Panu Rajala

Mies ei ole saanut mitään kiinnostavaa aikaan. Vanhojen akkojensa avulla yrittää
saada tehtyä kirjan, jota myytäis edes vähän. Miten se Katri siihen repsahti. Veti
kyllä sitten oikeat johtopäätökset kuin entinen sähkömies.
2156601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 215

Vanhimmat

Ehkäpä sinun kannattaisi paneutua arvostelun aiheeseeni hieman tarkemmin ja lähemmin.
Paljon on Panula tutkinut, paljon aikaan saanut,
kaikille tiedoksi ja sivistyksesi.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Panu_Rajala

Äänestä
  • Lukaisin tuon Wikipedian jutun.
    Täysin pelkkä tyhjäntoimittaja ja luuseri tuntuu olevan koko mies. Ei saanut yhtään mitään hyödyllistä aikaan koko elämänsä aikana.

    Entisen vaimonsa asioitten julkuuteen tuominen ei ainakaan nosta miehen arvostusta. Mitä hittoa ne heidän yhteiset asiansa meille kuuluvat? Nehän ovat heidän henkilökohtaisia juttujaan!
    Tirkistelijäluuserit tietysti arvioivat asian toisin. Heillä kun ei ole omaa elämää.

    Katri teki nuorena hyviä kappaleita, lauloi hyvin ja oli hyvän näköinen. Sitten alkoi mennä liian hienoille taiteen linjoille ja siten lipui pois minun musiikkimaustani. Yksityiselämänsä ei ole minua koskaan kiinnostanut kuten ei muittenkaan. Minulle riittää, että saan omani jotenkuten rimpuiltua loppuun asti.

    Äänestä

  • Eipä paljon järki päätä pakota jos, kirjoittelee harjoitus lennoistaan toisen kustannuksella, oli sit sivistynyt tai ei. Kahdenkeskiset asiat ovat kahdenkeskeisiä, joten toista osapuolta ei ole oikeutta loukata. Huonoa käytöstä rahan kiilto silmissä. Lukijoissa myös ihanteellisia ikävyyksien tonkijoita.
    Jos ei olisi utelioita toisten asioiden tonkijoita, ei olisi kirjoitettavaa luettavaksi.

    Äänestä

  • Tylsyyttä kirjoitti:

    Eipä paljon järki päätä pakota jos, kirjoittelee harjoitus lennoistaan toisen kustannuksella, oli sit sivistynyt tai ei. Kahdenkeskiset asiat ovat kahdenkeskeisiä, joten toista osapuolta ei ole oikeutta loukata. Huonoa käytöstä rahan kiilto silmissä. Lukijoissa myös ihanteellisia ikävyyksien tonkijoita.
    Jos ei olisi utelioita toisten asioiden tonkijoita, ei olisi kirjoitettavaa luettavaksi.

    Kyllä Panu on tehnyt yhtä sun toista.esim kurjat Sillanpäästä , haastatellen Sillanpää lapsia
    Ja kävi jopa Ruotsissa asti tapaamassa Sillanpää poikaa . Niin ettei niitäkään asioita ilman valmistelutöitä olisi saanut aikaiseksi. Panu on kulttuuri ihmisiä ja tehnyt omalla sarallaan töitä siinä kun muutkin.
    Sitten mitä tulee näihin juttuihin Katri- Helenan ja hänen avioliitostaan en pane painoa niille. Kullakin on omanlaisensa elämä.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Korjaa kirjat ( eikä kurjat)

    Äänestä

  • Mutta käytös on niin alaarvoista että huh. Ei arvosta naista en panis.

    Äänestä

  • Panussa ei ole mitään kehuttavaa pano panu hih hehhhh

    Äänestä

  • Panu luottaa suureen henk.koht, instrumenttiinsa. Jokaisen valloittamansa/kaatamansa naisen tulee kirjoittaa nettiin ihaileva kuva hänestä myös persoonana.

    Ei siinä pahaa ole, mutta ikää kertyy Panullekin, harmi harmi.
    Nimim. kateellinen perässähiihtäjämän

    Äänestä

  • Kyllä panua ketuttaa kun katrilla on nuori ja fiksu miesystävä. En ymmärrä miten katri ihastui panuun järkky ja ällö mies. En vois edes samassa tilassa olla tollasen limanuljaskan kanssa. Hyvä katri jeeeeeeee

    Äänestä

  • Katri-Helenan ex...meni sukset ristiin.

    Äänestä

Apurahoillahan tuo Rajala on
ikänsä elänyt, ja sehän on
oikein!

Äänestä

olla kade, kun Rajalalle on kauniita fiksuja vaimoja tullut osaksi. On Rajalan yliopiston opettajakin ollut ja Walrari-teos ainakin on upea !

Äänestä
  • Rajala on aina itseänsä kuuluisempien vaimojensa intiimien asioiden levittäjä kirjoissaan ollut. En tykkää koko ukosta.

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä, kirja Waltarista upea ja myös Juhani Ahosta. Katri Helana on herkkä asia kansalle, pyhimys:(

    Äänestä

  • :( kirjoitti:

    Olen samaa mieltä, kirja Waltarista upea ja myös Juhani Ahosta. Katri Helana on herkkä asia kansalle, pyhimys:(

    Kun ihminen niin täysin on omistautunut äänellään tulkitsemaan,kuin Katri Helena, vaatii se paljon muun elämän sujuvuudelta.
    En yhtään ihmettele, ettei avioliitto Panu Rajalan kanssa onnistunut, ei hänestä olisi voinutkaan tulla taustatukea Katrin kaltaiselle, täysverisesti itsensä antavalle laulajalle. Siihen Rajala oli omaa uraansa vain edistävä ja,...naistenmies!
    Hyvä kun on löytänyt rinnalleen kumppanin.

    Äänestä

  • :( kirjoitti:

    Olen samaa mieltä, kirja Waltarista upea ja myös Juhani Ahosta. Katri Helana on herkkä asia kansalle, pyhimys:(

    Ei ole pyhimys.

    Äänestä

  • po kirjoitti:

    Rajala on aina itseänsä kuuluisempien vaimojensa intiimien asioiden levittäjä kirjoissaan ollut. En tykkää koko ukosta.

    UKKOA SANOTTIIN TAMPEREEN SEUNULLA JO AIKOINAAN PANO PANUKSI- OIKEA NIMI, MIKSI KATRI LANKESI LOVEEN MIKSI....

    Äänestä

  • po kirjoitti:

    Rajala on aina itseänsä kuuluisempien vaimojensa intiimien asioiden levittäjä kirjoissaan ollut. En tykkää koko ukosta.

    Muuten ei kirjat myy ellei paskaa korjoita en ikään ostaisi rajalan kirjaa on niin tympeä ja inhottava mies

    Äänestä

Eihän sitä voi kaikkien mieleinen ollakkaan! Uskon . että Rajala on ihan hyvä alallaan.
Katri-Helena no joo, vaikea suhde varmaan. Ajatusmaailmat erilaiset. Ei ulkonäkö aina riitä.
Nythän Rajalalla on vertaisensa vaimo!!

Äänestä
  • Ihan niin, se miten hänen avioliittonsa on ollut ei pitäisi mitenkään muuttaa hänestä käsitystä ihmisenä

    Äänestä

  • Miten niin ulkonäkö , ei kukaan ulkonäön kanssa mene yhteen

    Äänestä

Tuollaset Walrari- teokset tehdään apurahoilla.

Äänestä

Oikean nimimerkin itselleen on aloittaja keksinyt. Aina on tyyppi jonkun niskassa mollaamassa. Lienee ihan elämäntehtävä. Vaikenemalla voisi ihminen tyhmyytensä peittää.

Äänestä
  • Jos olis pelkästä tyhmyydestä, mutta kun on häijyluonteinen vielä !

    Äänestä

  • sellaista se kirjoitti:

    Jos olis pelkästä tyhmyydestä, mutta kun on häijyluonteinen vielä !

    Oliko toi panopanu kääpiö?
    Näyttää valokuvissa olevan lyhkäsempi kuin naiset.

    Äänestä

Panu Rajala on taata Sillanpään sukua. FES sai sääli nobelin eräiden mielestä. Mikä lie rahallisesti ollut silloinen nobelpalkinto, mutta tositarpeeseen kai meni.

Äänestä
  • Aika suureksi osaksi kai kurkunkoskesta alas, valitettavasti.

    Äänestä

  • Laatanlukija

    Varmaan olet nyt tyytyväinen kun vanhan ääliöketjun olet nostanut päivänvaloon! Viihdyt ilmeisesti moskassa!

    Äänestä

  • Ei muuten mennyt tositarpeeseen taataan nobellirahat

    Äänestä

  • Laatanlukija kirjoitti:

    Aika suureksi osaksi kai kurkunkoskesta alas, valitettavasti.

    Ja muit virheitä Nobelin mukana myös tuli kuvaan mukaan, niin että ei menneet rahat mihinkään tositarpeeseen , jos nyt viinaa ei lasketa tositarpeiksi

    Äänestä

Kylä me Hämmeenkyrössä osamme arvostaa prof. P Rajalaa.

Äänestä
  • SIIS PANO RAJALAA.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    SIIS PANO RAJALAA.

    Oletko ollut aisaa ehkä,kannattamassa. Kun niin itsevarmana juttelet.

    Äänestä

Jouduin tai pitäisikö sanoa pääsin Panu Rajalan pöytäkaveriksi ja ei ollut valittamista hänen viihdyttämistaidoissaan. Katri näytti nyreältä, syytä en tiedä, kun en juttusille ehtinyt hänen kanssaan.

Äänestä
  • tamista ole seurustelutaidoissaan, avoin ja virkeä,
    tietoviisas ja huumorintajuinen mies!

    Äänestä

  • Tuli katsottua eilen ohjelmaa, jossa oli vieraana Katri- Helena. Nyt minullekin välittyi tietty kuva tuosta kivikovaksi sanotusta "liikenaisesta". Olen tuntenut vuosien varrella muutamia musiikkipiirien ihmisiä ja joitain kommentteja heiltä kuullut sisäpiiristä.
    Katri järkytti varmaan monia eläinrakkaita ihmisiä, kun niin selvästi ivahymyn kera vertasi koiran kuolemaa ja ihmisen kuolemaa? " -ja kun joku kertoo koiran kuolemasta - " ja korotti ivallisesti huuliaan...Minä ainakin järkytyin ja minulle välittyi Katrista kylmä ja tunteeton kuva, sellainen ettei lemmikkiä kannata surra, eikä lemmikin menetys ole mikään verraten ihmisen...?
    Toki eläimen kuolema, menetys ja ihmisen kuolema ja menetys eivät ole sama asia, eikä kukaan varmaan niitä laita samanlaiseen kategoriaan, mutta silti.
    Itsellä ja perhelläni on hyvin lähellä koiran, rakkaan lemmikkimme kuolema ja mentys. Se oli rankka ja raskas. Viimeiselle piikille vieminen on kova paikka. Toipuminen jatkuu vielä pitkään.
    Meillä kaikilla on tähän ikään mennessä läheisistä ihmisistä luopumisia kuoleman kautta. Lemmikin ja ihmisen menetys voi koskea yhtä paljon.
    Syistä, jotka tiedämme itse kukin.Kun sodan käynyt, kuolemaa paljon nähnyt ja kokenut isäni joutui viemään lemmikin viime piikille, niin hänellekin se on erittäin kova ja raskas paikka ja kokemus. Yhtä kova kuin ihmisen menetys.
    Tiedän monia raavaita miehiä, jotka ovat itkeneet monet itkut, kun koira tms lemmikki on kuollut. Meillä "myös" eläinrakkailla on oikeus surra rakkaiden lemmikkiemme menetystä siinä kuin rakkaiden ihmisten.

    Äänestä

  • eläin_ja_ihmisrakas kirjoitti:

    Tuli katsottua eilen ohjelmaa, jossa oli vieraana Katri- Helena. Nyt minullekin välittyi tietty kuva tuosta kivikovaksi sanotusta "liikenaisesta". Olen tuntenut vuosien varrella muutamia musiikkipiirien ihmisiä ja joitain kommentteja heiltä kuullut sisäpiiristä.

    ÄITINI EI KOSKAAN TYKÄNNYT K-HELENASTA, KOVA JA IVALLINEN NAINEN, ÄÄNI LIIAN METALLISOINTINEN. TOHMAJÄRVELTÄ OLLAAN, NÄKEE VIELÄ NÄKYJÄKIN JA VIHAA ELÄIMIÄ

    Ihan totta , kotieläin on yksi perheen jäsen , monta kertaa kaksikin kymmentä vuotta , ja minä ainakin olen surrut joka kerta kun koira tai kissa on pitänyt ottaa pois, jopa lastenlastenkin koiria .

    Mutta luulen että ihminen joka menettää oman lapsensa ei voi ymmärtää että eläimiäkin surraan sillä lapsen menetys on se kaikista kamalin mitä ihmiselle sattuu kohdalle, luulen että silloin näkee eläimen menettämisen ihan toisarvoisena , en usko että hän on kova ihminen, mutta saanut vaan kokea surua hänkin kun on menettänyt rakkailtaan.

    Ja kaikkihan eivät tykkää eläimistä ja jos on liikkuva työ niin ei silloin voi ottakaa eläintä vastuulleen.
    itse istun kissani kanssa iltaisin sohvassa ja katson telkkaria . Ja kyllä siinä surua tulee sinä päivänä jos kissasta pitää luopua . Niin. Että kissa ja koira ihmiset todella rakastavat eläimiä , sitä ei ehkä sellainen ymmärrä joka ei pidä eläimistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Nykyään pitää olla lompsa kunnossa, jos meinaa lemmikin ottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    ÄITINI EI KOSKAAN TYKÄNNYT K-HELENASTA, KOVA JA IVALLINEN NAINEN, ÄÄNI LIIAN METALLISOINTINEN. TOHMAJÄRVELTÄ OLLAAN, NÄKEE VIELÄ NÄKYJÄKIN JA VIHAA ELÄIMIÄ

    Vuosikymmeniä sitten sanoi klassista musiikkia paljon kuunnellut tuttavani, ettei pystynyt radiosta kuuntelemaan Katri Helenan laulua. Ääni oli niin nasaali että pahaa teki, äkkiä kanavan vaihto.

    Äänestä

Kuka meistä haluaa , että avioliittoa selvitellään oikein kirjassa?
Saako edes kirjoittaa intiimistä asioista avioliitossa ilman entisen puolison
lupaa?
Elina Ylivakerista kirjoitetussa kirjassa Rajala kertoi naisjuttujaan, kun vaimo sairasti vaikeaa syöpää!
Ei mitään inhimillisyyttä!
Ei käy kateeksi Rajalan lapsia,aina isä otsikoissa!

Äänestä
  • Harvempi varmaan haluaa ruotia, mutta moni on kirjoittanut yhtä sun toista erilaisissa muistelmissa. Samaan kastiin voinee lukea kaikki muistelmakirjat, mm politiikan puolelta. En ole moisia lukenut juurikaan mutta joitain "paljastuksia" lööpeistä ja sen sellaisista. Enkeli tulessa kirjan ja luin, mutta en kokenut sitä tirkistely ja paljastuskirjaksi. Oli asiallinen kirja. Jostain kerran luin että lapset olivta hyväksyneet kirjan. Ihmiset kokevat varmaan eri tavoin asioita. Toiselle jotkut ovat tabuja, niistä vaietaan kaikessa perheen sisällä eritoten, kun taas toisessa ollaan avoimia ja kaikista asioista voidaan puhua. Kummassa ilmapiirissä olisi parempi elää, sitä voi kukin miettiä. Jotkut ovat nousseet takajaloilleen nyt kun PR uskaltaa kirjoittaa kansan ikonin ja melkein pyhimykseksi nostetun naisen elämästä tai heidän yhteisistä vuosistaan. Eiköhän me kaikki olla raadollisia, ei kukaan ole pyhimys tai mitenkään ansaitse nostoa kaiken yläpuolelle. Sen verran kuullut sisäpiirijuttuja tietyistä piireistä. Ulospäin esitetään mitä esitetään...ja arki voi olla muuta ja usein on.

    Äänestä

  • Enpä arvostele tuota kirjaa, sillä olivat keskustelleet kirjan sisällöstä perheessä, eli lapset ovat hyväksyneet kirjan kaikkineen. Joten emme voi olla tuomareita asiassa joka ei itseä koske.
    Muuten vaikka Rajalaa haukutaan oikein joukolla, hänen kirjansa on muistaakseni kaksi kertaa Finlandia- ehdokkaana.
    Rajala osaa ja taitaa kirjoittamisen ja sujuvan ilmaisun. Olen lukenut historialliset kirjansa.

    Äänestä

  • Sehän riippuu miten tavikset sen näkevät mitä hän kirjoittaa, jos lapset ovat hyväksyneet kirjan niin mitä muilla siihen on nokan koputtamista.
    Omia tuntemuksiaan saa kyllä kirjoittaa jokainen nehän eivät ole muiden tunteita ainoastaan kirjoittajan.

    Äänestä

  • Kirja taisi olla jonkinlainen vastine (vaiko kosto?) sille kesäteatterinäytelmälle, jossa Panu esitettiin ylimielisenä kaikkitietävänä "Proffana", joka katsoi Katri Helenaa alaspäin. Näin muistelen lukeneeni, itse en ole näytelmää nähnyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00213 kirjoitti:

    Kirja taisi olla jonkinlainen vastine (vaiko kosto?) sille kesäteatterinäytelmälle, jossa Panu esitettiin ylimielisenä kaikkitietävänä "Proffana", joka katsoi Katri Helenaa alaspäin. Näin muistelen lukeneeni, itse en ole näytelmää nähnyt.

    Tarkoitan tässä kirjaa "Lavatähti ja kirjamies", jossa kuvataan Rajalan ja Katri Helenan liittoa.

    Äänestä

rahastaa kuolleella vaimollaan. Jos vaimo eläisi, voisi edes puolustautua ja antaa samalla mitalla takaisin.
Pano rajalaksi se on nimettykkin.

Äänestä

Kateus vie kalatkin vedestä on sanonta. Panu Rajala on älykäs charmantti herrasmies. Selvääkin selvempää on älykäs, charmantti mies tarvitsee rinnalleen älykkään vaimon. Jos nainen ei osaa muuta kun laulaa ja vielä suomeksi, on ymmärrettävää ero välillä kasvaa, ollaan ja eletään eri aaltopituuksilla.
'
Hyvä että Panu Rajala erosi ja löysi rinnalleen vaimon jonka kanssa menee hyvin pääasia tuntevat sielujen sympatiaa.

Äänestä
  • Miten se sinun elämääsi helpottaa jonkun vaimon valinta .
    Ja mitä tulee Katriin niin hän on on varmasti ihan hyvä ihminen kun muutkin ihmiset,
    Ja älä puhu mistään tasosta, kun kirjoituksesi ei mitään korkeaa taso edes ole. Etkä tiedä mitään Panun nykyisestä elämästä jahtasi tasapainosta

    Äänestä

pitäis olla kateellinen ?
Katri Helenä jätti Panun eikä ihme. Suomenkielisiä ovat kaikki vaimot olleet, nykyinen kansankynttiläkin varmaan laulaa suomeksi.
Mistä kukaan toisten sielujen sympatiat tietää ja älykkyys ja oppiarvo ei aina korreloi, viisaus ja sydämen sivistys ei ainakaan.

Äänestä

Luuletko mainitsemiasi hyveitä K H:lla olevan, jos luulet olet väärässä.

Äänestä
  • Kuka täällä oikeastaan on kelvollinen puhumaa toisten asioista kun ei ole heidän kanssaan missään tekemisissä

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Kuka täällä oikeastaan on kelvollinen puhumaa toisten asioista kun ei ole heidän kanssaan missään tekemisissä

    Tyhmin on m nykänen
    Toiseksi tyhmin on t hakkarainen
    Kolmanneksi tyhmin on k kummola
    Korjaa heti, jos on oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00207 kirjoitti:

    Tyhmin on m nykänen
    Toiseksi tyhmin on t hakkarainen
    Kolmanneksi tyhmin on k kummola
    Korjaa heti, jos on oikein.

    Tyhmin lista tänään.

    Äänestä

Tässäpä näitä....taas...palstan sivistynyneiksi itseään kuvittelevien syviä mietteitä . Tätä ei ymmärrä ei, mutta tällainen on tätä suomalaisuutta "parhaimmillaan." Keitähän kaikkia julkisuuden henkilöitä täällä onkaan tällä tavalla paneteltu, repostelukin on liian lievä sana tämänlaiselle käsittelylle.

Äänestä

lädempä kirjastoon jos se olisi siellä,lukisin uteliaisuuttani. katri kun on täältä päin.

katsotaan

Äänestä

parempi olisi jos tuoki ukko painuis maanalle, ei viitti sen naamaa katella minkään lehden kannessa.

Panu Rajala on suomen vastenmielisin mies, varmasti narsisti luonteeltaan,
kaikintavoin k oi t t a a ylentää itsensä, mutta EI onnistu,
harmi vaan ku Katri HELUNA sekosi siihen suuressa surussaan,
panu riepu on harvinaisen l a h j a t o n tyyppi jopa kirjailijana,
m i t t ä ä s a n o m t o n tuhrtaja,,,

Äänestä
  • heikkolahjainen kirjailija.

    vanha sanonta :

    " joka itsensä ylentää se alennetaan "

    tässä ketjussa on hyvin käyny selväksi vanha raamatun lause toteen,

    röyhkeitä on ollu hänen kirjoitelmat esm. Katari Helenasta.

    Äänestä

  • Ollut koko esilläolonsa ajan, ja täysverinen narsisti.
    Teeskentelee, eikä ole oppinut laulamaan muulla tavalla muutamia vokaaleja, kuin miten hänen ruotsinkielinen laulunopettajansa oli neuvonut.

    Hänessäkö ei ole mitään vikaa siihen, että niin Dannyt kuin Panutkin hyppivät yli aidan, niin ja oli siellä Paalosmaakin ja jokunen muu.

    Eikö kenellekään ole tullut mieleen, että Katri Helenalla oli hinku oppineen miehen vaimoksi?

    Kuinka se miehen kuolema niin suuri suru oli, kun ei pojankaan kuolema?

    Heti nappasi poikaansa nuoremman "kalakaverin".
    Siksikö sitä nykyään sanotaan.?
    Poika kuoli 29.04.2009. Maininta löytyy Rajalan blogista.
    Kaks`Plussan palstalla oli kellonaikakin. Sielläkin sitä setvittiin.

    Saisi hävetä, edes tyttäriensä tähden.

    Äänestä

Katri oli isompi tuloinen ja panu tohtorina halveksi Katria alempiarvoisena ihmisenä. Narsistisena luonteena hänellä ei ollut järkeä hyväksymiseen. Katri lelikkinä kasvanut on myös vaikea vaimoksi ja oli vaikea Timo Kalaojallekin on tiedossani. Koko soppa Panun aikaan saama, kun otti yhteyttä Katriin ekana.

Äänestä

Panu on varmasti v a l e - tohtori noin typerä jolkisesti ei voi olla pätevä väitöskirjan tekijänä,,
jos ihme on tapahtunu ja on m u k a suorittanu väitöskirjan hyväksyttävästi niin taatusti rimaahipoen, siinä ja siinä että on menny läpi,
tyhmyys loistaa sen ukon naamasta tuhansien kilometrien päähänki,,,

Äänestä

Ihme paikka tämä. Täällä tiedetään kaikki, haukutaan kaikki?

Mitä se on? Katkeruutta ja pahanilkisyyttä.

Äänestä

Tuntuu että roskasakin kokoontumispaikaksi jotkut tekevät palstan kun lukee puheenvuoroja!

Äänestä

etsit kaikkea ikävää ja seuraat paskan hajua, mitkään hyvät ja terveet aloitukset ja ketjut ei sinua kiinnosta. Yleensäkkin haukkumaketjut vetää, ei huolella ja positiivisella mielellä
valmistetut aloitukset.

Äänestä

Kannattaisi lukea muutakin, kuin iltapäivälehdyköitten uutisankkoja!

Ihan hyvää arsenaalia on Rajala kirjoittanut.
Tee itse sama, ja ärjy sitten!

Äänestä

Täytyy sellaisen ihmisen olla järjeltään köyhä, kun ruotii vain julkkisten elämää näillä keskustelupalstoilla. - Eikö sinulla hyvä avaaja ole mitään kerrottavaa itsestäsi? Mitä olet puuhannut viimeaikoina, missä matkustellut ja oletko tavannut ystäviäsi jne.

Minulla itsellä on ihan mukavasti lukemista, tekemistä, harrastuksia ja ystäviä - antaa julkkisten elää omaa elämäänsä rauhassa. Sitäpaitsi ainakin tässä keskusteluketjussa mainitut henkilöt ovat tehneet huikean uran kumpikin tahollaan tässä yhteiskunnassa.

Äänestä

kiinnostuneita sinun kahvin juonnistasi ja kauppareissuistasi, ei taida ystäviäkään olla kun aina täällä muita kyttäät ja toisten järjen köyhyyttä luulet olevasi pätevä mittaamaan.
Mitäs tunget pitkän ruman nokkasi joka ketjuun, pysy pilttuussasi vaan .

Äänestä

'Eipä olla' noin ilkeitä - kirjoituksesi ja kuvittelusi on vanhan ihmisen luulotautia. Kauhistuttavaa, kun vanha ihminen on noin negatiivinen.

Äänestä

aKKOJEN SAIRAS-----SIVU

Äänestä

Kansa on odottanut uteliaisuuttaan tuota Panu Rajalan kirjaa Katri Helenasta ja avioliitosta hänen kanssaan. Nyt kansa on sen saanut ja eihän siihen ole nokan koputtamista.

Luulenpa, että Katri Helena piupaut välittää, mitä hänestä kirjoitetaan ja Rajala myy hyvin. En ole lukenut kyseistä kirjaa ja tuskin luenkaan. Elinasta kirjoitetun kirjan luin aikoinaan eikä minulle jäänyt siitä mitään pahaa mieleen.
Yhden ihmisen hieman erikoinen elämä, joka päättyi kovin surullisesti.

Äänestä

P. Rajala on suomen vastenmielisin julkkis, ei onnistu saamaan ihmisten suosiota teki sitten ukko mitä tahansa,
itserakkaus ja narsistinen luonne paistaa kauas, YÖÖÖÖKKK koko ukolle,
pysisi mökissään, eikä naamasa enään näyttäisi julkisuudessa,

Äänestä
  • En sanoi ihan noin.

    Äänestä

Kysynkin tietävimmiltä, miten avioliitto toimii kun 6kk kestävä honey moon kausi loppuu, alkaa rutiininomainen elämä. Miten käy, jos vasta tässä vaiheessa huomaakin toinen osapuoli onkin frigidi siis tunteetonta massaa. Kuinka kauan liitto voi tällöin pysyä kasassa.

jk. kysymys ei liity aiheeseen.

Äänestä
  • Omasta kokemuksesta:
    Se honeymoon loppui heti maistraatissa sanottuun sanaan "Tahdon".
    Hääyö vietettiin eri pedissä. En enää muista miksi, mutta tuoreen vaimon tahto se oli. Kaikki muukin muuttui heti, olihan tavoite saavutettu.
    Eikä se avioliitto toiminut muutenkaan, vaikka yhdessä kitkuteltiin 15 vuotta. Kerran töistä tullessani vain oli tavarat ja lapsi häipyneet ja pöydällä lappu "astiat on tiskikoneessa".
    Liian paljon muutakin meni pieleen, mutta se on asia erikseen.

    Äänestä

frigidi nainen on sukupuolisesti kylmä, ei suinkaan mitään tunteetomta massaa!!!!
Voiko nainen enää rumemmin toisesta sanoa.

Äänestä
  • Vaivaako hapannaamaisuus "hirveää puhetta" tyyppiä, kun jatkuvasti naljailet.

    Frigidisyys on ongelma siinä missä jokin muukin ongelma. Syyt siihen ovat hyvin moninaiset, uskon siihen olevan paljon syitä. Onhan se diagnoosi oltava käytössä, sitäkin ongelmaa psykoteraqpeutit voivat hoitaa.

    Äänestä

luulempa ettei frikidi nainen menekkään koskaan naimisiin,
väitän, jos ihminen on rakastunu siihen liitty aina myös seksuaalinen viehätys,
varsinki vanhemmpi mies voikin olla kyvytön seksiin, on eturahasen suurentumaa sun muuta vaivaa joka estää normaalin erktion,
näissä tapauksissa nainen voi alkaa tunte vastenmielisyyttä miestä kohtaan koska hänellä ei seksi toimi normaalisti,
sillon elämä voi muodostua vain platooniseksi suhteeksi, jos pariskunta haluaa jatkaa platoonista elämää heistä voi tulla parhaat ystävät, mutta seksi kyllä puuttuu kokonaan,
usein vanhempana muodostettu platooninen suhde päättyy eroon, mikä ei ole kenenkään häpeä, eikä syy, vaan valitettava epäonnistuminen.
usein kyvytön mies ( väitän aina syyttää ) naista ettei seksi onnistu, pyh sanon minä, ei ole naisen syy jos miehellä ei seiso, se on puhtaasti miehessä oleva fyysinen vika joka joskus on lääketieteelisesti korjattavissa,
kaikkia vikoja ei tietenkään lääketiedekkään pysty korjaamaan.

Äänestä

Mielestäni Panu Rajala on erittäin fiksu ja sivistynyt mies, ja hänen kaikki kirjansa, jotka olen lukenut - 5 tähän mennessä- ovat erinomaisia.
Myös sivistynyt mies tuntee ja rakastaa, ihailee jne. Se on todellista sivistystä ja elämää. Elina Ylivakeri olisi ollut varmaankin hänen koko elämänsä kestävä suhde -huolimatta siitä että ihastuksia ohimeneviä voi olla!! Valitettavasti päättyi kuolemaan..

Myös avioeroja tapahtuu, ei mitään katastrofia, ei varmaan kummallekaan osapuolelle, vain opettavaista yms.
Onnea ja menestystä molemmille sekä töissään että nykyisissä suhteissaan. Ihailen molempia tahoillaan!!

Äänestä
  • Allekirjoitan lausuntosi.

    Äänestä

  • Ihastuksia ? Niin kauan kun miehellä on ihastuksia yhtämittaa niin ei pitäisi mennä avioon ollenkaan. Eihän silloin ole ymmärtänyt edes mitä avioliitto tarkoittaa.
    Mutta eroja on joka puolella ihmiset huomaavat ettei liitto hoidu odotetusti ja lähtevät eri suuntiin. Ennen oli naisen pakko jäädä huonoon avioliittoon koska naisilla ei ollut omaa työtä ja palkkaa ja sen tiesivät heidän miehensä hyvin, ja tekivät kuten halusivat.
    Tänään on onneksi hieman toista , jos ei liitto ota hoitaakseen niin voi erota.

    Äänestä

Kerran luin tälläisenkin Suomalaisen ihmisen luonteen sivistystä,johan oli aikakin.

Tässäkään ketjussa ei varmaan ollut yhtään, niin sivistynyttä kuin molemmat henkilöt

mistä aiheita keksitty ei yhtään .. On varmaan tosi ei muuten tänne kirjoittelis.

Äänestä

Panu Rajalalla on apina selässä!

Äänestä

Sivistynyt on kyllä jotain muuta mitä tämä antaa ymmärtää.Sivistynyt ei kyllä kirjoittele tämän laisia kirjoja.

Äänestä
  • Siinä avioliitossa kohtasivat hyvin, älykäs, pitkälle kouluttaunut, arvostettu mies ja vanhan ajan kansakoulun käynyt laulujatyttö elämänkatsomus varsin rajallinen.

    On aivan selvää ettei lahjakas, karismaa omaava tosiasioissa pysyvä mies anna itseään pompotella varsin erikoisin oikuin omaavan naisen.

    Kun nainen löi pöytään teatteriesityksen ex-miehestä jossa farssin omaisin keinoin leimattiin miestä. On selvää ettei tosi mies jätä asiaa tähän, vaan vastaa kirjoittamalla tosiasioihin perustuvan kirjan.
    Siispä sitä sai farssin tekijä mitä tilasi. 100% oikein tehty mieheltä, tasa-arvo se pelaa myös miesten kohdalla ja on oikeutettua.

    Äänestä

  • siljataru kirjoitti:

    Siinä avioliitossa kohtasivat hyvin, älykäs, pitkälle kouluttaunut, arvostettu mies ja vanhan ajan kansakoulun käynyt laulujatyttö elämänkatsomus varsin rajallinen.

    On aivan selvää ettei lahjakas, karismaa omaava tosiasioissa pysyvä mies anna itseään pompotella varsin erikoisin oikuin omaavan naisen.

    Kun nainen löi pöytään teatteriesityksen ex-miehestä jossa farssin omaisin keinoin leimattiin miestä. On selvää ettei tosi mies jätä asiaa tähän, vaan vastaa kirjoittamalla tosiasioihin perustuvan kirjan.
    Siispä sitä sai farssin tekijä mitä tilasi. 100% oikein tehty mieheltä, tasa-arvo se pelaa myös miesten kohdalla ja on oikeutettua.

    Siinä teet analyysiä omalla omituisella tavallasi. Alennat Katria typerillä ilmaisuilla . Kyllä hän on elantonsa tienannut en usko että on leimaamalla hankkinut rahojaan

    Äänestä

otuksia sitä maa päällään kantaa,

P Rajalassa EI äykkyyttä ole nimeksikään,
jos olis älykäs EI IKINÄ olisi kirjoittanu halveksivaan sävyyn Katri Helenasta,
eikä ikinä olisi julkisuudessa arvostellu omaa puolisoaan Katri Helenaa eikä verrannu entiseen vaimoonsa,
HYIIIII;; mikä YÖKÖTTÄVÄ typerä ukko on P Rajala,
ei hänen kirjansakaa ole juurikaan minkään arvoisia,
eipä nuo menen kaupaksikaan , ukko on köyhä
HAH HAH tuolle tohtorin arvolle, liekkö edes kunnolla suoritettu,
ukko on rumaki kuin piru,

Äänestä

Katri tienaa enemmän kuin Panu vaikka ei tekisi mitään. Kirjoitti jo Elina Ylivakerista ruokottomasti kirjaan kun hänestä leskeksi oli jäänyt. Panu on kyllä tyhmä hyväksikäyttäjä ollut aina.

Äänestä

sanon nikille kaikenkarvaisia-, yittäisit edes hallita itseäsi ja omia tunteitas!

Siljataru on aivan oikeassa.

Arto N:n ohjelmassa Panu Rajala osoitti olevansa tilanteen tasalla ja pitävänsä kiinni oikeuksistaan hänkin, kun toinen kerran aloitti tuon avioliiton intiimin puolen julkistamisen sillä farssillaan. Onhan hänelläkin lupa puhua, ei vain Katrihelenalla, joka myöskin on seuraavallakin romanssillaan 32 vuotta nuoremman miehen kanssa kohua aiheuttanut.

Vielä sanatestissäkin Arton ohjelmassa hän oli näppärästi tilanteen tasolla koko ajan.

Äänestä
  • Katri Helena tapaa miehensä ja nuorena kuolleen poikansa, ja hän on yrittänyt Panun saada mukaansa kai myös Sielunvaellusoppiin, joka on uskontonsa. En kritisoi sitä, sillä onhan se inhimillisempi ja armollisempi uskonto kuin kristinusko, joka on helvetillään ja saatanallaan monia pelotellut. Sitä en tiedä myöskään, onko Panu tuon evlut-uskonnon kannattajia. Ikäviähän erot aina ovat ja jälkipyykkiä usein seuraa. Onneksi nyt ei ole lapsia tässä, olivat jo niin vanhojakin molemmat.

    Äänestä

  • Henkimaailmassa kirjoitti:

    Katri Helena tapaa miehensä ja nuorena kuolleen poikansa, ja hän on yrittänyt Panun saada mukaansa kai myös Sielunvaellusoppiin, joka on uskontonsa. En kritisoi sitä, sillä onhan se inhimillisempi ja armollisempi uskonto kuin kristinusko, joka on helvetillään ja saatanallaan monia pelotellut. Sitä en tiedä myöskään, onko Panu tuon evlut-uskonnon kannattajia. Ikäviähän erot aina ovat ja jälkipyykkiä usein seuraa. Onneksi nyt ei ole lapsia tässä, olivat jo niin vanhojakin molemmat.

    Henkimaailmanasiat kuuluvat omaan kategoriaansa. Kun ihmisellä on ollut tiellään liikaa vastoinkäymisiä kuten Katri-Helenalla on ollut, niin omille poluille se helposti johtaa.
    Toivon, ettei Rajala mitenkään pyri murtamaan ex vaimonsa hauraampaa mielenmaisemaa. Pyydän yhteisöllistä henkistä tukea Katri-Helenalle.

    Äänestä

  • + posetiivinen kirjoitti:

    "...niin omille poluille se helposti johtaa."
    Tuossa sanat "omille poluille" pitää korvata sanalla "harhapoluille".
    Ei kuolleet ota yhteyttä eläviin ja päinvastoin.
    On olemassa henkivaltoja, jotka teeskentelevät olevansa näitä kuolleita ja heillä on käytössään kyseisen henkilön oma elämänaikainen historia, mistä saavat tietonsa johtaakseen eläviä harhaan ja lopulta tuhoon.
    Saat olla näistä asioista ihan mitä mieltä haluat. En ala jankkaamaan. Näin se vain menee. Koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee.

    Äänestä

  • Miksi sinun pitää mainita ikä kun kirjoitat, sillä ei ole sitten mitään merkitystä kahden ihmisen välillä jotka rakastavat toisiaan. Ongelma istuu ainoastaan sinun olkapäälläni ja tulee istumaan lopun ikääsi, kaikki eivät kehity ihmisinä

    Äänestä

  • Henkimaailmassa kirjoitti:

    Katri Helena tapaa miehensä ja nuorena kuolleen poikansa, ja hän on yrittänyt Panun saada mukaansa kai myös Sielunvaellusoppiin, joka on uskontonsa. En kritisoi sitä, sillä onhan se inhimillisempi ja armollisempi uskonto kuin kristinusko, joka on helvetillään ja saatanallaan monia pelotellut. Sitä en tiedä myöskään, onko Panu tuon evlut-uskonnon kannattajia. Ikäviähän erot aina ovat ja jälkipyykkiä usein seuraa. Onneksi nyt ei ole lapsia tässä, olivat jo niin vanhojakin molemmat.

    Kai se on Katrin tapa käsitellä menetystä rakkaista ihmisistä . Jokaisella on oma tapansa suruun.
    Ja mitä tulee Panuun niin he eivät vaan sopineet yhteen, ihan yksinkertainen juttu, silloin erotaan .

    Äänestä

  • sitroen. kirjoitti:

    "...niin omille poluille se helposti johtaa."
    Tuossa sanat "omille poluille" pitää korvata sanalla "harhapoluille".
    Ei kuolleet ota yhteyttä eläviin ja päinvastoin.
    On olemassa henkivaltoja, jotka teeskentelevät olevansa näitä kuolleita ja heillä on käytössään kyseisen henkilön oma elämänaikainen historia, mistä saavat tietonsa johtaakseen eläviä harhaan ja lopulta tuhoon.
    Saat olla näistä asioista ihan mitä mieltä haluat. En ala jankkaamaan. Näin se vain menee. Koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee.

    Jos Katri saa mieleensä rauhan näistä asioista niin hänelle se on oikea tie.
    En minäkään usko niihin juttuihin mutta kukin käsittelee suruaan omalla laillaan
    Tiedän yhden tutun joka kanssa puhuu kuolleitten kanssa , ja tulee aina kiusallinen olo kun hän kertoo kenenkä kanssa milloinkin on jutellut , tämä ihminen traumasoitui kun mies jätti hänet , vaikka hänen mielestä ei mitään ongelmia avioliitossa ollut, joten sen jälkeen alkoivat nämä yliluonnolliset asiat olemaan osana hänen elämäänsä . Joten olen huomannut että vaikeita asioita kohdatessa ihmiset etsivät aina jotain ratkaisua , usein yliluonnollisesta jutuista.

    Äänestä

Katri-Helena on antanut elämääni paljon lauluillaan,ne koskettavat ja hän on saanut valita minkälaisia lauluja laulaa.
Muistorikkain ja mielestäni kaunein ja koskettavin oli Anna mulle tähtitaivas.
Hän oli jo P Rn kanssa tuota tehdessään, vai oliko?
Ihmetellä täytyy miten kumpikin jaksoivat toinen toisiaa, ainakin Panun kohdalle laitan kysymysmerkin, miksi mikä oli syy?
Nyt Katrilla on nuorempi mies ja taitaa mennä hyvin. Onnea jatkoonkin!

Nyt näitä Rajalan kirjoituksia ja "paljastuksia" lukiessa nousee syvä vastenmielisyys tuota henkilöä kohtaan.
Maksetaanko hänelle henkilökohtaisten asioitten levityksestä enemmän kuin oman alansa kirjoituksista, vaikka kohta olisikin teatterin alalta paljonkin kirjoiteltavaa.
Tuollainen filosofian tohtori voisi kirjoitella roskalehtiin huuhaata paljon mieluummin kuin kansan pitämästä artistista "totuuksia".

Eipä se oppiarvo näytä olevan kohillaan monella muullakaan kun ja jos seuraa vaikka politiikkaa, kirjoista luettu ei aina muovaa sivistystä oikeaan suuntaan.

Äänestä
  • Meitä on moneksi. Itselleni oli yllätys, ettei Katri- Helena ole lukunaisia. Taitaa lukea vain henkimaailmaa käsitteleviä kirjoja..? Siinä oli jo suurin ero ko ihmisten avioliitossa ja ei sellanen voi johtaa pitkälle, kun ei löydy yhteisiä keskustelun aiheita kirjallisuuden puolelta. Kirjallisuus on niin rikasta ja monipuolista kaikkineen. Lukuromaanit,historia, ihmisistä kertovat elämänkerrat ja kaikki tarinat vievät maailmoihin joita ilman olisi vaikeaa tai ainakin ikävää elää. En tuomitse Rajalaa, en kohotakaan, mutta arvostan kirjailijana. Ja Katri- Helena on raadollinen ihminen, hyvä laulaja lajissaan, en mene puolustamaan häntäkään, kun en tunne lähemmin. En ymmärrä ylipäätään että keskuudessamme olisi ihmisiä, jotka pitäisi nostaa jollekin jalustalle ja joita pidetään tahrattomina. Ikään kuin ikoneina. Sellainen jalustalle nostaminen on epätervettä.

    Äänestä

  • ihmisiä kaikki kirjoitti:

    Meitä on moneksi. Itselleni oli yllätys, ettei Katri- Helena ole lukunaisia. Taitaa lukea vain henkimaailmaa käsitteleviä kirjoja..? Siinä oli jo suurin ero ko ihmisten avioliitossa ja ei sellanen voi johtaa pitkälle, kun ei löydy yhteisiä keskustelun aiheita kirjallisuuden puolelta. Kirjallisuus on niin rikasta ja monipuolista kaikkineen. Lukuromaanit,historia, ihmisistä kertovat elämänkerrat ja kaikki tarinat vievät maailmoihin joita ilman olisi vaikeaa tai ainakin ikävää elää. En tuomitse Rajalaa, en kohotakaan, mutta arvostan kirjailijana. Ja Katri- Helena on raadollinen ihminen, hyvä laulaja lajissaan, en mene puolustamaan häntäkään, kun en tunne lähemmin. En ymmärrä ylipäätään että keskuudessamme olisi ihmisiä, jotka pitäisi nostaa jollekin jalustalle ja joita pidetään tahrattomina. Ikään kuin ikoneina. Sellainen jalustalle nostaminen on epätervettä.

    Ensimmäinen liitto oli Katrilla jo hyvin nuorena, luin että se mies uhkasi väkivallalla kun Katri halusi erota. Toinen mies kuoli äkillisesti ennen aikojaan, olivat varmaan onnellisia ja samantyyppisiä, molemmat muusikoita. Poika kuoli nuorena äkillisesti, on siinä jo surua kerrakseen. Liitto Rajalan kanssa taisi olla tuhoon tuomittu, liian vähän yhteistä pohjaa ja ihan erilaiset ihmiset. Jospa nyt olisi onnellinen tuon nuoren miehen kainalossa.

    Itse nuo kertovat liitoistaan, ei kai niitä haastatteluja ole pakko antaa. Paljastusirja on kyllä aika raju juttu myös omaisille.

    Äänestä

  • mitäpäs minä kirjoitti:

    molemmille...sehän kait se on se piäassiijja.

    Äänestä

  • ihmisiä kaikki kirjoitti:

    Meitä on moneksi. Itselleni oli yllätys, ettei Katri- Helena ole lukunaisia. Taitaa lukea vain henkimaailmaa käsitteleviä kirjoja..? Siinä oli jo suurin ero ko ihmisten avioliitossa ja ei sellanen voi johtaa pitkälle, kun ei löydy yhteisiä keskustelun aiheita kirjallisuuden puolelta. Kirjallisuus on niin rikasta ja monipuolista kaikkineen. Lukuromaanit,historia, ihmisistä kertovat elämänkerrat ja kaikki tarinat vievät maailmoihin joita ilman olisi vaikeaa tai ainakin ikävää elää. En tuomitse Rajalaa, en kohotakaan, mutta arvostan kirjailijana. Ja Katri- Helena on raadollinen ihminen, hyvä laulaja lajissaan, en mene puolustamaan häntäkään, kun en tunne lähemmin. En ymmärrä ylipäätään että keskuudessamme olisi ihmisiä, jotka pitäisi nostaa jollekin jalustalle ja joita pidetään tahrattomina. Ikään kuin ikoneina. Sellainen jalustalle nostaminen on epätervettä.

    Sanosin vaan, että Katrin laulajantaito ei ole kummoinen, kun laulunsa ovat pääosin yksinkertaisia jollotuksia, joissa ei vaadita äänialalta isoja vaihteluja. Kuten iskelmät tuppaavat olemaan sellaisia, että melodiat jää helposti kenen tahansa mieleen. Meillä on oikeita ja taitaviakin laulajia ja on ollut.

    Sanot asiaa, toiset ihmiset pokkailee julkkiksille ihan kun he olisivat jotain yli ihmisiä , he ovathan tavallisia ihmisiä kuten kaikki muutkin .
    Minulla yksi tähti oli tuttuna vuosikausia ja aina kun esiintyi meidän kaupungissa niin oli meillä yötä . Hän kertoi miten väärin ihmiset luulevat julkkiksen olevan , heidän pitäisi olla kun jotain yliolentoja jotenkin. Monet tapaukset joista hän kertoi sai ihmettelemään miten ihmiset käyttäytyvät julkkiksen läheisyydessä .
    Ja sen miten väärin lehdistö heistä kirjoittaa, monta kertaa ei hiukkaakaan totta joissain jutuissa., sekin on varjopuoli näiden tähtien elämässä . Kun pitää lukea lööpeissä mitä kulloinkin on tehnyt , vaikka olisi ollut kotona puita pilkkomassa takka huoneen takkaan

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Sanosin vaan, että Katrin laulajantaito ei ole kummoinen, kun laulunsa ovat pääosin yksinkertaisia jollotuksia, joissa ei vaadita äänialalta isoja vaihteluja. Kuten iskelmät tuppaavat olemaan sellaisia, että melodiat jää helposti kenen tahansa mieleen. Meillä on oikeita ja taitaviakin laulajia ja on ollut.

    Jokaisella laulu tyylillä on omat kuuntelijansa niin että se mistä sinä et tykkää voi joku toinen pitää hyvinkin , siis ei voi niinkuin tehdä analyysiä mikä musiikki on parasta, sillä sehän on maku asia ja jos joku ihmisryhmä nostaa itseänsä jotenkin yläilmoihin se ” hyvän musiikin” kuuntelijana niin silloin on aika moukka. Yksintykkää äidistä toinen tyttärestä se tepsii musiikinkuuntelun kanssa

    Äänestä

Siljataru kirjoitti hyvin kyseisestä asiasta. Ei mielestäni ole syytä panetella kumpaakaan. Luulen todella, että olivat hyvin sopimattomat toisilleen. Molemmat ovat hyvin itsekeskeisiä henkilöitä.

Katri Helena aloitti jutun sorkkimisen, niinpä Panu Rajalalla oli oikeus sanoa kommenttinsa. Niinhän se menee.

Äänestä
  • Eikös se Panu ihan itse lähettänyt ensin kirjansa Katrille , jota hän sanoo ettei ole lukenut

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Eikös se Panu ihan itse lähettänyt ensin kirjansa Katrille , jota hän sanoo ettei ole lukenut

    Siitä revittiin otsikoita, ja se oli ikävää Katrille.

    Äänestä

  • Anonyymi00206 kirjoitti:

    Siitä revittiin otsikoita, ja se oli ikävää Katrille.

    Oliko se sama kirja, jonka Katri ruikkasi tuleen, postipaketin saatuaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00215 kirjoitti:

    Oliko se sama kirja, jonka Katri ruikkasi tuleen, postipaketin saatuaan.

    TUIKKASI tuleen, piti kirjoittaa.

    Äänestä

Tuosta perhe-elämän repostelusta en pidä edes kirjailijan kirjoittamana,

Äänestä
  • Ei riitä minunkaan mielenkiintoni heidän perhe-elämäänsä. Sanoinpahan vain sanaseni, koska täällä ollaan kovin kriittisiä ja arvostelevia näitä henkilöitä kohtaan.

    Toisaalta itsehän he jutun repostelun aloittivat. Taitaa olla syytä hieman kummassakin.

    Äänestä

  • Atolfia kirjoitti:

    Ei riitä minunkaan mielenkiintoni heidän perhe-elämäänsä. Sanoinpahan vain sanaseni, koska täällä ollaan kovin kriittisiä ja arvostelevia näitä henkilöitä kohtaan.

    Toisaalta itsehän he jutun repostelun aloittivat. Taitaa olla syytä hieman kummassakin.

    Niinpä. Ja taitaa olla paljon melua tyhjästä. Rajala kirjoitti aikoinaan kirjan edesmenneestä vaimostaan kun oli aviossa Katri-Helenan kanssa. Tais Katri ihan ymmärtää sen kirjoittamisen, koska aviomies kirjoitti heidän yhteiselämänsä aikana.

    Tämän päivän sanomalehdessä iso juttu tänään ilmestyvästä kirjasta. Sen perusteella mitään hirveitä paljastuksia ei ole, vaan Rajala kirjoittaa sujuvakynäisesti ja juohevasti, mutta todetaan, että paljon ehkä viisaasti jätetty pois. Syöksyivät päättömästi suhteeseen kuin teinit ja kihloihin pian. Kypsässä iässäkin voi hurahtaa ja - jopa järkevänä pidetty Katri- Helenakin niin pian ( oma kommenttini) Tiestysti nyt jokainen tajuaa jälkiviisaana, että pari oli sopimaton toisilleen. Niin eri maailmasta, niin erilaiset kiinnostuksen kohteet. Henkimaailma ei aiennut Rajalalle vaikka tämä toivoi "viesteja ja opastusta " Enkeliltä, ex -vaimo Elinalta, kun taas Katrin edesmennyt Timppa ohjasi Katrin elämää ja lähetti viestejä ja ohjeita. Antoiko viestin mennä naimisiin panun kanssa ja sitten että eroa nyt, tuli vaan mieleen...?

    Äänestä

  • henkimaailma ohjasi kirjoitti:

    Oliko se niin, että Katri ei halunnut edes asua samassa isossa talossa kuin Panun lapset, vaan piti Panun erikseen rakennuttaa Katrille oma valtakunta, jonne sitten asettui myös Panu. Lapset taisivat jäädä vähän lapsipuolen asemaan. Onneksi olivat äidin sukulaiset naapurissa.
    Tämmöistä muistelen lukeneeni, oikaiskaa jos olen väärässä.

    Äänestä

Olet nilkki inhoittava,kun ensi sanoiksi haukut meitä mummoja vanhoiks Akoiks.

Arvaa vastaillaanko ääliö sinulle.

Äänestä

Tässä vaan tulee mieleen sekin että yhteisesti sovittu on tämä kaplakka.Tienestit paranee kummallakin, esillä on oltava tavalla tai toisella

Äänestä

Katri-Helenan joulukonserttiin oli ex-mies Panu Rajala tullut sisälle kirkkoon pyrkimään, niin Katri-Helenan nykymies ei päästänyt sisälle..

Äänestä
  • Miten kehtaa konserttiin tulla, sanon että ihan piruuttaan oli tulossa.
    Tommi onneksi torppasi pariskunnan jo ovella. On se Rajala typerys
    kun ei osaa suhtautua, antaisi olla, kun
    Suomessa on tilaa. Monenlaista konserttia on mistä valita, miks tulee juur Katrin illan pilaamaan. Yksinäisenä naisena sanon et onneksi on Katrilla Tommi, henk. koht. tuki. Tää on sivustakatsojan mielipide.

    Äänestä

  • Kirkkoon on vapaa pääsy aivan kaikilla kuten kaikkiin muihinkin konsertti- ym. tapahtumiin. Myös esiintyjän exällä. Nuoremmasta iästään huolimatta tässä jutussa herra Liimatainen oli se oikea "typerys", jolla ei käytöstavat eikä etiikka pelittänyt.

    Äänestä

  • Ei kai se ole Rajalan syy,jos ihmiset ei osaa käyttäytyä.

    Äänestä

  • Onko tuo nyt tärkeä tiedoitus jotenkin ,

    Äänestä

Luin Rajalan osuuden Poika Tuominen -kirjasta. Rajala toistaa samat asiat, mitkä Tuominen kertoo itse omassa muistelukirjassaan. Vaikutelmaksi jää, että Rajala olisi itse tutkinut asioita. Sama metodi on käytössä Rajalan Ilmari Kianto kirjassa.

Äänestä

Kyseisestä henkilöstä on tullut t y h j ä n t o i m t t a j a vaikutelma,
täysin ratsastanu naisten siivellä, tuoden vain itseään esille,
kukkona riehunu julkisuudessa
vaikka vaimot todellisuudessa ovat olleet oikeesti paljon sivistyneempiä julkisuudessa,
kyseinen henkilö herättää vain vastenmielisyyttä naisten keskuudessa,,

Äänestä
  • Ei todellakaan ole tarvinnut ratsastaa naisten siivellä.
    Katri-Helena on naiivi tollo. Ei ole lukenut yhtään kirjaa elämässään.
    Rajala ihmetteli kuinka hän saattoi hairahtua.

    Äänestä

Panu Rajala on kirjoittanut "muutaman" kirjan varsinaisten töittensä ohella
mm. kirjallisuuden professorina yliopistolla.
Olen kymmenkunta hänen kirjaansa lukenut ja ne ovat erinomaisen hyvin kirjoitettuja.

Teoksia:

F. E. Sillanpää vuosina 1888–1923. Pieksämäki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1983. ISBN 978-951-7-17331-5.
Sillanpään Hämeenkyrö : kulttuurikuvia kesämatkailijalle. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 978-951-1-09183-7.
Siljan synty: F. E. Sillanpää vuosina 1923–1931. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 486. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1988. ISBN 951-717-521-3.
Korkea päivä ja ehtoo: F. E. Sillanpää vuosina 1931–1964. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 595. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1993. ISBN 951-717-779-8.
Rajala, Panu & Rautkallio, Hannu: Petturin testamentti: Arvo Poika Tuomisen todellinen elämä. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 978-951-0-19806-3.
Titaanien teatteri : Tampereen työväen teatteri 1918–1964. Tampere: Tampereen Työväen Teatteri, 1995. ISBN 978-952-9-06677-3.
Enkeli Tulessa – Elinan suljetut elämät. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 978-951-1-15081-7.
Noita palaa näyttämölle: Mika Waltari parrasvaloissa. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23014-6.
Sydämenjäristys : kolme kirjaa Johannes Hulttion elämästä. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 978-951-1-16291-9.
Tasavallan toinen teatteri : Tampereen työväen teatteri 1964–2001. Tampere: Tampereen Työväen Teatteri, 2001. ISBN 978-952-9-13796-1.
Senaatin ratsumies. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 978-951-1-19030-1.
Tunteen tulet, taiteen tasot : Tampereen teatteri 1904–2004. Tampere: Tampereen teatteri, 2004. ISBN 978-952-9-94370-8.
Ratsumiehen rakkaus. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 978-951-1-19765-2.
Runoilijan sydän : J. H. Erkon täyttymätön elämä. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 978-951-1-20293-6.
Kuningasajatus. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-22192-0.
Unio mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-31137-0.
Karonen, Vesa & Rajala, Panu: Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23840-9.
Lasinkirkas, hullunrohkea: Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-35488-9.
Naisten mies ja aatteiden: Juhani Ahon elämäntaide. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-37441-2.
Hirmuinen humoristi. Veikko Huovisen satiirit ja savotat.. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-38952-2.
Lavatähti ja kirjamies. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-39484-7.
Tulisoihtu pimeään – Olavi Paavolaisen elämä. Helsinki: WSOY, 2014. ISBN 978-951-0-40254-2.
Nuoruuden neljäs näytös. Helsinki: Minerva, 2015. ISBN 978-952-312-209-3.
F. E. Sillanpää. Nobel-kirjailijan elämä 1888–1964. SKS 2015.
Intoilija. Fotografin muistikuvat. Romaani. WSOY 2015.
Ilonhilaaja. Romaani. Minerva, 2017.
Virvatuli – Eino Leinon elämä. WSOY, 2017. ISBN 978-951-0-41615-0.
Suomussalmen sulttaani – Ilmari Kiannon elämä. SKS, 2018. ISBN 9789522226983.
Erään soturin loppu – Runoilija Yrjö Jylhän tragedia. Kustannus HD, 2019. ISBN 978-952-7-24437-1.
Kansallisrunoilija – J. L. Runebergin elämä. Minerva, 2020. ISBN 9789523129818.
Päivä on tehnyt kierroksensa. Siltala, 2020. ISBN 978-952-234-799-2.

1Äänestä
  • Panu on ansioitunut kirjailija, ja hyvä keskustelija sekä seuramiehenä naisten mieleen.
    Kateelliset ja mustankipeet naiseläjät pyrkivät häntä panettelemaan, kun ei pääse panee.

    1Äänestä

Ne, jota lukevat vain Seiskaa ja Alibia eivät kirjallisuuden päälle ymmärrä mitään.
Itsensäpähän nolaavat Rajalaa haukkumalla.

1Äänestä
  • Yleensä suuri joukko ihmisiä ei lue juuri mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yleensä suuri joukko ihmisiä ei lue juuri mitään.

    Niinhän se on. Vain pieni joukko lukee paljon ja seuraa asioita säännöllisesti,
    isompi joukko lukee silloin tällöin kirjan ja seuraa pintapuolisesti maailmanmenoa,
    ja monet ei lue mitään, ainakaan asiallista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yleensä suuri joukko ihmisiä ei lue juuri mitään.

    LUEN 1-2 KIRJAA VIIKOSSA,OMISTAN 2000 KIRJAA, JOITAIN LUEN MONTAKIN KERTAA. LUKEMINEN ON IHANA HARRASTUS JA AVARTAA MAAILMANKATSOMUSTA.

    Äänestä

Lavatähti ja kirjamies. Helsinki: WSOY, 2013

Eli taitelija ja pikkusieluinen naistennaurattaja
eli pilkkaa Katri-Helenaa KH

Katsokaa tarkkaan kun KH puhuu Timpasta jne. toimittajille
niissä ohjelmissa ei koskaan
- etukäteen sovittu -
sanota sanaa Rajala

Äänestä
  • Noh, aikoinaan Teija Sopanen kielti puhumasta, saati lehteen painamasta sanaakaan ex-aviosiipastaan Pertti "purtsi" Purhosesta.
    Julkisnaisilla on omat traumansa.

    Äänestä

  • Kutri_Heluna on sivistymätön naiivi tollo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kutri_Heluna on sivistymätön naiivi tollo.

    Tuollaista ei sano kukaan muu kuin tyhjä taukki tattipää. - Nm. Revi siitä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollaista ei sano kukaan muu kuin tyhjä taukki tattipää. - Nm. Revi siitä

    Sivistymätön puhelinlangat-laulaa-piipittäjähän se on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sivistymätön puhelinlangat-laulaa-piipittäjähän se on.

    Kutri-Heluna ei "menestyisi" missään muualla kuin Suomen junttien keskuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sivistymätön puhelinlangat-laulaa-piipittäjähän se on.

    Hän on kuitenkin pärjännyt piipittämällä paremmin kuin moni tasatattipää, joka ei tajua piipittämisestä(kään) yhtään mitään. - Nm. Taloudellisesti vakaa

    Äänestä

alotuksessa mainittua nimeä ei kannataisi tuoda julkisuuteen ollenkaan, eikä nimeä mainita ollenkaan missä yhteydessä,
suomen tyhmin tyyppi,
muka kirjailija, pyh,

Äänestä
  • Montako sen oikeaa kirjaa olet lukenut ?
    Katri-Helenasta kirjoitettua ei voi laskea samaan sarjaan ollenkaan.
    Olisi voinut olla sen kirjoittamatta, mutta tilityskirjat on muotia,
    ja mikäs siinä, saa niitä rohvessoritkin kirjoittaa.

    Äänestä

  • Naiskareutta

    Äänestä

Rajala haluaa vielä kiusata lähettelemällä merkkipäiväkortteja laulajalle. Oli hyvä,että ne ohjattiin ulos joulukonsertista. Etsii ehkä jo uutta kaveria kiusaamaan. Saako siitä voimaa?

Äänestä
  • Panu Rajala ei ole ilmeisesti katsonut sinua päinkään jossain yleisötilaisuudessa,
    jonne olet mennyt sen huomiota hakemaan ja siitä lähtien olet ollut sille katkera.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Panu Rajala ei ole ilmeisesti katsonut sinua päinkään jossain yleisötilaisuudessa,
    jonne olet mennyt sen huomiota hakemaan ja siitä lähtien olet ollut sille katkera.

    HAHAA KYLLÄ KATSOI KUN OLIMME KUSTANTAJAN JÄRJESTÄMÄSSÄ KIRJA-ILLASSA- JUTTELIMME SE SIITÄ, KIVAA OLI.

    Äänestä

Jollainhan sitä jukaisujen kanteen on yritettävä , toiminut useilla julkisuudella itsensä elättävällä .

Äänestä
  • Vain täydellinen tollo voi häpäistä itsensä täydellisellä tietämättömyydellään.
    Katso miten monipuolinen, työteliäs ja tuottelias Panu Rajala on ollut.
    Viimeisenä pitkä luettelo hänen teoksistaan.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Panu_Rajala

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain täydellinen tollo voi häpäistä itsensä täydellisellä tietämättömyydellään.
    Katso miten monipuolinen, työteliäs ja tuottelias Panu Rajala on ollut.
    Viimeisenä pitkä luettelo hänen teoksistaan.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Panu_Rajala

    kyllä se naisten mielestä on vastenmielinen tyyppi, niljakas,

    harmi vaan kun Katri oli hetken sokea ja repshti siihen,
    mutta silmät aukesi ja näki totuuden, hyii, sanon mä,

    Äänestä

Panu osaa nauttia elämästä,melkein käy kateeksi.

1Äänestä
  • Mainio pelimies , naiset tykkäävät.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mainio pelimies , naiset tykkäävät.

    älä luule naisetkkaan,
    naiset oikeesti INHOAA tommosta sikamaista tyyppiä,
    hyiiiiii puistattaa kuvaki siitä yööök,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    älä luule naisetkkaan,
    naiset oikeesti INHOAA tommosta sikamaista tyyppiä,
    hyiiiiii puistattaa kuvaki siitä yööök,

    Sinun oma rasvainen mielikuvituksesi tuottaa "sikamaisia" tyyppejä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinun oma rasvainen mielikuvituksesi tuottaa "sikamaisia" tyyppejä.

    Turha puolustella,
    jos sinä siitä ihannoit niin kaikkimuut inhoaa,
    pidä hyvänäsi,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turha puolustella,
    jos sinä siitä ihannoit niin kaikkimuut inhoaa,
    pidä hyvänäsi,

    Kateutesi on suorastaan koskettavaa.
    Mieli tekisi, mutta avut eivät riitä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinun oma rasvainen mielikuvituksesi tuottaa "sikamaisia" tyyppejä.

    Menikö tuntesiin 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mainio pelimies , naiset tykkäävät.

    Luuleehan se niin vaan ei ne tykkää :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mainio pelimies , naiset tykkäävät.

    Mitkä naiset. Minusta ihan tavallinen mies , ei erotu muista miehistä ,

    Äänestä

Miten joku julkisuudesta tuttu naama voi noin suistaa ihmisen raiteiltaan,
että ihan inhosta halkeaa ?

1Äänestä
  • Ihmettelen usein samaa; tuntemattomien tyyppien inhoamista ja kammoamista. Ja oletan negatiivisten tuntemusten tulevan siitä, että tuntemattomasta löytyy joitain piirteitä, joita on myös inhoajassa, mutta jotka ovat niiin syvälle mielen mutkiin haudatut, että tulevat esille vain jonkun täysin ulkopuolisen ja itselle merkityksettömän käytöksestä. - Nm. Olemme peilejä toisillemme

    1Äänestä

Kuka on ykkönen,Panu,Danny vai Frederik?

Äänestä
  • Missä suhteessa / asiassa "ykkönen" ? Komeudessa vai viisaudessa? - Nm. Hah

    Äänestä

Pedofiliassa

Äänestä
  • Narsismissa.

    Äänestä

Panu Rajala näytelmiä ja kirjoja:

Näytelmiä:

Sen onnen aavistus (1988, Tampereen Teatteri)
Pelastaja (1996, Jyväskylän Kaupunginteatteri)
Akseli ja Elina (1997, Savonlinnan Kaupunginteatteri, dramaturgi)
Maan kämmenellä (1998, Pyynikin Kesäteatteri)
Herra Untolan rakkaudet (1998, Joensuun Kaupunginteatteri)
Herra Untolan salaisuus (1999, Porin Teatteri)
Sylvi ja Anita (2012, Helsingin Kaupunginteatteri)
Kuubalainen serenadi (2013, Rauman Kaupunginteatteri)
Päämäärä tuntematon (2017, Tampereen Komediateatteri) [7]

Kirjoja:

F. E. Sillanpää vuosina 1888–1923. Pieksämäki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1983. ISBN 978-951-7-17331-5.
Sillanpään Hämeenkyrö : kulttuurikuvia kesämatkailijalle. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 978-951-1-09183-7.
Siljan synty: F. E. Sillanpää vuosina 1923–1931. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 486. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1988. ISBN 951-717-521-3.
Korkea päivä ja ehtoo: F. E. Sillanpää vuosina 1931–1964. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 595. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1993. ISBN 951-717-779-8.
Rajala, Panu & Rautkallio, Hannu: Petturin testamentti: Arvo Poika Tuomisen todellinen elämä. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 978-951-0-19806-3.
Rajala, Panu & Kalaoja, Katri-Helena (toim.): Tule luo - Runoja ja lauluja rakkaudesta. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13192-3.
Titaanien teatteri : Tampereen työväen teatteri 1918–1964. Tampere: Tampereen Työväen Teatteri, 1995. ISBN 978-952-9-06677-3.
Enkeli Tulessa – Elinan suljetut elämät. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 978-951-1-15081-7.
Noita palaa näyttämölle: Mika Waltari parrasvaloissa. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23014-6.
Sydämenjäristys : kolme kirjaa Johannes Hulttion elämästä. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 978-951-1-16291-9.
Tasavallan toinen teatteri : Tampereen työväen teatteri 1964–2001. Tampere: Tampereen Työväen Teatteri, 2001. ISBN 978-952-9-13796-1.
Senaatin ratsumies. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 978-951-1-19030-1.
Tunteen tulet, taiteen tasot : Tampereen teatteri 1904–2004. Tampere: Tampereen teatteri, 2004. ISBN 978-952-9-94370-8.
Ratsumiehen rakkaus. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 978-951-1-19765-2.
Runoilijan sydän : J. H. Erkon täyttymätön elämä. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 978-951-1-20293-6.
Kuningasajatus. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-22192-0.
Unio mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-31137-0.
Karonen, Vesa & Rajala, Panu: Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23840-9.
Lasinkirkas, hullunrohkea: Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-35488-9.
Naisten mies ja aatteiden: Juhani Ahon elämäntaide. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-37441-2.
Hirmuinen humoristi. Veikko Huovisen satiirit ja savotat.. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-38952-2.
Lavatähti ja kirjamies. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-39484-7.
Tulisoihtu pimeään – Olavi Paavolaisen elämä. Helsinki: WSOY, 2014. ISBN 978-951-0-40254-2.
Nuoruuden neljäs näytös. Helsinki: Minerva, 2015. ISBN 978-952-312-209-3.
F. E. Sillanpää. Nobel-kirjailijan elämä 1888–1964. SKS 2015.
Intoilija. Fotografin muistikuvat. Romaani. WSOY 2015.
Ilonhilaaja. Romaani. Minerva, 2017.
Virvatuli – Eino Leinon elämä. WSOY, 2017. ISBN 978-951-0-41615-0.
Suomussalmen sulttaani – Ilmari Kiannon elämä. SKS, 2018. ISBN 9789522226983.
Erään soturin loppu – Runoilija Yrjö Jylhän tragedia. Kustannus HD, 2019. ISBN 978-952-7-24437-1.
Kansallisrunoilija – J. L. Runebergin elämä. Minerva, 2020. ISBN 9789523129818.
Päivä on tehnyt kierroksensa: Väinö Linna muistelee. Siltala, 2020. ISBN 978-952-234-799-2.

Äänestä

Panulla testot hyrisee voimalla, ja naistenmieleisellä seuramiehellä on hyvät puhelahjat sekä vikkelät sormet, vaikka alavatsan kosketteluun.

Äänestä
  • Hyi hemmetti. Ällöttävä maahinen. Turpaan läjäyttäisin jos tulisi metriä lähemmäs.

    Äänestä

Aina ei kaikkea jaksa ymmärtää, tässä Rajaln tapauksessa on seikkoja joita minä en tahdo tajuta.
Joku nainen oli mennyt Panulan kanssa ilmeisesti alasti saunaan, alastihan meillä yleensä saunotaan, ja sitten Rajala oli osoittanut kiinnostustaan häneen koskettamalla hänen alavatsaansa. Sitä vaan ihmettelen että miksi se nainen lainkaan meni ilkosillaan tämän miehen kanssa samaan aikaan sinne saunaan, että oliko niin kuin pakko ja olisiko ollut mitenkään ounasteltavissa että kun ehkä vähän maistissakin oltiin niin jotain tuollaista saattaisi tapahtua, ei kai mitenkään, ja nyt on naisen loppuelämä piloilla, voi kauhiaa sanos pohojalaanen.
Toinen sekava osio on tämä lähestymiskielto. Jos oikein luin, Rajalalla on nyt kielto mennä omalle huvilalleen, ei kai se noin voi olla. Vai kertovatko tiedotusvälinetiedot asian niin sekavasti että ainakin minulle syntyy käsitys että Rajalalla on ollut vain lupa hakea omalta huvilalataan kimpsunsa ja kampsunsa vek ja sitten pitää pysyä poissa?

Äänestä
  • Ymmärsinkö nyt oikein, että syyllistät naista, kun meni alasti saunaan? Eli naisen syy, kun Rajala ei pitänyt näppejään kurissa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ymmärsinkö nyt oikein, että syyllistät naista, kun meni alasti saunaan? Eli naisen syy, kun Rajala ei pitänyt näppejään kurissa?

    Ymmärsit aivan oikein!
    Se vaan että itse asiaa et sitten ymmärtänytkään.
    Mikä se asia oli?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ymmärsinkö nyt oikein, että syyllistät naista, kun meni alasti saunaan? Eli naisen syy, kun Rajala ei pitänyt näppejään kurissa?

    Kyllä, ymmärsit aivan oikein, entä sitten?

    Äänestä

tuota minäkin ihmettelen jos taas nainen on halunnu lopettaa tapailun ja mies silti ottaa yhteyttä, se on eri juttu

Äänestä
  • Minä taas ihmettelen että jos nainen on halunnut lopettaa tapailun niin miksi mennä sinne saunaan....?

    Äänestä

Jotkut naiset käyttäytyy yhtä oudosti, kuin mopon käynnistys.

Äänestä

ei vaan vanhat miehet elää menneisyydessä, kuten vanhoissa kotimaisissa elokuvissa ja heinäpellolla ylioppilaslakki päässä, jos nainen torjuu, mies luulee et nainen rakastaa, koska hän on ylioppilas 😂

Äänestä
  • Mutta nuoret eivät ymmärrä sen vertaa, että ihan kohta he ovt itse vain vanhuksia!

    Äänestä

"Mies ei ole saanut mitään kiinnostavaa aikaan", kirjoittaa aloittaja.
Rajala on muun muassa kirjoittanut kymmeniä kiinnostavia kirjoja
tutkimustyönsä lisäksi.
Minkätasoinen on aloittajan yleissivistys ?

1Äänestä

Ei kiinnosta vähääkään eläkeläisten saunasekoilut, naurattaa.
Kaikki yli 7-kymppisiä ? Rajala lähempänä 80v ?

Äänestä
  • Rajala yli 70, nainen joka halusi lähestymiskieltoa on Panun edesmenneen vaimon tytär, siis keski-ikäinen. Saunassa oli myös naisen sisar. Harva kehtaisi lähennellä tuollaisessa tilanteessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rajala yli 70, nainen joka halusi lähestymiskieltoa on Panun edesmenneen vaimon tytär, siis keski-ikäinen. Saunassa oli myös naisen sisar. Harva kehtaisi lähennellä tuollaisessa tilanteessa.

    Hyi olkoon! Verrattivissa sukurutsauksen yritykseen. Vai onko, kun kyseessä on tytärpuoli?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rajala yli 70, nainen joka halusi lähestymiskieltoa on Panun edesmenneen vaimon tytär, siis keski-ikäinen. Saunassa oli myös naisen sisar. Harva kehtaisi lähennellä tuollaisessa tilanteessa.

    Niin, milloin tuo koskettelu tapahtuikaan, en ole sillai perehtynyt? Nythän vaikuttaa olevan muodissa että "uhrit" alkavat muistaa ja muistella jotain 10- 20- vuodenkin takaisia asioita, yks kaks pohmsahti ilmoille esim. erään poliitikon tapauksessa kymmenkunta muistajaa liki yhtä aikaa...

    Saunominen tapahtui viime syksynä, siis vuoden 2021 syksyllä. Silloin panu oli jo leskimies, kun Marja-vaimo oli menehtynyt jo saman vuoden keväällä. Eipä taida Panu vähään aikaan päästä naistenlehtien haastatteluihin, skandaalilehtien otsikoihin kylläkin.

    TÄH,, montako vaimoa se onsaanu hengiltä ????? huonosti kohdellu kaikkia,,
    ainaki kaksi mun laskujen mukaan,

    onneksi Katri-Helena tajusi lähteä ajoissa pois sen nurkista, hyi kauhia sitä ukkoa,

    KutriHeluna on tekopyhä yksinkertainen ihminen, ei sitä henkisesti korkeammalla
    tasolla oleva kestä kauaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    KutriHeluna on tekopyhä yksinkertainen ihminen, ei sitä henkisesti korkeammalla
    tasolla oleva kestä kauaa.

    Kyllä asia on TÄYSIN toisinpäin
    P. Raja on henkisesti idiootti hourulaan jo valmis asukas,

    Katri _Helena ON fiksu Rajalaan verrattuna,

    Rajalalle HYIIIIII ja YÖÖÖÖK,,

    Äänestä

  • SAUNAAN MENITTE YHDESSÄ, MIKÄ NEITSYT SE NAINENOLI. ITSE OLISIN OLLUT HYVILLÄNI. KOSKETUKSESTA.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, milloin tuo koskettelu tapahtuikaan, en ole sillai perehtynyt? Nythän vaikuttaa olevan muodissa että "uhrit" alkavat muistaa ja muistella jotain 10- 20- vuodenkin takaisia asioita, yks kaks pohmsahti ilmoille esim. erään poliitikon tapauksessa kymmenkunta muistajaa liki yhtä aikaa...

    EI VOI OLLA TOTTA, EI AINAKAAN OMA TYTÄR OLLUT LUUPÄÄT.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    KutriHeluna on tekopyhä yksinkertainen ihminen, ei sitä henkisesti korkeammalla
    tasolla oleva kestä kauaa.

    Panuko se siellä Katria solvailee? Olet kyllä tyhmä ukko.

    Äänestä

No nyt ymmärrän jos samaan aikaan saunassa kun noin läheinen mutta muuta en ymmärrä?

Äänestä

Ihanaaaa että on susirumille ukottomille Panu sentään solvattavana vielä,
kun Loiri kuoli.

Äänestä

Kyllä Panu on ihan hyvä tyyppi , ihmisten kateus saa aikaan kaiken maailman panettelua
Teki hyvää työta Frans Emil Sillanpäästä myös , joten kirjoittamalla pahasti hänestä on todiste ettei ole oikein ymmärtänyt asioita , vaan tavalliseen moukkamainen tapaan aletaan panettelemaan ihmistä. Joten milloin on oikeastaan oikeus haukkua ventovierasta ihmistä.

Äänestä
  • 11:47 hah hah haaaaaa, se ON YKSIN sinun mielipide, hyiii sille ukolle,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    11:47 hah hah haaaaaa, se ON YKSIN sinun mielipide, hyiii sille ukolle,

    Sinnäi antasit Panulle vierihoitoa, jos sattuis kohdalle.

    Äänestä

Panu on naisten mieleinen mies, osaa pitää kyllä tasoa, ettei kaikkia riihenseinästä repäistyjä kelpuuta.

Äänestä
  • Sanoisin miehestä että EVVK.

    Äänestä

  • Ruma ja ärsyttävä jäbä. Suksikoon mihin lystää.

    Äänestä

Kalliiks tuli kävely naapurin tontilla.

Äänestä

Panomies ei turhia puhele, panee.

Äänestä

Teki hyvää työta Frans Emil Sillanpäästä myös , joten kirjoittamalla pahasti hänestä on todiste ettei ole oikein ymmärtänyt asioita

joo mutta se on vähän helppo aihe
kaikenlaista voi puuhastella

Äänestä
  • Ihan niin työ Sillanpää aiheesta oli hänelle sydän asia.
    Joten kyllä Panu siinä on töitä tehnyt kun joku muukin

    Äänestä

  • Kyllä PnuntiesinSillanpäästä ja hänen elämästään paljon enemmän mitä edes kirjoitti

    Äänestä

Panu on vastenmielinen. En kyllä ikinä ihastuisi tuollaiseen yhdentekevään ja itsetietoiseen leveilijään ja rumakin hän on. Hyvä kun Katri pääsi moisesta törpöstä eroon. Katri on Suomen kansan lemmikki, vieläkin kaunis kuin Marilyn Monroe.

Äänestä
  • Joo on kyllä Katrin nykyinen mies eri komee kuin tuo ällö Rajala.

    Äänestä

  • Et taida olla aikuinen kun kirjoittelet teinien juttuja. Ei kukaan ulkonäölle mitään voi, ja Panu on hyvän näköinen mies , ja nuorena etenkin oli hänellä vientiä.
    En usko että Panukaan sinuun mitenkään ihastuisi noinkin pieni teksti jo paljastaa mikä olet.
    Mitä tulee katriin niin hän on työtä tehnyt koko elämänsä eikä ole kenenkään siivellä elänyt.
    Joten jätä kursimasta typeryyksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00191 kirjoitti:

    Et taida olla aikuinen kun kirjoittelet teinien juttuja. Ei kukaan ulkonäölle mitään voi, ja Panu on hyvän näköinen mies , ja nuorena etenkin oli hänellä vientiä.
    En usko että Panukaan sinuun mitenkään ihastuisi noinkin pieni teksti jo paljastaa mikä olet.
    Mitä tulee katriin niin hän on työtä tehnyt koko elämänsä eikä ole kenenkään siivellä elänyt.
    Joten jätä kursimasta typeryyksiä.

    Näinä,,,,

    Äänestä

Turha ukko . Apurahaelätti. Pelkkää painolastia !

Äänestä
  • En ole lukenut aikaisempaa.
    Sen vain sanon, että on niin törtön näköinen äijä, että en viitsisi kahta minuuttia pitempään katsella.

    Ihmettelen tosiaan niitä naisia, jotka ovat tuommoisen äijän "lumoissa".
    Imelän näköinen.

    Äänestä

Näkee jo panun olemuksesta on muuten vittumainen ja sikamainen käytös miten katri on voinut tollasen elukan kanssa olla. Naamasta näkee kuinka paha loistaa silmät on sielun peili.

Äänestä

Joo, mutta monella naisella housut kastuis.

Äänestä

Sitä ihmettelen että miksi tämä Panu Rajala ei ajattele läheisiään millaisen häpeän hän aiheuttaa heille kirjoittamalla, kourimalla ja paljastelemalla itsestään ja naisistaan juttuja?. Osaako itse edes hävetä ? Miksi hän kertoo intiimit asiansa koko kansalle? Miksi naiset menee saunaan yhdessä tuon miehen kanssa kun kyse on niin irstaasta ihmisestä.

Äänestä
  • No älä hyvä ihminen lue niitä intiimejä asioita , paljon näytät tietävän kun vetelet kysymyksiäsi . Annetaan Panun olla. Ei hän ole sinulle mitään pahaa tehnyt. Siksi olis hyvä kun tukkisit sen pärstäkertaimesi.

    Äänestä

Se on se, mikä naisilta puuttuu.

Äänestä

Moukka

Äänestä

Panu on limanuljaska ja katkera kun katrilla on komia mies. En panis panua en panis

Äänestä
  • Mitä muuta sulle kuuluu Maukka ?

    Äänestä

Panu seljättäis palstan naisia makuukammarin silmillään.

Äänestä

Panomies viimesen päälle. Panulla on oikeat makuukammarin raukeat silmät, joilla saa naisen polvet notkahtamaan, kohsiltaan onkin seljällään sängyssä.

Äänestä
  • joo hah hah haaa taatusti on suuri vaikeus saada naista enään ollenkaan
    vanha ja rupsahtanu ukko
    tappiki varmasti lyö pötkille,
    kuka hullu nyt alkaisi sitä vatkaamaan
    ei ainakaan kukaan täysijärkinen nainen hahahh

    Äänestä

Jaha, Rajalan vihaajakin on hengissä vielä eikä viha ole sammunut,
koska aloituksensa nosti ylös.
Eihän tätä aloitusta muut edes muistaisikaan.

Äänestä

Panu on kulttuuri-ihminen. Kutri-Heluna on maalaistyttö maitolaiturilta,
joka ei ollut edes lukenut yhtäkään kirjaa.
Panu ihmetteli miten hän voinut mennä sen kanssa nai-mi-siin.

Äänestä
  • Katrilla on onneksi iso kaveri, joka sanoi Panulle sanat!

    Äänestä

Panu on naisten hurmaaja, jolle on luoja suonut makuukammarisilmät, riisumaan naiset otolliseksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nilkki.. kirjoitti:

Mies ei ole saanut mitään kiinnostavaa aikaan. Vanhojen akkojensa avulla yrittää
saada tehtyä kirjan, jota myytäis edes vähän. Miten se Katri siihen repsahti. Veti
kyllä sitten oikeat johtopäätökset kuin entinen sähkömies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu