Kun suunnittelette tai kirjoitatte romaanikäsikirjoitustanne, miten paljon mietitte käsikirjoituksen myyvyyttä. En nyt tarkoita käsikirjoituksen myyvyyttä, kun se ilmestyy markkinoille, vaan myyvyyttä suhteessa muihin esikoiskäsikirjoitustaan tarjoaviin.
Miten paljon se eroaa muista käsikirjoitusta kielen, näkökulman ja hahmogallerian omintakeisuuden osalta?
Miten paljon käsikirjoituksessa on tunnistettavuutta suhteessa kirjalliseen traditioon tai nykyiseen kaunokirjallisuuden tarjontaan?
Pidän käsikirjoituksestani, mutta olen nyt kakkoskirjoitusvaiheessa ja katselen tarinaa, kieltä, juonenkuljetusta, leikkauksia, aistimuksia ja tuntemuksia myyvyyden näkökulmasta. Olisi hauska kuulla onko muilla samanlaisia pohdintoja vai ovatko nämä vain omia ajatelmiani...
Miten paljon se eroaa muista käsikirjoitusta kielen, näkökulman ja hahmogallerian omintakeisuuden osalta?
Miten paljon käsikirjoituksessa on tunnistettavuutta suhteessa kirjalliseen traditioon tai nykyiseen kaunokirjallisuuden tarjontaan?
Pidän käsikirjoituksestani, mutta olen nyt kakkoskirjoitusvaiheessa ja katselen tarinaa, kieltä, juonenkuljetusta, leikkauksia, aistimuksia ja tuntemuksia myyvyyden näkökulmasta. Olisi hauska kuulla onko muilla samanlaisia pohdintoja vai ovatko nämä vain omia ajatelmiani...
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jaa-a... on sulla pulmat. Mä yleensä vaan kirjotan niin hyvin kuin osaan. Enkä mieti mitään "kirjallisia traditioita"... huh.
Kustantajan tehtävä on miettiä myyntijuttuja, ei kirjaiijan.
"Kustantajan tehtävä on miettiä myyntijuttuja, ei kirjaiijan."
Ketjun aloittajahan kirjoitti: "En nyt tarkoita käsikirjoituksen myyvyyttä, kun se ilmestyy markkinoille, vaan myyvyyttä suhteessa muihin esikoiskäsikirjoitustaan tarjoaviin."
Onhan se kirjoittajan kannalta melkoisen oleellista ja varmasti askarruttaa monia, miten hyvin oma käsikirjoitus myy itseään juuri kustantajalle.
Ja itse aloitusviestiin, niin kyllä mietin. Pyrin kuitenkin siihen, ettei se vaikuta. Kirjoitan sellaisen käsikirjoituksen kuin haluan, ja sitten se kelpaa tai ei kelpaa. Eli ei kelpaa.
Hmm.. onko kirja "myyvä" kustantajalle? Onko kirja "myyvä" lukijoille"? Kuka sen päättää kummassakin tapauksessa?
Mietipä hetki.
Kyllä, kustantaja päättää.
Kysymyksiä 1) myykö romaani hyvin, ja 2) erottuuko käsikirjoitus kustantajan pöydällä muista esikoistarjokkaista voi tarkastella erillisinä. Esikoisen kohdalla kustantaja ei mieti pelkkää tulevaa myyntiä, joka esikoisen kohdalla on yleensä matala, vaan myös esimerkiksi käsikirjoituksen tarjoajan halua ja kykyä luoda kirjailijan ura, koska uran vakiintumisen myötä kirjailijalle syntyy lukijakunta - ja paraneva myynti.
Kun kustantaja saa kässärin eteensä, miten hän voi siitä päätellä kirjoittajan halun ja kyvyn luoda kirjailijan ura???????
Saivarteluksi menee huoh. Pointtini oli siis se, että kirjan myynnistä ja esikoisen valikoitumisesta julkaistavaksi voi keskustella eri asioina. Mitä tulee kysymääsi asiaan, niin se oli esimerkki siitä, mitä esikoisen kohdalla mietitään toisin kuin jo esim. useita julkaisseen kirjoittajan kässärin kohdalla. Käytännössä urajuttua tietenkin pohditaan keskusteluissa esikoiskandidaatin kanssa, mutta sen sää kyllä varmaan ymmärsitkin. Keskustelun kitkuttaminen hankalaksi vaan on niin nettiä, niin nettiä.
Ammattitaitoinen kustantaja kyllä näkee heti, kenessä on ainesta kirjailijaksi ja kenessä ei. Keskustelu kirjailijan kanssa paljastaa, onko kirjoittajassa ainesta ehkä hyväksi kirjailijaksi vai ei, seuraava käsis kertoo, onko ainesta hyväksi kirjailijaksi.
Näin se menee.
Ai niin, kyselit "halun" perään. Halua ja hinkua kirjailijaksi ei tarvitse todistella, halu ja hinku on kovin niillä, joilla ei ole kykyä kirjailijaksi.
Älähän nyt. On kyllä meitä, joilla on " halu ja hinku" saada kirja julkaistuksi ja kenties useampikin, mutta leipä otetaan ihan muualta. Tämä ei silti estä suhtautumasta tekstin tuottamiseen ammattimaisesti.
Meillä on kyllä useita yhden tai kahden kirjan kirjoittajia, joilla esikoisen taso huomioon ottaen olisi ollut erittäin hyvät mahdollisuudet luoda ura kirjailijana, vaan toisin jostain syystä kävi. Ennustaminen pelkästään esikoisen perusteella lienee mahdotonta joissain tapauksissa. En nyt viitsi mainita esimekkejä, jotta en leimaa ketään.
Niin. Minua tympii, kun suomalaiset eivät kirjoita sellaisia kirjoja. Sellaisia, tiedättehän,
tekotaiteellista paskaa.
Sellaisia on kiva lukea, mutta nyt ei muistu yhtäkään suomalaista kirjaa mieleeni. Ainakaan näin aamutuimaan.
Huoh!
Kait sellainen täytyy itse kirjoittaa...
Oho, sille tuli heti
viisi tähteä !
hauskaa...
Mietin noita asioita kuin ap mietii ja toisaalta yritän olla miettimättä. Eli toki yritän miettiä, että aiheessa, tai lähinna tavassa käsitellä sitä,olisi jotain uutta tai tuoretta näkökulmaa. Ehkä sillä tavalla. Toisaalta taas, yleensä kun eksyn niihin ajatuksiin, niin alan säätää jotain, joka on tuomittu epäonnistumaan.
Jollain tavalla naiiviisti toivon, että kun kirjoittaa riittävän hyvin ja oman päänsä (=ajatustensa) läpi, niin tekstistä tulee riittävän ainutkertaista ja sitä kautta riittävän kiinnostavaa. Valitettavasti se vaatii, että kirjoittajalla on "se jokin" taito hyppysissään. Harvalla on.
Kysymys on vähän sama kuin kysyisi muusikolta, miten tehdä hittibiisi. Näyttää helpolta ja yksinkertaiselta, mutta aika harva onnistuu. Sitä kuitenkin tavoitellaan. Varmaan sama kirjoittajilla. Kun jutussa (kirja, taideteos, biisi) on jotain tekijänsä sielusta, se koskettaa ja riittää, vaikka olisi muodon puolesta puutteellinen.
Tähän minäkin uskon. Kun kirjoittaa aidosti omien tunteidensa kautta, se riittää. Jos yrittää olla jotakin muuta kuin on, sen kyllä huomaa.
Jos on aidosti oma itsensä, saattaa olla aidosti poikkeava eikä sovi välttämättä kustannusohjelmaan. Massat eivät lue.
Kyllä mä mietin. Vastassa esikoiskirjailijalla ei ole vain muut aloittelijat, vaan talossa julkaisevat vakikirjailijat. Eli tuskin kannattaa tarjota käsikirjoitusta, jonka maailma muistuttaa liikaa talossa julkaisevan kirjailijan tuotantoa. Toisaalta on pakko erottua käsikirjoitusmassasta, itse olen panostanut kieleen ja hahmojen luonteeseen. En ole juonikirjoittaja, vaan henkilövetoisten tarinoiden tekijä.
Tuo tunnistettavuus on mielenkiintoinen ilmiö: jos käsikirjoitus on liian omaperäinen, voi sen helposti torjua, kun ei pysty linkittämään sitä kirjalliseen traditioon. Toisaalta se voi olla juuri asia, joka rohkeaa kustantajaa kiehtoo.
Jos käsikirjoitus on liian tunnistettava, se sama vanha juttu, voi torjunta olla vielä helpompaa ja nopeampaa.
Miettisin kyllä ja myönnän, mietin noita asioita.
Kustannustoimittajien tausta on usein yleisen ja kotimaisen kirjallisuuden, suomen kielen pääaineopinnoissa, kulttuurisivuaineissa, ehkä myös talousaineissa, mutta varmasti he osaavat nähdä kirjallisen tradition merkit.
Loppu viimein käsikirjoituksen kanssa on paljon kysymys onnesta: millaisia muut tarjotut käsikirjoitukset ovat, miten paljon ilmassa leijuu ilmiöitä, joista käsikirjoitus originaalisesti / kuluneesti kertoo tai ei kerro.
Esikoiskirjailija ja talon tavat.
Elikkäs,
mietintää lisää.
Joskus kun käyn lukaisemassa joitakin kirjoittajien blogeja, niin tulee vain mieleeni, että
millaisia ohjeistuksia esim. aloittelija / esikoiskirjailija saa sitten kun
käsikirjoitus hyväksytään ja siitä painetaan se
kirja,
eli bloginpitäjästä sukeutuukin
kirjailija.
Onko ohjeistus maksajan taholta esim. se, että blogi lopetetaan,
tai perustetaan uusi blogi
kustantajan sanelemin ehdoin?
Eli kuinka vapaata on?
Nyt kun näitä kirjailijoiden/kirjoittajien blogeja joskus lueskelen, niin aika usein tulee fiilis, että enpä minä ainakaan noin kirjoittaisi ja esim. joitakin valokuvia levittelisi nettiin.
Kirjailijan itsensä päivittämä facebook-profiili tai blogi ovat kirjalle/kirjailijalle eli siis kustantajalle ilmaista mainosta. En usko, että yhdelläkään kustantajalla olisi halua lähteä poistattamaan blogia millä on jo kymmeniä lukijoita, toisin sanoen lahtaamaan lypsävää lehmää. Pikemminkin kai kannustetaan kirjoittamaan blogia. Yleisistä suuntaviivoista kirjoittaja ja kustannustoimittaja kaiketi sopivat yhdessä. En tiedä, en ole julkaissut (vielä) mitään.
"Nyt kun näitä kirjailijoiden/kirjoittajien blogeja joskus lueskelen, niin aika usein tulee fiilis, että enpä minä ainakaan noin kirjoittaisi ja esim. joitakin valokuvia levittelisi nettiin."
Kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä. Onneksi. Toisen ihmisen puolesta ei oikein voi vetää rajaa henkilökohtaisen ja julkisen välille.
Ja tarkoitan tällä yleisillä suuntaviivoilla esimerkiksi sitä, minkä verran kirjailijalla on lupa paljastaa kustannussopimuksen sisällöstä, kustannustoimittajasta henkilönä, julkaisuprosessista, tulevasta tuotannosta...
Vuosi kaksi sitten katsoin Voimalasta ohjelmaa, jossa joku esikoiskirjailja (nimeä en muista) oli saanut julkaistua teoksensa aika pitkälti sillä perusteella, että oli pitänyt blogia kirjoittamisprosessistaan. Lukijoita oli ollut ihan kivasti. Eli aiheena silloin Voimallassa oli joku brändäämiseen liittyvä juttu.(Esikoiskirja vaikutti muuten aika karseelta ja kävin katsomassa blogin ohjelman jälkeen, ja ei kyllä osunut ja uponnut minuun)
Jos siis kässäriään tarjoavalla on jo jotain muutakin tajotavaa, niin eiköhän se ole vain plussaa.
Ja mielipiteitä on monia. Vaikka minä en henkilökohtaisesti siitä yhdstä blogista pitänytkään, niin aika moni piti. Ilmaisen mainoksen arvoa ei sovi vähätellä. Huonokin julkisuus on julkisuutta tässä ajassa. Valitettavasti.
Kiitos Öhmy ja näin on
vastauksistanne ja pohdinnoista.
Ja tosiaan onni on ettemme ole
samanlaisia.