Nuoret äidit...

Mä haluisin teiltä nuoret äidit eli jotku alle 20
vähä tietoo miten ootte pärjänny vaavin kans yms.
ja erityisesti haluisin sellasilta jotka on
kasvattanu lasta yksin. miten on rahallisesti
sujunut? yms. kertokaa kaikkee!? Mä oon ite alle
20 vuotia tyttö..ja ooon suunnitellu lasta yms.
mieskin on siihen suostuvainen, mutta haluun
silti tietää kuinka hyvin yksin pärjää..!
Olkaa ihmiset ihania ja auttakaa mua:]
9937
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olin 19-vuotias kun tulin raskaaksi, en edes niin
kamalan nuori, mutta aivan täysi kakara! Kaiken
lisäksi jäin yksin lapsen kanssa, aivan raskauden
alusta saakkaa. Olin yksinhuoltaja monta vuotta,
enkä nyt tajua kun katson elämääni taaksepäin
miten oikein pärjäsimme. Rahallisesti ihan ok,
sossu auttoi siihen aikaan vähän erilailla.
Mutta, olin vastuuton, itsekäs ja lapsellinen
itse. En viitsi edes yksityikohtia kertoa,
itseänikin kauhistuttaa kun sitä ajattelen. Tänä
päivänä kaikki on jo hyvin, tajuan mikä elämässä
on tärkeää ja poikani on kaiken etusijalla, mutta
mielestäni on surullista että poikani joutui
odottamaan monta vuotta ennen kuin äiti kasvoi
aikuiseksi.

Äänestä

Olen 19wee tyttö ja sain vuosi sitten maailman
ihanimman lahjan: terveen tyttövauvan.
Minulla tosin on tukena avomies ja äitini mutta
uskon silti että olisin pärjännyt myös ilman heitä
Avomieheni on töissä joten toimeentulomme on
turvattu ja minä lähdin opiskelemaan kun tyttö
täytti 6kk. Tyttö on hoidossa
perhepäivähoitajalla noin 6tuntia päivässä eikä
mitään ongelmia ole! onnea sinulle

Äänestä
  • Onneksi olkoon kaikille äideille joilla on oma terve tyllerö!!!Itse saan esikoiseni toukokuussa.Poikaystäväni on tosi iloinen saadessaan lapsen koska hänellä on ollut eturauhas-syöpä!Aluksi muakin pelotti kun ruvettiin puhumaan lasten tekemisestä mutta nyt olen maailman onnellisin odottava äiti.Mitä mieltä olette ensirakkauden kestävyydestä??Itse olen seurustellut ensirakkauden kanssa pian kuusi vuotta!!!Ja kohta meistä tulee isä ja äiti!

    Äänestä

Sain oman poikani kun olin itse 19 vuotias,
mieheni oli vuoden vanhempi. Nuori äiti pärjää
sinä missä iäkkäämpikin, eli joskus loistavasti
ja välillä ei aina niin hyvin. Poika on nyt
kahden vanha ja uhmaikäinen minäite-kausi on
meneillään, mutta silti lapsen kasvattaminen on
elämäni ihanimpia asioita. Ja sitäpaitsi, jos
tahdot vielä opiskella, ei urakehitys tai
opiskelu lopu lapsen saantiin, omalta kohdaltani
voin ainakin sanoa, että lapsen saanti on tehnyt
minusta vain kunnianhimoisemman opiskelujen
suhteen.
Yksinhuoltajuudesta minulla ei ole
henkilökohtaista kokemusta, mutta miksei lapsen
kannssa pärjäisi myös "yksin", monet pärjäävät
mainiosti!
Eli rohkeasti vain lapsen tekoon!!!

Äänestä

Haluaisin myös tietää kyseisestä
asiasta...haluaisin tietää paljonko äidit saavat
rahaa kuussa käteen ja miten sillä on pärjätty...

Äänestä
  • Rahan tulo riippuu tietysti tuloista ennen
    raskautta. Jos olet opiskelija, saat minimin, eli
    60mk/päivä koko äitiysloman ajan. Jos taas olet
    töissä, saat tietyn prosenttimäärän tuloistasi.
    Tämän voi lasketuttaa kelalla koska vaan.
    Lisäksi tulet saamaan lapsilisää, joka on
    ensimmäisestä lapsesta 535mk/kk ja jos olet
    yksinhuoltaja siihen lisätään 200mk/kk. Jos olet
    yksin, saat lisäksi elatustukea lapsen isältä
    hänen tulojensa mukaan, kunnes lapsi täyttää 18
    vuotta. Jos isä on varaton, tai isää ei tiedetä,
    saat kaupungilta 669mk/kk elatusapua.
    Eli isoja summat ei ole. Todennäköisesti
    joutuukin turvautumaan sosiaalitoimiston
    toimeentulotukeen, jos päiväraha jää alle sadan
    markan.
    Kannattaa olla töissä ensin vähintään puoli
    vuotta, jotta saa paremmin rahaa äitiysloman
    ajan, eikä tarvitse kituutella!
    P.S. Kelalta näistä saa tietoa kun vaan kysyy...

    Äänestä

Elätkö onnellisessa suhteessa? kun halusin lasta
en miettinyt alkúunkaan että kasvattaisin lasta
yksin. ja nyt reilu kolme vuotta jälkeen päin
voin sanoa että kiitän onneani että mieheni on
jaksanut meidän kanssa. Hattua täytyy nostaa
yksinhuoltajille.

Mutta rahallisesti tukea saa kelalta ja
sosiaalitoimistosta toimeentulotukea. Silloin
joskus se oli 1900mk/ aikuinen ja oisko se ollu
1200/ lapsi Noi on niitä summia mikä pitäisi
jäädä vuokran jälkeen käteen. Äitiyspäiväraha on
minimissään 1200mk/kk käteen ja lapsilisä on
535mk.

Äänestä

itse sain lapseni 17 vuotiaana.. reilu kaksi vuotta sitten.. hyvin ollaan tultu toimeen, asun vanhempieni kartanolla mieheni ja poikamme kanssa. taloudellista tukea saamme minun vanhemmiltani ja nyt odotan jo toista lasta. omasta puolestani voisin suositella tätä kaikille. mieheni sai työtä isäni yrityksestä ja toimeentulomme on kaikinpuolin turvattu ainakin muutamiksi vuosiksi eteenpäin.. onnea matkaan sinulle!

Äänestä

ihan kohtalaisesti on mennyt. olen nyt 18 vuotias ja tyttäreni minttu on vuoden. asun tytön kanssa yksin. lapsen isä vaihtoi kaupunkia kun kuuli raskaudestani. pelästyi. miehet on säälittäviä. nyt pääsin tammikuussa kouluun ja minttu pääsi päiväkotiin. kaikki tuntuu olevan hyvin. joskus saan viikonloppuisin vapaata kun vanhempani hoitavat mielellään minttua. kyllä sitä pärjää jos haluaa pärjätä. tsemii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


*emili* kirjoitti:

Mä haluisin teiltä nuoret äidit eli jotku alle 20
vähä tietoo miten ootte pärjänny vaavin kans yms.
ja erityisesti haluisin sellasilta jotka on
kasvattanu lasta yksin. miten on rahallisesti
sujunut? yms. kertokaa kaikkee!? Mä oon ite alle
20 vuotia tyttö..ja ooon suunnitellu lasta yms.
mieskin on siihen suostuvainen, mutta haluun
silti tietää kuinka hyvin yksin pärjää..!
Olkaa ihmiset ihania ja auttakaa mua:]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu