Minulla on 32-vuotias ystävä. Hän seukkaa yli 50-vuotiaan puumanaisen kanssa. Mies etsii omanikäistä.
Puuma oikein kosi häntä. Sen jälkeen ystäväni lähti pellolle juoksemaan, mutta Leena sai kiinni, ja oli tilanteesta oikein iloinen.
Hän on myös kieltänyt ettei saa kanssani jutella, on kuulema mustasukkainen. Ei hyvää päivää minkätakia te vanhat miehet ette pidä ikätovereistanne, näistä Leenoista kiinni, vaan hylkäätte niin että mikä tahansa seura kelpaa
Itse aion vanheta arvokkaasti, ei irvokkaasti. En halua puumanaisen asemaan ikinä. Suojelkaa ikätovereitanne siltä kohtalolta, miehet.
Puumanainen
31
1132
Vastaukset
- rauhoitetttu eläin
Eivät ne meidän suojelustamme kaipaa. nuorten miesten perässä juokseminen on parempaa liikuntaa.
- ...
Kokeilkaa hyvät herrat.
On se tällasesta kummitätistä(olen 32-vuotiaan lapsen kummi)kamala kuulla kun laps kertoo ollensa isän kanssa. Leenalla olivat.
Lapsi sano jotta"mummin luona".
Ei se ollut mikään kiva kertoa lapselle ettei se sun mummis ole. Mikä se Leena voisi olla, ei oikein äitipuolikaan.
Eikö todellakaan ole mitään tehtävissä tällaisten Leenojen eteen, onko kellään mitään syytä miksi nolaavat itsensä?
- ***
Tavallinen 32-vuotias aikuinen mies ei kyllä tarvi mitään erikoissuojelua, jos hänellä kaikki on OK.
Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti.
Vain kokemuksista voi oppia.- ...
Oletko puuma?
Tuollaisessa suhteessa miehen nuoruus, ja naisen vanhuus korostuu. Jos samanikäiset olisi suhteessa se ei olisi niin pinnalla.
"Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti."
Mies on kertonut haluavansa omanikäisen kumppanin. - ***
... kirjoitti:
Oletko puuma?
Tuollaisessa suhteessa miehen nuoruus, ja naisen vanhuus korostuu. Jos samanikäiset olisi suhteessa se ei olisi niin pinnalla.
"Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti."
Mies on kertonut haluavansa omanikäisen kumppanin.Olen 32 vuotta onnellisessa aviossa ollut nainen.
Minusta aloitus antaa kuvan, että "poikaa", aikuista miestä, pitää syystyä tai toisesta puolustaa.
Onko hänellä jotain puuttuvaa, muutakin kuin nainen?
Eikö poika osaa itse, itsenäisesti elää elämäänsä?
Millä vuosikymmenellä aikoo aloittaa? - ...
*** kirjoitti:
Olen 32 vuotta onnellisessa aviossa ollut nainen.
Minusta aloitus antaa kuvan, että "poikaa", aikuista miestä, pitää syystyä tai toisesta puolustaa.
Onko hänellä jotain puuttuvaa, muutakin kuin nainen?
Eikö poika osaa itse, itsenäisesti elää elämäänsä?
Millä vuosikymmenellä aikoo aloittaa?Ei osaa, hän otti eron siskostani 3 vuotta sitten ja ei ole saanut aikaiseksi hankkia edes omaa asuntoa sen jälkeen.
Leena auttaa häntä. Ehkä ajautunut suhteeseen auttamisen kautta. - ***
... kirjoitti:
Ei osaa, hän otti eron siskostani 3 vuotta sitten ja ei ole saanut aikaiseksi hankkia edes omaa asuntoa sen jälkeen.
Leena auttaa häntä. Ehkä ajautunut suhteeseen auttamisen kautta.Noin ehkä itsekin ajattelen. Naisessa voi moinen tilanne nostaa huolenpitoa, kiintymystä, äidinvaistoa, tavaksikin ne voinevat tulla.
Ei tietenkään ole mukavaa, jos mies pitää naista vain hätävarana.
Vaikea ulkopuolisen tietää ja ymmärtää.
Itselläni on pitänyt olla mies, joka kunnioittaa minua,
kuin minäkin häntä.
Tulot ja menot ovat olleet yhteisiä, tasapuolisia.
Onneksemme.
Kovin vaikuttaa monimutkaiselta elämältä, mutta kun
kunkin onni lie omanlaisensa. Jos nyt tähän sitä mahtuu? - ...
*** kirjoitti:
Noin ehkä itsekin ajattelen. Naisessa voi moinen tilanne nostaa huolenpitoa, kiintymystä, äidinvaistoa, tavaksikin ne voinevat tulla.
Ei tietenkään ole mukavaa, jos mies pitää naista vain hätävarana.
Vaikea ulkopuolisen tietää ja ymmärtää.
Itselläni on pitänyt olla mies, joka kunnioittaa minua,
kuin minäkin häntä.
Tulot ja menot ovat olleet yhteisiä, tasapuolisia.
Onneksemme.
Kovin vaikuttaa monimutkaiselta elämältä, mutta kun
kunkin onni lie omanlaisensa. Jos nyt tähän sitä mahtuu?Aluksi vaikutti siltä että ystäväni on sairas. Hän luuli että on kuolemaisillaan, ja sitten kertoi luulonsa kaikille.
Me kaikki uskoimme häntä, myös Leena. Mies saattoi soittaa meillekin ja sanoa että on pakkasessa ja ei ole yösijaa. Leena oli ainoa joka saattoi auttaa. Siitä se lähti.
Nyttemmin on selvinnyt että mies on täysin terve, myös miehelle itselleen, ja nyt hän jo etsii minun ystävistään itselleen pelastajaa. Kukaan vaan ei halua miestä joka ei saa asioita kuntoon.
Paitsi Leena.
Siksi tuntuu pahalta että mies on heti pettämässä kun tilaisuus tulee, Leenaa.
En tiedä onko heillä onnea. Leenan taloudellinen tilanne, ja se että nainen on yksinäinen suo miehelle turvaa. Kai se sitten onnea on. - lojaali
... kirjoitti:
Aluksi vaikutti siltä että ystäväni on sairas. Hän luuli että on kuolemaisillaan, ja sitten kertoi luulonsa kaikille.
Me kaikki uskoimme häntä, myös Leena. Mies saattoi soittaa meillekin ja sanoa että on pakkasessa ja ei ole yösijaa. Leena oli ainoa joka saattoi auttaa. Siitä se lähti.
Nyttemmin on selvinnyt että mies on täysin terve, myös miehelle itselleen, ja nyt hän jo etsii minun ystävistään itselleen pelastajaa. Kukaan vaan ei halua miestä joka ei saa asioita kuntoon.
Paitsi Leena.
Siksi tuntuu pahalta että mies on heti pettämässä kun tilaisuus tulee, Leenaa.
En tiedä onko heillä onnea. Leenan taloudellinen tilanne, ja se että nainen on yksinäinen suo miehelle turvaa. Kai se sitten onnea on.Eikö ihmisillä ole muuta pään vaivaa, kuin vatkata kuka seukkaa kenenkin kanssa.
Satun nyt vain tietämään, että on PALJON 20--40v. miehiä, jotka oikein etsii itselleen iäkkäämpää naisystävää, ovatko nämä sitten raatelevia tiikeri uroksia, vai mitä he ovat????
Miksi??? nainen on aina kamala, jos pitää seuraa ¨nuoremman miehen kanssa, miehiltä se hyväksytään, vaikka rupsahtavat usein nykyään jopa naista aiemmin ja elinikäkin on jopa 10v. alhaisempi kuin naisten.
Onkohan tässä jonkin laista kateutta mukana , jos joku säilyy niin hyvin, että nuoret miehet kiinnostuu ja kiinnostaa, kun oman ikäiset vain yksinkertaisesti ovat sellaisia kaljamahoja, että oksettaa!!!
Pulinat pois ja mies on jo 18v, täysikäinen, olen kyllä sitä mieltä, että miesten täysi-ikäsyyrajaa tulisi nostaa tuonne50-60 välille, että äidit, papat ja kummit ja kaimat voisivat tehdä miesten elämästä vielä helvetillisempää.
Annetaan jokaisen valita, miten haluaa elää ja pullansa paistaa, onhan Presidetilläkin30v nuorempi vaimo, jos mies haluaa 30v vanhemman naisen se o on tasan tarkkaa hänen asia!
Kateelliset panettelee !
Mulle ainakin kelpaa hyvin 20v nuorempi mies. Naisen täytyy huolehtia itsestään,
mutta monet miehet ei huolehdi, makkara maistuu ja kalja päälle ollaan kuin mitäkin tursuksia, Mistä lie johtunee, onko sekin joku äiti sydrooman tulos.
Kaikkihan on aina kasvatuksen tulosta, eikö mahdu ajatusmaailmaan, että mies voi vain yksin kertaisesti tykätä itseään vahemmasta naisesta, jos nainen on vielä hyvän näköinenkin.
Minusta se on tasan tarkkaan heidän oma asia, en asettuisi heidän onnensa tielle.
Enemmän tuo kertomus kertoo siitä klopista kuin siitä Leenasta. Mies käyttää hyväkseen häntä ja etsii samalla uutta? Ja keskenänne tirskutte naisen selän takana?
Mun kaikki sympatiat on Leenan puolella.
Arvokkaaseen vanhenemiseen ei taida kuulua pahansuopaisuus, vaan toisten kunnioittaminen.- ...
Miss.fire. Kyseessä on mies, jonka kanssa sisareni oli 13 vuotta, sitten sisareni jätti hänet, 3 vuotta sitten.
Sen jälkeen mies ei ole saanut aikaiseksi edes hankkia asuntoa itselleen, ja pyörii kavereitten nurkissa.
Leena on auttanut tätä ystävääni. Mies jolla ei ole asuntoa, ja Leenan luona saa takassa grillata makkaraa.
Olen vihainen lähinnä siitä että tämä mies valittaa meille muille. Ei tajua että Leena on hänen oma valintansa.
Leena käy työssä, on varakas, en ymmärrä miksi hänellä ei ole omanikäistä miestä.
Ei hänestä ole kiva kai kun poikaystävän lapset sanovat mummiksi? Vai liekö ei välitä? ... kirjoitti:
Miss.fire. Kyseessä on mies, jonka kanssa sisareni oli 13 vuotta, sitten sisareni jätti hänet, 3 vuotta sitten.
Sen jälkeen mies ei ole saanut aikaiseksi edes hankkia asuntoa itselleen, ja pyörii kavereitten nurkissa.
Leena on auttanut tätä ystävääni. Mies jolla ei ole asuntoa, ja Leenan luona saa takassa grillata makkaraa.
Olen vihainen lähinnä siitä että tämä mies valittaa meille muille. Ei tajua että Leena on hänen oma valintansa.
Leena käy työssä, on varakas, en ymmärrä miksi hänellä ei ole omanikäistä miestä.
Ei hänestä ole kiva kai kun poikaystävän lapset sanovat mummiksi? Vai liekö ei välitä?Ok, taisin hätäisesti lukea aloitusta, ja meni herne nekkuun :))
*koettaa niistää*
Noin. Olet ihan oikeassa. Kyllä ihmisellä pitää jotain selkärankaa olla, sen verran ettei mene muualle valittamaan jos ei uskalla puhua siellä missä mättää. Voithan sä sille äijälle sanoa myös suoraan, mitä mieltä olet. Ehkä se antais potkun prsuksiin.
Ihminen on niin kummallinen otus välillä, tekee asioita ihan vääristä syistä, jotka näyttää ihan toisenlaisilta toisten silmissä. Voihan se olla että tuo mies oikeesti tykkää Leenasta, mutta pelkää muiden katsovan häntä vinosti ellei hän esitä että käyttää vain hyväkseen. Kertoo teille stooryja jotka ruokkii sitä, kuinka toinen jahtaa vaikka hän ei haluaisi... oisko hän siellä jos ei halua?
Tai voi olla että Leenan äitiysvaistot ei ole vielä käytetty ihan loppuun, ja säälistä hyysää :)) Pääasia on, että ne itte kulkee sen oman suhteensa tie loppuun, ei ennen sitä kukaan ole valmis mihinkään päätöksentekoon.
Mummi on suuri titteli, eikä sitä anneta noin vain, edes iskän tuttaville :)- ..
miss.fire kirjoitti:
Ok, taisin hätäisesti lukea aloitusta, ja meni herne nekkuun :))
*koettaa niistää*
Noin. Olet ihan oikeassa. Kyllä ihmisellä pitää jotain selkärankaa olla, sen verran ettei mene muualle valittamaan jos ei uskalla puhua siellä missä mättää. Voithan sä sille äijälle sanoa myös suoraan, mitä mieltä olet. Ehkä se antais potkun prsuksiin.
Ihminen on niin kummallinen otus välillä, tekee asioita ihan vääristä syistä, jotka näyttää ihan toisenlaisilta toisten silmissä. Voihan se olla että tuo mies oikeesti tykkää Leenasta, mutta pelkää muiden katsovan häntä vinosti ellei hän esitä että käyttää vain hyväkseen. Kertoo teille stooryja jotka ruokkii sitä, kuinka toinen jahtaa vaikka hän ei haluaisi... oisko hän siellä jos ei halua?
Tai voi olla että Leenan äitiysvaistot ei ole vielä käytetty ihan loppuun, ja säälistä hyysää :)) Pääasia on, että ne itte kulkee sen oman suhteensa tie loppuun, ei ennen sitä kukaan ole valmis mihinkään päätöksentekoon.
Mummi on suuri titteli, eikä sitä anneta noin vain, edes iskän tuttaville :)juuh, tapasin tämän miehen kun hän oli 19-vuotias. Minulla on lapsi hänen veljensä kanssa. Siitä on 15 vuotta. Hän tuli meille, ja alkoi kysellä veljeltään naisista.
Minulla kävi pari ystävää kahvittelemassa, ja sisareni. Ennen pitkää mies sai sisaren kiinnostumaan, ja he muuttivat yhteen.
Se tuntui aivan sukurutsaukseltakin, kun silloinen miehenikin halusi siskoni. Meille tuli ero, v2001.
Siskoni jatkoi miehen kanssa, ja koska mies ei voinut saada tavallisesti lasta, he tekivät kaksi koeputkihedelmöityksellä.
Tämä mies joi liikaa, ja kun nuorimmainen oli vain 4 kk, siskoni jätti tuon miehen. 3 vuotta sitten.
Tänään tuo mies on ottanut yhteyttä silloisiin ystäviini, ja paljastanut heille ihailleensa heitä silloin kun olivat luonani kahvilla. Kun hän jo seurusteli siskoni kanssa.
Hän oli parhaan ystäväni kanssa sängyssä, n.vuosi sitten, ja minun kautta lähettelee hänelle viestejä, ja terkkuja. Toisesta hän kerskuu muuten vaan.
Hän on selvä hyväksikäyttäjä. On käyttänyt minua hyväksi, että pääsisi ystävieni ja siskoni lähelle.
Olisko laitaa, jos tutustuisin tähän Leenaan? Sanoin siskolleni puhelimessa että mies ansaitsee juuri Leenan.
Hän on saanut tuon Leenan koukutettua sillä että hän itkee sitä kuinka kolmessa vuodessa hän on menettänyt asunnon, auton ja perheen, ilman omaa syytään.
Leena on säälinyt miestä.
Taidankin sanoa miehelle sen sijaan että antaisin potkuja persuksiin kuten neuvoit, miss fire, että haluan tuon Leenan puhelinnumeron.
Hän on kauttani saanut ystävieni numerot, siskoni numeron, mieheni numeron... olisi kait minun vuoroni saada häneltä vastineeksi edes yksi.
Ehkä siinä Leenassa ei olekaan se vika, vaan ihan miehessäni.
Joka tapauksessa Leena on tärkeä, siskon lapsi on kummilapseni, joka puhuu "mummista", Leenasta. Sitä kautta Leena on tärkeä. Hän pitää tuosta lapsesta huolta.... Neuvoja? - ...
.. kirjoitti:
juuh, tapasin tämän miehen kun hän oli 19-vuotias. Minulla on lapsi hänen veljensä kanssa. Siitä on 15 vuotta. Hän tuli meille, ja alkoi kysellä veljeltään naisista.
Minulla kävi pari ystävää kahvittelemassa, ja sisareni. Ennen pitkää mies sai sisaren kiinnostumaan, ja he muuttivat yhteen.
Se tuntui aivan sukurutsaukseltakin, kun silloinen miehenikin halusi siskoni. Meille tuli ero, v2001.
Siskoni jatkoi miehen kanssa, ja koska mies ei voinut saada tavallisesti lasta, he tekivät kaksi koeputkihedelmöityksellä.
Tämä mies joi liikaa, ja kun nuorimmainen oli vain 4 kk, siskoni jätti tuon miehen. 3 vuotta sitten.
Tänään tuo mies on ottanut yhteyttä silloisiin ystäviini, ja paljastanut heille ihailleensa heitä silloin kun olivat luonani kahvilla. Kun hän jo seurusteli siskoni kanssa.
Hän oli parhaan ystäväni kanssa sängyssä, n.vuosi sitten, ja minun kautta lähettelee hänelle viestejä, ja terkkuja. Toisesta hän kerskuu muuten vaan.
Hän on selvä hyväksikäyttäjä. On käyttänyt minua hyväksi, että pääsisi ystävieni ja siskoni lähelle.
Olisko laitaa, jos tutustuisin tähän Leenaan? Sanoin siskolleni puhelimessa että mies ansaitsee juuri Leenan.
Hän on saanut tuon Leenan koukutettua sillä että hän itkee sitä kuinka kolmessa vuodessa hän on menettänyt asunnon, auton ja perheen, ilman omaa syytään.
Leena on säälinyt miestä.
Taidankin sanoa miehelle sen sijaan että antaisin potkuja persuksiin kuten neuvoit, miss fire, että haluan tuon Leenan puhelinnumeron.
Hän on kauttani saanut ystävieni numerot, siskoni numeron, mieheni numeron... olisi kait minun vuoroni saada häneltä vastineeksi edes yksi.
Ehkä siinä Leenassa ei olekaan se vika, vaan ihan miehessäni.
Joka tapauksessa Leena on tärkeä, siskon lapsi on kummilapseni, joka puhuu "mummista", Leenasta. Sitä kautta Leena on tärkeä. Hän pitää tuosta lapsesta huolta.... Neuvoja?Korjaus:ei miehessäni vaan miehessä. Tarkoitin puumanaisen miestä.
.. kirjoitti:
juuh, tapasin tämän miehen kun hän oli 19-vuotias. Minulla on lapsi hänen veljensä kanssa. Siitä on 15 vuotta. Hän tuli meille, ja alkoi kysellä veljeltään naisista.
Minulla kävi pari ystävää kahvittelemassa, ja sisareni. Ennen pitkää mies sai sisaren kiinnostumaan, ja he muuttivat yhteen.
Se tuntui aivan sukurutsaukseltakin, kun silloinen miehenikin halusi siskoni. Meille tuli ero, v2001.
Siskoni jatkoi miehen kanssa, ja koska mies ei voinut saada tavallisesti lasta, he tekivät kaksi koeputkihedelmöityksellä.
Tämä mies joi liikaa, ja kun nuorimmainen oli vain 4 kk, siskoni jätti tuon miehen. 3 vuotta sitten.
Tänään tuo mies on ottanut yhteyttä silloisiin ystäviini, ja paljastanut heille ihailleensa heitä silloin kun olivat luonani kahvilla. Kun hän jo seurusteli siskoni kanssa.
Hän oli parhaan ystäväni kanssa sängyssä, n.vuosi sitten, ja minun kautta lähettelee hänelle viestejä, ja terkkuja. Toisesta hän kerskuu muuten vaan.
Hän on selvä hyväksikäyttäjä. On käyttänyt minua hyväksi, että pääsisi ystävieni ja siskoni lähelle.
Olisko laitaa, jos tutustuisin tähän Leenaan? Sanoin siskolleni puhelimessa että mies ansaitsee juuri Leenan.
Hän on saanut tuon Leenan koukutettua sillä että hän itkee sitä kuinka kolmessa vuodessa hän on menettänyt asunnon, auton ja perheen, ilman omaa syytään.
Leena on säälinyt miestä.
Taidankin sanoa miehelle sen sijaan että antaisin potkuja persuksiin kuten neuvoit, miss fire, että haluan tuon Leenan puhelinnumeron.
Hän on kauttani saanut ystävieni numerot, siskoni numeron, mieheni numeron... olisi kait minun vuoroni saada häneltä vastineeksi edes yksi.
Ehkä siinä Leenassa ei olekaan se vika, vaan ihan miehessäni.
Joka tapauksessa Leena on tärkeä, siskon lapsi on kummilapseni, joka puhuu "mummista", Leenasta. Sitä kautta Leena on tärkeä. Hän pitää tuosta lapsesta huolta.... Neuvoja?Herran pieksut... taisin pudota vaunusta jo aika alkuvaiheessa :)) mitä siinä miehessä on, että hän pystyy teitä kaikkia pyörittämään noin?
Neuvoja kysyit. Mä en kyllä iskis näppejäni tuohon soppaan. Sano sille klopille suoraan kun se seuraavan kerran valittaa Leenastaan, että oos hilijaa, äläkä kulje toisen selän takana. Kun se ei löydä ketään jolle valittaa, hänen on sovittava asiat itse Puuman kanssa.
Eihän se mitään auta jos sä kerrot siitä Leenalle? Pahennat vaan asiat, ja joudut pian itse syntipukiksi jos hra Kloppi keksii leperrellä Leenalle että sä oot vaan mustis. Koska hän haluaa takaisin takan ääreen makkaraa paistamaan.- ...
miss.fire kirjoitti:
Herran pieksut... taisin pudota vaunusta jo aika alkuvaiheessa :)) mitä siinä miehessä on, että hän pystyy teitä kaikkia pyörittämään noin?
Neuvoja kysyit. Mä en kyllä iskis näppejäni tuohon soppaan. Sano sille klopille suoraan kun se seuraavan kerran valittaa Leenastaan, että oos hilijaa, äläkä kulje toisen selän takana. Kun se ei löydä ketään jolle valittaa, hänen on sovittava asiat itse Puuman kanssa.
Eihän se mitään auta jos sä kerrot siitä Leenalle? Pahennat vaan asiat, ja joudut pian itse syntipukiksi jos hra Kloppi keksii leperrellä Leenalle että sä oot vaan mustis. Koska hän haluaa takaisin takan ääreen makkaraa paistamaan.Niin ne paistoivat makkaraa, ja miehelle selvis että Leenalla oli ollut vain 7 miestä elämänsä aikana. Ovat siis jutelleetkin...
Pakko se on sanoa miehelle suoraan. Että oma valinta.
- Hei kun keikuskelen
"Puuma oikein kosi häntä. Sen jälkeen ystäväni lähti pellolle juoksemaan, mutta Leena sai kiinni, ja oli tilanteesta oikein iloinen."
Heh, vähä pisti mun suuni nauruun. Mahtoi olla koomisen näköistä, nuori mies kirmaa pakoon pitkin peltoa ja puuma peräs.:)
Tää nuori ystävä on joko huonokuntoinen, kun puuma saa karkuun juoksevan immeisen kiinni, tai sitten puuma on Erittäin-erittäin hyväkuntoinen typy. TAI voihan se olla niinkin, että tää mies Mukamas muka juoksee pakoon, mutta tahallaan hidastelee, että tää takana köpöttelijä sais kiinni. Mistäs sitä tietää, ellei kysy.
Jokainen tehkööt, kuten tahtoo. Tämä on minun mielipiteeni. Kyllä tuon ikäisen pitää olla jos mies ja osata pitää puoliaan!
Oiskohan jotain vuos sitte, kun 34 v kaveri tuli baarissa jutteleen.. ihan oli hällä tippa linssissä.. ymmärsin että kaverinsa äitiin oli tunteita, mutta kaveri kovin asiaa vastaan.
Mikä on puumanaisen miespuolinen "kollega".. miehen sanomana kysyessäni asiaa oli, että mies.. =)
Oma mielipide, ikä ei ratkaise, ellei kyse perheen perustamisesta, jossa naisella jo ikä tulee vastaan; siis jos muuten synkkaa hyvin.- ...
Olis sit ylpeempänä asiansa takana, eikä pettäis henkisesti.
Paljon on monella palstalla puumia liikkeellä tänään. - Sibone*
... kirjoitti:
Olis sit ylpeempänä asiansa takana, eikä pettäis henkisesti.
Paljon on monella palstalla puumia liikkeellä tänään.Kukahan ketä henkisesti pettäis..vähä putosin.. baarissa ollaan usein "liikuttuneessa" tilassa.
Syy voi olla milloin mikäkin.. oisinpa tainnu mäkin silloin seuraksi kelvata.
Ikä ei ratkaise suuntaan tai toiseen.. pieni 'raja -varaus' kuitenkin.. - ...
Sibone* kirjoitti:
Kukahan ketä henkisesti pettäis..vähä putosin.. baarissa ollaan usein "liikuttuneessa" tilassa.
Syy voi olla milloin mikäkin.. oisinpa tainnu mäkin silloin seuraksi kelvata.
Ikä ei ratkaise suuntaan tai toiseen.. pieni 'raja -varaus' kuitenkin..Ikä ei ratkaise mutta ympäristö ei hyväksy, ja se tuntuu. Ei toiselle sellaista tee jos rakastaa.
- Sibone*
... kirjoitti:
Ikä ei ratkaise mutta ympäristö ei hyväksy, ja se tuntuu. Ei toiselle sellaista tee jos rakastaa.
Jotenkin vaikuttaa, että kokemusta siellä suunnassa.. Itsellä enempi teoriaa nuo ikäkysymykset, ainakin missään vakavammassa..
Joten parempi olla väittämättä vastaan. - ...
Sibone* kirjoitti:
Jotenkin vaikuttaa, että kokemusta siellä suunnassa.. Itsellä enempi teoriaa nuo ikäkysymykset, ainakin missään vakavammassa..
Joten parempi olla väittämättä vastaan.Kyllä tunnen epätyytyväisen puumanaisen miehen.
- hmm...mmm
Naurattaa nämä puumanainen-höpinät. Toivottavasti kukaan 50 nainen ei ala järjestämään elämäänsä sen varaan, että sitten tulee se 10-20-vuotta nuorempi mies ja poimii mukaansa. Voi olla että joillain lenitoilla ja katrihelenoilla sellaista tapahtuukin, mutta ihan tavallinen 50 nainen saa 30-40 miehiltä juuri sen huomion jonka luontevasti ansaitseekin, eli kohtelias hymy, oven aukaisu jne, eli niitä samoja joita äidilleenkin antaa. Sänkykumppanin hän hakee normaalisti oman ikäisistä tai nuoremmista vielä lisääntymisiässä olevista naisista. Jotain vanhempaakin pahimmassa puutteessa voi kokeilla, mutta kyllä niin 50 nainen kuin mieskin on siinä asiassa parhaansa jo ainakin vuosikymmen aiemmin antanut ja näyttänyt. Ei millään pahalla, mutta tämmöinen tosiasia oli tähän pakko kirjoittaa kun näitä kommentteja lueskeli.
Meidän ikäisistä miehistä on muuten aika vaikea löytää enää oikeasti rehellistä, rehtiä ja reilua mieskaveria, millään tapaa kunnollista ja oikeaa ystävää. Ehkä meistä naisista joku voi sanoa samaa. Tätä kautta onkin ymmärrettävää, että miksei sitten nuorempi kaveri, riippumatta siitä onko mies vai nainen.
Minä luulin aiemmin, että vain miehet valkkaavat itseään nuorempia ja että vain tytöt kiinnostuvat kypsistä miehistä. Olen erehtynyt, kyseessä taitaa olla vain urbaani legenda. On yhtä lailla nuorempia miehiä, jotka pitävät enemmän kypsemmästä naisista ja myös naisia, jotka tuntevat vetoa nuorempiin. Suhteessa on toivottavsti jotain muutakin yhdistävää kuin sänkykamarihommat, niinkuin toisen ihmisen kunnioitus.
Lisäksi nuoremmat ikäluokat saattavat olla paljon rehdimmin aikein liikkeellä kuin rakkaat ikätoverit. Aloittajan kuvailema nuori mies ei kyllä ollut rehti.- hmm...mmm
PupuPuskasta kirjoitti:
Meidän ikäisistä miehistä on muuten aika vaikea löytää enää oikeasti rehellistä, rehtiä ja reilua mieskaveria, millään tapaa kunnollista ja oikeaa ystävää. Ehkä meistä naisista joku voi sanoa samaa. Tätä kautta onkin ymmärrettävää, että miksei sitten nuorempi kaveri, riippumatta siitä onko mies vai nainen.
Minä luulin aiemmin, että vain miehet valkkaavat itseään nuorempia ja että vain tytöt kiinnostuvat kypsistä miehistä. Olen erehtynyt, kyseessä taitaa olla vain urbaani legenda. On yhtä lailla nuorempia miehiä, jotka pitävät enemmän kypsemmästä naisista ja myös naisia, jotka tuntevat vetoa nuorempiin. Suhteessa on toivottavsti jotain muutakin yhdistävää kuin sänkykamarihommat, niinkuin toisen ihmisen kunnioitus.
Lisäksi nuoremmat ikäluokat saattavat olla paljon rehdimmin aikein liikkeellä kuin rakkaat ikätoverit. Aloittajan kuvailema nuori mies ei kyllä ollut rehti.Aika kummallinen näkökulma. Ikäänkuin iän myötä rehtiys ja rehellisyys jotenkin vähenisi? Eiköhän ihminen ole pohjimmiltaan samanlainen kuin miksi on lapsuudessa ja nuoruudessa kasvanut ja kehittynyt. Siellä ne arvot omaksutaan ja loppuelämä sujuu niiden tahdissa. Vaikutat jotenkin haihattelijalta....mutta toivottavasti kuitenkin löydät itsellesi nuoren miehen. Unelmia on aina oltava.
hmm...mmm kirjoitti:
Aika kummallinen näkökulma. Ikäänkuin iän myötä rehtiys ja rehellisyys jotenkin vähenisi? Eiköhän ihminen ole pohjimmiltaan samanlainen kuin miksi on lapsuudessa ja nuoruudessa kasvanut ja kehittynyt. Siellä ne arvot omaksutaan ja loppuelämä sujuu niiden tahdissa. Vaikutat jotenkin haihattelijalta....mutta toivottavasti kuitenkin löydät itsellesi nuoren miehen. Unelmia on aina oltava.
Kirjoitinko jossain olevani etsimässä nuorta miestä?
Ne meidänikäiset, jotka ovat rehtejä, lienevät parisuhteessa. Muut suht asiallisilta vaikuttavat harrastavat moottoripyöriä, purjeveneitä, golfia, hienoja autoja tms. Ja naisseuraa jos ovat vailla eivät kyllä sellaista enää kokoaikaiseksi riesakseen ota, jos heillä on yhtään aiempia huonoja kokemuksia. Riski on liian suuri ja elämä liian lyhyt.
- Ajattelijatar
Olen kypsässä iässä ja Facebookissa. Minua lähestyi melkein 30 vuotta nuorempi Adonis, joka halusi minua, koska nuoremmat ei kuulemma hyväksy hänen 28,5-senttistään. No, en minäkään. On senverran vähän levitelty värkki, ettei mahdu.
Nyt minua piirittää edellistä 2 vuotta vanhempi kaveri, joka joutuu käymään vieraissa, kun tahtoo 2-3 kertaa päivässä. Tosi kiinnostavaa.
Arvostan uskollisuutta parisuhteessa ja olen mieluummin yksin kuin "helpottamassa" seksiaddiktin paineissa, olkoon kuinka nuori ja komea tahansa.
En siltikään paheksu naista, joka "auttaa" itseään nuorempaa miestä. Se on ihan ikioma valinta, johon ei kannata puuttua. - jokaisen oma asia
Kun olin 17-v niin eka kertani oli nelikymppisen puuman kanssa. En kadu, päinvastoin itse halusin milfini löytää...
Halloo! Älä nyt sekannu muiden suhteisiin! Anna heidän nauttia elämästä ja yksi osa suhdetta on toimiva seksi ;) Jos heillä synkkää sillä saralla niin anna heidän nauttia. Suomalaisittain on sanonta "Kateus vie kalatkin vedestä"! Miksi et anna kavereidesi olla onnellisia vaikka edes hetken???
"Ei aina käy niin, kuin haaveillaan"... sen huomasin ikätoverini kanssa avioituessani -81. Ihanan pojan onneksi sain pari vuotta ennen iskän petkuhuiputuksia, joilla meni talot ja tavarat - velkaakin vuosikymmeniksi!
Olenko puumanainen, jos 40v ollessani 25 v mies rakastuu minuun ja avioidumme n. 2,5 vuotta myöhemmin. Hän auttoi silloin 15 v poikaani opinnoissa ja auttaa kaikin tavoin tarvittaessa vieläkin.
16 vuotta yhdessä ja 13,5 aviossa...
Arvostan suhdettani ihan joka päivä!
Joskus käy niin kuin haaveillaan!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917580Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1236314Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604437Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353061Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902638Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh351925- 1291551
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971534Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo32795Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21782