Omakustantajan perusopas

Haaveilija--

Olen haaveillut oman kirjan kirjoittamisesta ja julkaisemisesta lähes koko ikäni eli yli 20 vuotta. Kustantajat ovat suhtautuneet käsiksiini kannustavasti, mutta silti kielteisesti. Vuosi sitten eräs kustantaja ehdotti minulle omakustanteen tekemistä. Siitä lähtien olen etsinyt tietoa ja toisten kokemuksia hyvin ahnaasti. Sitten viimein löysin tämän: http://lukutoukka.fi/omakustantajanperusopas.pdf

Omakustantajan perusopas on lyhyt, tiivis ja lavertelematon kitetytys, miten omakustannekirja tehdään ja miten sitä myydään ja markkinoidaan. Ainakin minulle tämä oli silmät avaava lukukokemus ja tietopankki.

Kirjoittaja tuntuu tietävän, mistä kertoo. Kirjoittaja, Heikki Savola, on kustantaja (Robustos), kirjakauppias ja toimittaja. Nopea googlaus paljastaa miehen olevan mm. Runeberg-palkintoehdokkaanja Finlandia Junior-ehdokkaan kustantaja.

Omakustantajan opas veti minun jalkani takaisin maan pinnalle ja pudotti pään pilvistä. Omakustantamisen arki on karua. Kuka hyvänsä pystyy saamaan tekstinsä helposti kirjaksi, mutta myynti on vaikeaa. Tavattoman vaikeaa, uskon sen tämän kirjan luettuani paremmin kuin ennen.

Omakustantajan perusopas on julkaistu vain pdf-muodossa ja se on vapaasti ladattavissa. Kirjalla ei myöskään ole kiinteää hintaa, vaan jokainen lukija voi maksaa sen verran mitä haluaa, tai olla maksamatta mitään. Minulle kirja opetti paljon, siksi maksoin 15 euroa.

5

490

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toinen-haaveilija

      Kiitos hyvästä vinkistä!

    • kirjailja_

      Joo, kuin ton. Kerrankin joku puhuu järkeä.

    • pohjantyttii

      Tämähän oli hyvä vinkki! Kiitti!

    • Seppo.Jyrkinen

      Omakustanne on toki yksi vaihtoehto, mutta ei ainoa. Kirjojen myynti tulee luoville ja kirjoitusorientoituneille ihmisille ongelmaksi. Paikka kirjakaupan näyteikkunassa irtoaa helpommin WSOY:n kuin Matti Meikeläisen tuotteille.

      Minun valintani oli verkkokirja http://www.jyrkinen.fi/kalevala/ Kirja netissä omilla kotisivuilla oli minulle ns helppo ja halpa ratkaisu. Ja vielä helpommalla pääsee kun ottaa käyttöönsä maksuttoman blogin.

      Verkkokirjan avulla saa tuntumaa lukijoihin ja hyvässä lykyssä myös lukijoilta palautetta. Lukijapalaute ei tietenkään vastaa kustantajan ammatillisesti kehittynyttä silmää, mutta auttaa aina eteenpäin. Ja jos tulee tyytymättömäksi omiin kirjoituksiinsa, tekstin korjaaminen ja taiteellinen kokeileminen on todella helppoa.

    • Haaveilija----+

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      221
      2917
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      8
      1637
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      5
      1337
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      103
      1206
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1161
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1097
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1022
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      922
    Aihe