vanhaan taloon

yleensä vanhoissa omakotitaloissa peltikatteena käytetään suoraa saumattua peltikatetta. Alta päin tarkastellessa -50 luvun taloissa se on pysynyt ihan siistinä. Aluskatettakaan ei yleensä ole. Lienee puruihin valunut kondenssivesi haihtuu pois. Vanhojen talojen vintit ovat näissä taloissa siistejä ja purut puhtaita. Olisiko Tällainen saumattu peltikate vanhan saneerauksessa hyvä ratkaisu? Tarkoitus on edelleen käyttää purueristystä, miksi toimivaa muuttamaan?

Hinta verratuna uudemmantyyliseen tiilikatetta muistuttavaan?
Muutenkin olen sitä mieltä että vanhan talon rakenteita ei väkisin kannata liikaa nykyaikaistaa, mutta tämähän on vaan minun mielipiteeni.
63646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

oikein, vanhat konstit toimii ja kestää isältä pojalle toisin kuin uudet.
tee remppa samalla tapaa kuin alkuperäinen ja talosi on parempi kuin uusi.

Äänestä

älä vaan mene laittamaan tiilijäljitelmää kattoosi, eikö jo sana jäljitelmä kuulosta korvissasi kirosanalta?

Äänestä

Peltisepän tekemä saumapeltikatto on
yksi parhaista ja laadukkaimmista
katemateriaaleista. Vanhoina hyvinä
aikoina peltikin oli vielä paksua eli
on ihan hyvät mahdollisuudet, että 50-vuotta
vanhaa kattoasi ei tarvitse vielä uusia.

Kannattaa varoa myös jäljitelmäkattoja, jotka
näyttävät saumapelliltä mutta ovat muovitettua,
ohutta peltiä.

Äänestä

Ei vanhaa, kunnossa olevaa betonitiilikattoaakaan kannata purkaa. Omassa talossani 50-vuotiaat tiilet ovat yhä erittäin hyvässä kunnossa haalistuneesta ulkonäöstään huolimatta. Jos heittäisin ne pois ja vaihtaisiin peltikattoon, joutuisin 20 vuoden päästä jälleen kattoremonttiin. Uskon, että betonitiilikatteen käyttöikä on hyvissä olosuhteissa 100 vuotta.

Äänestä

Loma on loppunut ja lomalla asennettiin 39 tehtyy taloon Rannila Classic-kate. Katossa oli sisäjiirit ja työssä meni 3 lomapäivää. Kate oli yllättävän helppo asentaa ja ulkonäkö on viimeisen päälle. Tiilikuvioisella katteella lopputulos olisi ollut katastrofi sisäjiirien kohdalla eikä katolla olisi voinut kävelläkään koska tiilikuvio olisi mennyt kurttuun. Wekmanilla on myös samantyyppinen omansa. Kate vastaa kyllä perinteistä konesaumakattoa ja jos on vielä suorat lappeet niin sen tekee päivässä vaikka ei olisi ennen tehnytkään.

Äänestä
  • Itse asun vuonna 1962 rakennetussa talossa jossa on saumapeltikatto. Pellistä on osiltaan lohkeillut maali ja jopa ohut kalvanointi lähtenyt irti josta sitten alkanut ilmestyä ruostepisteitä. Mitä sille kannattaa tehdä? Katto on muuten ryhdikkään näköinen. Millä keinolla katon uudelleen maalaaminen
    tapahtuu? Täytyykö vanhat maalit repiä pois ja miten saa uuden maalin pysymään pellissä kiinni vai kannattaako tehdä loppujenlopuksi mitään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


saumapeltikatto? kirjoitti:

yleensä vanhoissa omakotitaloissa peltikatteena käytetään suoraa saumattua peltikatetta. Alta päin tarkastellessa -50 luvun taloissa se on pysynyt ihan siistinä. Aluskatettakaan ei yleensä ole. Lienee puruihin valunut kondenssivesi haihtuu pois. Vanhojen talojen vintit ovat näissä taloissa siistejä ja purut puhtaita. Olisiko Tällainen saumattu peltikate vanhan saneerauksessa hyvä ratkaisu? Tarkoitus on edelleen käyttää purueristystä, miksi toimivaa muuttamaan?

Hinta verratuna uudemmantyyliseen tiilikatetta muistuttavaan?
Muutenkin olen sitä mieltä että vanhan talon rakenteita ei väkisin kannata liikaa nykyaikaistaa, mutta tämähän on vaan minun mielipiteeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu