Alkoholista...

TÄHÄN EI TARVITSE NIPOJEN ÄITIEN VASTATA-,,

Eli minulla on 10 viikkoinen poika ja olen ensi viikonloppuna lähdössä ystäväni polttareihin, joihin alkoholi kuuluu, ja ajattelin itsekkin ottaa.
Poikani on täysi imetyksellä ja kysymys kuuluukin :
vuokraanko rinta pumpun ja pumppaan maitoa (poika menee luonnollisesti yökylään hoitoon) vai ostanko nannia siksi aikaa, kuinkakohan maha reagoi..?

Mites muutte olette toimineet?
33451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

No jos meinaat korviketta antaa niin testaa vaikka viikko etokäteen miten pojan masu reagoi maitoon. Anna vaikka aamulla pieni määrä. Jos tulee jotain masuvaivoja niin ei ainakaan sitten yö mene itkiessä jos aamulla annat. Omalla tytöllä ei masu kestänyt nannia, mutta vauvathan on erilaisia.

Itse ainakin olen toooooosi huono herumaan pumpulle, joten olen tyystin jättänyt nuo pumppuleikit:) eli aina jos käyn esim kaupassa tai muualla ja tyttö on ollut isän kanssa niin korvikkeella on ollut. ( tutteli)

Äänestä

Niin ja kannattaa testata se että huoliiko ylipäänsä korviketta. Meille ei nimittäin kelvannut millään ja en päässyt täysimetyksen aikaan oikein mihinkään ilman vauvaa. Niin ja kun ei kelvannut pullokaan nii ei voinut pumpatakaan!

Äänestä

Itse olen samaa miettinyt, eli kannattaako testata erikorvikkeita vai? kelpaako tissi enään pullon jälkeen? Ai rintapumppuja voi vuokrata? mistä?

Äänestä

Et tarvitse pumppua, voit lypsää käsin omaa maitoa pakkaseen etukäteen sen verran, että vauva pärjää yökylässä olon ajan. Itse luulin, että käsin lypsäminen on vaikeaa, mutta sujuu hyvin helposti kun jonkin verran aluksi jaksaa heruttaa niin, että maitoa alkaa tulla. Ja tärkeintähän on kokeilla, että se maito pullosta vauvalle kelpaa. Onko miehesi mukana polttareissa, vai miksi vauva menee hoitoon?

Äänestä

Joo kannattaa tosiaan testata pumppaus, korvike ja pullo ennen tuota yökyläilyä, voi muuten tulla tenkkapoo. Omissa polttareissani yksi ystävä joutui lähtemään kesken polttareiden imettämään (ei kyllä ollut juonutkaan kuin yhden lasin kuohuviiniä onneksi), kun tuli soitto kotoa, että pullo ei kelpaa millään ja vauva huusi suoraa huutoa.

Äänestä

Kiitos vastauksista. Minulla ei miestä. Lapsen isää ei kiinnostaa hoitaa pikkuista niin menee äidilleni yöksi. Tosiaan täytyy pulloa kokeilla,että sýö varmasti. Montakohan pulloa täytyisi lypsää..
Välillä tuntuu että jätän polttarit väliin kun menee hankalasi tai itse stressaan niin paljon vauvan syömistä.

Äänestä
  • Jos vaan pystyt lypsämään niin paljon mieluummin omaa maitoa kuin korviketta. Tuon ikäinen syö ARVIOLTA 700-1000ml/vrk korviketta, eli vähän vähemmän rintamaitoa, eli siitä arvioimaan tarvittavan maidon määrää (esim. puoli vuorokautta -> 4-5dl lypsymaitoa hätävaraksi vielä desi pari lisää omaa tai korviketta).

    Mutta JOS yhtään siltä tuntuu, niin skippaa kinkerit surutta. Hyvin epätodennäköistä, että katuisit sitä päätöstä jälkikäteen :) Ei mitään moraalisaarnaa, mut ei pienen vauvan äidin tarvitse haluta, jaksaa tai "uskaltaa" juhlia entiseen malliin, eikä siitä tarvitse potea morkkista (vaikka kaverit kuinka huokailisi) jos oma olo käskee pysyä vauvan kanssa ja kotona.

    Äänestä

  • hidasssstelija kirjoitti:

    Jos vaan pystyt lypsämään niin paljon mieluummin omaa maitoa kuin korviketta. Tuon ikäinen syö ARVIOLTA 700-1000ml/vrk korviketta, eli vähän vähemmän rintamaitoa, eli siitä arvioimaan tarvittavan maidon määrää (esim. puoli vuorokautta -> 4-5dl lypsymaitoa hätävaraksi vielä desi pari lisää omaa tai korviketta).

    Mutta JOS yhtään siltä tuntuu, niin skippaa kinkerit surutta. Hyvin epätodennäköistä, että katuisit sitä päätöstä jälkikäteen :) Ei mitään moraalisaarnaa, mut ei pienen vauvan äidin tarvitse haluta, jaksaa tai "uskaltaa" juhlia entiseen malliin, eikä siitä tarvitse potea morkkista (vaikka kaverit kuinka huokailisi) jos oma olo käskee pysyä vauvan kanssa ja kotona.

    Ihan hyviä neuvoja, mutta minä haluan sanoa myös sen, että jos taas tuntuu, että todella niihin polttareihin haluaisi mennä (eikä ole menossa sinne vain muiden aiheuttamien paineiden takia), niin toki kannattaa tuota pulloilua yrittää ja mennä tuulettumaan. Jos aloittaja on yksin vauvan kanssa, niin voi tehdä tosi hyvää omalle päälle saada yksi huoleton vapaailta ystävien kanssa. Äidinkin jaksaminen ja mielenterveys on tosi tärkeää ja varsinkin yksinhuoltajalle tekee hyvää saada sitä omaa aikaa ystävien kanssa, koska muuten on kuitenkin 24/7 vauvan kanssa.

    Äänestä

  • tuulettuminen kirjoitti:

    Ihan hyviä neuvoja, mutta minä haluan sanoa myös sen, että jos taas tuntuu, että todella niihin polttareihin haluaisi mennä (eikä ole menossa sinne vain muiden aiheuttamien paineiden takia), niin toki kannattaa tuota pulloilua yrittää ja mennä tuulettumaan. Jos aloittaja on yksin vauvan kanssa, niin voi tehdä tosi hyvää omalle päälle saada yksi huoleton vapaailta ystävien kanssa. Äidinkin jaksaminen ja mielenterveys on tosi tärkeää ja varsinkin yksinhuoltajalle tekee hyvää saada sitä omaa aikaa ystävien kanssa, koska muuten on kuitenkin 24/7 vauvan kanssa.

    Jos muutoin imetät ja maitoa tulee hyvin, varaudu siihen, että polttareissa tulee tukalat oltavat kun "tissit paisuu" :) Itse olin kaksikuisen vauvani luota yön pois, (vauva tällöin kotona isänsä kanssa) ja olo oli tosi tukala kun yritin lypsää kivikovia tissejä, kun vauva ei ollut tehokkaasit imemässä maitoa pois. Siihen meni se rentoutuminen kun tunnin välein heräsin tissejä tiristelemään :) Toista kertaa en noin pientä imevää jättäis, ihan jo oman mukavuudenkin takia.

    Äänestä

Mielestäni sinun pitäisi jäädä kotiin, ihan jo sen takia kun mietit sitä vaihtoehtoa!!!
Ei 2,5kk lapsi pärjää ilman sinua, varsinkin jos täysi imetyksellä, lopeta pelleily!
Itse olen1,5 vuotta ollut lapsen kanssa koska imetin.
Ehdit mennä sitten joskus, et lapsen kustannuksella

Äänestä
  • Ja muistetaanpa nyt taas, että jokainen tekee näissä asioissa omat ratkaisunsa, eikä niitä sovi muiden tuomita, koska jokainen meistä elää omaa elämäänsä ja on oikeutettu määräämään vain siitä.

    Äänestä

Älä kuuntele näitä juttuja. Olin itsekin juhlimassa kun vauvani oli tuon ikäinen. Ei ollut moksiskaan etten ollut yöllä syöttämssä, ei sillä väliä ollut kuka siinä oli. Eddellinen on ihana höpöhöpökirjoitus. Varaudu kuitenkin siihen että alkaa ahdistaa ja haluat kotiin vaikka tiedät että vauvalla on kaikki hyvin.

Kerran menin kotiin juhlista jo klo.12 kun ahdisti. Siskoni hoiti vauvaa ja menin vain nukkumaan viereiseen huoneeseen ja ahdistus meni ohi. Ei sille mitään voi.

Äänestä

samaa mieltä oon, älä kuuntele näitten "yli-äitien" juttuja, jotka ei oo poistunu kotoa mihinkään ja lapsi 1,5 vuotias..tottakai menet tuulettumaan, ja varsinkin kun olet yh, oot varmasti sen tarpeessa! ittekkin olin viihtellä ekaa kertaa kun vauva oli 2kk, isänsä kans oli kotona, ja oon ihan samaa mieltä että se vauva ei siitä oo moksiskaan tuon ikäisenä kuka sen kanssa sen yhden yön on,kunhan on luotettava hoitaja. tottakai tissit tulee koviksi illan ja yön mittaan, mutta ittekkin olin imettämättä/lypsämättä klo 18-03. kotiin tullessa lypsin ja menin nukkumaan. toiset kestää paremmin niitä kipeitä tissejä kuin toiset. ei ainakaa itteäni oo harmittanu ja kaduttanu, vaikka olinki jo sillon viihteellä.

Äänestä

Kuinkas pitkään tälläisen hurvittelu-illan jälkeen pitää olla antamatta rintamaitoo vauvalle? Eli kannattaa pumpata maito pois että siellä on sit sitä ns. "puhdasta" maitoa?

Äänestä
  • Ei tarvitse olla antamatta rintamaitoa. Alkoholi haihtuu maidosta kuten verestäkin, eikä maidon alkoholipitoisuus muutenkaan nouse kovin suureksi.

    Äänestä

Kiitos vastauksista ja polttareihin haluan koska en ole vuoteen ollut missään sekä kyseessä paras ystäväni. ja olen 24h sidottuna vauvaan.
Lapsen kustannuksella en todellakaan ole pois ja tee muutakaan, mutta en myöskään halua elää elämääni lapsen kautta. Vaan olla hyvä äiti jolla myös omaa vapaa aikaa.

Maidon nousuakin mietin kauhistuksella,mutta voihan sitä pitkin iltaa käsin lypsää,jos vain onnistuu...

Äänestä

Ainakin sinulla on koko illan ajan "luomusilikonit" kun maito nousee rintoihin. Itse olin kaverin polttareita (olin kaasona) viettämässä viikonlopun ajan toisella paikkakunnalla 400 km päässä kun vauva oli 2,5 kk:n ikäinen. Isä hoiti vauvaa sen ajan. Pumppasin kuukauden ajan pakkaseen maitoa ja lisäksi oli nannia hätävarana. Totutin vauvan myös pulloon hyvissä ajoin (oli muuten aikamoinen työ), ettei tule ongelmia minun poissaollessa.

Hyvin meni isällä ja tyttärellä viikonloppu kotona. Minä taas pumppasin parin kolmen tunnin välein maitoa rinnoista kun muuten tulivat kivikoviksi ja kipeiksi. Imetykseen tuo minun viikonlopun poissaolo ei vaikuttanut mitenkään.

Sinun kannattaa kyllä ostaa tai hankkia jostain tuollainen käsikäyttöinen rintapumppu ehdottomasti!! Saat pumpattua vauvalle maitoa ennen illan viettoon lähtemistä ja saat polttareissa kunnolla tyhjennettyä rintasi! Käsipelillä lypsäen sinulla menee aikaa hirveästi rintojen tyhjentämiseen.

Äänestä

HUO RA JUOPPO!
Lapsi sijaiskotiin ja heti!

Äänestä

miksi juuri nannia? Muitakin merkkejä on, älä kokeile pelkästään nannia. Jos nan käy jollekin kaverin vauvalle, se ei tarkoita, että kävis omalle vauvallekin. Vauvojen maha reagoi erillaisesti

Äänestä

Nyt siis järki käteen? vipottaako menojalka noin? jättikö mies sen takia? miksi lapsi jos jo 2,5kk hoitoon? Lopeta nyt ajoissa ja mene itseesi, polttarit voi jättää väliin, lapsesi kehitystä et!!!
Itse olin 12kk kotona enneuin menin kamaajalle edes ilman lasta!

Äänestä
  • Onko sinulla mies ja lapsella isä? Etkö tosiaan ensimmäiseen vuoteen jättänyt lasta omalle isälleen edes hetkeksi (vai kävitkö muualla mut et vain kampaajalla)? Saanko udella miksi?

    Itse olen erittäin tiiviisti kiinni 8-kuisessa tyttäressäni, ja mielelläni. Kerran on saanut pullomaitoa minun menojen takia, kävin peräti jälkitarkastuksessa joka venyi selvästi odotettua pidempään (äpkl:lle ei toivota lapsia mukaan). Mutta varsinkin nyt puolivuotispäivän jälkeen (ja pari kertaa sitä ennenkin) saatan käydä kampaajalla tai kaupassa imetysten välissä ja olen huomannut että kahdestaan vietetty aika vahvistaa entisestään muutenkin mainion isän varmuutta ja kiinnostusta. Ei lainkaan paha juttu :)

    Äänestä

Niinpä, meille ei Nanni käyny, vaik neuvolassa kuinka sitä suosittelivatkin. Tyttö pulautteli ihan hirveesti siitä.. Vaihdettiin Nutrilon Omneoon ja se oli hyvä! Myös Nutrilon Standard sopi meidän tytölle hyvin.

Toivottavasti aloittajan reissu onnistuu, vauva on tyytyväinen yökylässä ja äiti saa rentoutua.. :)

Äänestä

Juoppo en ole enkä huorakaan!!
Ei vipota menojalka ei, mutta toki polttareihin haluasin. Mies jätti sen takia,koska raskauaikana löysi paremman k (18v tytön jolla paremmat tissit miehen sanoin) Itse olen 29v.Ja kuulemma jo rupsahtanut, Siihen kaatui sitten 7 vuoden avoliitto.

Mielestäni ei ole myöskään normaalia olla 12kk kiinni lapsessa. Tuntuisi ettei sinulla omaa elämää!!!! Että kannattaisi varmaan itse lopettaa ajoissa...

Kiitos vinkeistä ja tänään käyn ostamassa käsikäyttöisen pumpun. Kyllä jännittää mahtaakohan eka siideri kuinka nousta päähän :D

Äänestä

Ei hyvä ihme, 2,5kk vanha vauva varmaan yhdessä yössä kehittyy niin paljon että vanhempi kokee menettäneensä paljonkin. Tästäkin tullut ihme kilpailua että kuka on pisimpään vauvassaan kiinni. Kohta varmaan tulee muotiin jättää istukka synnyttämättä ja napanuora leikkaamatta ettet vahingossakaan pääse irtaantumaan lapsesta ja missaamaan tärkeitä kehitysvaiheita.

Mene polttareihin ja pidä hauskaa, anna tuoreen mummunkin nauttia kahdenkeskisestä ajasta lapsesi kanssa :)

Äänestä

Täällä on nyt jotain ihme marttyyrimammoja päivittelemässä kuinka hienoa on olla vauvassa kiinni 24h. Ei se ole mitenkään siistiä. Hienompaa on tuulettua hieman ja sitten taas mukava palata vauva-arkeen. Ne on ihania ne muksut mt kyllä ne pärjää mummin kanssa yhden yön! Ei varmaan tule edes iksu äitiä. Mene ja pidä oikein hauskaa!

Äänestä

Mene ihmeessä niihin polttareihin :) Ite menin ekan kerran juhlimaan kun lapsi oli 4kk eli 2kk sitten ja join 2 ja se jo tuntu :D Lapsi oli isän kanssa kotona koska ei ole koskaan suostunut menemään nukkumaan jos minä tai isä ei olla paikalla ollaan 3 kertaa kokeiltu ja aina ollaan tyttö haettu kotiin :) Ja sulla on täyt oikeus käydä tuulettumassa :) Se on parempi sulle ja vauvalle :) Itse pidän omaa aikaa kerran viikossa 2h jolloin käyn salilla ja vesijuoksemassa ja tyttö on sen aikaan äitini kanssa kävelyllä ja ai että on virkee olo sen jälkeen :) Meillä tyttö saanut koko ikänsä korviketta(tutteli, muut sai mahan ihan kipeeksi ja löysäksi)

Äänestä

Voi raukkaa miten miehesi on jättänyt ja nyt olet yksin pienen vauvan kanssa : (
Itse en jättäisi vielä noin pientä vaikka meno olisikin.Niin säälittävä tapaus olet .

Äänestä
  • Jos tässä joku on säälittävä, niin sinä, kun ventovieraita käyt säälimään nettikirjoitusten perusteella. Pidä vain huoli omista asioistasi. Tulee varmaan hirmuisen hyvä mieli, kun kirjoittaa ilkeitä viestejä nettiin... huvinsa kullakin.

    Äänestä

olisko kannattanut abortoida se lapsi kun vielä voit?

aina jaksaa ihmetyttää nämä "ihanneäidit" jotka muutaman viikon ikäisen lapsensa olisivat valmiit antamaan ties kuinka kauaksi aikaa pois, kunhan itse pääsevät " viihteelle, polttareihin, tyttöjen iltaa viettämään toiselle paikkakunnalle,risteilylle, ulkomaanmatkalle"..siis kyllä nyt äidin täytyy antaa mennä ja tehdä niinkuin ennenkin kaikkia asioita..miksi äidin nyt pitäisi viettää aikaa lapsensa kanssa, ihan outo käsite, kyllä sen lapsen voi aina hoitoon pistää jonnekin mummolaan, naapurille, serkunkumminkaimalle...KOSKA ÄIDILLÄ ON OIKEUS MENNÄ VAIKKA SAMANTIEN SYNNYTYSLAITOKSELTA BAARIIN PERKELE JOS ÄITIÄ NIIN HUVITTAA TEHDÄ..

Äänestä
  • Ei tarvitse keulia noin pahasti...

    1. Alkuperäisen tapauksessa kyseessä on YKSI yö. Ei "ties kuinka kauaksi aikaa".
    2. Alkuperäinen on yksinhuoltaja, ei siis saa hetkeäkään vapaata vauvasta noin muuten. Eli äiti TODELLAKIN viettää aikaa lapsensa kanssa.
    3. Vauvalle on tiedossa luotettava hoitaja, eli vauvan mummi.
    4. Vauva ei vahingoitu äidin yhden yön poissaolosta mitenkään.
    5. Äiti ei ole menossa synnytyslaitokselta baariin, vaan juhlimaan hyvän ystävänsä polttareita.
    6. Mitä hittoa se sinulle kuuluu ja miten se oikeuttaa sinut puhumaan noin törkeästi ja kysymään olisiko kannattanut abortoida lapsi?
    7. Mikä ihme äitimyytti tässä yhteiskunnassa nykyään on? Pitää suunnilleen kasvaa siihen vauvaan kiinni, tai muuten on HUONO HUONO HUONO äiti?!

    Äänestä

Alapäätäs tahdot mennä jakamaan! halpa olet ja huono "äiti" !
juopuneena tulet sitten lastasi hoitamaan hullua, että tuollaiset saavat pitää lapsensa!

Äänestä

NYT SIIS TE MIELENPAHOITTAJAT POIS TÄLTÄ PALSTALTA.

MENE JA NAUTI. JAKSAT PAREMMIN LAPSEN KANSSA.

ÄLÄKÄ VÄLITÄNÄISTÄ SAIRAISTA MUISTA!!

ITSE JÄTIN 1KK LAPSEN HOITOON YÖKSI KUN JOUDUIN KOLARIIN JA SAIRAALAAN TARKKAILTAVAKSI. JA LAPSI VOI MITÄ MAINIOINNIN MUMMIN KANSSA.

Äänestä
  • eri asia että TÄYTYY olla hoidossa jos on oikeasti sairas!!
    ihmeellistä että vertaat kolaria juopotteluiltaan...?
    juopottelemaanhan on PAKKO päästä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liisukki kirjoitti:

TÄHÄN EI TARVITSE NIPOJEN ÄITIEN VASTATA-,,

Eli minulla on 10 viikkoinen poika ja olen ensi viikonloppuna lähdössä ystäväni polttareihin, joihin alkoholi kuuluu, ja ajattelin itsekkin ottaa.
Poikani on täysi imetyksellä ja kysymys kuuluukin :
vuokraanko rinta pumpun ja pumppaan maitoa (poika menee luonnollisesti yökylään hoitoon) vai ostanko nannia siksi aikaa, kuinkakohan maha reagoi..?

Mites muutte olette toimineet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu