Tällä palstalla oli otsikon mukainen keskustelu, joka poistettiin jostain syystä, jota ei minulle ole edelleenkään kerrottu. Otin yhteyttä sivuston ylläpitoon ja heidän mukaansa heidän ei tarvitse selittää, miksi joku keskustelu on poistettu. Minua hämmästyttää, koska edellisen neljän kuukauden aikana keskustelu sai olla aivan rauhassa, kunnes kirjoitin yrityksen myymästä käsivalaisimesta. Aiemmat viestit eivät koskeneet elektroniikkaa, saatika sen enempää yksittäistä tuotetta. Kirjoitukseni oli ensimmäinen elektroniikkaa käsittelevä viesti ja viestissä ei ollut mitään loukkaavaa ja kaiken lisäksi, kaikki mitä kirjoitin, oli täysin totta. Viesti ei sisältänyt siis mitään, jonka voisi tulkita jonkinlaiseksi vihakirjoitteluksi. On tietysti ikävää ko. yrityksen kannalta, jos joku kirjoittaa jostain heidän kannaltaan hyvin epämiellyttävästä asiasta, mutta sellaistahan sosiaalinen media on. Vielä yllättävämpää on, että ainoastaan kriittisesti kirjoitetut viestiketjut poistettiin ja ko. yritystä ylistävät viestiketjut ylläpito katsoi hyväksi säilyttää. Tästä tulee väkisin mieleen, että ko. yritystä ei tule arvostella tämän palveluntarjoajan foorumeilla. Nyt jää sitten nähtäväksi, saako täällä kirjoittaa elektroniikasta vai mikä tämän foorumin tarkoitus on?
Peace!
Peace!
Vastaukset 21
Vanhimmat
...hohhoijaa...
Montako kertaa ajattelit avautua samasta aiheesta?
Teet ilmeisesti ostoksesi tunteella eikä tekniikalla tai hinnalla ole niin väliä?
Minulle nämä asiat ovat "avautuneet" ja ovat siksi hyvin milenkiintoisia. Tässä esim. hyvin mielenkiintoinen, mutta hämmentävä esimerkki:
Olight SR51 XM-L U2
Valmistaja ilmoittaa: Max valovirta 900lm ja kantama 475m
Maahantuoja ilmoittaa: Max valovirta 1278lm ja kantama 700m
Niin, kyseessähän on sama valaisin? Heitto 378lm?
"Huikea 1278 lumenin todellinen valoteho!"
http://www.olightworld.com/en/products_show.aspx?ProId=551&CateId=101
http://www.laatukauppa.fi/tuote/olight_sr51_xm_l_u2_led_kasivalaisin/
http://www.taskulamput.fi/tuote/olight_sr51_xm_l_u2_led_kasivalaisin/
http://light-reviews.com/forum/viewtopic.php?f=27&t=1153
http://www.offroadtarvike.fi/verkkokauppa/parts/client_view/164282/224
Kaikkeenhan on aina olemassa selitys.
meitähän on moneen junaan,jos ei mielytä souvat osta ebaysta niitä edullisia
tehokkaita tuikkuja,äläkä tyhjää ruikuta.
Todella hämmästyttävä kommentti!
Yritys mainostaa, että he ovat mitanneet todelliseksi valotehoksi 30% enemmän kuin valmistaja ilmoittaa tai mikään testi osoittaa. Olisipa kiva nähdä, miten ruikutat kun sinua höynäytettäisiin samalla tavalla. Ei kun niin tietysti, sinähän hyväksyisit tyytyväisenä tilanteen ja toteaisit, että no jopas sattui! Oletko koskaan kuullut kuluttajasuojalaista?
ulos reipasta liikuntaa,kyl se siittä suttaantuu.
"prokolvari" -mikähän lieneekään? kirjoittaa...
Oletko koskaan kuullut kuluttajasuojalaista?
Jos olet kuullut, niin mitä täällä itket vaan mene ja esitä sinne ne dokumenttisi joilla voit perustella mahdollisen petoksen. Sen jälkeen asia onkin sitten jo oikeustoimia vaativa !
Ehdotuksesi on erittäin varteenotettava ja sinänsä yksinkertainen toteuttaa, mutta eikös nykyaikana ensin pyritä lempeämpään lähestymiseen esim. ennen ehdottamaasi "toimenpidettä". Joten, jos liian kova nopeus on kerännyt rähmää silmiin tai aiheuttanut vauhtisokeutta, niin tältä suunnalta voisi löytyä ratkaisu asiaan.
Kyseiseltä sivustoltahan tuokin asia selviää:
"Emme mittaa lamppujamme ANSI/NEMA FL1 standardin mukaisesti koska näin suurelle tuotemäärälle kyseessä olisi erittäin iso työ johtuen erittäin tarkoista mittausvaatimuksista, ja siitä että myöskään mittauskalustommekaan ei ole mitään tarkkuusmittauksia varten valmistettuja.
Mittaamamme lukemat ovat vertailukelpoisia ensisijaisesti omien mittaustemme kanssa, sekä varauksella vertailukepoisia myös muualla mitattujen todellisten lumenien kanssa." ks. http://www.taskulamput.fi/lumen_lux_candela_integroiva_pallo
Kovasti asialliselta toimijalta vaikuttaa tämä taskulamput.fi.
asiallinen liike suosittelen.
No riippuu tietysti minkälaisten lasien läpi asiaa tarkastelee. Tulee mieleen vakuutuskorvausten selvittely, "muistittehan käydä verkkosivuillamme lukemassa lisäehdot, vaikka emme niistä mitään sopimuksessa maininneetkaan". Seuraavien mainosten ja lainauksesi yhteensovittaminen vaatii luovuutta:
"Huom! Luonnollisesti ilmoitamme LED-lampuista todelliset virrankulutukset ja valotehot. Mittaustemme mukaan keraamiset lamppumme ovat parasta mitä markkinoilta löytyy. Sehän ei tietenkään ole sattumaa vaan ankaran etsimisen ja testaamisen tulos. Asian sai omin silmin todeta myös Osr*min LED-tuotteita esittelevä myyntimies, joka suhtautui väitteeseemme epäillen. Vertailumittausten jälkeen hänellä ei ollut enää mitään sanottavaa!* :)"
"TAJUNNANRÄJÄYTTÄVÄ UUTUUSMALLI - 1620 TODELLISTA LUMENIA!"
Tämä on sen verran tuulinen paikka, että jätän "toisen tuotemerkin" mainoksen pois, joten ei kannata todeta,että eihän mainoksessa puhuta mitään taskulampuista tai muista valaisimista.
Sinänsä erikoista, jos facebook-sivuilla olevassa videossa näytetään kuinka mittaus integroivalla pallolla suoritetaan sopimusvalmistajan tehtaalla, miksi saman valaisimen valovirta täytyy mitata uudestaan omalla laitteistolla?
nyt on prokolvarin aamumuroihin pissitty,tyhjää ruikutusta,osta lidlistä patterilamppu se
on sulle sopivan tekninen,äläkä enää ruikuta vanhaa asiaa.
Minä sen edellisen ketjun poistatin ja tästä tein myös poistopyynnön ja pyynnön kyseisen osoitteen karanteeniin laittamisesta. Ketjun aloittaja on säännöllisesti jättänyt lääkkeensä ottamatta.
"Riittää jo!"
Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Suomalaisesta liikkeestä ei pitäisi tarvita kirjoitella tällaisia asioista millään foorumeilla. Kun asioin suomalaisessa kaupassa täytyy minun kuluttajana voida luottaa kauppiaan sanaan. Ostan uuden auton, jossa myyjän mukaan 150hp, luen suraavana päivänä TM:sta, että 100hp. Sinun kirjoituksesi mukaan tämä on hyväksyttävää ja aiheellista pitää muilta salassa. On hyvin mielenkiintoista, että haluat poistaa keskustelun ja hankkia yritykselle immuniteetin tälle sivustolle. Ottaen huomioon mistä kaikesta täällä keskustellaan ja minkälasista kieltä käytetään.Kuulisin mielelläni perustelut tälle, siis miksi näistä asioista ei saa kirjoittaa?. Olen aina kuvitellut, että kaikilla suomalaisilla on jonkinlainen ilmaisunvapaus epäkohtien suhteen, ilmeisesti sinun mielestäsi näin ei ole? Ymmärrän kyllä, että jonkun mielestä viestini ovat negatiivisia ja tottahan tämä on. Mutta jokaisen kirjoittamani asian voi tarkistaa helposti ja arvioida sitten pitävätkö viestini paikkaansa vai ovatko ne täysin tuulesta temmattuja. Itse katson, että tämä asia on niin tärkeä, että siitä on syytä kirjoittaa julkisesti ilman sen suurempaa henkilökohtaista kaunaa. Näinhän homma toimii kaikilla foorumeilla, Minusta ko. yrityksen olisi syytä miettiä enemmän mitä kirjoittaa, niin ei olisi tarvetta käydä näitä keskusteluja.
Huomasin vasta nyt, että viestejä voi kirjoittaa vapaasti eri nimimerkeillä niin paljon kuin niitä keksii, joten periaatteessa viestiketjun pystyy näköjään naputtelemaan yksin.
tuttu korkkareista
Sitten sitä elektroniikkaa, Katsotaan kuin kauan menee kunnes kirves heilahtaa
Mittasin molemmista valaisimista MTE G33 XM-L T6 ja U2 ledien jännitteet Vf ja niiden perusteella katsoin valmistajan speksistä vastaavat virta-arvot If ja sitä kautta valovirran nimellisvalovirtaan nähden. Mittaus siis suoraan ledistä, koska ledi on suoraan kiinni ajurissa.
MTE G33 XM-L T6, max nimellisvalovirta 300 lm@700 mA:
Heti päällekytkemisen jälkeen jännite 3,2 V ja minuutin lämpenemisen jälkeen 3,1 V
3,2 V = 2100 mA = 260% -> 2,6x300 lm = ledin valovirta ilman häviöitä 780 lm
3,1 V = 1550 mA = 200% -> 2x300 lm = ledin valovirta lämpöhäviöllä 600 lm.
Tästä kun vielä vähennetään optiikan osuus, niin saadaan kohtuulliseksi arvioksi todellisesta valovirrasta noin 550 lm.
MTE G33 XM-L U2, max nimellisvalovirta 320 lm@700 mA:
Yllä olevalal laskutavalla saadaan kohtuulliseksi arvioksi todellisesta valovirrasta noin 590 lm.
Näin tunnettuja suureita, mittaustuloksia ja valmistajan julkisesti tarjoamaa tietoa hyödyntäen olen päässyt seuraaviin laskennallisiin arvoihin:
MTE G33 XM-L T6: n. 550 lm ei siis todellakaan esim 900 lm
MTE G33 XM-L U2: n. 590 lm ei siis todellakaan esim 1002 lm
Jos joku on sitä mietä, että mittaukset tai laskelmat on tehty jotenkin väärin tai jotain on jäänyt huomioimatta niin tuloksia voi kommentoida vapaasti asiallisin perusteluin. Jos joku haluaa viitata nopeaan lämpenemiseen, koska mittaus täytyy tehdä ilman valaisimen päätä/heijastinta, niin toteaisin, että kyse on ainoastaan pienestä viiveestä, koska 5 min kuluttua päällekytkemisestä valaisimen rungon lämpötila on yli 50C
Jos löytyisi niitä ammattilaisten arvoisteluita, niin voisi vertailla tuloksia.
Mittaa todellinen TRMS-virta eikä mitään jänniiteestä saatua estimaattia. Jos laatu on sinun mielestä tärkeää, panosta edes itse siihen.
Toinen mitattava asia on ledin (taustalevyn) lämpötila. Tehon ja lämpötilan avulla voi laskea onko puolijohteen lämpötila yli 150 astetta.
Ihmissilmä ei ihan helpolla huomaa valovirran puolittumista tai ero on oikeasti aika pieni. Siksi led-valossa eri valotehojen virrat ovat toisiinsa nähden kymmenkertaisia.
Esim. 10 mA - 100 mA-1000 mA
TRMS? Puhut mittauksen laadusta ja sitten toisaalta viittaat digitaaliseen yleismittariin joka on tarkoitettu tarkkoihin vaihtosäkömittauksiin? Viitsitkö valaista hieman asiaa, kun itse en ymmärrä, miten mitataan n. 3,1 V tasasähköstä keskiarvo ja tehollisen arvo ts. jos ajuri tuottaa jännitettä hakkurilla jonka taajuus on esim. 1kHz niin miten mittarisi huomioi tästä pulssien välit ja laskee niistä "todellisen" virta-arvon?
Noh, meillä näyttää olevan erilainen käsitys fysiikasta ja puolijohdekomponenttien toiminnasta. Minä näen asian niin, että komponentin yli vaikuttava jännite-ero saa aikaan virran komponentin läpi. Näinollen virta seuraa jännitettä. Jännitteen ja virran vastaavuuden voi mitata tai katsoa valmistajan ilmoittaman mallin, kaavan tai käyrän mukaan. Viestisi perusteella komponentin läpi kulkee virta, eikä jännitteellä ole niinkään väliä virran muodostumisessa. Täytyy sanoa, että tämä on kyllä hyvin mielenkiintoinen näkemys.
En ole koskaan nähnyt ledin valmistajan toimittamaa numeerista taulukkoa, jossa olisi jokaista virta-arvoa vastaava valovirta-arvo esim. ledin läpötilalla 25C. Valmistaja julkaisee käyrää virran ja valovirran suhteesta. Oletetaan, että mittaat ledin virran ja sen perusteella katsot käyrästä vastaavan valovirta-arvon. Tarkoitatko että sinulla on tarkempi näkö kuin minulla ja siten näkemäsi ei ole "estimaatti" vaan pystyt lukemaan käyrästä tarkan virheettömän arvon?
"Toinen mitattava asia on ledin (taustalevyn) lämpötila. Tehon ja lämpötilan avulla voi laskea onko puolijohteen lämpötila yli 150 astetta." -jos mittaus ei anna mielestäsi riittävän tarkkaa jännitearvoa, niin miten ihmeessä pystyt laskemaan tehon "laadukkaasti". Ilmeisesti oletat, että MTE:n suunnittelijat ovat rakentaneet valaisimen jossa ledin lämpötila ylittää valmistajan ilmoittaman max lämpötilan. Kun ledi kuumenee, eikö tuon läpöenergian pitäisi johtua valaisimen runkoon ja siten olla aistittavissa kädessä? jos energiaa johtuu ilmaan hitaammin kuin sitä syntyy, täytyy valaisimen pintalämpötilan nousta samaan lämpötilaan kuin energian lähde. Mikäli ledin todellinen lämpötila huomioitaisiin tarkemmin häviöissä tarkoittaisi se todennäköisesti vielä huonompia valovirtalukemia.
Niin yleensä suurempi valoteho vaatii suuremman virran tai paremmin energian. Toiset tarkkailevat kuuta paljaalla silmällä ja toiset kaukoputkella.
Mittautin eurooppalaisessa valoteknisiin mittauksiin erikoistuneessa laboratoriossa kaksi valaisinta MTE G33 U2 ja Lumilight Navigator 900 (oikea malli Magicshine MJ-808E). Tämä siksi, ettei joku tulkitse, että tämä keskustelu yleensä on pelkkää sanahelinää. Laboratorion integroiva pallo on rakennettu erityisesti hyvin pistemäisen valokuvion virheettömään mittaamiseen. Mitä on siis tapahtunut kuluneen vuoden aikana? Jokainen tulkitkoon seuraavan kuten haluaa:
”Mittasimme uudesta U2-editionista maagiset yli 1000 todellista lumenia (1002 lm)”
Mittaustulokset laboratorion mittausraporteista
MTE G33 U2 (akkuna ”Lumilight 2900mAh):
-Flash arvo 825,9 lumen (mittaus heti kun valaisin kytketty päälle)
-Stabiloitunut arvo 724,5 lumen (mittaus kun valovirta vakiintunut)
Lumilight Navigator 900 (oikea malli Magicshine MJ-808E, akkuna paketissa oleva MJ-6002)
-Flash arvo 690,9 lumen (mittaus heti kun valaisin kytketty päälle)
-Stabiloitunut arvo 603,6 lumen (mittaus kun valovirta vakiintunut)
Yhteenvetona ”mitattuihin” ja mitattuihin tietoihin perustuen voisin siis todeta.
MTE G33 U2:
-yrityksen ”mittaama” valovirta 1002 lumen ja laboratorion vastaava 724,5 lumen. MITTAVIRHE 38%
Lumilight Navigator 900 (oikea malli Magicshine MJ-808E):
-yrityksen ”mittaama” valovirta 869 lumen ja laboratorion vastaava 603,6 lumen. MITTAVIRHE 44%
Että näin!
Asiallinen liike toi taskulamput.fi, mutta kallis. Täsmälleen samoja lamppuja voi ostaa ebaystä tai DX:stä 3-4 kertaa halvemmalla. Mutta eihän se ole hullu joka pyytää...
Elä puhu sontaa. Tl.fi myy laatutavaraa toisin kuin sinun kiinankauppasi.
Itse kun en tarvitse ammattilaisten vaatimuksia täyttäviä valaisimia, tilaan Kiinasta.
Hieman kun katselee mitä Kiinan valaisin on syönyt ja selvittää komponenttivalmistajien sivuilta todellisia arvoja, niin ei tule pahoja ylläreitä valotehoissa. Käytännössä mainostavat puolella yli.
Kaikkein viisainta on mielestäni ostaa vasta ensi vuonna se "tykki". Vuodessa valotehot aina nousee ja nykynen 30 euron Kiinan ostokseni on samaa tasoa, kuin 500 euron Suomi- valaisimet kolmen vuoden takaa.