Kävin Madeiralla ensimmäisen kerran 80-luvun loppupuolella, jolloin siinä oli vielä selvästi luksusmatkakohteen tuntu, jo lentohintojenkin takia matkustajamääriä rajoitettiin. Lidon alueella oli isot alueet banaaniviljelyksiä ja pikkutiloja muutenkin ja rikkaiden Quintoja. Ensin tulivat varakkaiden omakotitalot uima-altaineen ja viimeisen 10v aikana "rahvaan" luksushotellit ,niiden tilalle. No kyllähän siellä asua voi, keskustaan on lyhyt matka.Aika muuttuu ja turismi tuo Madeiralle suurimman osan tuloista. Miksi matkustan sinne aina uudelleen, no siksi, että Funchal on Ihana pieni suurkaupunki, jossa matkailija saa olla rauhassa paikallisväestön keskellä ja aistia sen tunnelmaa, Madeiran luonto on ainutlaatuinen Euroopassa, sen vaellusreitit(levadat ja vuoripolut) ovat hurmaavia.Olen matkustanut joka puolella Eurooppaa ja vain Italiassa on kohteita joihin voin Madeiran lisäksi mennä usein uudelleen.Kaupungit ovat asia erikseen.. jossain pitää aina pistäytyä, nyt Lissabonissa muutama päivä Madeiralle mennessä.Funchalin leskustasta löytyy mukavia pikkuhotelleja, joissa asun aika usein. Muitakin samanmielisiä varmasti löytyy,siis teitä jotka matkaatte Funchaliin vuosittain tai säännöllisesti.
Monta Matkaa Madeiralle
5
375
Vastaukset
- Fun Chal
Samanlaiset ajatuksen itselläni kuin jokapaikanmatkaajalla.
Madeiralla yhdistyy ranta- ja kaupunkikohde parhaimmillaan.
Käyntikertoja tällä hetkellä viisitoista ja aina vaan tekee mieli sinne uudestaan. Meillä vasta kaksi kertaa. Viime vuonna huhti- ja marraskuussa. Kyllä sinne "pitää" päästä uudelleen.
- _ida_
Kolmas matka on meillä varattuna maaliskuun lopulle. Aiemmat matkat olemme tehneet syksyllä. Koen parhaimpana juttuna Funchalissa ihan sen yleisen fiiliksen. Siellä on kiva viettää aikaa, istuskella penkillä ja katsella ohikulkijoita. Miellyttävä kiireetön olotila ja aina ystävälliset ja hyväntuuliset ihmiset.
Emme ole vastaavaa tunnelmaa löytäneet muualta, siksi palaamme sinne ja luulen, että tämäkään ei jää viimeiseksi käynniksi.
Suosimme myös mahdollisimman keskustassa olevia hotelleja, tosin tällä kertaa myöhästyimme hiukan ja "joudumme" tyytymään Miramariin. Mutta eipä sieltäkään ole kovin pitkä matka keskustaan.
- Madeirankävijä
Samanlaiset ajatukset myös minulla. Funchal on ihana, omaleimainen kaupunki, jota ei ole rakennettu pelkästään turismille. Luonto, ihmiset ja kelpo (kala)ruoka ovat parasta antia. Minulla on takana yli 20 kertaa Madeiralla ja lisää tulee.
Lissabon ja Azorit ovat myös mainioita paikkoja. Jokapaikanmatkaajan kanssa olen lisäksi yhtämieltä Italiasta, joka on toinen suosikkikohteeni. Kroatia on myös kiinnostava, mutta Madeiraa ei toistaiseksi voita mikään.- Meri
Minullakin tulossa kolmas Madeiran matkani parin viikon kuluttua. Kyllä on aivan ihana odotuksen tunnnelma; ihania muistoja tulvii mieleen. Vuosia on kyllä vierähtänyt useita edellisestä reissusta, mutta Madeira on kuitenkin ollut
aina mielessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2704683Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442857Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k292841Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061654Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601419
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151180