Taskuvaras metsästää Tallinnassa tarkkaamattomia Tekstiversio
Regina Järg
Tallinnassa taskuvarkauksia yritetään ehkäistä yhteistyön avulla. Poliisi esimerkiksi kouluttaa ruokapaikkojen ja kauppojen henkilökuntaa sekä oppaita. Vanhassa kaupungissa on myös käynnistetty naapurivalvontaa muistuttava yhteistyöhanke poliisin, yritysten ja puhelinyhtiön kesken.
Virossa poliisi pyytää silloin tällöin päivälehdissä apua ihmisiltä valokuvassa olevien henkilöiden tunnistamiseksi. Usein avunpyynnön takana on lompakon tai käsilaukun varkaus. Esimerkiksi kesällä pyydettiin apua varkaiden löytämiseksi tapauksessa, jossa kahvilassa ystävättärensä kanssa keskustelleelta naiselta varastettiin käsilaukku. Käsilaukussa oli uhrin puolison pankkikortti ja kännykkä, josta varkaat löysivät pankkikortin tunnusluvun. Kortin automaattinoston raja oli lisäksi pankin suositusta korkeampi, ja varkaat saivat nostettua 50 000 kruunua (noin 3 200 euroa).
Tässä tapauksessa olivat kaikki tämän tyyppistä varkautta helpottavat tekijät mukana: uhrin tarkkaamattomuus, pankkikortin tunnusluvun liian helppo piilopaikka ja liian korkea käteisen nostoraja. Lisäksi kyseessä oli taitava varaspariskunta, joka leikkimällä rakastunutta paria vältti uhrin huomion.
Vaarallisimmat paikat ovat baarit ja kahvilat
Tallinnan keskustan pohjoisen poliisipiirin johtavan konstaapelin Märt Kõrgmaan mukaan usein luullaan, että eniten varkauksia tapahtuu kaduilla tai julkisissa kulkuvälineissä. Mutta jos analysoidaan kaikkia Tallinnan keskustassa poliisin tietoon tulleita taskuvarkauksia selviää, että eniten niitä tapahtuu erilaisissa ruokapaikoissa, baareissa ja yökerhoissa. Ruokapaikoissa taskuvarkauksista tapahtuu kolmasosa, kaduilla ja julkisissa kulkuneuvoissa puolestaan neljäsosa. Katuvarkaudet ovat huomion keskipisteessä sen takia, että usein uhrina on turisti.
Varkauksien uhrit

Vastaukset 5
Vanhimmat
Varkauksien uhrit
Kõrgmaan mukaan taskuvarkaiden uhrit voidaan luokitella kolme perustyyppiin:
Säästäväinen eläkeläisturisti on ollut ja on edelleen pääuhri. He kävelevät lyhyen matkan satamasta keskustaan tai takaisin ja yrittävät ostaa tavaraa mahdollisimman halvalla tietämättä sen huonosta laadusta. Heidät on aika helppo pysäyttää esimerkiksi tarjoamalla halpaa savukekartonkia (jota myyjällä ei ole olemassakaan) tai kysymällä kelloa.
Virolaisista varkaan tavallisimmat uhrit ovat julkisella kulkuneuvolla torille tai kauppakeskukseen matkustavat.
Huvittelijat ovat toinen yleinen uhriryhmä. Näitä ovat mm. miesturistit, jotka tulevat Tallinnaan juhlimaan halvalla ravintoloissa tai huvittelemaan ilotyttöjen kanssa. He saattavat tuhlata ravintoloissa tuhansia kruunuja, mutta säästävät sitten alle sadan kruunun taksimatkassa. Humalainen turisti, joka kulkee kadulla yksin tai toisen samanlaisen kanssa ja josta huomaa, että hänellä voi olla rahaa, on myöhäisillan taskuvarkaille ja ryöstäjille täydellinen makupala.
Sellaiset miehet ovat myös eräiden prostituoitujen suosikkiuhreja. Nämä lähtevät humalaisen asiakkaan mukaan yöpymispaikkaan ja asiakkaan nukahdettua ottavat mukaan kaiken arvokkaan, minkä löytävät.
Virolaisista miehistä tähän riskiryhmään kuuluvat ns. bilettäjät, jotka kulkevat tavallisesti perjantaisin ja lauantaisin baarista baariin ja yökerhosta yökerhoon ja jotka ovat vahvassa humalassa.
Muuten tarkkaamaton mies tai nainen on kolmas uhrityyppi. Tällainen ihminen ei huolehdi tavaroistaan ja kantaa esimerkiksi avonaista käsilaukkua selkäpuolella, usein niin että lompakko tai kännykkä näkyy jo kauas. Usein tällainen henkilö ripustaa takkinsa tai käsilaukkunsa kahvilassa tai ravintolassa taakseen tuolin selkänojalle ja keskittyy keskusteluun ystävänsä kanssa tai juomien ja ruokien nauttimiseen. Varkaan ei ole vaikea ottaa lompakkoa tai kännykkää huolettomasti jätetystä laukusta tai takin taskusta ja poistua ne mukanaan.
Tähän riskiryhmään voi laskea myös julkisissa kulkuneuvoissa matkustavat koululaiset, joilla kännykkä tai lompakko on repun ulkotaskussa.
Varkauksien kulku on samankaltainen
Varas pysäyttää valitun uhrin kadulla jollain tekosyyllä. Tavallisesti taskuvarkaat toimivat kadulla ja julkisissa kulkuneuvoissa porukalla, ruokapaikoissa ja muissa sisätiloissa he voivat toimia myös yksin.
Yleensä varkaat yrittävät saada toivotun esineen haltuunsa mahdollisemman salaisesti ja huomiota herättämättä. Jos varkausyritys huomataan, väkivallan käyttäminen riippuu yleensä siitä, kuinka vastustuskykyisiksi varkaat arvioivat uhrinsa - iäkkään tai vahvassa humalassa olevan henkilön kohdalla he eivät epäröi lyödä saattaakseen tekonsa loppuun. Ruokapaikoissa ja julkisissa kulkuneuvoissa varkaat eivät käytä väkivaltaa.
Enemmistö Tallinnan keskustan taskuvarkaista on venäjänkielisiä 20–45-vuotiaita miehiä. Osa heistä osaa muutaman lauseen myös muita kieliä, esimerkiksi osaa kysyä kellonaikaa suomeksi tai sanoa, että ihmisellä on hienot housut ja kysyä, mistä turisti on sellaiset ostanut. Tällaisten harhautusten avulla yritetään hajottaa huomio lompakon varastamiseksi. Ruokapaikoissa toimii myös naisvarkaita, hekin enimmäkseen venäjänkielisiä.
Varkaat myös tietävät hyvin, milloin laivat ja turistibussit liikennöivät. He liittyvät turistien joukkoon ja alkavat varastaa heiltä.
Märt Kõrgmaan mukaan ei voi sanoa, että kaupungin taskuvarkaiden kesken olisi tehty sopimuksia "työskentelyalueista", mutta jonkinlaista erikoistumista heillä on joko kadulla, julkisissa kulkuvälineissä tai ruokapaikoissa toimimiseen. Jossain määrin samat taskuvarkaat voivat toimia kahdessa viimeisessä paikassa. Lisäksi useat katuvarkaat ovat aloittaneet "uransa" julkisissa liikennevälineissä, tosin silloinkin keskittyen turisteihin.
>>>kesällä pyydettiin apua varkaiden löytämiseksi ..............Kortin automaattinoston raja oli lisäksi pankin suositusta korkeampi, ja varkaat saivat nostettua 50 000 kruunua
No tossa oli tietty vanhat tiedot kruunuista valuuttana. Mutta itse asia oli aivan ajankohtainen. On hyvä muistuttaa näistä taskuvarkaista jotka erityisesti turisteja vainoavat. Se ei olekaan mikään pieni joukko joka Tallinnassakin itsensä varastamalla elättää.
KAAVA TOIMII NÄIN:
1 häiritsee
1 sieppaa
1 juoksee karkuun
eli triangeli kopla
http://www.rikoksentorjunta.fi/Etusivu/Neuvosto/Organisaatio/Sihteeristo