Onkohan taloyhtiömme toiminta kuten uudessa laissa edellytetään? Taloyhtiössämme aloitettiin laatimaan 5v suunnitelma viime syksynä ja tekijän kanssa sovittiin (ulkopuolinen), että heillä ei ole kiirettä sen valmiiksi saattamisessa (ilmeisesti rahan säästö). Hallituksen liene tulee yhtiökokouksessa suunnitelma esitellä, mutta siis se tulee taloyhtiössämme esiteltäväksi vasta keväällä 2012? Onko laissa siis mainittu ajankohtaa missä vaiheessa se tulee taloyhtiössä olla laadittuna?
5v-suunnitelma
34
551
Vastaukset
- kjhflksdh490376
Se piti esitellä jo menneenä vuonna. mutta hyvä kun teette sen nyt.
- notMe55
...Mutta sehän on vain suunnitelma joka ei pakota toimimaan sen mukaisesti...
- reippailija`
5 vuotissuunnitelmat on, ja roskakorin uusivat sinä aikana meidän taloyhtiössä. Muuten taloyhtiömme elää lain ulkopuolella. Talkootöinä hoidettu pihamaat, ja ovat liukkaat ja huonossa kunnossa, kukaan ei valvo työtä. Huoneistoon kuuluuvat kylmäkellarit yhtiökokous päätti purkaa, yhtiökokouksessa oli vain muutama osallistuja. Ehjät kylmäkoneet kannettiin kaatopaikalle, ja nyt niitä joku osakas haluaa jo takaisin. Alkoholisti hall.pj. ja tilintarkastajina yli 80v eläkeläisiä, joista jo toinen hiljattain kuoli. Ja paljon muuta. Paljon olis korjattavaa tässä yhtiössä.
- YhhYHHhyy
Mene hallitukseen hoitamaan asioita äläkä odota tumput suorana, että muut tekee ja sä sen kun vain arvostelet ja kiusaat.
Puskista on aina niiiiiin helppo huudella, tekijämiehet ne on erikseen. - 19+2 XXXXX
YhhYHHhyy kirjoitti:
Mene hallitukseen hoitamaan asioita äläkä odota tumput suorana, että muut tekee ja sä sen kun vain arvostelet ja kiusaat.
Puskista on aina niiiiiin helppo huudella, tekijämiehet ne on erikseen.Jos joku on hallitukseen mennyt, niin hänellä on vasttuu hoitaa taloyhtiön asioita. Jos ei osaa hoitaa niitä kunnolla, niin kyllä häntä saa arvostelle. Moni on innokas hallitukseen menemään, mutta yleensä eväät loppuvat jo alkumetreillä. On kova luulo, että kun nyt ollaan hallituksessa, niin kaikkien tulee kumartaa ja kunnioittaa hallituksenjäseniä ja varsinkin puheenjohtajaa. Ei se hallituksessa ol tee kenestäkään suurta päällikköa, jonka ei tarvitse kuunnella osakkenomistajia. Jos ei osaa hoitaa asioita, kannattaa erota hallituksewsta välittömästi.
HALLITUSTA SAA ARVOSTELLE, JOS SE EI OSAA HOITAA ASIOITA.
Ei se arvostelu ole puskista huutelua, vaan toive siitä, että taloyhtiön asioita hoidettaisiin vastullisesti, niin kuin annettu luottamus edellyttää. - ghyrwikpr
19+2 XXXXX kirjoitti:
Jos joku on hallitukseen mennyt, niin hänellä on vasttuu hoitaa taloyhtiön asioita. Jos ei osaa hoitaa niitä kunnolla, niin kyllä häntä saa arvostelle. Moni on innokas hallitukseen menemään, mutta yleensä eväät loppuvat jo alkumetreillä. On kova luulo, että kun nyt ollaan hallituksessa, niin kaikkien tulee kumartaa ja kunnioittaa hallituksenjäseniä ja varsinkin puheenjohtajaa. Ei se hallituksessa ol tee kenestäkään suurta päällikköa, jonka ei tarvitse kuunnella osakkenomistajia. Jos ei osaa hoitaa asioita, kannattaa erota hallituksewsta välittömästi.
HALLITUSTA SAA ARVOSTELLE, JOS SE EI OSAA HOITAA ASIOITA.
Ei se arvostelu ole puskista huutelua, vaan toive siitä, että taloyhtiön asioita hoidettaisiin vastullisesti, niin kuin annettu luottamus edellyttää.Et vissiin ymmärtänyt mitä edellinen kirjoittaja yritti sanoa. Pointti on siinä, että hallituksen arvostelu TÄLLÄ PALSTALLA on hyödytöntä ja moraalitonta puskista huutelua.
Mene sinne yhtiökokokukseen ja värvää muutkin osakkaat mukaan, kun kerran siellä on ollut vain muutama osallistuja. Ei hallituksen niitä tekemisiä hatusta kuulu repiä, vaan hallitus on sitä varten, että se hoitaa yhtiön asioita, niin kuin osakkaat esittävät ja päättävät.
Ja on siinä äijällä nurjahtanut ajatusmaailma, jos pitää hallituksen jäseniä suurina päällikköinä. Taloyhtiön asioiden hoitajiahan ne on. - 19+2 XXXXX
ghyrwikpr kirjoitti:
Et vissiin ymmärtänyt mitä edellinen kirjoittaja yritti sanoa. Pointti on siinä, että hallituksen arvostelu TÄLLÄ PALSTALLA on hyödytöntä ja moraalitonta puskista huutelua.
Mene sinne yhtiökokokukseen ja värvää muutkin osakkaat mukaan, kun kerran siellä on ollut vain muutama osallistuja. Ei hallituksen niitä tekemisiä hatusta kuulu repiä, vaan hallitus on sitä varten, että se hoitaa yhtiön asioita, niin kuin osakkaat esittävät ja päättävät.
Ja on siinä äijällä nurjahtanut ajatusmaailma, jos pitää hallituksen jäseniä suurina päällikköinä. Taloyhtiön asioiden hoitajiahan ne on."Ja on siinä äijällä nurjahtanut ajatusmaailma, jos pitää hallituksen jäseniä suurina päällikköinä. Taloyhtiön asioiden hoitajiahan ne on. "
Opettele lukemaan ja koita ymmärtää lukemasi. Minähän kirjoitin, että he pitävät itse itseään suurina päälikköinä.
Yhtiökokouksissa olen aina mukana.
"TÄLLÄ PALSTALLA on hyödytöntä ja moraalitonta puskista huutelua.
" Kukahan se nyt puskista huutelee - ettei vaan nimimerkki ghyrwikpr?
- reippailija`
liian riskialtista olla hallituksessa päättämässä tämän tyypin taloyhtiössä. Ideoita on, mutta intressit erilaisia eri ikäluokan ihmisillä. Ehdotukset tehdään asianmukaisesti, ja valvotaan, että lakia noudatetaan, siihen päättyy tämän osakkaan vaikutusvalta.
- YhhyhHH
> liian riskialtista olla hallituksessa päättämässä tämän tyypin taloyhtiössä >
Siinä tämän tyypin ajattelumalli kokonaisuudessaan.
Joutuu arvostelulle alttiiksi, kun tekee jotain asioiden hyväksi eikä vain työnnä päätä pensaaseen, kun vastuunkantajia haetaan. Hui!
Sitähän se yhteisten asioiden hoitaminen on aina ja kaikkialla.
Demokratian pelisääntöjen mukan edetään. Ja aina joku ei saa tahtoaan läpi ja jos se on kaltaisesi valittaja, niin se itkee nettipalstoilla nimettömänä ja syyttää muita.
Onneksi emme asu samassa yhtiössä. - osakas`
YhhyhHH kirjoitti:
> liian riskialtista olla hallituksessa päättämässä tämän tyypin taloyhtiössä >
Siinä tämän tyypin ajattelumalli kokonaisuudessaan.
Joutuu arvostelulle alttiiksi, kun tekee jotain asioiden hyväksi eikä vain työnnä päätä pensaaseen, kun vastuunkantajia haetaan. Hui!
Sitähän se yhteisten asioiden hoitaminen on aina ja kaikkialla.
Demokratian pelisääntöjen mukan edetään. Ja aina joku ei saa tahtoaan läpi ja jos se on kaltaisesi valittaja, niin se itkee nettipalstoilla nimettömänä ja syyttää muita.
Onneksi emme asu samassa yhtiössä.Itkunkatkuista juonittelua liikkeellä, kun yhhyh, ja parilla muullakin nikillä täällä mankuu. Asiahan aloittajalla on perinteinen ja yleinen, kuten monessa taloyhtiössä tuppaa olemaan. Eli vallanhimoiset, hidasälyiset osakkaat pyrkii keinolla millä hyvänsä taloyhtiön hallitukseen, josta tietävät jo etukäteen, ettei mitään palkkioita tule, vaikka kokouksia ois joka päivä. Sitten se rakennustekninen ymmärrys perinteisesti puuttuu täysin, puhumattakaan lakiasiat on täysin hepreaa. Pienellä budjetilla osakkaat siirtää vastuun hallitukselle ja hallituksen pj:lle, koska eivät raaski ulkopuolisia asiantuntijoita käyttää tärkeissäkään rakennusteknisissä suunnitelmissa. Tätähän se reippailijakin valittaa, kun taloyhtiönhallinto ei toimi, monestakin syystä.
- Pj Lönkalta
osakas` kirjoitti:
Itkunkatkuista juonittelua liikkeellä, kun yhhyh, ja parilla muullakin nikillä täällä mankuu. Asiahan aloittajalla on perinteinen ja yleinen, kuten monessa taloyhtiössä tuppaa olemaan. Eli vallanhimoiset, hidasälyiset osakkaat pyrkii keinolla millä hyvänsä taloyhtiön hallitukseen, josta tietävät jo etukäteen, ettei mitään palkkioita tule, vaikka kokouksia ois joka päivä. Sitten se rakennustekninen ymmärrys perinteisesti puuttuu täysin, puhumattakaan lakiasiat on täysin hepreaa. Pienellä budjetilla osakkaat siirtää vastuun hallitukselle ja hallituksen pj:lle, koska eivät raaski ulkopuolisia asiantuntijoita käyttää tärkeissäkään rakennusteknisissä suunnitelmissa. Tätähän se reippailijakin valittaa, kun taloyhtiönhallinto ei toimi, monestakin syystä.
Sinä se olet kyllä hupaisa tapaus.
Kirjoittelet eri nimimerkeillä ja komppaat itseäsi ja vastaat itsellesi.
Mene sinne hallitukseen järjestämään asiat äläkä takanapäin hauku. Ainiin sähän olit se päätä pensaassa pitävä vastuun väistelijä eli ethän sä uskalla.
Se on aika riskialtista juu, ei tosiaankaan ole yhtä helppoa kuin nimettömänä valittaminen. - laamannix`
Pj Lönkalta kirjoitti:
Sinä se olet kyllä hupaisa tapaus.
Kirjoittelet eri nimimerkeillä ja komppaat itseäsi ja vastaat itsellesi.
Mene sinne hallitukseen järjestämään asiat äläkä takanapäin hauku. Ainiin sähän olit se päätä pensaassa pitävä vastuun väistelijä eli ethän sä uskalla.
Se on aika riskialtista juu, ei tosiaankaan ole yhtä helppoa kuin nimettömänä valittaminen.Pj lötjönen komppaa paria muuta itkunsekavilla tarinoilla, epävarmuus paistaa hänenkin päätöksissään taloyhtiön hallinnossa. Arvaanko oikein. Riippuu taloyhtiöstä ja osakkaista, mutta hallitukseen ei kannata monessakaan taloyhtiössä mennä.
- ExHpj...
Sovun kannalta hallituksen kannattaa tehdä mahdollisimman vähän päätöksiä. Parempi malli on laatia suunnitelmia ja ehdotuksia, jotka sitten viedään yhtiökokoukseen, joko vain kuultavaksi tai jopa niin, että yhtiökokouksessa tehdään päätökset. Jos sitten osakkaiden puolelta tulee sellaisia enemmistön kannatusta saavia esityksiä, joiden toteuttamisessa vastuu on hallituksella ja joista hallitus on eri mieltä, silloin on hyvä hetki valita uusi hallitus, joka on valmis toimimaan osakkaiden enemmistön kannan mukaisesti. Itse olen kannattanut ja pyrkinyt toimimaan tämän mallin mukaan ja hyvin on sopu säilynyt ja päätöksistä päästy yksimielisyyteen. "Soraääniä" kuuluu lähes poikkeuksetta, mutta jälkipuinti on vähäisempää eikä kohdistu niin suoraan hallitukseen kun päätös on tehty koko porukan kesken.
- Vallanhimoako?
Eihän se hallitus yleensäkään juuri mitään päätä - se yleensä tekee päätösehdotuksen, jonka yleinen kokous joko hyväksyy tai hylkää....
- ExHpj...
Vallanhimoako? kirjoitti:
Eihän se hallitus yleensäkään juuri mitään päätä - se yleensä tekee päätösehdotuksen, jonka yleinen kokous joko hyväksyy tai hylkää....
Et taida juurikaan tuntea as.oy-lakia, saati miten sitä voidaan toteuttaa.
Normaali tilanteessa hallituksen työhön ja päätöksiin osakkaat voivat vaikuttaa yhtiökokouksessa ainoastaan valitsemalla hallituksen jäsenet, päättämällä rahoituksesta sekä perittävistä vastikkeista ja varauksin perittävistä muista maksuista ja päättämällä hallituksen vastuuvapaudesta.
Lähes kaikesta muusta päättää ja vastaa hallitus, niin halutessaan. - osakas`
ExHpj... kirjoitti:
Et taida juurikaan tuntea as.oy-lakia, saati miten sitä voidaan toteuttaa.
Normaali tilanteessa hallituksen työhön ja päätöksiin osakkaat voivat vaikuttaa yhtiökokouksessa ainoastaan valitsemalla hallituksen jäsenet, päättämällä rahoituksesta sekä perittävistä vastikkeista ja varauksin perittävistä muista maksuista ja päättämällä hallituksen vastuuvapaudesta.
Lähes kaikesta muusta päättää ja vastaa hallitus, niin halutessaan.Nimenomaan, taloyhtiönhallituksessa pitää muistaa tuo asia, että vastuu kuuluu heille erinäisistä asioista. Päätöksiä osaa kuka vain tehdä.
- et muuten
ExHpj... kirjoitti:
Et taida juurikaan tuntea as.oy-lakia, saati miten sitä voidaan toteuttaa.
Normaali tilanteessa hallituksen työhön ja päätöksiin osakkaat voivat vaikuttaa yhtiökokouksessa ainoastaan valitsemalla hallituksen jäsenet, päättämällä rahoituksesta sekä perittävistä vastikkeista ja varauksin perittävistä muista maksuista ja päättämällä hallituksen vastuuvapaudesta.
Lähes kaikesta muusta päättää ja vastaa hallitus, niin halutessaan.itsekkään tunnu tuntevan as,oy-lakia.Hallitus saa vasta sen jälkeen päättää muusta jos osakkeen omistajat antaavat siihen valtuudet.
- Ex-Hpj...
et muuten kirjoitti:
itsekkään tunnu tuntevan as,oy-lakia.Hallitus saa vasta sen jälkeen päättää muusta jos osakkeen omistajat antaavat siihen valtuudet.
Yhtiökokous valitsee hallituksen ja juuri tällä päätöksellä osakkaat antavat as.oy-lain ja yhtiöjärjestyksen mukaiset valtuudet tehdä myös päätöksiä budjetin puitteissa. Esimerkiksi alkuperäisessä kirjoituksessa mainitusta 5-vuotisremppasuunnitelmasta vastaa lähtökohtaisesti hallitus eli päättää millä perusteilla se tehdään ja mitä se sisältää. Jos yhtiökokouksessa osakkaiden ja yhtiön välille syntyy erimielisyyksiä esim. siitä miten jokin remontti toteutetaan, hallituksella ei ole mitään erityistä velvoitetta noudattaa yhtiökokouksen "päätöstä". Tällöin yhtiökokous joutuu valitsemaan asialleen suostuvaisemman hallitukseen.
- Emännöitsijä
Ex-Hpj... kirjoitti:

Heh!
Kuntokartoitus ei kerro yhtään mitään, ainoastaan keskimääräisiä elinkaaria.
Fataalisia juttuja kuten lämmönvaihdin ja katto olen valmis uusimaan jopa vuotta ennen niiden oletuselinkaarta.
Monessa tapauksessa on tehtävä kuntotutkimus jonka jälkeen korjaustoimenpide. - Täsäśä tämä someksi
Emännöitsijä kirjoitti:
Heh!
Kuntokartoitus ei kerro yhtään mitään, ainoastaan keskimääräisiä elinkaaria.
Fataalisia juttuja kuten lämmönvaihdin ja katto olen valmis uusimaan jopa vuotta ennen niiden oletuselinkaarta.
Monessa tapauksessa on tehtävä kuntotutkimus jonka jälkeen korjaustoimenpide.2 §
Hallituksen yleiset tehtävät
Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta sekä kiinteistön ja rakennusten pidon ja muun toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus vastaa siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty.
Hallitus tarvitsee yhtiökokouksen päätöksen toimiin, jotka:
1) yhtiön koko ja toiminta huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia;
2) vaikuttavat olennaisesti osakkeenomistajan hallinnassa olevan osakehuoneiston käyttämiseen; taikka
3) vaikuttavat olennaisesti osakkeenomistajan velvollisuuteen maksaa yhtiövastiketta tai muihin osakkeenomistajan hallinnassa olevan osakehuoneiston käyttämisestä aiheutuviin kustannuksiin.
Hallitus saa kuitenkin ryhtyä 2 momentissa tarkoitettuun toimeen, jos yhtiökokouksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta yhtiön toiminnalle olennaista haittaa. Tällaisista toimista on mahdollisimman pian ilmoitettava osakkeenomistajille kirjallisesti osoitteeseen, joka on ilmoitettu yhtiölle, tai samalla tavalla kuin kutsu yhtiökokoukseen toimitetaan.
Hallitus tai hallituksen jäsen ei saa noudattaa yhtiökokouksen tai hallituksen tekemää päätöstä, joka on tämän lain tai yhtiöjärjestyksen vastainen ja siksi pätemätön.
- Ymmärsikö Ex-Hpj...
Tuossa oli sinulle tietopaketti. En ihmettele, että olet Ex-Hpj... - taloyhtiönne teki fiksun päätökseb, kun ei valinnut sinua enää.
- Ex-Hpj...
Vai oikein tietopaketti ;)
- 19+10
Ex-Hpj... kirjoitti:
Vai oikein tietopaketti ;)
Joo - tuohan oli suoraan uudesta Asunto-osakeyhtiölaista, joka varmaan koskee kaikkia hallituksia ja varsinkin puheenjohtajia.
- Ex-Hpj...
19+10 kirjoitti:
Joo - tuohan oli suoraan uudesta Asunto-osakeyhtiölaista, joka varmaan koskee kaikkia hallituksia ja varsinkin puheenjohtajia.
Ai se. Se tosiaan kannattaa lukea, ellei ole ennestään tuttu. Se miten lakia sovelletaan käytännössä, tuleekin tutuksi vasta pitkän ja monipuolisen kokemuksen kautta.
- Lakia kunniaan
Ex-Hpj... kirjoitti:
Ai se. Se tosiaan kannattaa lukea, ellei ole ennestään tuttu. Se miten lakia sovelletaan käytännössä, tuleekin tutuksi vasta pitkän ja monipuolisen kokemuksen kautta.
Eiköhän sitä lakia kuitenkin tule noudattaa ja soveltaa oikein, vaikka olisikin jo ollut vuoden tai kaksi hallituksessa.
- Emännöitsijä
5v suunnitelma on info osakkeenomistajille sekä ostajille.
Yhtkok tekee vuosittain päätöksen mitä seuraavaksi rempataan. Ne kohteet joita "sokea Reetta" ei bongaa tulee testata kuntotutkimuksella. Olosuhteet ja käytetyt materiaalit ratkaisevat pitikö rempata 5v sitten taikka 5v myöhemmin, mahd 10v myöhemmin.
5v suunnitelma on kallis teetettynä ja ilmainen netistä imuroituna.
Terveiset kaikille "kuntokartoituksen" tekijöille (myö sinne Espanjaan). Copy/paste näppäimet lie kuluneet puhki:(. Mutta TILIÄ olette tehneet.- Ex-Hpj...
Kyllä hallitus voi hyvin tehdä omin voimin tämän lain velvoittaman 5 v suunnitelman, pätevän isännöitsijän ohjauksessa. Mitään runokirjaa tai arvoitusten kansiota siitä ei maallikkopohjalla kannata tehdä. Yksiselitteinen luettelo perusteluineen niistä merkittävistä toimenpiteistä (myös suunnitellut kartoitukset ja tutkimukset), joita seuraavan 5 vuoden aikana aijotaan tehdä. Joissain tapauksissa on hyvä ennen suunnitelman tekemistä tehdä kiinteistön kuntokartoitus.
- osakas`

kuntokartoitus, ja mistä löytyy pätevä ja luotettava kuntotutkija nykypäivänä, ei mistään. Mielellää taloyhtiön sisältä tai tuttavapiiristä jos joku rakennusammattilainen löytyy, voi saada asiantuntevaa ja puolueetonta tietoa taloyhtiön kunnosta. Isännöitsijät ei perinteiset ymmärrä mitään rakennusteknisistä asioista, ja eivät ainakaan uskalla ottaa kantaa asiaan. Vaikuttaa , että ex-pj on samaa laatua oleva entinen puh.joht., joka siirrettiin syrjää tehtävistään monivuotisten ongelmien jälkeen, kun vihdoin pätevä kaveri löytyi hänen tilalleen.
- ¤%&

..jA SEHÄN ON NIMENOMAAN TOIMINTASUUNNITELMA, JOKA TOTEUTUU TAI SITTEN EI. HALLITUS TYÖSTÄÄ SUUNNITELMAA JA VOI LYKÄTÄ TAI HYLÄTÄ HARKINTANSA MUKAAN ASIOITA.
- Ex-Hpj...
¤%& kirjoitti:
..jA SEHÄN ON NIMENOMAAN TOIMINTASUUNNITELMA, JOKA TOTEUTUU TAI SITTEN EI. HALLITUS TYÖSTÄÄ SUUNNITELMAA JA VOI LYKÄTÄ TAI HYLÄTÄ HARKINTANSA MUKAAN ASIOITA.
Tietysti suunnitelmat voivat muuttua monestakin syystä, mutta kyllä suunnitelman teossa hyvä lähtökohta on, että se antaisi mahdollisimman oikeanlaista tietoa siitä, mihin osakkaiden olisi syytä varautua tulevaisuudessa. Yhtälailla se toimii myös hyvänä ohjenuorana hallitukselle, olipa isännöitsijänä tai jäsenenä jatkossa kuka hyvänsä. Asiat kannattaa kirjata suunnitelmaan juuri sellaisina kuten ne ovat. Asiaa tuntemattoman ei kannata lähteä sinne säveltämään mutu-pohjalta omia arvioitaan.
Isojen ja kalliiden remonttien suhteen kannattaa olla erityisen tarkkana. Esim. putkistojen kunto kannattaa ensin tutkituttaa ja kirjata ainostaan tuleva tutkimus suunnitelmaan, kuin lähteä mutu-tuntumalta tekemään remontin kustannus- ja aikatauluarvioita. Jos suunnitelmassa "roikkuu" vuosi toisensa perään väärä tieto/arvio tulevasta putkiremontista, sillä saattaa olla merkittävästi vääristävä vaikutus asuntojen arvoon, kuten myös osakkaiden ja asukkaiden elämään ja päätöksiin.
5-vuotissuunnitelma on teoriassa ihan hyvä asiakirja. Käytännössä tilanne saattaakin olla toinen. Äärimmäisessä tapauksessa sitä voidaan käyttää jopa tietoisesti väärin. - Näin on näppylät
¤%& kirjoitti:
..jA SEHÄN ON NIMENOMAAN TOIMINTASUUNNITELMA, JOKA TOTEUTUU TAI SITTEN EI. HALLITUS TYÖSTÄÄ SUUNNITELMAA JA VOI LYKÄTÄ TAI HYLÄTÄ HARKINTANSA MUKAAN ASIOITA.
Taloyhtiön toimintasuunnitelman (jos sellainen ylipäätään tehdään) hyvksyy tai hyklkää yleinenkokous. ¤¤%"¤#¤¤%%¤
Aivan sama kuin taloyhtiön talousarvion hyväksyy yleinenkokous. Ehdotuksen tekee tietenkin hallitus, mutta se ei sitä hyväksy. - Ex-Hpj...
osakas` kirjoitti:
kuntokartoitus, ja mistä löytyy pätevä ja luotettava kuntotutkija nykypäivänä, ei mistään. Mielellää taloyhtiön sisältä tai tuttavapiiristä jos joku rakennusammattilainen löytyy, voi saada asiantuntevaa ja puolueetonta tietoa taloyhtiön kunnosta. Isännöitsijät ei perinteiset ymmärrä mitään rakennusteknisistä asioista, ja eivät ainakaan uskalla ottaa kantaa asiaan. Vaikuttaa , että ex-pj on samaa laatua oleva entinen puh.joht., joka siirrettiin syrjää tehtävistään monivuotisten ongelmien jälkeen, kun vihdoin pätevä kaveri löytyi hänen tilalleen.
Harva haluaa taloyhtiön hallitukseen ja vielä harvempi puheenjohtajaksi. Vaihtuvuus on yleensä vain hyvä asia ja sellaista henkilöä kannattaa tarkkailla, joka vuodesta toiseen nimenomaan pyrkivät hallitukseen, etenkin hallituksen puheenjohtajaksi. Kova täytyy olla vallanhimo (tai muut intressit) jos haluaa tehdä "niska limassa" töitä käytännössä ilmaiseksi. Itse en ole koskaan erityisemmin pyrkinyt hallitukseen, päinvastoin kannustanut muita, usein kuitenkin huonolla menestyksellä. Puheenjohtajaksi en lähde kuin aivan pakon sanelemana. Hallituksen jäsenen tehtävätkin jättäisin muille ja viimevuosina olenkin rivijäsenenä antanut muiden tehdä päätöksiä ja osallistunut lähinnä "mentorina".
- Nyk hpj

Suosittelen sinua olemaan pyrkimättä hallitukseen ja jos joku sinua ehdottaa, niin kieltäydy ihmeessä - se olisi taloyhtiön etu,
- Kaikenlaisia
Rätyjä niitä onkin talojen halituksessa ja puheenjohtajina,kun tämä Ex-Hpj.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k374876- 823476
- 302943
- 612905
- 72689
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t552260- 371742
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91680- 181671
- 161574