Ihan meinaan kirjoittaa ja mikä olisikaan parempi aihe kuin kirjoittaminen.
Sitä ollaankin kirjoiteltu paljon ja erilaisin välinein. Ensin oli lyijykynä, joka piti osata teroittaakin. Lyijyn kovuuden piti olla HB muuten ei kunnon jälkeä paperille syntynyt.
Pientä kehitystä oli kun siirryttiin mustekynään. Oli varsi, jossa terä ja tietenkin mustepullo. Kaunista jälkeä syntyi kaunokirjoitusvihkoon.
Mustepullolla on ollut käyttöä myös esimerkiksi Italian parlamentissä.
Jossain elämäni varhaisemmassa vaiheessa näin "keskustelun" jossain ajankohtaisohjelmassa.
Ensin oli käytössä vain äänivarat, mutta hetken kuluttua lensi jo mustepullo kohti eri mieltä olevaa parlamentaarikon kasvoja. Hetken päästä lensivät nyrkit neniin ja ehkä potkut persuuksiinkin.
Jotain tuollaista värikästä voisivat suomalaisetkin Eduskunnassa kokeilla. Kyllä se sattuu vastustajaan sanallisessakin viestinnässä.
Anteeksi, että innostuksissani hiukan harhailin. Tästä tietokoneestahan minun piti kirjoittaa pari sanaa, ehkä kolmekin. Laskekaa!
On tässä vanhalla ihmettelemistä. Naputtelee näitä näppäimiä ja tekstiä syntyy niin paljon kuin aivovaroista saa sormiin syötettyä.
Hiukan erikoinen on tuo "paperi" jolle nämäkin vaatimattomat sanani kirjoitan. Toista se oli ennen Egyptissä, jota jotkut nimittävät Ebyktiksi, aivan kuin omissa näpytyksissäni.
Se egyptiläisten paperi oli tehty papyruskaislasta, josta muistini mukaan on paperikin saanut nimensä? Kynää ei ollut ja kirjaimet nuolenpäitä.
Pankaas te muutkin tietskarinne laulamaan, ei tule aikanne pitkäksi itsellänne eikä lukijoille.
Tässä tämäniltaiset pari sanaani, huomenna ehkä jo kolme.
Sitä ollaankin kirjoiteltu paljon ja erilaisin välinein. Ensin oli lyijykynä, joka piti osata teroittaakin. Lyijyn kovuuden piti olla HB muuten ei kunnon jälkeä paperille syntynyt.
Pientä kehitystä oli kun siirryttiin mustekynään. Oli varsi, jossa terä ja tietenkin mustepullo. Kaunista jälkeä syntyi kaunokirjoitusvihkoon.
Mustepullolla on ollut käyttöä myös esimerkiksi Italian parlamentissä.
Jossain elämäni varhaisemmassa vaiheessa näin "keskustelun" jossain ajankohtaisohjelmassa.
Ensin oli käytössä vain äänivarat, mutta hetken kuluttua lensi jo mustepullo kohti eri mieltä olevaa parlamentaarikon kasvoja. Hetken päästä lensivät nyrkit neniin ja ehkä potkut persuuksiinkin.
Jotain tuollaista värikästä voisivat suomalaisetkin Eduskunnassa kokeilla. Kyllä se sattuu vastustajaan sanallisessakin viestinnässä.
Anteeksi, että innostuksissani hiukan harhailin. Tästä tietokoneestahan minun piti kirjoittaa pari sanaa, ehkä kolmekin. Laskekaa!
On tässä vanhalla ihmettelemistä. Naputtelee näitä näppäimiä ja tekstiä syntyy niin paljon kuin aivovaroista saa sormiin syötettyä.
Hiukan erikoinen on tuo "paperi" jolle nämäkin vaatimattomat sanani kirjoitan. Toista se oli ennen Egyptissä, jota jotkut nimittävät Ebyktiksi, aivan kuin omissa näpytyksissäni.
Se egyptiläisten paperi oli tehty papyruskaislasta, josta muistini mukaan on paperikin saanut nimensä? Kynää ei ollut ja kirjaimet nuolenpäitä.
Pankaas te muutkin tietskarinne laulamaan, ei tule aikanne pitkäksi itsellänne eikä lukijoille.
Tässä tämäniltaiset pari sanaani, huomenna ehkä jo kolme.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tervehdys minultakin. Hiukan on minua vähävåkistä ujostuttanut tämä palstalle tulo. Tuon Eevertin pitkän kirjoituksen nähdessäni uskalsin minäkin.
Minäikin rohkaisin mieleni liittyä urhojen seurassa tänne. Paljoa en ole kirjoittanut sitten kouluaikojen, mutta luki se meidän neiti joskus minunkin
aineeni luokassa.
Äiti se aina toppuutteli kun olin kovis vilkas suustani, vaan ei isä, meet ymmärrettiin jo silmistä kahtoen toisemme. Vieläkin muistan isän vilkkaat iloiset silmät ruokapöytässä kun ei saanut puhua, ja minulla oli niin asiaa. Miten se saikin minut aina kestämään ja nauramaan syödessäkin.
Mutta äiteeltä saattoi puota haarukka, ja oli se vihasen näkönen silloin.
On miun kotissani saaneet kaikki jutella vapaasti, vaikka joskus onkin ollut aika vilskettä kun kaikki on koolla ruokapöydässä, vaan olen minä viihtynyt silloin.
Lakkaan nyt höpöttämästä, mukavaa silti oli saaha ottaa osaa tähän seurusteluun.
Hyvää huomenta!
Ketjun poikapuolisille, eli Eevertille ja Alpertille vaan terveiseni ja suurkiitokset Eevertille ansiokkaasta katsauksesta krjoittamisen historiaan.
Tuon kaiken olen lyijykynästä tännepäin kokenut, ja niistä edeltävistäkin vaiheista historian kirjani ovat kertoneet, - olikin mukava palata niihin.
Lyjykynissäkin oli oma tuoksunsa, samoin musteessakin.
Kaunokirjoitusvihkon kauniit sivut saattoivat joskus saada mustepommin, ellei muistanut liikaa mustetta pyyhkiä pullon sisäreunaan. Oliko teillä kankaasta tehtyjä terän pyyhkimiä? Meillä tyttökavereitten kanssa oli monia erilaisia.
Nuo tahalliset primitiivireaktion aiheuttamat mustepommit ovatkin sitten asia erikseen!
Martin Lutherkin heitti mustepullolla pi'rua, jonka näki kynttilänsä liekin lepatuksissa seinällään:
"Ei turhaan hän teologiaa tutkinut, olis unissaankin pi.run hän tuntenut..."runoili joku hänestä.
Mutta rohkea poika hän oli noustessaan katolista kirkkoa ja paavia vastaan! Ne kuuluisat 95 teesiään Martin naulasi Wittenbergin linnankirkon oveen vuonna 1517.
Niissä hän sanoi suorat sanat uskonnosta, kirkosta ja paavista.
Hän joutui puolustamaan näkemyksiään myöhemmin, ja hän vetosi silloin paitsi raamattuun, myös siihen, että " ...ellei häntä selvillä järkisyillä saada vakuuttuneeksi, niin yksinomaan paavia ja kirkolliskokoustakaan en voi uskoa. Olen sidottu omaantuntooni..."
Rohkea poika ja paavin bullan taisi saada!
"Olen sidottu omaantuntooni ja Jumalan sanaan. Sen vuoksi en voi perua mitään." Keisari julisti Wormsin ediktin, jonka mukaan Luther oli paholainen munkinkaapuun puetun ihmisen hahmossa. Luther tuomittiin myös valtionkiroukseen ja kerettiläiseksi ja hänen kirjansa määrättiin poltettaviksi. "
"Tässä seison, enkä muuta voi. Jumala minua auttakoon" , kerrotaan hänen sanoneen.
(Wikipedia- tietoja, eivät mitenkään varmoja siis.)
.
.
Kiitokset mukaantulosta! Eivät nämä koiraspuoliset ihmiset juuri saakaan sanoja suustaan eli tekstiä läppäristään.
Satu on tuttava pitkältä ajalta mutta Siviä on tähän asti tuntematon. Anna vaan sanojen lentää läppäristäsi ja ilon purkautua. Ei täällä kielletä sanomasta.
Mukavia katsauksia kirjoitusvälineiden historiaan olette aikaansaaneet. Muistatte varmaan myös pyöreistä kangastilkuista tehdyt mustekynänpyyhkimet, keskeltä napilla kiinni sidotut. Kirjaimellisesti kieli keskellä suutä piti raapustella mustetahrojen pelossa. Pulpetissa oli kolo mustepullolle ja auta armias, jos sen pullon tönäisi nurin ! Siinä tahrautui vihko, vaatteet ja ennen kaikkea maine ! Takana istuva poika uitti kerran letinpäätäni mustepullossa ja minä kostoksi huidoin sillä hänen naamaansa. Välitunnilla sitten tyttöjen kanssa yhteistuumin pestiin sen ilkimyksen naama lumella.
Miten onkaan ihminen ollut kekseliäs lemmenviestiensä jättämisessä : koivunrunkoon puukolla, kallioihin hakkaamalla, hiekkaan piirtämällä, lumeenkin on keltaisella kirjailtu...ja tuoksuville hienoille kirjepapereille. Nyt vain tekstaillaan ja näpytettään tänne persoonattomia ja steriilinsiistejä merkkejä.Mutta ajatushan on tärkein !
Lumeen keltaisella? Siitä mieheni kertoi jutun, joka ei ehkä ihan päivänvaloa sietäisi, mutta kerron sen kuitenkin.
Lumessa luki nuoren miehen nimi keltaisin kirjaimin.
Mutta sitä ihmeteltiin, että se oli hänen morsiamensa käsialaa!
Mitäpä ihmettä siinä!
Hyvin ymmärrettävää! Osasikohan mies lainkaan kaunokirjoitusta, joten vaimon apu oli ihan paikallaan.
On muuten niitä harvinaisimpia "kyniä", joista olen kuullut, ellei peräti the one and only.
Naishenkilöt tekevät lumeen paremminkin välimerkkejä. Iäkkääksi tultuaan tämä ihmetteli lumen muuttumista: Ennen syntyi niin nätti pyöreä merkki, nyt on kuin seulasta laskettu.
Ketjun tyttöpuolisille myöskin iloiset huomenet! - Viestinne ilmestyivät vasta kirjoittamiseni aikana ja jälkeen.
Tytöt kevätmielellä täällä. Terkkuja vaan , kyllä pännä vielä viestittämään pystyy.
Vaan Kuopijon torilla oli kalakaappias, jolla oli silakkata myynisä.
Yksi nuori rouva sitten otti käteensä silakan ja sano, että ei tämä ole hyvä, ihan on jo pehmee.
Siihen kalakaappias sano: "Luuleeks se rouva että silakka naisen kädessä kovettuu?"
Ei se ollut Kuopiossa, eikä vastauskaan kuulunut noin.
Paikka olkoon salainen, sen kalakauppiaankin tunnen, vaan ei enää vanhuuttaan jaksa torille telttaan kalakauppaa pitämään.
Rouvalle hän vastasi; Harvoin kala kädessä kovenee, liha kylläkin.
Eikä rouva ostanut kalaa!
Minääpä sain ihan oikean mustetäytekynän lapsiltani 60v lahjaksi. Taisivat olla huumormielellä.
Edelleenkin se on minun yöpöydälläni täydessä valmiudessa ja aina silloin tällöin sitä käyttelen ja silloin mukavat muistot heräävät.
Kiva sillä on mustetta paerille sivellä. Ei tarvitse painella ja hankailla, eiku siirtelee sitä vaan paperin päällä.
Ainoa haittapuoli on tietysti sen tankkaaminen. Aina meinaa sormenpäät mustua, mutta haitanneeko tuo mittään. Eipä kai.
Ei ollut leikin asia, jos mustepullo pulpetille kaatui. Niin koulussa joskus jollekin kävi. Meidän pienessä kyläkoulussa yksi poika halusi päteä välitunnilla ja näytti kuinka hän joi mustetta, niin se teki ja söi muuten onkimadonkin. Naureskeli vaan päälle.
Ajatelkaa kuinka helpoksi on kirjoittaminen tullut. Vaikea oli korjata mustekirjoitusta, toista on tietsikalla kirjoittaa ja muutella tekstejä. Kirjoituskone ennnen helpotti, mutta toiseksi sekin jää pc:n tekstinkäsittelyohjelmille.
Kirjoituskoneista tulee mieleeni enoni vanha Remington, jota sain lainata, kun piti todistukseni jäljentää pyrkiessäni oppikouluun 11-vuotiaana. Kone oli suuri ja ruma, ääni kuului kauas, kun sitä paukutti.
Ja sitten se piti kuskata taas takaisin kotiinsa enolleni. Se pysyi tosi huonosti pyörän takatelineellä, kaksi lasta tarvittiin saamaan se takaisin enolaan.
Onhan tämä "näpistely" helpompaa kuin kaikki entiset, mutta silti kaipaan sitä käsin kirjoitettua, - persoonallista käsialaa oli niin monenlaista, ja siläkin saatiin asioita, tunteitakin välitettyä toisille. Kaikkien kirjeiden lähettäjän tunsin käsialastaan.