Kaivataan neuvoja

Saatiin 1 1/2 v sekarotuinen koira viikko sitten. Se on elänyt tarhassa ja on vailla tapoja. Se kiskoo hihnassa ja huitelee kävelytien kumpaakin puolta. Se luulee, että kaikki sen näkemä ruoka on sen. Se sieppasi minulta leivän kädestä. Se myös avasi pöydällä olleen ruisleipäpussin ja söi leipäpalat. Se jahtaa kissaa ympäri rivitaloasuntoamme. Siihen olemme jo saaneet muutosta alistamalla koiran, eli painamalla se maahan. Ainoat käskyt, mitkä se osaa, ovat istu ja anna tassu. Eikä se istuminenkaan suju kovin hyvin. Se nousee myös meitä vasten seisomaan. Silloin käännämme sille selkämme. Ostoslistalla on kuristuspanta (ja vetolelu leikkiä varten). Miten opetan koiraani äissäasioissa?

9

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • enni onni

      kakki

    • valokuvabloggaaja

      Koirakouluun kannattaa ensimmäiseksi mennä

    • pevimies

      pevi kouluttajalle

    • huttus-ulla

      Kun koira pääsee aikuiseksi ilman mitään tapoja, on koulutus jo haastavampaa osaavallekin. Ehdottomasti pitäisi osata olla johtaja kotonaan koiralle. Pevi-koulutukseen suosittelen minäkin. Enempi siinä uusi omistaja tarvitsee koulutusta.

    • Kerro vielä

      sellaiset seikat että mitä rotuja siinä on tai ainakin minkä kokoinen koira on.? Ja sitten myöskin sukupuoli? Näillä tiedoilla voi olla merkitystä neuvojen antamiseen. Ihan mielellään myöskin kysyjän ikä olisi hyvä tietää ainakin tässä tapauksessa.

      Mutta tärkeimmän asiat mitkä koiralle tulisi opettaa on käskyt: Seis! Odota! Et mene!, Ole_hyvä!, Mene_vain!, Vasen!, Oikea!(tai ainakin Reunaan!), Ei_hauku! Hauku!

      Koirasta ja kouluttajasta riippuu oikeat tavat opettaa nämä asiat, siksi kysyjänkin ikä tärkeä.

      Muita asioita millä voi vaikuttaa koiran käytökseen:
      - Riittävä liikunta
      - Riittävä aivotyöskentely
      - Omistajan päättäväinen, koirasta toki riippuen, fasistinenkin, asenne
      - Uroksen kyseessä ollen nartunpisujen nuolemisen kieltäminen.

      Kunhan saadaan lisätietoa koirasta ja kysyjästä niin voidaan ehkä jotain neuvojakin pystyä antamaan, joista on oikeasti hyötyä.

    • Moottorisahainen.

      Jos nyt ihan ensimmäisenä lopettaisit provoilemisen.

      Meillä on 6 vuotias moottorisaha lemmikkinä, se on aina ollut liiterissä, joten miksi se ei leiki töissä ollessamme? Olemme koittaneet olla huomioimatta sitä silloin, kun se on rauhassa, mikä neuvoksi?

    • Koira tuli minulle, entisen omistajan liikuntavaikeuksien takia. Sen emo on suomen ajokoira. Isässä on suomen ajokoiraa, harmaata norjanhirvikoiraa ja jotain muuta. Korkeus 52cm. Se on uros. Olen viisikymppinen, joten meillä olisi parhaassa tapauksessa monta yhteistä vuotta. Kadotin silmälasini aamulla, enkä löytänyt niitä mistään. Koira toi iltapäivällä lasit sängylleni. Olikohan se leikkinyt niillä vai löytänyt jostain. Tokokoulutusta tällä kylällä oli viimeksi syksyllä. Nyt ei ihan heti varmaan ole kursseja. Haluaisin tehdä kunnon lenkkejä, mutta koiran juoksentelu kävelytien laidalta laidalle haittaa.

      • Ok!

        No sitten pystynee edes johonkin antamaan jotain osviittaa. Hyvä että mainitsit tuon rillijutun. Epäilin että oliko kyseessä jonkun 12-wee tytön hätähuuto ;D Silloin olisi vähän erilaisia neuvoja pakko tarjota(kouluttajaa sun muuta).

        Ensin tietysti mietit tarkalleen tavoitteet minkälaisen koiran haluat ja mitä kaikkea haluat sen oppivan. Se kyllä oppii ja nuo rodut mitkä mainitsit omaa yleensä aika vahvan oman tahdon ja kovan vietin riistalle metsään. Joten joudut kaivamaan itsestäsi sen piilevän fasistin luultavasti.

        Mutta aloita noista tärkeimmistä: Eli Seis! on yksi koiran elämän tärkeimmistä käskyistä. Kävelette eteenpäin ja sitten yhtäkkiä huikkaat seis! ja pysähdyt itse siihen paikkaan. Jos koira yrittää vetää eteenpäin, vedät takaisin ja palautat samaan paikkaan. Ilmaiset kädellä osoittaen että tämä(eikä mikään muu) on se paikka johon pysähdytään kun käsky kajahtaa. Pysähdytään vaikka kesken loikan, ja odotetaan seuraavaa käskyä. Teet tämän rauhallisesti mutta äärettömän päättäväisesti niin kauan kunnes pysyy paikallaan edes hetken. Sitten kehut, mieluiten ilman nakkeja ja muusia(mutta omantunnon kysymys viimekädessä). Tätä harjoittelette joka lenkillä useaan kertaan. Erityisesti risteyksiin saavuttaessa.

        Odota käsky on käytännössä lähes samanlainen, mutta eläimellä lupa liikkua paikaltaan hiukan sivusuunnassa. Sen opettaminen kannattaa tehdä vain kaikenlaisissa liikennetilanteissa: Huikkaat että odota ja pidätät koiraa ettei mene eteenpäin.

        Puolten opetus: Valitse ensin kumman opetat, ja suunnittele lenkkisi niin että voitte kulkea mahdollisimman paljon sitä puolta tiestä. Nyt näytät koiralle puolen "Tämä on oikea, tätä kuljemme" sitten lähdette eteenpäin ja aina kun koira aikoo singota toiselle puolen tietä, toista puoli jota kuljette "Oikea tai Vasen". Alkuun joudut palauttamaan koiran miltei jatkuvasti takaisin manuaalisesti. Ehkä jopa vähän koventamaan puhesävyäkin. Mutta noin viikon verran kuljettuanne on ensimmäinen puoli valmis. Sen jälkeen vastaavalla tavalla jäljellä oleva puolisko. Nyt keskitytte siihen ettekä mainitse sanaakaan jo opitusta puolesta. Vasta seuraavan viikon loppupuolella alat sovittamaan näitä yhteen. Ilmaiset puolen jota haluat kuljettaman ja ohjaat aina ja erehtymättömällä tarkkuudella koiran takaisin jos eksyy väärälle. Esim. ensin "oikea, ole hyvä", sitten OIKEA ja lopuksi O-I-K-E-A (P-E-R-K-E-L-E). Korvien hukkuessa totaalisesti hajujen tai muun syyn vuoksi palautat manuaalisesti.

        Noihin kotona tapahtuviin ruoka-ongelmiin en oikein osaa sanoa mitään, koska omallani ei ole koskaan ollut tarvetta enempää varastaa huomaamatta kuin suoraan kädestäkään. Ylipäätään ihme jos kädestä saa jotain ottamaan. Lähinnä tulee mieleen nk Helvetin närkästynyt-ilme, kun leipä katoaa parempiin suihin.

        Kissojen kanssa varmaan kanssa sama fasistin asenne auttaa tyyliin: Anna_olla ja toistoa kerta kaksi kunnes karkotus toiseen huoneeseen.

        Sitten muuten tuota oikea-vasen harjoitetta kannattaa ehdottomasti vahvistaa myös kotona tapahtuvalla harjoittelulla. Eli pyydä vasen ja oikea tassu erikseen ja sitten namia poskeen. Myöhemmin laitat kaksi namia vierekkäin lattialle/rahille/pöydälle ja koiran pidät noin metrin etäisyydellä niistä kun esittelet namit nimeltä oikea ja vasen. Sitten ilmoitat kumman saa ottaa. Jos yrittä hamuta väärää niin käsi eteen ja uusi esitelmä ja lupa. Vaikeusastetta voi nostaa ottamalla mukaan kolmannen joka esitellän suoraan-nimellä ja se on keskimmäinen nami.

        Kun koira vetää lenkillä kuin höyryjyrä, niin tuo ketjupanta on erittäin hyvä. Siitä kevyesti nyppää ja pyytää koiraa hidastamaan tahtia, niin jos koira ei aivan idiootti ole niin se oppii nopeasti kuinka kuljetaan.

        Kunhan nuo seis, odota, hiljennä-käskyt ja puolet olet saanut päiväjärjestykseen kannattaa siirtyä fleksiin. Se antaa koiralle vapautta kulkea kauempana omistajastaan. Ainakin tuo hirvikoiran osuus luonteesta osaa arvostaa vapautta, luultavasti myös ajokilla on samantyyppinen luonne.

        Noniin, tulihan tässä tätä tekstiä senverran että noilla kai alkuun pääset. Rotutyyppien luonnetta tuntien, varaudu siihen että seuraavat puolitoista vuotta saattaa olla aika vaikeata aikaa ja joudut tämän tästä riitelemään kumpi teistä päättää talon säännöistä. Mutta älä anna periksi sillä lopussa kiitos seisoo ja saat todella hienosti käyttäytyvän koiran. Meillä se tapahtui pystykorvan kanssa aika tarkalleen vähän kolmevuotispäivän jälkeen. Täydellinen muutos ihan yhtäkkiä. Tätä autuutta eletty jo kolmevuotta ja koko ajan vaan paranee.


    • kaksonenko

      miksi kaksi eri profiilia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      300
      3612
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      29
      1996
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1626
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1481
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      88
      1228
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1169
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1074
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      1012
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      212
      857
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      777
    Aihe