko normaalia niin kauan kun osaa hillitä itsensä eikä tosissaankaan tekis mitään siihen suuntaankaan, että toteuttaisi äkkipikaistuksissa ja vihaistuksissa tulevia ajatuksia.
Mä en ottanut rescue"fifiä", koska se on söpö. Enkä ole missään vaiheessa luullut, että kyseessä olisi lelu. Jos sä lukisit (tai ymmärtäisit lukemiasi) viestejäni niin tietäisit edes sen verran, että avomieheni halusi koiran ja avomieheni myös valitsi koiran.
Toivon, että seuraavan kerran kun haluat tähän ottaa jotakin kantaa niin LUE MUN EDELLISET VIESTINI. Ethän sä mitenkään voi luoda musta tollaista mielikuvaa kun et ole tutustunut muhun edes sen vertaa, että lukisit viestini.
no voi elämä!!!!!!!!!!!!!!!!! eikö oo aivoja päässä? et tykkää oksennuksesta etkä paskasta etkä mistään eritteestä, ja otat koira???? ei juma! pässiki tajuaa et koira paskantaa ja oksentaa sairaana. potkiminen on aggressiivisen ihmisen merkki ja siihen tarvii apua ja vaikka ihan avohoitoa. ja jos sun miehes sitä koiraa vinku ja halus ni miks sun piti suostuu, ootko joku piipittävä tossukka. ei mun tarvi sun joka viestii lukea, ei kiinnosta ja jo tosta alotus viestissä sä kerrot niin paljo. jos mulla tulis ees mielee potkia omaa koiraa. ni tajuaisin mennä hoitoo, terve ihminen tajuaa millon tarvitsee apua ja millon ei. anna se koira parempaa kotii, susta ei oo sitä kouluttaa, ku hyppii ja muuta ku olette kävelylläki. kouluttaa ku osaa ni koira myös käyttäytyy. suosittelen ettet ota enää koiria etkä hommaa lapsia. susta ei moisee ole, lapsesi otettas vaan huostaan, potkisit niitäki. häpeä!
No ne eritteet nyt on aika pieni osa sitä koiraa tai muutakaan eläintä, että eipä se nyt mikään dealdreaker oo. Kunhan nyt mainitsin tossa, että en tykkää. Vai onko sun mielestäsi niin, että kaikilla koiranomistajillakin on joku suuri rakkaus eritteitä kohtaan?
Joo potkiminen varmaan onkin aggressiivisen ihmisen merkki, mutta mä en ole koiraa potkinut enkä aio :)
Ja ehkä mä sitten olen piipittävä tossukka, mutta kun mun mies koiran halus ja lupas hoitaa niin en mä nähnyt syytä olla ottamatta. Nyt vaan on käynyt vähän niin, että koira onkin sitten kokonaan mun vastuulla ja mies ei sitä hoidakkaan kuten lupasi.
Kyllä musta itseasiassa on koiran kouluttajaksi ja koiramme kulkeekin todella kauniisti hihnassa. Jos koirista mitään tietäisit niin ymmärtäisit, että esimerkiks just tää toisten koirien pelkääminen ei oo merkki huonosta omistajuudesta eikä se lähde pois niin vaan "kouluttamalla" vaan on oikeesti prosessi, jota varten mä olen varannut yksityisiä tunteja koirakouluttajalta.
Enkä tajua mistä oot saanut muutenkaan sellaista käsitystä, ettei tää koira osaisi käyttäytyä, koska tää on todellakin hyvätapaisin ja kiltein koira mitä tiedän.
Ja viimeiseksi, mun lastenhankintani ei kuulu sulle. Mun mielestäni sun kannattaisi hävetä sitä, että olet oletettavasti aikuinen ihminen, mutta sun ulosantisi on tollaista. Mä ainakin häpeän sun puolestasi.
ei susta ole koiran omistajaksi, se nyt on vaan kylmä totuus. enkä jaksa tästä enempää lässyyttää. anna se koira vaan pois, niin paras. son moro
Enpä mä koiran omistaja olekkaan vaan avomieheni. Se nyt vaan on kylmä totuus. En usko, että lässyttämisesi on kirjoittamisestasi kiinni, sun kirjoitustaito ennemminkin on niin huono, että ehkä sun ei tosiaan kannatakkaan nolata itseäsi enempää :)
Se olet sinä joka tässä ketjussa olet MUNANNUT itsesi TÄYSIN, pelkkä halveksittava olio jolla ei mitään valtaa ole kotona, koira hankittiin koska mies halusi, olisiko ehkä lentänyt pellolle jos et olisi suostunut koiran ottoon, ei tuollaisen armoille saisi viatonta koiraa jättää, yäk.
jos et pidä itseäsi koiranomistajana tuskin olet kovin hyvä kouluttaja sille. kaikki lähtee siitä mitä koira merkitsee sinulle. itse olen koirani omistaja, samanlailla ku mieheni, yhdessä hoidetaan koiramme jota syvästi rakastamme. olisi sinun syytä nolostua omista kommenteistasi, ja miksi kirjoitat tälle palstalle jos et selvästi pysty ottamaan myös kritiikkiä vastaan?
En mä nyt erityisen ylpeä itsestäni olekkaan, koska olen aina pitänyt itseäni melko eläinrakkaana ihmisenä ja mua ärsyttää tää tilanne, koska haluaisin ihan hirveesti rakastaa tota koiraa ja mulla ei ole mitään syytä olla pitämättä siitä.
Mä kirjotin tälle palstalle, koska oon pyörittänyt näitä ajatuksia jo pitkään päässäni ja ajattelin, että täällä osaisi ehkä joku koiraihminen auttaa. Mä voin ottaa kritiikkiä vastaan, mutta en siinä muodossa, että tänne tullaan kirjotteleen kuinka kamala ihminen oon. Se ei oo kritiikkiä vaan se on ihan suoraan sanottuna loukkaavaa enkä mä tiedä miks mun pitäis pystyä ottaan sellasta vastaan?
Ei muuta kun lähdet kalppimaan ja annat ukolles ja koiralle vapauden susta
Jessus mikä provo.
Millä perusteella mä olen provo? :)
Tuo sinun kirjoitus on provo, vai etkö tiedä mitä se tarkoittaa.
Tiedän kyllä, mutta millä ihmeen perusteella sä pidät sitä provona? :) On sun maailmasi aika ruusuinen jos todellakin luulet, että kaikki jotka sun arvomaailmaasi eivät vastaa ovat provoja.
Ai sä pyydät vielä provollesi selvitystäkin...
Siis mä pyydän ihan vaan sua kertomaan, että millä perusteella mun tekstini on sun mielestäsi provo, koska se ei ole. Älä leiki tyhmää. Jos et osaa mitään vastata niin ehkä sun kannattaa jättää kirjoittelu niille, joilla on jotakin annettavaa keskusteluun.
Eihän provoille vastailla mitä ne haluaa.
eläinten puolesta! fighter till the end!
siis voiko tyhmempi enää olla?jos kerta on noin vaikeeta ja ankeeta,nii pakota miehes hoitaa koiraa.
Jos kerta on noin vaikeeta kaikki,niin mikset vaa perhana sano miehelles et hoida koira,mutta sitä en ymmärrä et miks niin pitäisi ees tehdä,kun kerta asutte saman katon alla ja silloin koiran omistajina toimivat kaikki perheenjäsenet.Koiralla ei saa olla vain ja ainoastaan se yksi isäntä/emäntä.Koira on perheenjäsen siinä missä ihmisetkin.Toivon kyllä että kadut alkuperäistä tekstiäsi,sillä jos koiranne osaisi lukea tuon,se loukkaantuisi ja pahasti..miettien että "missä teen väärin kun emäntä ei pidä minusta"Sääliksi käy koiran.Olisi ehkä kannattanut miettiä useamman kerran ennen päätöstä hankkia.esim ottamalla hoitoon koira joksu aikaa tj..mut ite oon niiku moni muuki näköjään sillä kannalla että ottakaa yhteyttä resque ja sijoitus uuteen kotiin,ennenkuin koira sairastuu enemmän (joka on suuri mahdollisuus kun osaavat vaistoa jos ihminen ei pidä siitä,eli masennus tj muu vakavempiki).
Itse eläinsuojeluvalvojana olen nähnyt kaikenlaista,mutta tämä teksti oli pahimmasta päästä.Koiraa ajatellen.Joten siis sano miehellesi kovat sanat ,jos mitää ei tapahru nii äkkiä muutat asentees tai otat yht resque,ne kyllä ettivät uuden kodin(mutta koira asuu teillä siihen asti kunnes uus koti löytyy)!Mutta silti toivon että tämä tekstisi oli pilaa!Sillä ketään "normaali" ihminen ei ikimaailmas julkisesti kirjoittais noin..Voi koiraraukkaa.
En usko tän tilanteen johtuvan tai vaikuttavan mitenkään mun älykkyyteeni :)
Ja ollaanhan me tästä jo avomiehen kanssa pariin kertaan puhuttu, mutta milläs pakotat aikuisen ihmisen tekemään jotain? Faktahan on se, että se on töissä 8 tuntia ja mä olen kotona. Joten joo, päivät mä ymmärrettävästi hoidan koiraa. Illalla mies tulee töistä väsyneenä ja haluaa ruokaa/päikkärit/nähdä ystäviään/vaihtaa vapaalle ja sillonkaan ei jaksa koiraa lenkittää. Mä lenkitän koiran, koska ei sitä voi jättää tekemättäkään. Enkä mä aio olla marttyyrinä miehelle tästä tai mitään muutakaan, kyllä mä ymmärrän vastuuni vaikka mun nimi ei missään papereissa olekkaan. Ja kyllä mä koiran hoidankin hyvin, ei siinä mitään. Haluaisin vaan tuntea jotain syvempää sitä kohtaan, että ihan aidosti pystyisin nauttiin sen kanssa puuhastelusta ja oleen vapautuneempi sen seurassa.
Kyllä mä myönnän, että vähän kärjistetysti kirjoitin joissakin viesteissäni ja ehkä vähän kaduttaa, kun anto hetkellisten tunteiden viedä. Valitettavasti viestien muokkaus tai poisti ei ole rekisteröimättömälle kirjoittajalle mahdollista.
En usko, että koira sairastuu "enemmän" ainakaan mun asenteeni takia. Tää sen tänhetkinen tauti on ihan fyysinen. Just leikin koiran kanssa lattialla ja juttelin sille, ei se masentunut ole.
Kauankohan sä olet eläinsuojeluvalvojanakin toiminut jos tää on pahinta mitä olet nähnyt :D Miksi sun pitää yrittää vahvistaa pointtiasi valehtelemalla tollaisesta asiasta?
Miksei kukaan normaali kirjoittais näin? Ja mikä on "näin"? Mä en jotenkin tajua, että mikä tässä nyt on sairasta, että mä tiedostan oman ongelmani tässä ja yritän siitä päästä eroon. Mikä siinä nyt on niin sairasta ja eläinrääkkäystä?
Monilla noista wannabe-eläinsuojeluvalvojista on juurikin enemmän tunnetta kuin älyä. Monet heistä on sellaisia ihmeellisiä kultalusikka suussa syntyneitä kakaroita joilta puuttuu täydellisesti alkeellinenkaan elämänkokemus. Ikävää on että tollasia alkaa nykyään löytyä myös ihan aikuisista ihmisistäkin. 16-vuotiaan mustavalkoinen asenne 5-kymppisen ruumiissa. Sitä on rivoa katsella ja kuunnella.
Mutta älä välitä tyhmien idiooteista kommenteista.
Kiitos paljon, ja täytyy olla samaa mieltä :)
Yritän olla välittämättä (vaikka provosoidunkin erittäin helposti!)
no kamala ihminenhän sä oletki ku koiras saa tollasta ihmistä sietää!
Anteeks mutta mitäköhän meidän koira "saa sietää"? :D Se on täysin tyytyväinen, oli äskenkin tulossa syliin ja häntä heilu. Mä oon täällä päivät sen kanssa ja lenkkeillään parin tunnin välein, se syö paremmin kun me ja sen kanssa leikitään monta tuntia päivässä. On tosiaan oikein koiraparka.
Lopeta jo tuo provo, minä en ole tarinaasi uskonut alkuunkaan, niin menee ristiin nuo kirjoituksesi, persoonasikin jakautuu joka vastauksessasi.
On tosiaan oikein koiraparka.
~Hieno homma, just kun olin kirjoittanut tämän viestin niin koira meni ja oksensi meidän valkoiselle karvamatolle. Joka vaatii erityispesun.
Mulla on nyt hermo tasan niin kireällä, että tekis vaan mieli huutaa.
Havahduin toivomasta, että toivottavasti toi sairaus osoittautuukin pahemmaksi kun mitä on luultu ja koira pitäisi lopettaa. Anteeksi, oon hirveä ihminen, mutta mä en vaan jaksa tätä enää. Tää on mun koti ja toi koira on pilannut sen multa. Kodin pitäisi olla se oma turvapesä mihin voi tulla rentoutumaan ja viihtymään. Ja mä en viihdy kotona enää ollenkaan.
Ja nyt mun pitää vielä sen oksennuksia siivoilla täällä. Sen lisäks, että siivoilen jo sen paskoja tsiljoona kertaa päivässä ~
Mä en provoa. Mun persoona menee ihan mielentilojen mukaan. Myönsin jo kirjoittaneeni ton mattohomman vihaisena kun ampiainen!
Mun mielestäni olis hienoa jos tähän keskusteluun eksyisi edes yksi kunnon koiraihminen, joka osaisi sanoa JOTAIN mikä ihan oikeesti vois tuoda jotain apua. Sen sijaan, että tähän tulee kymmenen päivittelijää kertomaan mikä eläinrääkkääjä oon. Kun mun mielestäni tää nyt ei ihan täytä rääkkäyksen kriteerejä.
Mekö ei mielestäsi olla kunnon koiraihmisiä kun sanomme rehellisen mielipiteemme, että koira on saatava rakastavaan kotiin, jossa ei toivota koiran kuolemaa, ja jossa koira voi sairastaakkin ilman aikuisen ihmisen itkupotku raivareita.
Kyllä me oikeat koiraihmiset jotka rakastamme koiriamme, hoidamme niitä myös pyyteettä, ja surullista on jos koira sairastuu. Me emme missään vaiheessa toivo koiran kuolemaa, se on niin hirveä suru kun rakas lemmikki jossainvaiheessa vanhanakin kuolee, no sinähän et sitä ymmärrä, kun koirankuolema olisi sinulle helpoitus, saisit taas turvallisen kodin ja viihtyisit taas siellä, niinkuin kerrot :((
Mä oon oikee koiraihminen ja sanon et sun ei ois koskaan pitäny ottaa koiraa ja sun pitää välittömästi hankkia koiralle koti jossa siitä pidetään, eikä toivota sen kuolemaa, saatanan sekasikiö.
Tarkoitin ehkä enemmän sellaisia ihmisiä, jotka tietäisivät jotain tästä aiheesta ja osaisivat ehkä jopa auttaa mua. Mä en todellakaan tullut tänne provoamaan porukkaa tai kuunteleen sitä kuinka hirveä ja kamala eläinrääkkääjä oon.
Ja kyllä mun mielestä saatte sanoa rehellisen mielipiteenne, mutta mun mielestäni aikuisten ihmisten pitäis osata ilmaista asiansa paremmin kun haukkumalla mua ja mun avomiestäni.
Ei ton koiran kuolema mulle helpotus olisi. Suurin helpotus olisi kun tottuisin nyt tähän uuteen tilanteeseen ja alkaisin oleen vapautuneempi koiran seurassa.
Vapautuneempi koiran seurassa? ;)))
Jos käyt vaik psykiatrilla...
'Tarkoitin ehkä enemmän sellaisia ihmisiä, jotka tietäisivät jotain tästä aiheesta ja osaisivat ehkä jopa auttaa mua. '
Jos tarkoitit ihmisiä joille karvat, oksennukset, koirien sairastuminen, 'hajuhaitat' yms. ovat tuttua juttua niin niitä tällä palstalla löytyy.
Jos tarkoitat koiranomistajia jotka eivät noita edellä mainittuja koirissa kestä, niin en usko että niitä löytyy.
Täällä on ihmisiä joilla on ollut koiria montakymmentä vuotta ja paljon niiden kanssa koettu. Mitä ihmettä heidän pitäisi sinulle sanoa/kertoa että tuntisit olosi paremmaksi? Teidän koiranne ei tunnu olevan edes mikään varsinainen ongelmakoira vaan ihan normaali mukava tapaus! Ja odotat koiraihmisiltä ymmärrystä tähän 'ongelmaasi'??? Sinä et taida tietää lemmikinpidon ongelmista yhtään mitään.....
Tarkoitan sellaisia, jotka osaisivat neuvoa. En sellaisia, jotka eivät kykene edes aikuiseen keskusteluun vaan tulevat aukomaan päätään ja syyllistämään mua eläinrääkkäyksestä. Tarkoitin siis ihmisiä, joilla olisi vaikka kokemusta esimerkiksi työnsä puolesta (tällaisista tilanteista, tai edes vähän vastaavista).
En mä odotakkaan, että joku perus koiranomistaja osaisi mitään kovin syväluotaavaa neuvoa. En tosin odottanut, että palsta olisi niin täynnä vajakeita, jotka provosoituvat mun viesteistä ja rupeavat haukkumaan.
Psykiatrit varmaan auttaakin ihmisiä, jotka eivät ole ikinä lemmikkiä omistaneet ja nyt eivät ihme kyllä osaakkaan eläinten kanssa olla niin vapaasti ja rennosti. Ehkä en tuhlaa valtion resursseja asioihin, mitkä voin vallan hyvin hoitaa itsekkin tai vaikka koirakoulun avustuksella.
No voi anteeks sitten mun 'vajavaisuuteni', mutta en todellakaan voi ymmärtää miten normaali koiranpito voi olla noin ongelmallista ihmiselle joka on hankkinut koiran.
Miten voi muka NEUVOA ihmistä pitämään koirasta, kun lähtökohta on se että sua tuntuu ärsyttävän KAIKKI siinä eläimessä, jopa sen kakkaamisilme! ;(
Jotta paremmin ymmärtäsin sua ja ehkä voisin yrittää neuvoo niin kysymys: ärsyttääkö sua myös muut ihmiset helposti? Ärsyttääkö sua jonkin ihmisen ääntely, ilmeet, puhetapa tms niin että susta tuntuu ettet halua olla sen ihmisen kanssa missään tekemisissä vaikkei ihminen mitään pahaa ole tehnytkään?
Molossilla tossa alimmassa kommentissa oli jo hyviä neuvoja mun mielestä eli voit yrittää ettiä paikallisia yhdistyksiä tms joiden kautta pääset harrastamaan jotain koiran kanssa.
Ja lisäksi sun on tehtävä kovasti töitä suhteesi eteen. Jos miehesi on lapsen tasolla eikä osaa ottaa vastuuta omista tekemisistään niin hän voi olla teistä kahdesta se joka tarvitsee enemmän apua. Ikävää että eläin on välikappaleena, onneksi kuitenkin pidät siitä velvollisuudentunnosta hyvää huolta.
Niin munkin mielestäni. Oon jo yhteen koirakouluun ollut yhteyksissä ton koirapelon takia, ettei lenkit stressais koiraa (ja mua) niin paljoa ja että pääsis pelosta vähän eroon. Samassa koirakoulussa on tasaisin väliajoin erilaisia kivankuuloisia kursseja. Musta tuntuu, että yhteiset harrastukset olis hyvä alku mun ja koiran suhteen lujittamiselle. Bondattais, vietettäis hauskaa yhdessä. Mäkin tottuisin sen seurassa oleen kiinnittämättä huomioo niihin sotkuihin ja muihin. Keskittyisin hyviin asioihin :)
Mies on kyllä välillä valitettavasti kun keskenkasvuinen ja olen siitä sanonut, mutta en mä halua tapella tästä asiasta. Toi on hieno koira enkä halua ainakaan sen edessä riidellä tai huutaa tai muutakaan, koska se on kuitenkin rescuekoira ja muutenkin vähän epävarma niin en halua pelottaa sitä mitenkään.
Arvoisa neiti koirawoman: Oikea koiraihminen ei käyttäydy noin. Häpeä(jos osaat)
Kyllä ihmisetkin mua ärsyttää! Ehkä mä oon vähän ääniyliherkkä, mutta ärsyynnyn äänistä muutenkin ihan hirveesti. Ihmisten äänissä vaan on se ero, että niitä voi pyytää lopettamaan. Jos joku märehtii purkkaa kovaan ääneen vieressäni niin voin pyytää olemaan hiljempaan. Mutta kun toi koira maiskuttelee tai kuopsuttelee niin sille en varsinaisesti voi tehdä mitään. Ja kun toi maiskuttelee vielä aika paljon! Tai en mä tiedä mikä on paljon koiralle, mutta monta kertaa päivässä ja jatkaa sitä minuutin, pari. Ollaan käyty kyllä eläinlääkärissä, että ei tolla mitään närästystä tai vikaa pitäis olla. Se vaan maiskuttelee paljon ilmeisesti ihan omaks ilokseen.
Mutta musta tuntuu, että tässä voi olla kyse myös siitä, että mä en oo yhtään tottunut oleen koirien tai muidenkaan eläinten kanssa. Oon melko varautunut, en oikein tiedä miten tolle pitäis puhua tai käyttäytyä. Oon koirien elekielestä jotain lukenut ja tiedän perusasiat, mutta en silti osaa olla kovin vapautunut tai nauttia olostani koiran kanssa.
En ole lapsellisempaa kertomusta lukenut.
Huono provo!
siis voi venäjä minkä urpon koira on valitettavasti saanu itselleen! koira uuteen kotiin niiku ollis jo. luulis että siel rescue tarhallaki olis aika tiukat säännöt kelle koiria antaa. tollaselle pariskunnalle ei ikinä pitäs antaa! voi luoja mua ketuttaa
toi realistinen koiranomistaja mussuttaa täällä palstalla joka paikassa, onko lääkkeet taas jääny ottamatta, voe voe
Millä oppisit pitämään,siihen ei voi tarkkaa vastausta antaa kukaan,valitettavasti.Asennekysymys lähtee aina itsestä ja mieltymykset.
Se,mitä voit tehdä,niin kaikkea kivaa.Mene koirakouluun,hae kirjastosta koiraopuksia,ideoita,neuvoja ym.Koira ei ole kone,ei pentu,ei aikuinen,vaan se pitää kaikessa opettaa mitä halutaan.
Itse koiran ominaisuuksiin ei voi puuttua.Ihan kuin kaikkien eläinten ottamisella,pitäisi tarkoin miettiä ja ottaa selvän,käykö itselle vai ei.Eläimet on inhimillisiä,lajityypillisine piirteineen ja ihan normi inhimillisessä ominaisuudessaan.
Eli vaihtoehdot aika vähissä,"pitää# koirasta,tehdä sen etteen myös työtä kunnolla(varsinkin vielä rescue-koira voi usein olla aika vaativa),hoitaa se kunnolla tai sitten luopua siitä.Eiköhän se järjestökin auta asiaa,jos vähäänkään fiksu on ja nimenomaan koiria ajatteleva...
Tapaus on vähän "tahtomisiltaan" samaa luokkaa,kuin lapset vinkuu koiraa ja useinmiten vastuu jää kuitenkin äidille ja työ.
Nyt vaan kyseessä isompi lapsi.Toivottavasti osaat huomioida tuon ominaisuuden miehessäsi vastaisuudessa,ja miettiä tarkoin,jos/kun vastuukysymyksiä tulee.
Toivottavasti asia järjestyy,koiran parasta ajatellen.Toivottavasti myös miehesi saat lapsen kengistä kasvatettua pois ja ottamaan vastuun tekemisistään.Helpottaisi omaa tulevaisuuttasikin.
Mä oonkin katsonut joitakin tokokursseja ja muita. Ihan perustottelevaisuuskurssikin voisi olla jo hyvä alku. Koira on siis älyttömän kiltti ja hyvätapainen, mutta innostuessaan se käy kyllä niin ylikierroksilla, että siihen on vaikea saada kontaktia. Ja sehän innostuu aina just sillon kun sille yrittää jotain opettaa :) Oon koirakirjoja lukenut ja jutellut paljon ystävieni kanssa, joilla on koiria. En nyt yhtä suoraan ole puhunut omista tunteistani niinkun täällä palstalla, mutta kuitenkin. Kaipaan sitä motivaatioo ja inspiraatioo ja tukea. Mä oon melko sosiaalinen ihminen ja varsinkin nyt kun oon päivät koiran kanssa kotona ja en vielä viitsi sitä yli pariksi tunniksi jättää yksinään niin se on vähän tappanut sosiaalista elämääkin. Kaipaan vuorovaikutusta, jota koiran kanssa ei saa. Ehkä mä hoidan tän asian huonosti, tilannehan on ihan mun ja avomiehen syytä, kai mä heijastan sen senkin takia koiraan, että se on "helppo kohde".
No, käytiin just lumessa peuhaamassa. Oli se ihan kivaa ja koirakin oli innoissaan. Sen kotimaassa kun ei lunta ole ja se on oppinut rakastaan lunta. :) Just tollaset pienet hyvät hetket saa mut ylipäätään ajatteleen, että en halua luopua tosta rontista. Sitten välillä se esimerkiks pelästyy toisia koiria niin pahasti, että ulisee ja vinkuu ja hyppii ja mä turhaudun siihen todella nopeasti, kun en osaa suhtautua koko asiaan mitenkään ja tolle nyt ei voi puhua järkeä niinkun ihmisille.
Mullekkin tulee tästä jotenkin ihan mieleen joku lapsiperheen arki, kun lapsi vinkuu lemmikkiä ja lupaa pitää huolta ja toisin käy :D Toisaalta oma häpeänihän se on, että suostuin. Ajattelin kai vaan, etten mä aikuista ihmistä voi estää kun se koiraa niin kovasti haluaa (avomiehellä on kuitenkin koiria ollut koko elämänsä, joten oletin, että sitoutuisi tähänkin samalla tavalla).
Kiitos asiallisesta viestistä! :) Kyl tää tästä toivottavasti lähtee selviään kun opin elään lemmikin kanssa.
Ei tuolla asenteella voi koirasta tulla ikinä onnellista, minun mielipiteeni on jos jo tuossa vaiheessa inhoa täysin sisäsiistiä hyvätapaista kilttiä koiraa, niin koiralle on annettava mahdollisuus päästä rakastavaan kotiin. Itsekästä kiusata koiraa.
´´ Koira on ollut meillä nyt noin pari kk. Edelleen kiltti, leikkisä, sisäsiisti ja iloinen tyttö. Se mikä tässä on muuttunut on mun asenteeni. Mä en jotenkin vaan yksinkertaisesti tykkää siitä. Voi olla sitäkin, etten ole tottunut koiriin. Mutta mua inhottaa kaikki äänet mitä se pitää (ihmeellistä kuopsutusta, maiskuttelua ja mutinaa). Sillä on kimakka haukku ja vaikkei se paljoa haukukkaan niin sillon kun se haukkuu niin mun tekisi mieli potkaista sitä (en potki, ei huolta). Se seuraa mua joka paikkaan (jopa suihkuun). Se kerjää. Se pomppii. Innostuessaan se käy niin ylikierroksilla, ettei siihen saa mitään kontaktia. Aamuisin se herättää meidät. Yrittää tunkea sänkyyn (hyi). Yrittää nuolla naamaa (hyi). Inhoan sen kakkaamisilmettä :D ´´
Tuollaiselle ihmiselle ei kenenkään pitäis koiraa luovuttaa !
Hei! Mulle tulee noista sun kirjotuksista tunne, että sä stressaannut siksi että teet liikaa asioita koiran kanssa, jos toimii tavallaan koko ajan koiran ehdoilla niin silloinhan koira on pomo, etkä sinä, ja niinhän se ei pitäisi olla. Eli yritä opettaa rajat koiralle, ei sen kanssa tarvitse koko ajan leikkiä, sinä määräät milloin on leikkihetki, myöskin koira pärjää yksinkin muutaman tunnin aivan loistavasti.Eli ota omaa aikaa itsellesi, kun et ole koko ajan kiinni koirassa, huomaat että on kiva tulla kotiin kun on iloinen vastaanotto ja pikkuhiljaa kiinnyt koiraan enemmän. Meillä on 1 1/2 vuotias yorksinterrieri, otettu tyttären toivomuksesta, ja niinhän siinä kävi että hoitovastuu ja ulkoilutus siirtyi pikkuhiljaa minulle,siis perheen äidille. tyttö vie ulos, kun patistaa, ei useinkaan vapaaehtoisesti. Eli tee miehellesi selväksi että esim.iltalenkit kuuluvat hänelle, koska sinä hoidat koiran päivisin, aikansa siitä nurisee mutta kun pidät pintasi, oppinee hänkin ottamaan oman vastuunsa. Meillä koira on yksin päivisin n.6 tuntia, pärjää hyvin, nukkuu suurimman osan aikaa. Ja kun olemme kotona, leikkihetket päätämme me, eli emme aina osallistu leikkiin juuri silloin kun koira haluaa, ja on oppinut sen ihan hyvin. Ilta- ja aamupissin väliä on n.9 tuntia, joten yritä päästä yöpissalla käymisestä eroon, se ei ole tarpeellista ja voit itsekin paremmin kun saat kunnon yöunet. älä luovuta, malttia ja tsemppiä sulle eteenpäin!
Toi on kyllä ihan hyvä pointti! Oon kyllä antanut aika paljon aikaani tolle koiralle. Ehkä mä yritän jotenkin kompensoida huonoa omatuntoani (liittyen tähän koko asenteeseeni koiraa kohtaan) ylihoitamalla ja ylisuorittamalla. Lenkillä käydään koko ajan vaikkei koiraa pissattaisi. Haluan epätoivoisesti vaan päästä tästä tilanteesta yli ja olla yksi niistä onnellisista koiranomistajista ja bondata koiran kanssa.
Mä oon yrittänyt nyt patistella miestä lenkeille sellain, että se tulis meidän kanssa ja mentäis koko porukalla. Että se tulis edes mukaan vaikkei jaksais tai sais aikaseks yksin lähteä, onhan toi koira kuitenkin vietävä vaikka se ei jaksais. Joten mä sitten taivun aina lopulta viemään jos mies vaan jatkuvasti on silleen "kohta, kohta, mä teen vaan tän äkkiä...".
Mulla noi yöpissat ja muut johtuu ihan siitä, etten yhtään tiedä miten kauan koira osaa pidätellä :D Ehkä mä vähän liioittelen, kun teilläkin 9 tuntia onnistuu mainiosti.
Kiitos paljon asiallisesta tekstistä ja neuvoista! Sain taas uutta näkökulmaa koko juttuun :)
joo mullaki ollu kokemusta tosta et minä vien aina koiran ulos ja hoidan sen... mut minäpä jätinki sen äijän, tollasta kattle yhtää ettei koirasta välitetä. nykyää mulla kunnon mies jonka kanssa tehdään paljon koiran kanssa ja nautitaan ku koira on onnellinen.ja sulle voisin sanoa että rescue koira ensimmäiseksi koiraksi ei ole se paras mahdollinen, koska ei riitä että miehelläs kokemusta koirista, sulla pitää myös olla, eikä ihan mistä tahansa koirasta. ihmiset ottaa liian vaativia koiria niin alussa. itse aloitin perhoskoiralla ja sitten siirryin pikkuhiljaa sheeffereihin....
Mä en ehkä eroa vielä ainakaan kovin vakavissani mieti, mutta kyllä tähän jotain muutosta on tultava. Eilen otin viimeksi puheeks asian, sanoin ymmärtäväni, että se on kiireinen (/kiireisempi kun mä) ja että kyllä mä tästä koirasta tottakai pidän huolta, mutta että odotan kyllä enemmän panosta senkin puolelta. Tänään aamulla se sitten ennen töihin lähtöä lääkitsi koiran ja antoi sille aamupalaa. Mikä ei välttämättä vaikuta kovin paljolta, mutta antaa jotain toivoo, että se yrittää :)
Toi rescuekoira oli kyllä tosi riskipeliä, mä olisin mieluummin kans jonkun pienen rotukoiran hankkinut. Mutta meillä kävi hyvä tuuri kun tulikin sitten tollanen kiltti ja sisäsiisti, että pahimmatkin ongelmat ovat olleet verrattain pieniä.
teidän suhde on aivan pielessä ja otitte koiran vissiin paikkaamaan sitä.
Miten helvetissä kukaan voi toimia noin tyhmästi,anna se koira rakastavaan kotiin, ei tollasten ihmisten suhdetta mikään paikkaa kuntoon,eikä missään tapauksessa olis pitäny eläintä ottaa tollaseen kotiin.
Eihän sun koiralla oo mitään ongelmia ei etes niitä pieniä,ongelma on sun korvien välissä.
Meidän suhteessamme ei oo mitään vikaa, kiitos kuitenkin huolenpidosta. Koira otettiin, koska avomiehellä on aina ollut koiria ja tykkää elää koirien kanssa.
Enkä mä ole missään vaiheessa kirjoittanutkaan, että koiralla olis ongelmia. Päinvastoin, olen painottanut koiran olevan kiltti ja todella hieno ja hyvätapainen. Ja että vika on nimenomaan "mun korvien välissä" eli mun asenteessa ja tottumattomuudessa.
No jos sun miehes haluu ottaa koiran eikä kuitenkaan huolehdi siitä ja sää et saa sanottua ettei koiraa oteta niin paljon on teijän suhteessa pielessä, tosi paljon.
Samoin noi sun toivees että jatkossakin tekis vaikka pieniä asioita kertoo ettet etes miestäs tunne ja sekin kertoo että pahasti on suhteenne pielessä.
Aikasemmas kirjotuksessa sanot näin:"että pahimmatkin ongelmat ovat olleet verrattain pieniä. "
Siis sun mielestäs koiralla on ollu ongelmia, mutta ongelma olette te ihmiset,ihmiset jotka ei tiedä mitä koiran omistaminen vaatii, miehelläs on muka ollu aikasemmin koiria, kukas ne sillon on hoitanu.
Mä en aio spekuloida mun parisuhteestani täällä. Mene soveltamaan tota keittiöpsykologiaasi muualle.
Siis ongelmana tarkoitin esimerkiksi sitä, että lenkeillä toi koira pelkää toisia koiria. Se nyt ei ole meistä ihmisistä tällä kertaa kiinni, koska se oli sellanen kun tuli meille ja sitä ollaan nyt yritetty nimenomaan työstää.
Sun alkuperänen ongelmashan on avauksen mukaan se ettet pidä koirastas.
Ei oo mitään keittiöpsykologiaa se et toteet että sun avosuhtees on pielessä.
Jos et tunne miestäs sen vertaa että tietäsit aikook se osallistua koirasa hoitamiseen niin heikot on teillä eväät.
Luovu koirasta koska tänkin ketjun aikana sun ongelmat koiran kanssa on koko ajan laajentuneet, tollasten ongelmaihmisten pitäs saada niin kovat sanktiot eläinten asiattomasta kohtelusta että ei tulis ihan heti mieleen että otetaan tollaseen ongelmasuhteeseen viaton elukka kärsimään.
Kuulostaa siltä että miehesi pitää koirista niiden "viihdearvon" takia. Rusinat pullasta tyyppinen tilanne siis; koiran kanssa on mukava elää, mutta vastuunotto sen hoidosta ei luonnistu.
Mielestäni miehesi tekee väärin kun on jättänyt nuo velvollisuudet kokonaan sinulle. Sinuna kertoisin miehelle ihan rehellisesti omista tuntemuksistani. Voisitteko tehdä vaikka koiranhoitovuorot tms ?
Onko sinulla kotona työhuone tms jonka oven voisit laittaa kiinni, jotta saisit työskennellä rauhassa ? Ajattelin vaan että josko sinua helpottaisi jos koira ei "pyörisi jaloissasi" 24/7 niin se yhdessäoleminenkin voisi alkaa pikkuhiljaa tuntumaan miellyttävämmältä ?
Siltä se mustakin on alkanut vaikuttamaan. Inhottavaa, koska on se aiemmin pitänyt omista koiristaan huolta. Mutta ilmeisesti se nyt kokee, että ei sen tarvitse tehdä kun mä ne teen kuitenkin. Mä "luovutan" helpommin, koska jonkunhan noi lääkkeet ja lenkityksetkin on pakko hoitaa eikä ruveta käymään valtataistelua ja sitten koira ei pääsekkään yhtään pihalle.
Me ollaan nyt vähän väännetty kättä tästä asiasta ja tosiaan tänään aamulla antoi ennen töihin lähtöään ruokki koiran ja laittoi sille lääkkeet. Kuulostaa vähältä, mutta mun mielestä se oli ihan symppis pieni ele siihen suuntaan, että se on kuullut ja ymmärtänyt mun pointtini :)
Mulla ei oo työhuonetta valitettavasti, asutaan tällä hetkellä kaksiossa ja mä teen työt keittiön pöydän ääressä. Toisaalta oon miettinyt jos ton koiran kehtais johonkin makkariin sulkee leluineen ja ruokineen pariks tunniks?
Voi vittu miten ärsyttää nää kaikki pätijät täällä! Jos ei oo koskaan ollu koiraa, ni ei välttämättä tiedä mitä odottaa. Sitäpaitsi, tuo kyseinen koira saa riittävästi huomiota, liikuntaa, aktivointia yms. ja alkuperäisen viestin kirjoittaja juuri kysyy apua asenteeseensa. Joten minkä takia kaikki tulee tänne valittaa että "koira kärsii, antakaa se parempaan kotiin" Kirjoittaja on myös aika monta kertaa todennut, ettei aijo luopua koirasta ja vaikka aikoisikin, ei saisi itse päättää sille kotia. Toki koiran kuoleman toivominen on väärin, mutta siihenhän täällä juuri apua kysytään! Minä suosittelisin esim. agilityn aloittamista, jos siihen yhtään kiinnostusta löytyy. Itse harrastan sitä koirieni kanssa ja on hauskaa itseni ja koirieni mielestä.
Varmaan sinuu ärsyttääkin, koska olet samanlainen asennevammainen kuin aloittajakin. Kellekkään ei täällä kukaan voi antaa ohjeita miten pääsee asenteesta eroon, INHOSTA tuota pientä koiratarhasta muka pelastettua viatonta koiraraasua kohtaan, kyllä niin sylettää tuollaiset vastuuttomat ihmiset. Voisihan tuo kokeilla kallonkutistajaa, ainoa apu voisi tulla sieltä.
Tämä on niin sairasta tekstiä kuin olla voi !
'' Koira on ollut meillä nyt noin pari kk. Edelleen kiltti, leikkisä, sisäsiisti ja iloinen tyttö. Se mikä tässä on muuttunut on mun asenteeni. Mä en jotenkin vaan yksinkertaisesti tykkää siitä. Voi olla sitäkin, etten ole tottunut koiriin. Mutta mua inhottaa kaikki äänet mitä se pitää (ihmeellistä kuopsutusta, maiskuttelua ja mutinaa). Sillä on kimakka haukku ja vaikkei se paljoa haukukkaan niin sillon kun se haukkuu niin mun tekisi mieli potkaista sitä (en potki, ei huolta). Se seuraa mua joka paikkaan (jopa suihkuun). Se kerjää. Se pomppii. Innostuessaan se käy niin ylikierroksilla, ettei siihen saa mitään kontaktia. Aamuisin se herättää meidät. Yrittää tunkea sänkyyn (hyi). Yrittää nuolla naamaa (hyi). Inhoan sen kakkaamisilmettä :D ''
Kiitos asiallisesta kommentista! :)
Muakin vähän rupee pikkuhiljaa sylettään se, että ei voida tai haluta yhtään ymmärtää, että miksi mä täällä kirjoitan ajatuksiani. En provosoidakseni porukkaa, vaan kootakseni ajatuksiani ja saadakseni ehkä jopa hyviä vinkkejä.
Mä oon katsellut alueeltamme alkavia agilitykursseja ja se vaikuttaa ihan mukavalta lajilta. :) Ajattelin ensin vähän tokoa tai ihan perustottelevaisuuskurssiakin, että oppisin ensin ottaan kontaktia tohon koiraan ja saisin ehkä kurssin vetäjältä vinkkejä siihen, että mistä kannattaisi aloittaa :)
vaikka sillä että kutsut koiraa nimeltä, tilanteissa joissa haluat kontaktin. Etsi myös ääniskaalastasi sellainen sävy josta tuo pitää ja jolla saat huomion. Se voi toki olla joskus tilannesidonnaistakin, alkaen kuiskaavasta ja päättyen kovalla karjaistuun perkeleeseen. Jälkimmäinen yleensä osoittaa ensinmainitun otollisimman hetken saada kunnon kontakti, menneen jo ohi.
Nimen lisäksi voit käyttää tehosteita jotka ehkä ennakoivat miksi ja milloin haluat kontaktin. Eli tyyliin "krhöhöm", "op-op-op", "hopihopi", kielellä naksautus jne.
Joskus tämä kontakti voi syntyä aivan vahingossakin. Meillä esimerkiksi on pari lausetta joista saan lenkillä koiran huomion. Yksi on "Heh, mikäs tuolla on". Joka takaa koiran huomion vaikka mikä kiinnostava menisi edellä. Tuo vaatii tosin todellla tarkasti sen oikean äänensävyn. Toinen on yhtäkkiä lausuttu "Hou! Näix mikä meni". Nämä mainitut tuskin toimivat ehkä kenelläkään muulla maailmassa yhtä hyvin kuin meillä.
Kun siis ensin saat ylipäätään sen ensikontaktin niin sen pitäminen hetkeä pidempään(ohitukset ym) voi käyttää pelkkiä nameja, puhetta, heilutella jotain lelua, tai sormea. Mikä tahansa noista voi olla teitin koiralle se oikea tapa pitää yllä
Ne oikeat tavat toimia koiran kanssa löytyy vain koiran kanssa olemalla ja elämällä, seuraamalla sen kiinnostuksen aiheita ja kohteita. Ja kuta pidemmälle aika kuluu, niin sitä paremmalta se alkaa itsestäkin tuntua. Lopulta negatiiviset tunteet väistyvät.
Hyviä vinkkejä, kiitos! :) Mä oon yrittänyt opetella tota, että juttelisin sille just lenkillä, mutta se tuntuu vielä vähän hullulta, koska tulee sellanen olo, että puhun yksin. Nykyään kyllä kehun pissoista ja kakoista "hyvä tyttö", mutta vaistomaisesti kattelen aina ympärille, ettei oo ihmisiä siinä. Tiedän, että ihmiset eivät pitäisi mua mitenkään hulluna tai muutenkaan ajattelisi mitään erityistä, mutta mulle itelleni tulee niin kiusaantunut olo.
Muutenkin se ton koirapelko jotenkin nolostuttaa mua, kun toi rupeaa vinkumaan ja ulisemaan ja pomppimaan toisia koiria nähdessään. Kaikki koiranomistajat ovat olleet todella ystävällisiä ja ymmärtäväisiä, mutta mä itse nolostun siitä. En tykkää siitä metelistä ja tulee muutenkin sellanen olo, että oon huono omistaja kun en osaa reagoida tähän asiaan oikein. Ja mä vaan pahennan asiaa, koska itsekkin olen alkanut hermostumaan heti kun näen toisia koiria. Musta tuntuu, että tosta koirakoulusta vois olla meille molemmille apua, saatais vähän itseluottamusta kumpainenkin.
Toistaiseksi herkut ja muut eivät ole auttaneet koirapelossa, koska toi on niin paniikissa, ettei siihen oikein tunnu saavan kontaktia millään (edes kalkkunalla, mikä on sen suosikki).
oikein ymmärsin, niin tuo ulkona tapahtuva ohitus on yksi stressaavimpia asioita sulle? Niin monelle muullekin uuden/nuoren koiran omistajalle. Siksi muut omistajat ymmärtävät ainakin olla kummemmin poskea soittamasta asian tiimoilta. Se on niin yleistä.
Mutta siitäkin pääsee ajan kanssa eroon. Yksi tärkeimpiä asioita on asennoitua tilanteisiin kuin olisit itse ukkoylijumala jota pikkumurheet eivät sen enempää kiinnosta. --- Kun koirakko tulee näkyviin, niin ota omasi vierelle jo ennenkuin se on toista huomannut. Jos huomaa, katoaa korvat ja järki. Sitten kun koira on vierellä ala valmistella sitä ohitukseen puhumalla sille koko ajan. Tuolla tulee naapurin Rekku, mennään ohi enempää ihmettelemättä eikövain... ota ihan rauhallisesti, minä olen turvanasi vaikka sattuisi mitä jne päläpälä koko ohituksen ajan. Oikealla rauhallisella äänensävyllä on rauhoittava vaikutus. Sitten kun koira(t) kuitenkin alkaa haukkumaan, niin sanot vain että anna olla ja menette ohi. Onnistuneesta ohituksesta sitten reippaat rapsutukset. Se lisää koiran itseluottamusta ja luottamusta sinuun. Kannattaa muuten kiertää ohitettavat vähän kauempaa jos mahdollista mutta muuten suoraan ohi vaan.
Sitten kuten tuossa jo mainitsin niin se koiran kanssa yhdessä tekeminen ja touhuaminen on tärkeää. Voisit vaikka opettaa sille vasemman ja oikean. Siitä on hyötyä liikenteessä ja antaa koiralle varmuuden missä on lupa kulkea. Eilen illalla laitoin siitä ja parista muusta peruskäskystä ohjeet tuonne koulutus-palstalle erääseen ketjuun (http://keskustelu.suomi24.fi/node/10491550 nimimerkillä Ok! ) joten en viitsi sitä nyt uudelleen kirjoittaa.
Ja sitten lopuksi tästä koiraan panostamisesta, kun saat nuo muutamat pienet ongelmat poistettua ja opetettua uusia käytösmalleja tilalle, niin tuskin enää kovinkaan halukkaasti olisit toivomassa että sitä ei olisikaan. Ja ne karvakasat siellä kotona menettävät kyllä merkitystään kun tietää että on itse omin käsin saanut kasvatettua ja koulutettua itselleen hienon koiran.
Tuosta vielä kun sanoit että tuntuu kuin puhuisit yksikseen, niin tuli mieleen sellainen että kun olet opettanut nuo puolet koiralle niin jossakin vaiheessa pääsette tilanteeseen jolloin voit koirallesi sanoa hyvissä ajoin lähestyessänne kolmen lähekkäisen risteyksen rypästä että "Nyt menemme suoraan, seuraavasta myös suoraan, sitten vaihda vasen puoli ja käänny vasemmalle jonka jälkeen otat oikea puoli" ja koira tottelee kuin robotti. Se jos mikä on mahtava palkkio "itsekseen puhumisesta". Itse olen tämän palkkion saanut.
Voi herrajumala tota järjenjuoksua, ei se agility auta sinun asenne vammaasi ja koirainhoon pätkääkään, sinun pitää ensin itse hoitaa oma inhosi koiriin pois ja sitte vasta puhua yhteisistä harrastuksista. Agility ja tokokin perustuu ohjaajan ja koiran molemminpuoliseen toistensa ymmärtämiseen, luottamiseen ja todelliseen yhteistyöhön.
Toi on NIIN TOTTA kun olla voi !
Hei taas, tuli vielä mieleen että onko teidän koiralla oma paikka (peti,tyyny tai huopa tms.) missä se oleskelee kun ei ole sun perässäsi? Jos ei, laita sille vaikka olkkariin ja makkariin (jos nukkuu makkarissa) pieni "pesä" johon laitat vaikka teidän molempien vanhat t-paidat (tai osat niistä, pääasia että niissä on teidän hajua), ja kun alat esim.tekemään töitäsi niin vie koira pesäänsä ja sano rauhallisella äänellä että se on nyt vähän aikaa sen paikka, ja toista niin kauan kun tajuaa että haluat sen pysyvän pesässään. Näin oppii että muuallakin on turvallista kuin vain sinun perässäsi. Me ollaan totutettu meidän yorkki siihen, että ulkoa tullessa pippeli,pylly ja tassut pyyhitään lasten kosteuspyyhkeillä, näin pysyy puhtaana eikä ylimääräiset roskat ja murkut kulkeudu asuintiloihin, voisi ehkä toimia teidänkin koiralla. Musta tuntuu että siltä puuttuu vielä hieman perusluottamusta teitä kohtaan, siitä pelkotilat muita koiria tavatessa. Voisitko harjoitella ohitustilannetta jonkun kaverisi koiran kanssa?mutta noi "jos nyt siis" neuvot oli myös tosi varteenotettavia,eli eikun harjoittelemaan. Ja pidä vaan pintasi ukkokultasi kanssa et iltalenkit tekee hän tai te yhdessä niin kyllä se siitä alkaa suttaantumaan. äläkä välitä noista useimmista älyttömistä vastauksista, sehän vaan paljastaa etteivät ko.vastaajat osaa lukea ja sisäistää kysymystäsi joten antaa heidän vaahdota, ei se ole meiltä pois. Tsemppiä ja malttia edelleen!
Alkuperäiselle kirjoittajalle... En jaksanut lukea ihan kaikkia mitä olit kirjoittanut, mutta tässä mitä nyt tulee mieleen. Ensin tietysti hoidat koirasi kuntoon, mutta sitten lopetat höösämisen että joka toinen tunti lenkkeillään ja yöllä käytetään pissillä( siis ellei se liittynyt siihen sairauteen) , että sillä on aina leluja joiden kanssa juosta päivät pitkät ja että jokaiseen sen piippaukseen huomioidaan. Sillä tavoin saa lopulta hysteerisen koiran. En huomannut mistään, että minkärotuinen se on ja tyttö vai poika (kun en siis kaikkea lukenut). Omia tyttökoiriani en käytä työpäivinä tarpeillaan kuin aamulla, heti töistä tultua ja lenkillä/ruokailun jälkeen ja ihan illalla (n. 23.00) viimeisen kerran jos olen itsekin valveilla viikonloppuisin. Eli syötän ruuan kahdesti päivään aamulla kahdeksan seutuihin ja iltaruoka kahdeksalta, jolloin ne käy sen jälkeen viimeisen kerran viikolla ulkona. Tyttökoirilla ei ole tarve käydä hirmu useasti. Pojista en osaa sanoa, mutta luulisin, että samoihin kertoihin menee. Totta kai koirasi pitää lenkittää, hyvä jos pari kertaa päivässä voit, aamusta ja illemmalla. Leikkiäkin sen kanssa voit siellä ulkona. Sisällä ei juosta ja leikitä koko aikaa, lelut pois yhteisen leikkihetken jälkeen, voi tietysti joskus antaa leikkiä yksikseenkin sisällä, mutta noin periaatteessa. Etsi kirjastosta tai netistä aktivointitemppuja niin koirasi "pää väsyy", ja se on rauhallisempi eikä aina ole vaatimassa huomiota. Kerran päivään teet sen kanssa vaikka kymmenisen minuuttia tai pari kertaa päivään, miten nyt tuntuu ja ehtii.Kaikki mitä et halua sen tekevän kielletään joka kerta rauhallisesti mutta päättäväisesti. Kerjääminen... kiellä EI tai POIS ja jätä koira silloin huomiotta, se luultavasti menee jonkin ajan kuluttua pois.
"Jos nyt siis" oli tuossa ylempänä kirjoittanut hyviä lenkillä ohitusohjeita. Kiristä sitä hihnaa jos on tarvis, tarpeeksi ajoissa, ettei koirasi yhdistä sitä siihen, että "ahaa, nyt tulee koira vastaan, emäntäkin sen huomasi ja pelkää kun kiristi hihnaa, nyt minun pitää puolustaa". Voit myös kokeilla sitä, että sinulla on pieniä palkkausmakupaloja ja iloisesti höpiset sille jo hyvissä ajoin ja pidät sen kontaktissa ja palkkaat siitä kun se huomaa vain sinut, ei sitä vastaantulevaa koiraa. Koko ajan kävelette kontaktissa eteenpäin ja iloisesti kannustat sille esim., että " tule vaan, mennään" tms.
Ulkoa tullessa pieni koira on helppo ottaa kainaloon ja kantaa se vessaan/kylppäriin ja pestä sen tassut ja pylly lavuaarin päällä ja kuivata ne. Ei tule siivoa sisälle. Hajuhaitoista en saanut selville, että johtuuko ne nyt tästä kun se on kipeä... Nimittäin terve ja nuori koira ei haise. Jos se paukuttelee, se syö väärää ruokaa. Jos sen turkki haisee pahalle, se täytyy pestä. Jos henki haisee, sillä voi olla hammaskiveä tai tulehtunut hammas tai anaalirauhaset tukossa ja se on yrittänyt hoitaa sitä nuolemalla ja suu haisee siksi, tai sillä on väärää ruokaa tässäkin tapauksessa. Puruluita, että hampaat saavat töitä. Turkinhoidosta ja karvoista en sano mitään, kun en tiedä rotua. Ilmeisesti ei ole trimmattava rotu...? Tässä nyt jotain mitä tuli mieleen.... Tsemppiä!
et tainnu lukee etes ostikkoa,ihan hienoja neuvoja koiran kouluttamiseen mutta miten ihmeessä noillakaan hienoilla ohjeilla poistetaan se ongelma joka jo otsikossa mainitaan,kun vika on omistajan korvien välissä nin koiran opettaminen ja kouluttaminen ei auta sinne omistajan kieroutuneeseen päänuppiin mitään.
Kyllä se höösääminen vaikuttaa koiran käyttäytymiseen ja jos koira koko ajan touhuaa jotain "hysteerisesti" se keljuttaa ketä tahansa. Jäi vielä sanomatta ap:lle, että etsi myös kiva rauhoittumisaika kahdestaan vaikka lattialla pötkötellä koiran vieressä. Kummasti oppii rakastamaan koiraansa kun se siinä vieressä on. Koiran vieressä makoilu, jos mikä, on hermolepoa itselle. :)
Eihän tuossa mistään ''höösäämisestä'' ole kyse, todella normaalista hyvätapaisesta iloisesta koiraraukasta jota tuo nainen vaan inhoaa. Tuo nainen sitä koulutusta ja nupinhoitoa tarvii ei koira. Tuohan inhoaa koiraa, itse sen kertoo myös !
'' Koira on ollut meillä nyt noin pari kk. Edelleen kiltti, leikkisä, sisäsiisti ja iloinen tyttö. Se mikä tässä on muuttunut on mun asenteeni. Mä en jotenkin vaan yksinkertaisesti tykkää siitä. Voi olla sitäkin, etten ole tottunut koiriin. Mutta mua inhottaa kaikki äänet mitä se pitää (ihmeellistä kuopsutusta, maiskuttelua ja mutinaa). Sillä on kimakka haukku ja vaikkei se paljoa haukukkaan niin sillon kun se haukkuu niin mun tekisi mieli potkaista sitä (en potki, ei huolta). Se seuraa mua joka paikkaan (jopa suihkuun). Se kerjää. Se pomppii. Innostuessaan se käy niin ylikierroksilla, ettei siihen saa mitään kontaktia. Aamuisin se herättää meidät. Yrittää tunkea sänkyyn (hyi). Yrittää nuolla naamaa (hyi). Inhoan sen kakkaamisilmettä :D ''
mut kun ongelma ei ookkaan koiran käyttäytymisessä eikä koirassa,jo avauksen otsikko kertoo et ongelma on avaajan päässä...
Tollaset vammaset kun avaajakin on ei opi rakastaan koiraansa vaikka koira teks kaikki maailman sirkustemput
ONGELMA EI OLE KOIRASSA VAAN KOIRAN OMISTAJASSA
"Tollaset vammaset kun avaajakin on ei "
- Niin, aivan samanlaisia vammasia näkyy täällä silti olevan suurin osa vastanneista. Ihmettelen miten harvan viestin ylläpito on vasta pois blokannut.
Helpottaisi ihmiset suuresti keskustelua jos keskustelisitte edes jokseenkin asiasta eikä vain jokainen jankkaisi täyttä fuulaa otsasuonet pullollaan.
Olette tietysti varmaan kaikki ojentaneet aloittajalle auttavan kätenne, mutta valitettavan monella siinä kädessä on tikari tai metrin karttu.
Vielä jatkan....Pari kuukautta ei ole vielä riittävä aika jolloin koiraan syntyy rakkausside. Ei minullekaan vielä pari kuukautta pennun ottamisen jälkeen tullut. Vasta sitten kun sen tuntee ja mielen liikkeet tietää. :)
Ai niin ja niistä aktivointikirjoista löytyy myös kontaktiharjoituksia. Anders Hallgren: "Iloinen ja tottelevainen koira" on ainakin hyvä kirja.
Tässä ihan peruskontaktiharjoitus... varaat ihan pieniä muruja (n. 0,5cm x 0,5 cm) makupaloja taskuun tai muuten ulottuville. Seisot, koira istuu ja ei touhua. Otat molempiin nyrkkeihisi makupalan niin että koira tietää, että ne ovat sinulla. Seisot kädet sivuilla. Koira luultavasti katsoo nyrkkeihin ja yrittää ehkä hyppiäkin, mutta sinun pitää odottaa hiljaa niin kauan, että se istuu ja katsoo sinua silmiin. Alkuun se vilkaisee nopeasti,palkkaa siitä heti. Harjoituskertoja päivittäin muutaman minuutin ajan. Myöhemmin voit vaatia sitä katsomaan pidempään. Myöhemmin voit liittää siihen käskyn "Katso", jolloin sen pitäisi käskystä katsoa sinua. Tämän käskyn kun olet saanut sille selkäytimeen, niin lenkillä sinä saat sen huomion kiinnittymään helpommin itseesi. Mutta älä käytä sitä käskyä lenkillä ennenkuin se osaa sen häiriöittömässä paikassa kunnolla. Myöhemmin, kun se osaa Katso-käskyn, voit antaa sille palkkioksi vaikka lelun tai leikittää sitä. Se oppii, että katsoa pitää vaikka niitä makupaloja ei aina olisikaan. Ja kun se katsoo käskystä sinä saat siihen helpommin kontaktin.
Ruokakupipia antaessasi laita kuppi maahan, mutta älä anna aloittaa ennenkuin se istuu ja katsoo sinua silmiin ja sitten voit sanoa esim. "Ole hyvä".
Kaikki nämä sitten kunhan se on terve.
Sulla on nyt kyllä aikas kinkkinen tilanne,mulla on sellanen tunne, että jos sä ajattelet "yöks" mistään mitä se koira tekee,niin voipi olla , ettet sitä opi koskaan rakastamaan.Mulla itelläni 12v,1,4v. ja 9vko koirat,mua ei inhota mikään asia niissa,olen vaan niin rakastunut kaikkiin kolmeen. Sun ei auta muuta kun kestää,ja juttele sen sun miehes kanssa, että se osallistuis enemmän koiran elämään,ei se rapsuttelu kyllä miehesi puolelta riitä,laita ukkos ainakin lenkittämään sitä.Toivon, että keksit jonkin keinon, että elo koiran kanssa muuttuisi paremmaksi,ikävä ,etten osaa sulle mitään neuvoja antaa.
Eroa miehestä ja jätä koira miehelle . Taatusti parempi miehelle että koiralle .