Mies jätti lapsensa vuokseni

naisenrautakoura

Mistä tietää, että mies rakastaa varmasti? Itse olen siitä viimeistään nyt vakuuttunut.

Tahdoin aloittaa oikeasti uuden elämän mieheni kanssa, jättää kaikki menneet taakse. Ja sitä häneltä vaatiessani sain tahtoni lävitse. Äpäränsä yhteishuoltajuudesta ja tapaamisoikeudesta luopuminen oli näennäisesti iso askel kihlatulleni, mutta hän teki sen rakkaudesta minuun. Iso, joskin hetkellinen, itku vaateestani seurasi, mutta kun uhkasin lähteä kävelemään niin johan alkoi sossun papereihin nimeä tulla. En tule lainkaan toimeen pienten lasten kanssa ja halveksun nykyistä lisääntymisen rajoittamatonta vapautta. Mies katkaisi tahdostani kaiken yhteydenpidon muksuunsa ja antoi minun vielä varmentaa antamansa lupauksen täysinäisestä yhteydenpidon lakkaamisesta exältään. Ei puhelinsoittoja, synttärikortteja, ei mitään. Nainen itki ja valitti, mutta mielestäni täysin turhaan. Hän yritti selkäni takana vielä vedota mieheeni, mutta sai harmikseen huomata rautaisen otteeni palleista olevan hellittämätön. Meillä on oikeus uuteen elämään ja heidän äpäränsä saa 2000-luvulle tyypilliseen tapaan hankkia isähahmonsa toisaalta. Alle nelivuotias kakara ei osaa vielä hahmottaa asioita siten, että ymmärtäisi tilanteen vaan osaa omaksua itselleen uuden lähipiirin. Perkeleellinen riippakivi on edelleen kiertämättömissä oleva elatusmaksu, jonka vuoksi välimme ovat toisinaan kireät. Mies ei ymmärrä kantaani asiasta: en tahdo mennä naimisiin tai asua yhteisessä osoitteessa, koska pelkään elareitten nousevan enkä tahdo ulkopuolisten pääsevän osingoille perinnönjaosta.

Hävettävän nuorena ja taloudellisesti epävakaisiin oloihin hankittu lapsi on mielestäni naisen vastuulla. Hän sen muksun itsekkyyttään halusi hankkia ja painosti törkeästi miehen sen tekoon. Muutoin lähestulkoon frigidi ja kylmä nainen puhkesi kukkaan raskauden seurauksena, mutta masentui uudestaan synnytyksen jälkeen. Jehovat onneksi pelastivat hänet ja nykyään hän kuuluu tähän naurettavaan järjestöön...... Selvästi mielenterveydeltään epävakaa ihminen syyttää minua narsismista ja väittää minun uhkailleen lastaan. Mies on pöyristynyt exänsä käytöksestä ja katkera siitä, että nainen kosti elämänvalinnan hänen sukulaisilleen. Lapsi ei saa nähdä miehensä vanhempia tai muita lähipiiriin kuuluvia. Ukki ja mummi tapaamismahdollisuutta kovasti toivoivat ja olivat aiemmin asiasta naisen kanssa sopineet, mutta hän päätti käyttäytyä halpamaisesti ja kostaa asian ulkopuolisille ihmisille.

Tuskin olen ainoa, joka on saanut tahtonsa läpi vastaavassa asiassa. Naisen käytös kummastuttaa kyllä suuresti. Kuinka joku voi heittäytyä noin paskamaiseksi ja kieltää toiselta mahdollisuuden uuteen, onnelliseen elämään? Mies ei pidä asennoitumisestani hänen lapseensa, mutta on jo niin tottunut ettei useimmiten jaksa enää kiristää edes hampaitaan, jos epäkorrektiin sävyyn jotain äkäpäissäni siitä tiuskaisen. Harmillista, että mieheni ja minun tulevaisuus ei voi vielä vuosikausiin olla taloudellisesti yhteinen. Uusperheeseemme kuuluu siis nykyään vain minä, kihlattuni ja yhteiset lemmikit. Elämämme ei lapsia kaipaa.

122

3692

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä yritys

      Provo

    • En usko kestävän

      Et sinä ole nainen vaan piru, kun sille antaa pikkusormen vie se koko käden.
      Toivon mukaan saat joskua itse kokea karvaan kalkin. Olet särkenyt yhdeltä lapselta ainakin koko elämän. Mieskin on kyllä tätsi saapas kun tekee tuommoisen sopimuksen, jota varmasti tulee katumaan ennenpitkää.
      En usko rakkautenne kestävän.

    • Hentinen

      Ai kuinka ihanaa olisikin, kun entisen suhteen lapsista pääsisi eroon. Suhteesta voisi tulla todella onnellinen. Olen iloinen puolestasi.

    • naisenrautakoura

      Hävetköön ne, jotka hankkivat lapsia tähän maailmaan! Nälkää näkeviä on jo liikaa ja suomalaisten ohut ja kämäinen geeniperimä ovat jo itsessään riittäviä syitä lisääntymättä olemiselle. Siellä äidillä jo uusi isiehdokas kuvioissa mukana pyörii - lapsi selitti joskus tuhmasta sedästä, joka leikkii äitinkin kanssa...

    • :)

      Naisenrautakoura kirjoittaa omasta kokemuksestaan ei siis aikoinaan häntäkään olisi pitänyt tähän maailman hankkia !!!

    • naisenrautakoura

      Voin onnellisena ilmoittaa olevani alusta asti haluttu. Keisarileikkausoikeus synnytystä pelkäävälle äidilleni järjestettiin jo ennen raskaaksi hankkiutumista : )

    • ....................

      No jättikö sinun äitisi sinut uuden miehen takia vai sinun isäsi sinut uuden naisen takia, vai miten ihmeesä sinulla on noin kieroutunut ajatusmaailma??!!

      Tiedätkö että miehesikin lapsi on varmasti ollut haluttu. tosin sinä teit sen että sekä lapsi että hänen isänsä tulevat sinua vielä pahasti syyttämään kaikesta!

    • naisenrautakoura

      Vanhempani ovat olleet onnellisesti naimisissa jo kolme vuosikymmentä. Äiti piti helvetilliset pirstingit, kun sai tietää nykyisistä kuvioista. Hänen arvomaailmansa ei vastaa omaani laisinkaan. Mutta ei siinä ole kellään mitään mussuttamista, jos kaksi aikuista ihmistä päättää yhteisesti elämästään. Enpä usko, että mies alkaa inistä mitään muksustaan ellen itse provosoi raivoissani, kuten epäkypsästi riitatilanteissa usein teen. Sain kyllä suututettua äpärän äidin siihen malliin, että tuskinpa tulee muksu itsekään ikinä yhteyttä ottamaan. Elämässä pitää siirtyä eteenpäin.

      • Häiriintynyt...

        Kyllä se äijä vielä sinuunkin kyllästyy ja palaa sitten lapsensa luokse. Ei sulla ole tarjota mitään enempää kuin muilla ämmillä ;). Ei teillä sitäpaitsi ole mitään perhettä, kun ette asu yhdessä, ette ole naimisissa eikä teillä ole yhteisiä lapsia.

      • Kourasi on säälittäv

        Hyi. Miksi kutsut tätä lasta äpäräksi? Eletään 2000-lukua, lapsi avioliiton ulkopuolella ei ole niin kamala asia.

        Mitä jos "miehesi" ei ole onnellinen ilman lastaan? Hyi. Viet häneltä kaikki joulut, synttärit, isänpäivät, kaiken. Hyi. Et ole mikään "rautakoura" olet säälittävä.

    • naisenrautakoura

      Heikot ja säälittävät ihmiset tarvitsevat laillisen siteen, joka määrittelee suhteen. Pitäkää minua vaikka narsistina, kun sanon tietäväni että mieheni ei ikinä tule jättämään saatika pettämään minua.

      • mafia#

        Ei niin kun se tappaa sut, tuolaisille ihmisille, jos sua ny ihmiseksi voi kutsua, yleensä" sattuu" jotain

    • sontaa

      turhaa pas****an jauhantaa

    • KUOLE LISSU KUOLE

      LISSU PROVOAAAA !!!!!!!!!!!!!

    • Keksitty juttu!

      Onnea, olette luotuja toisillenne. Homehtukaa yhdessä:)

    • naisenrautakoura

      Kehtaisikohan lapsen äidille ehdottaa lapsen sukunimen vaihtamista? En oikein pidä ajatuksesta, että mieheni sukunimi on leimattuna äpärään.

      • OUPÄ10v

        Olkaa kilttejä ja älkää antako tämän mielenvikaisen ihmisen provosoida itseänne, ja älkää vastatko sille. Ei lissu hiljene jos se saa vähänkään kaipaamaansa huomiota eli vastauksia.

      • voi lissu sua

        Lätty umpeen idiootti, häpeä.

      • LOLlololol

        Ei sulle voi tehdä muuta kuin nauraa. Olet epätoivoinen.

    • kaikkionjonähty!

      Kyllä mies voi jättää lapsensa, kun uusi vaimo polkee jalkaa ja vaatii. En ennen uskonut, että tuo on mahdollista, mutta mun sisko "onnistui" tässä. Hänellä on 18 vuotta vanhempi ukko, joka ei juuri lapsiaan enää tapaa, kun siskoni ei kestä niitä "äpäriä". Voin kertoa, että arvostukseni kyseistä ukkoa kohtaan on nolla. Siskolla on mielenterveysongelmia, joten se selittänee hänen osuutensa.

    • Äippä <3

      Toivon että tämä on provo, mutta jos ei ole, niin oletpahan harvinaisen tyhmä ihminen!
      Lapsi tarvitsee isäänsä ja usein myös isä lapsiaan. Kuka ihminen voi olla niin itsekäs että kieltää isältä lapsensa tapaamisen??? Ei mene mun jakeluun.

      JOs ei kestä sitä että miehellä (tai naisella) on aiemmasta suhteestaan lapsi/lapsia, niin silloin kannattaa pysyä erossa sellasesta miehestä/naisesta.

      Jos aloittajan kirjoitus on todellinen niin sanon vaan että, et voi koskaan olla varma tapaako hän lastaan salaa sinulta (luultavasti tekee niin) koska, uskon että rakkaus lapseen on jokatapauksessa voimakkaampi kuin rakkaus pirulliseen naiseen.

    • Uskomatonta...

      No huh huh. Onneksi olkoon vaan. Sinun ansiostasi viaton lapsi elää isättömänä, ja se tulee vaikuttamaan häneen koko loppuelämänsä ajan. Oletko ajatellut, että tämä "äpärä" on täysin syytön kaikkeen? Kyseessä on pieni lapsi, jolla on ollut oikeus syntyä tähän maailmaan, ja jolla on oikeus omaan äitiin ja isään. Kyllä nelivuotias lapsi on jo syvästi kiintynyt vanhempiinsa, jo alle yksivuotias tunnistaa vanhempansa ja kaipaa näitä kun ovat poissa.

      Hämmentävää on myös tuo tarinasi siitä, kuinka lapsen äiti on kieltänyt miehesi sukua tapaamasta lasta. Jos miehesi tapaisi lastaan, hänellä olisi mahdollisuus pitää lapsen siteitä yllä myös omaan sukuun. Lapsen äiti ei voi kieltää isää viemästä lasta omien sukulaistensa luo, eikä lapsen äiti voi määrätä ketä lapsi isällä ollessaan tapaa tai ketä isän luona on.

      Ja tämä isä...Millainen isä hylkää lapsensa? Oletko miettinyt tarkkaan, millainen mies elämäsi jakaa, voiko edes mieheksi kutsua? Entäpä sinä itse? Millainen ihminen laittaa omien itsekkäiden vaatimustensa vuoksi useamman ihmisen kärsimään? (Vastaus: Tunnevammainen, empatiaan kykenemätön). Pieni lapsi kärsii. Lapsen äiti kärsii, hänhän se on se, joka ottaa vastaan lapsen tuskan ja ikävän. Ja miehesi kärsii. Aivan, hän kärsii, ja katuu vielä jonain päivänä tekoaan.

      Sanonpahan vain, että miehesi ja hänen lapsensa tiet kohtaavat vielä. Ei se ole ohi, vaikka sinä niin luulet. Ennemmin tai myöhemmin lapsi haluaa vastauksia ja tutustua biologiseen isäänsä. Ehkä teini-ikäisenä, ehkä aikuisena, sitten kun on itsekin äiti. Etkä sinä voi estää häntä palaamasta elämäänne, koska uskon täydestä sydämestäni, että jonain päivänä, kun miehesi havahtuu ja tulee järkiinsä, hän ottaa lapsensa avosylin vastaan.

      Etkä sinä mahda sille mitään.

      • Käytä älliä

        Joo, ja jos lapsi kokee että juuri sinä olet erottanut hänet isästään, voi reagoida hyvinkin rajusti tultuaan murrosikään ja aikuiseksi. Kyllähän se tiedetään, että lapsuudessa koettu julmuus voi purkautua kauheilla tavoilla aikuisiässä. Jotkut ihan jopa sekoavat ja tekevät peruuttamattomia tekoja.

      • 2343zxscdf
        Käytä älliä kirjoitti:

        Joo, ja jos lapsi kokee että juuri sinä olet erottanut hänet isästään, voi reagoida hyvinkin rajusti tultuaan murrosikään ja aikuiseksi. Kyllähän se tiedetään, että lapsuudessa koettu julmuus voi purkautua kauheilla tavoilla aikuisiässä. Jotkut ihan jopa sekoavat ja tekevät peruuttamattomia tekoja.

        meillä miehn uusikko erotti laset isästään ja isä hylkäsi lapset, nyt laset on hyljäny isän. oma vika nyt saa kärsiä.

    • Oma valintansa!

      Minä taas en tahallani erottanut miestä lapsistaan. Vaadin vain, että meillä käyttäydytään ihmisiksi ja kieltäydyin passaamasta miehen lapsia sekä sijoittamasta heihin killinkiäkään omia rahojani. Nämä ehdot eivät miehelle ja lapsille sopineet - lasten äidistä puhumattakaan - ja niin ollen yhteydenpito väheni aika paljon. Eivät useinkaan meillä naamaansa näytä nuo sivistymättömät riiviöt. Meillä on kotirauha ja tasapainoinen suhde.

      Sitä en kyllä ole vieläkään oppinut ymmärtämään, miksi lapset ja äitinsä luulevat, että meillä pätisi samanlaiset käyttäytymisnormit kuin äidin luona. Meillä ei kuljeta sisällä kengät jalassa, ei kiroilla, ei olla pipo päässä sisällä, siivotaan omat sotkut, suljetaan tietokone, kun aikuinen sanoo, vaihdetaan vaatteet päivittäin, harjataan hampaat, vastataan puhuteltaessa, syödään sitä, mitä pöydässä on, noudatetaan kotiintuloaikoja, ostetaan vain se, mihin on varaa. Listaa näistä äidin kodin ja meidän kotimme välillä vallitsevista eroavaisuuksista voisi varmaan jatkaa loputtomiin.

      Perille on mennyt kuitenkin yksi asia: meille tullaan vasta sitten, kun osataan noudattaa sääntöjä.

    • naisenrautakoura

      Mussuttakaa ihan rauhassa. Joku kyllä kirjoituksestani toivottavasti hyötyi ja/tai sai munaa järjestellä omankin elämänsä paremmaksi.

    • Hirviöisä

      Jos isä tai äiti jättää lapsensa jonkun toisen naisen tai mihen vuoksi, silloin pitää jo isojen hälytyskellojen soittaa, että kukaan ei tuollaisen ihmisen kanssa mene yhteen.

      Kun joku kirjoitti, että mies jätti lapsensa hänen vuokseen ja uskoo nyt ukon rakastavan vain itseään, olet hyvin pahasti väärässä, tuo ukko ei osaa rakastaa ketään, on hirveintä jättää omat lapsensa.

    • pallisuojat

      Siinäpä vasta on eläämäänsä hallitseva naisimmeinen! Toimija parhaasta päästä. Ehkäpä hankit vielä jonkun iisalmelaisen psykologin lausunnon siitä, että miehesi lapsilla on hankala oidipuskompleksi joka pitää nujertaa kunnon kasvattajan ottein. Lapsipuolet tulkoon tuntemaan paikkansa. Kulttuurimme on kaikin naisvoimin puolellasi, ja saanet vielä jostain verovaroin maksettua tukea kaiken maailman myytein tahratulle identiteetillesi.

    • Pasi Lalli

      Kiitos palveluksesta, pidä hyvänäs. Pääsivätpä lapset kerralla eroon tossukasta. Hävetähän tollasta isää olis pitäny kavereiden edessä.

      • Sinulla sama edessä

        Sitten kun ite vaadit miestä tekemään myös sinulle lapsen niin muista, että mies pystyy sitten jättämään myös sen lapsen (ja sinut). Mies on todistanut olevansa typerä munansa perässä juoksija.

    • Agent provocateur

      Aivan mahtavasti artikuloiva provokirjoittaja :) Mahtavaa tekstiä, aivan karsea asiasisältö. Niin uskalletun kärjistetty.

    • Toisaalta ymmärrän että et tule toimeen lasten kanssa ja että uskot vahvasti siihen, että lapsien hankkimista tulisi rajoittaa kun nuo vat yhteydessä nälänhätiin ja ruuan suurkulutukseen ja tms.

      Mutta jos et ole valmis sitoutumaan toiseen ihmiseen ilman, että itse olisit valmis sen verran joustamaan, että isä saa pitää yhteyttä lapseensa...
      ...Olet julma.

      Jos olisin tuo lapsi, niin olisin katkera. On hyvin mahdollista, että tuolla lapsella tulee olemaan huono omatuonto tai hän tuntee syyllisyyttä ja luulee olevansa jotenkin huonompi. Tiedän mistä puhun, sillä minulla on sekä isäpuoli, että äitipuoli. Arvostan suuresti äitipuoltani, vaikka tiedän että olemme hyvin erilaisia.

      Toivon kuitenkin että kaikki päätyy osallasi parhain päin.

    • sääli.....

      Oletpa munattoman miehen valinnut.

      Tosin tiedän kyllä sellaisiakin ihmisiä, jotka kiristävät jättävänsä uuden puolisonsa jos tämä ei katkaise välejään entiseen elämäänsä. Nimim. omalla pienellä tyttärelläni ei ole biologista isää, koska uusi nainen ei hyväksynyt minua, joten silloin isä ei saanut myöskään tavata lastaan.

      Sääli, mutta tosiasia. Onneksi lapsellani on nyt isähahmo, jolla oikeasti on aivot päässä eikä ole tossun alla. Onnea mahtavaan suhteeseesi, älkää vaan koskaan tehkö yhdessä lapsia.

    • naisenrautakoura

      En ole niin itsekäs paska, että tekisin IKINÄ omia lapsia. Onnea vaan äskeiselle kirjoittajalle - pistää miettimään millainen mies tahtoo ottaa toisen äpärän hyysättäväkseen. Varmaan se pillu motivoi : )

      • kuole lissu pois

        Tiedätkö mikä on äpärä ?
        Kuole lissu pois

    • Hedelmättömyysvero

      Jos lapsi on syntynyt avioliitossa, se ei ole koskaan äpärä. Kaikki avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset sen sijaan ovat äpäriä. Taidan kouluttaa omista lapsistani vanhustenhoidon johtajia ja päättäjiä, toivotaan lapsettomille ihan erityistä lapsettomuusveroa ja lusmuiluveroa sitten kun aika koittaa.

    • naisenrautakoura

      Eipä ole avioliittoa koko edellinen suhde nähnytkään : )))))))))))))))))

      • nyssykkä

        naisenrautakoura,

        Oletko jollain tavalla sielultasi ehkä vammautunut ja katkera...Onko jokin asia ollut niin järisyttävä, että olet rakentanut itsestäsi kivipaasin. Tai sitten kirjoituksesi on aivan fiktiota kokonaisuudessaan. Jos tuo asetelma totta on, niin sinullapa on tossu miehenä, aivan tahdoton nurkkaan nujerrettu luonteeton, joka ei laisinkaan tajua, että lapsipa vielä kasvaa aikuiseksi, ja sitten viimeistään on tilinteon paikka.

        Siinä kohdin ajattelet järkevästi, että et ikinä aio hankkia omia lapsia. Se on hyvä asia, koska jatkaisit vain heissä sitten tätä mätää ja se jalostuisi ja jalostuisi.

        Tarkista tosiaan noita sanavalintojasi, eli äläpä puhu äpärästä (fiksu ihminen ei sellaista sanaa käytä). Kirjoituksestasi niin paistaa läpi, että pohjimmaisena tässä kaikessa on se, että olet niin kestämättömän mustasukkainen tästä lapsesta. Miehellä ei olisi saanut olla entistä elämää, ei mitään. Ja tähän mustasukkaisuuteen kun lisätään sitten tuo kaikki muu, niin tottakai täällä nyt suitsutat sitä, ettet ikinä tee lapsia. Sinä tiedät sisimmässäsi, että et selviäisi äitinä. Jokin sellainen pelko tässä on. Eli ajattelet, että sinun ei paranekaan tehdä lapsia, ihan itsesi vuoksi jo. Se on hyvä havainto.

        Miehesi tulee tämän alkuhuuman jälkeen vielä järkiinsä. Ja siinä käy niin, että himo ja huuma kääntyykin inhoksi ja vihaksi. On näitä nähty. Mies ei anna itselleen eikä sinulle koskaan sitä anteeksi, että teit tällaisen kuprun ja hän vielä kohnouttaan lähti kelkkaan mukaan.
        Kun mies tämän oivaltaa vielä joskus, niin silloin sinulle tuli noutaja. Ehkäpä elämä opettaa sinulle jossain muodossa sen verran nöyryyttä, että KUN miehesi sitten sinut jättää, niin sille kivikovalle poskellesi vierähtää kuin vierähtääkin kyynel.

    • ei ymmärrä

      Miten sä edes kehtaat kertoa tollaista??? Olet todella sairas ihminen, eipä voi muuta sanoa. Ehkäpä saat nenillesi kun miehesi alkaa vihata sinua siksi mitä häneltä vaadit. Vaan täytyy sanoa, että on melkosen munaton tuo miehesikin ja ehkä tuollaiset ihmiset ovat ansainneetkin toisensa. Ei voi kun halveksia tollasia itsekkäitä, todella ällöttäviä ihmisiä!!!

      • xdytgfiyjl,

        Aloitus on pelkkä provo, ei näihin satuihin kannata uskoa!

    • puoliäiti

      Minäkään en pidä exäni lapsista mutta mitään noin lapsellista ja typerää ei tulisi mieleenkään vaatia.Säälin sinua, taidat olla kovin epävarma tuon kovan kuoresi alla kun pelkäät,että lapsi vie miehen sinulta.Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin,sitä ei kukaan voi kiistää ja aika lapanen on miehesikin kun tuollaisen päätöksen tekee ajattelematta myös lapsen etua.Mutta se päivä teille molemmille tulee vastaan,että kadutte tekemiänne asioita...mutta silloin on jo liian myöhäistä muuttaa mitään .

    • hoo ho hoo

      Mitä tollaseen kirjoitukseen tosissaan vastailemaan, ei tuo ole totta. Mutta aika monen uusiovaimon toteutumaton päiväuni se tietysti voisi olla. Että mies jättäisi kaiken heidän vuokseen.

      Mutta ei semmoisia miehiä ole. Joku voi tietysti näennäisesti luvata olla tapaamatta lapsiaan ja tapaa näitä sitten salaa kuitenkin ja pitää yhteyttä, ja jonkin aikaa voi näin mennä kunnes juttu kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja mies alkaa tavata lapsiaan julkisesti. Ja uusi vaimo saa rajusti nenilleen ja joutuu nielemään myrkkynsä.

    • tässähän tarina

      No, jos ei nyt äpäräksi nimiteltäisi, ihmisarvohan se on lapsellakin. Jotenkin ymmärrän sinua rautakoura. Toiveesi olisi aloittaa kahdestaan, puhtaalta pöydältä, ilman menneisyyden rasitteita.

      Ei se kyllä karjumalla miksikään muutu. Kun kiellät tosiasiat, lumipalloefekti on odotettavissa. Pienestä kasvaa suuri. Mitähän siinä menetät, jos tunnustat suoraan, että miehelläsi on lapsi. Hedelmällinen kaveri. Mutta eihän sinun tarvitse mihinkään rooliin itseäsi laittaa.

      Olet rakastunut ja haluat vain miehen. Aivan ymmärrettävää. MUTTA, olet myös despootti, diktaattori, joka alisti, pakotti miehen VASTOIN hänen omaa tahtoaan tekemään "itkuisen" päätöksen, kieltämään lapsen jonka oli tähän maailmaan saattanut. Kysyppä, vaivaako päätös miestäsi ? Rakkautta on vaikea kieltää, vaikka ajatkin ajatusta," poissa silmistä, poissa sydämestä."

      Hellitä jo. Mustasukkaisuutesi on turhaa. Mieshän rakastaa sinua, vai pelkäätkö lasta? Jos et rakenna itsellesi uhkakuvia, tulet onnistumaan elämässä, muuten riehumisesi jatkuu....kunnes läkähdyt kiroiluusi...kun et VOI saada miehesi menneisyyttä olemattomaksi.

      Muuten olet tempperamenttinen tyyppi, varmaan aivan mahtava taistelupari. HANKI kaltaisesi MIES, ei sinulle nysveröt riitä! Vilkaise muitakin miehiä!!!

    • lissu pois netistä

      Ettekö tajua että aloitus on pelkkä huono provo jonka on tuottanut erittäin negatiivinen ja mielenterveyden menettänyt ihmisen kuori

    • Tämä uuteen jaksoon

      Jahas. Ja seuraavassa "KADONNEITTEN JÄLJILLÄ" Tv- ohjelmassa pieni tyttö etsii isäänsä, ( nimi on tiedossa, ja osoitekin) juoksee torin poikki isänsä syliin, surunhaikea pianomusiikki soi taustalla. Herkkää!

      Me Tv- katselijat kaivamme nenäliinat esiin ja pyyhimme kyyneleitä. IHANAA, että he löysivät toisensa. Happy end.

      • ufluti8dfu

        Aina vain jauhetaan, että lapsilla on oikeuksia. Eikö uudella puolisolla ole sitten niitä oikeuksia? No todellakin on. Hienoa, jos olette saaneet toimivan suhteen "äpärästä" huolimatta.

    • Järjen paikka

      Aina vain jauhetaan, että lapsilla on oikeuksia.

      Kun kirjoitit tämän lauseen, mitähän oikein ajattelit.

      Itse näen, että lapsella ei ole mitään oikeuksia, hän ei voi päättää mistään, ne oikeudet jakaa hänen vanhempansa ja avioerossa ne järkkyy pahasti.

      Jotenkin olen ihan järkyttynyt, kuinka ollaan heti etsimässä uutta suhdetta tai se on jo salaisena ollut . Jo se että on voinut salasuhdetta pitää, kertoo että aika on varastettu omilta lapsilta.
      Nämä ihmiset asettavat omat lapsensa ja tämän uuden suhteen kilpailemaan, joka on täysin väärin. Tästä uudesta suhteesta kertoo raakaa kieltä asia, että hän tavallaan kieltää lapsilta oman äitinsä tai isänsä ja yleensä entisen elämän. Tämä ihminen on raakalainen eikä mikään hyvä ihminen.
      Jos kaikki perustuu seksiin ja suukkoihin ja halimisiin ja menoihin kun saadaan lapset etävanhemmalle. On suorastaan kauhistuttavaa ajatella, että kukaan pienen lapsen vanhempi voi näin toimia.
      Lapset eivät ole kauan pieniä, joten sen aikaa kyllä jokaisen pitää jaksaa olla heidän tukenaan. Senjälkeen painukaa ja naikaa vaikka jokainen halukas vastaantulija, mutta siihen asti toleranssin pitää olla joko lasten toinen vanhempi tai olla ilman.

    • ufluti8dfu

      Ajattelin juuri sitä, että kyllä lapsia tuleee ajatella. Mutta myös uutta puolisoa. Lasten ei tarvi kärsiä vanhempiensa erosta. Mutta ei myöskään uuden puolison tarvi kärsiä lapsista ja exästä. Aina puhutaan vain lapsista. Kuinka he kärsii jne. Ajatellaanko koskaan uutta puolisoa? Kyllä uudella puolisollakin on oikeus onnelliseen suhteeseen. Harvoin kuulee puhuttavan, kuinka uusi puoliso kärsii.

      • Käytä aivoja

        Uusi puoliso voi ajatella etukäteen, mihin on hyppäämässä. Tutustua hyvin lapsiin ja eksään ennen mitään hynttyyt yhteen -meininkiä. Teillä on varmaan aivot, ajatelkaa e-tu-kä-teen ;). Älkää uskoko miestä, kun hän väittää, että kaikki järjestyy (miehillä on tarve saada seksikumppani saman katon alle asumaan ja puhuvat mitä sössöä tahansa toteuttaakseen sen). Seuratkaa tilannetta riittävän pitkään ihan omin silmin.

      • sinkkuna saanut
        Käytä aivoja kirjoitti:

        käytäs kuule ite, ei kukaan mies ota naista vain seksikumppaniksi omaan kotiinsa asuun, seksiä saa paljon paremmin sinkkuna, kun parisuhteessa, huomaa ettet ole parisuhteessa.

      • puolisoni vaimo
        Käytä aivoja kirjoitti:

        Uusi puoliso voi ajatella etukäteen, mihin on hyppäämässä. Tutustua hyvin lapsiin ja eksään ennen mitään hynttyyt yhteen -meininkiä. Teillä on varmaan aivot, ajatelkaa e-tu-kä-teen ;). Älkää uskoko miestä, kun hän väittää, että kaikki järjestyy (miehillä on tarve saada seksikumppani saman katon alle asumaan ja puhuvat mitä sössöä tahansa toteuttaakseen sen). Seuratkaa tilannetta riittävän pitkään ihan omin silmin.

        Ei minulla ainakaan ollut minkäänlaista tarvetta tutustua mieheni lapsen äitiin, kun aloimme seurustella. Hän on entistä elämää. Eivätkä myöskään minun entiset kumppanini kiinnostaneet miestäni pätkääkään! Onko sinulla aivot, joilla ajatella?

        Lapsi on meillä silloin tällöin. Siinähän tuo menee, ihan tavallinen lapsi, melkein murkku jo.

        Oletko joku seksiaddikti, kun luulet, että mies haluaisi vain petikaveria?

        Tekstisi on voimakkaasti lissuhtavaa...

      • muistin virkitstämis
        puolisoni vaimo kirjoitti:

        Ei minulla ainakaan ollut minkäänlaista tarvetta tutustua mieheni lapsen äitiin, kun aloimme seurustella. Hän on entistä elämää. Eivätkä myöskään minun entiset kumppanini kiinnostaneet miestäni pätkääkään! Onko sinulla aivot, joilla ajatella?

        Lapsi on meillä silloin tällöin. Siinähän tuo menee, ihan tavallinen lapsi, melkein murkku jo.

        Oletko joku seksiaddikti, kun luulet, että mies haluaisi vain petikaveria?

        Tekstisi on voimakkaasti lissuhtavaa...

        No ei varmaan ole exilläkään ja lapsilla mitään kiinnostusta tavata miehen uusikoita. Siksipä juuri nyksät usein estää miehen tpaamasta omia lapsiaan, kun eivät saa nähdä miehen exiä ja lapsia.

        Moni lapsi haluaa nähdä isän, mutta ei hänen naisiaan, se on sääli että nyksien pitää tunkea aina mukaan, kun pelkää ja miehen läheiset on hänelle uhka. Pelkuruutta se on eikä suinkaan rakkautta miestä kohtaan. Siitä ei ole kyse.

        Meillä ainkain lapset ovat aina nauraneet ja miettineet et millanen olio se isän nainen oikein on, kun estää isää tulemasta meille ja ei anna isän vastata puhelimeen tai isästä on tullut niin ilkeä. Pohidmme sitä kauna aikanaan, ja tulimme siihenlopputulokseen että he ovat erittäink atkeria toisten siivellä asujia, joten on parempi pysyä eross tiiviisti, ettei tule meille lisää onglmia, eikä ne naiset ala käyttämään meidän rahoja kapakkareissuihin. Siihen loppu meidän ajattelu ja isä jäi kun isä hylkäsi ensin omat lapset ja vaihtoi vaikkosiin.

      • järki hoi!
        muistin virkitstämis kirjoitti:

        sun järkesi hävisi eron myötä, hae ny hyvä ihminen apua tuohon hulluuteesi, katkeruus, kauna,mustasukkaisuus ja kateellisuus on kauhia tauti..

      • olemme katkeria kyll
        järki hoi! kirjoitti:

        sun järkesi hävisi eron myötä, hae ny hyvä ihminen apua tuohon hulluuteesi, katkeruus, kauna,mustasukkaisuus ja kateellisuus on kauhia tauti..

        Eime olla erottu, mies hylkäsi perheensä ja lapsensa kun kyllästyi heihin, ja vaihtoi ne ulkopuolisiin ihmisiin. Ero on yhtienen, hylkäys on kun vain toinen niin päättää. Minkä voi jos mies kyllästyy lapsiinsa, ei sitä pakottaa voi olemaan isä.

        Joo olemme me kateellisia, mustasukkasia, katkeria, iloisia, surullisia, onnellisia, kaikea löytyy... mieksei oltaisi, niin sinäkin olet.

        Kyllä meitä suutitti että mies lapset vaihtoi vieraisiin ihmisiin, ketä ei surettaisi. Mutta se on todella hyvä puoli, että nyt mies on jäänyt ilman lapsia... hah.. lapset hylkäsi isän kun isä hylkäsi lapset.
        Niin se vaan menee, suurin kärsijä on kuitenkin mies. Toivonmukaan ei tule koskaan itkeman oven taakse, takasin ei ole tulemista.

      • ????????????????????
        olemme katkeria kyll kirjoitti:

        kyllästyi lapsiin hä? mitä sinä sitte teit? en nyt tajuu olet liitossa ja hoidat ulkopuolisii ihmisii ja mies kyllästy sun lapsiisi siis????vaihtoi lapset niinkö ulkopuolisiin lapsiin???Miksi et tehnyt mitään siinä vaihtotilanteessa, millai vaihtaminen tapahtu, mitä sinä sait vaihdossa ??Miksi annoit lapset vaihdossa ja kenelle?Missä lapset nyt on ? onko teillä nyt sitte ne ulkopuoliset lapset?

    • ufluti8dfu

      Kyllä sillä uudella puolisolla on silti oikeus olla onnellinen. Oli hän sitten mies tai nainen. Vai oletko sitä mieltä, että omaa tyhmyyttään saa nyt kärsiä kun otti puolison, jolla lapsia? Suositteletko, että ensin tutustutaan ja kun selviää, että exä terrorisoi niin sitte lähetäänki omille teille? Ja suostutaan exän v****iluun? Annetaan exälle valta päättää kaikista asioista, myös siitä kenen kanssa exä on suhteessa tai onko ollenkaan? Sekö on lapsen edun mukaista, että toinen vanhemmista yrittää rakentaa uutta suhdetta mutta exä ei hyväksy sitä ja taas erotaan? Toki voit itse käyttä niitä aivoja. Kyllä myös sillä uudella puolisolla on oikeus onneen eikä kenenkään tarvitse kärsiä.

      • lasten isä oma isä

        Niin on lapsillakin oikeus olla onnellinen ja isänsä kannsa viettää aikaa. Mutta miten olla isän kanssa jos isän nainen tunkee joka paikkaan ja vielä isän kotiin, silloin kun lapset on siellä. No ei mitenkään.

        Ei ole valtaa exiltä puuttua ja huolehtia ja hoitaa omia lapsia, ihan älytön väite sulta. Mutta nyksät tekee yleensä kaiken aina vaikeaksi ja estää usein miestä tapaamasta.

        Lapsille kuuluu isä, sen saisi nyksät tajuta viimein, että he ovat miehen mielessä hännänhuippuna, ja sehän on se katkeruuden aihe.. niinpä,

      • ufluti8dfu
        lasten isä oma isä kirjoitti:

        Isän kotiin? Missä se nykynen sitte asuu? Pitääkö nykysen häipyä jonneki ku lapset tulee? Eikö hänellä ole oikeus olla kotonaan. Kyllä sillä nykyselläki on oikeuksia eikä hänen todellakaan tarvi häipyä kotoaan. Hänellä todellakin on oikeus olla onnellinen omassa kodissaan.

        En todellakaan ole väittänyt mitään tuollaista. Tietysti valtaa on siihen ja kuulukin olla. Mutta ei hänellä exän ja sen nykysen asioihin kuulu olla valtaa. Ei hänellä ole oikeutta yrittää tuhota sitä suhdetta.

        Taitaa exät olla katkeria siitä kun toinen on löytänyt uuden ja paremman puolison. Tuskin se mikään hännänhuippu on, tuskin kukaan uutta puolisoa etsivä hännänhuippua edes ottaa.

      • onneksi ei meillä
        ufluti8dfu kirjoitti:

        Mistä sen tietää missä asuu, kai sillä koti on jossain. Vai siivelläkö asuu miehen luona???
        Lapsilla on oikeus olla isän kanssa ihan keskenään, eikä siinä ulkopuolisia tarvita.

        Itse olet katkera, jos tunget lasten ja isän väliin, vai onko tarkotus erottaa ja estää heidän tapaaminen? Se on kurjaa, jos olet sitä mieltä.

        Minua säälittää lapet, jotka joutuu moiseen pyöritykseen, eikä saa olla rauhassa oman isän kanssa, vaan joku tulee sotkee kaiken.

      • huhhuh
        onneksi ei meillä kirjoitti:

        Meillä ainakin mies muutti luokseni, minun omistamaani taloon. Että ihan kuule siivellä isä asuu luonani. Ja minä en todellakaan kotoani häivy minnekään, jos lapset tulevat isäänsä tapaamaan. Tämmönen nyksä täälä, antaa jopa lasten tavata isäänsä kotonaan. Olenko silloin ulkopuolinen? Ja sotkenko tosiaan kaiken antamalla kotini lasten käyttöön?

      • ufluti8dfu
        onneksi ei meillä kirjoitti:

        Mistä sen tietää missä asuu, kai sillä koti on jossain. Vai siivelläkö asuu miehen luona???
        Lapsilla on oikeus olla isän kanssa ihan keskenään, eikä siinä ulkopuolisia tarvita.

        Itse olet katkera, jos tunget lasten ja isän väliin, vai onko tarkotus erottaa ja estää heidän tapaaminen? Se on kurjaa, jos olet sitä mieltä.

        Minua säälittää lapet, jotka joutuu moiseen pyöritykseen, eikä saa olla rauhassa oman isän kanssa, vaan joku tulee sotkee kaiken.

        Mieshän asuu nykysen luona. Ei siis siivellä. Onko nainen silloin ulkopuolinen? Entä naisen uusi mies, onko hänkin ulkopuolinen? Pitääkö miehen häipyä aina naisen luota, kun lapset ovat paikalla?

        Olenko väittänyt, että tungen lasten ja isän väliin? En todellakaan näin tee, enkä missään vaiheessa ole sanonut, että yritän ketään erottaa.

        Ainut, mitä olen yrittänyt sanoa, on se, että myös uusilla puolisoilla (oli kyseessä sitten mies tai nainen) on oikeus onneen. Eikä exillä (oli kyseessä sitten mies tai nainen) ole oikeutta yrittää tuhota toisten suhdetta. Joko ymmärsit? Vai vieläkö haluat vääntää asiasta?

      • tajuisit ees hävetä.
        onneksi ei meillä kirjoitti:

        Mistä sen tietää missä asuu, kai sillä koti on jossain. Vai siivelläkö asuu miehen luona???
        Lapsilla on oikeus olla isän kanssa ihan keskenään, eikä siinä ulkopuolisia tarvita.

        Itse olet katkera, jos tunget lasten ja isän väliin, vai onko tarkotus erottaa ja estää heidän tapaaminen? Se on kurjaa, jos olet sitä mieltä.

        Minua säälittää lapet, jotka joutuu moiseen pyöritykseen, eikä saa olla rauhassa oman isän kanssa, vaan joku tulee sotkee kaiken.

        sinä voisit lopettaa tuon vänkäämisen, kun sun ymmärryksesi ei riitä näin tasokkaaseen keskusteluun, näytät vaan tyhmyytesi ,tunnen jo myötähäpeää sun puolesta lissu.

      • valitettavasti teill
        onneksi ei meillä kirjoitti:

        Mistä sen tietää missä asuu, kai sillä koti on jossain. Vai siivelläkö asuu miehen luona???
        Lapsilla on oikeus olla isän kanssa ihan keskenään, eikä siinä ulkopuolisia tarvita.

        Itse olet katkera, jos tunget lasten ja isän väliin, vai onko tarkotus erottaa ja estää heidän tapaaminen? Se on kurjaa, jos olet sitä mieltä.

        Minua säälittää lapet, jotka joutuu moiseen pyöritykseen, eikä saa olla rauhassa oman isän kanssa, vaan joku tulee sotkee kaiken.

        mee hoidattaa se pääsi, juttusi on tosi sairaita.

      • kappasjakummaa
        lasten isä oma isä kirjoitti:

        Niin on lapsillakin oikeus olla onnellinen ja isänsä kannsa viettää aikaa. Mutta miten olla isän kanssa jos isän nainen tunkee joka paikkaan ja vielä isän kotiin, silloin kun lapset on siellä. No ei mitenkään.

        Ei ole valtaa exiltä puuttua ja huolehtia ja hoitaa omia lapsia, ihan älytön väite sulta. Mutta nyksät tekee yleensä kaiken aina vaikeaksi ja estää usein miestä tapaamasta.

        Lapsille kuuluu isä, sen saisi nyksät tajuta viimein, että he ovat miehen mielessä hännänhuippuna, ja sehän on se katkeruuden aihe.. niinpä,

        Naisnarsistit pahimmillaan käyttävät juurikin lapsia julmasti aseenaan erotilanteissa ja eron jälkeen. Ja nämä lissun kirjoitukset on just niin narsistisia kun ikinä voi olla. Ja surullista on, ettei narsisti parane ikinä. Sori Lissu.

    • Jeppppppppppp

      Kyllä, pidän puhtaana tyhmyytenä ;). Jos tietää etukäteen, että kimppaan tulee ikäviä kaupanpäällisiä, niin kuka ny semmosia kauppoja tekee ;).

    • ufluti8dfu

      Taidat olla katkera exä.... Ei sun tartte olla se katkera, ikävä kaupanpäällinen. Elä omaa elämääs ja anna muidenkin elää omaansa.

    • Huvitusta

      Mä mitään katkera ole :D. Hauskaahan tämä on ;).

    • ihana nyksä

      Samat sanat, sanon senkin että miestä lyksäti kun tapasimme, hän sanoi niin itsekin, että ei kuvitellut vielä näin ihanan ja kauniin naisen vielä ilmestyvän hänen elämäänsä. Oli kuin olisi lottovoiton saanut, kiva oli kuulla.
      Mutta elämme tässä ja nyt, ja voihan olla että kyllästyn, mut nyt on kivaa. Lapset ovat meillä ja saan komentaa ja vaatia heitlä samoja asioita kuin mieskin ja heidän äitinsä, eli olen tasavertainen kasvattaja, ehkä parempikin. Olen hyvässä duunissa, palkka juoksee, onh arrastuksia, ja vaikkamitä.
      Mies jätti vaimonsa, mutta lapset ikävä kyllä tulevat tänne kuin omaan kotiinsa, ovat niin ihastuneita ja tykästyneet minun, mutta minä en heihin, siksi onkin helppo pitää kuria kun ei lapsista tykkää.
      Ecä välillä soittelee ja luomme luurin kiinni, pitäisi vaihtaa numero.
      Luulisi naisen tajuuvan, että mies on nyt onnellinenja lapset kans, vaikken minä heistä.

      • xcftugibknml

        Lissu taas vauhdissa! Tapa ittes!

      • lissu on ex:ä nykyin

        jassoo, nyt lissu on exänsä nyksä, ja haukkuu itteensä Buhahahaaa..........................

    • naisenrautakoura

      Facepalm.

      1) Ai apua käyttämiänne argumentteja.

      2) Ihminen on säälittävä, jos tarvitsee lapsen kokeakseen elämänsä miellyttäväksi ja merkitykselliseksi.

      3) Mieheni on sanonut, että lapsi oli suuri virhe ja on äärimmäisen katkera siitä, että hänet huijattiin äpärä alulle panemaan.

      4) Täytyy olla äärimmäisen heikko itsetunto, jos mielistelee kumppaniaan hyväksynnän toivossa tämän kakaran hyysämisen kautta. Minä tiedän olevani rakastettu omana itsenäni.

      5) Kaltaistenne apinoiden takia maailma on näin julmetun paha paikka - teidän paskaiset jälkipolvenne kasaamastanne saastasta kärsivät : )

      • rahtari.

        fasisti!, olet itsekin ollu räkänokka äpärä, per****n paviaani.

      • kuole pois lissu ruk

        PELKKÄÄ SÄÄLITTÄVÄÄÄÄ PROVOOOOOOOO!
        VAIN TOOOOOOOSI SAIRAS TUOTTAA TUOLLAISTA PASKAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

      • Lapsettomat apinat

        Kohtaan 5: myös sinä osaltasi olet tehnyt maailmasta tällaisen syntymällä tänne. Olisit abortoinut itsesi ennen syntymääsi, siinä vasta ekologinen teko :D.

        Minusta tahallaan lapsettomille pitäisi määrätä erityinen vaivaiskoti-vero. Kun ne kuppaavat sairaanhoitonsa ja makuuhaavojensa/lonkkamurtumiensa hoidon, hautajaiskulunsa yms. meidän lapsillamme. Taidan myös kouluttaa lapsistani lääkäreitä, jotka päättävät ketä hoidetaan ja ketä ei. Jonon hännillä ovat lapsettomat vanhukset, joilla ei ole ketään joka välittää eikä ketään joka hoitaisi.

      • lähihoitajat.
        Lapsettomat apinat kirjoitti:

        just ja sitte, kun tuo rautakoura on dementoitunut vanha akka vanhainkodissa,paskat ja kuset vaipoissa niin toivottavasti hänet siivotaan viimeiseksi kärsiköön vaan paskavaipoissaan.......

      • pitkäniemi.

        Et ole sinäkään täysillä matkassa, jossain päässäsi viiraa ja pahasti.
        Kantsis hakee apua tuohon tautiin.

      • RIPRAK
        Lapsettomat apinat kirjoitti:

        Kohtaan 5: myös sinä osaltasi olet tehnyt maailmasta tällaisen syntymällä tänne. Olisit abortoinut itsesi ennen syntymääsi, siinä vasta ekologinen teko :D.

        Minusta tahallaan lapsettomille pitäisi määrätä erityinen vaivaiskoti-vero. Kun ne kuppaavat sairaanhoitonsa ja makuuhaavojensa/lonkkamurtumiensa hoidon, hautajaiskulunsa yms. meidän lapsillamme. Taidan myös kouluttaa lapsistani lääkäreitä, jotka päättävät ketä hoidetaan ja ketä ei. Jonon hännillä ovat lapsettomat vanhukset, joilla ei ole ketään joka välittää eikä ketään joka hoitaisi.

        Lapsettomat apinat nimimerkille : lapsettomat maksavvat veroja, että sinunkin lapsoset pääsevät kouluttautumaan, voit olla lapsien kanssa kotona, kun ovat siraina. Kaikki otetaan lapsettomasta irti. Jusupetterien lomat määräävät lapsettomien lomien pitämisen aikaa monesti.

      • Lapsettomat luuserit
        RIPRAK kirjoitti:

        Lapsettomat apinat nimimerkille : lapsettomat maksavvat veroja, että sinunkin lapsoset pääsevät kouluttautumaan, voit olla lapsien kanssa kotona, kun ovat siraina. Kaikki otetaan lapsettomasta irti. Jusupetterien lomat määräävät lapsettomien lomien pitämisen aikaa monesti.

        Höpsis. Ne meidän tuottamat nuoret ja aikuiset elättävät sekä hoitavat sinua, kun olet vihanneksena sängyssä, vaihtavat vaippasi ja niin edelleen. Ja niillä on lapsia, jotka ajavat niiden etuja sinuun verrattuna, jolla ei ole ketään. Koska sinun ukkosi luultavasti kuukahtaa jo hyvissä ajoin ennen sinua. Jos ukollasi on lapsia ilman sinua, ne lapset kynivät omaisuutenne niin kuin pitääkin :D.

    • Liislotta lonkeroine

      Aina vaan se ex nainen ja lapset ei oo niitä parhaita! Vaihtelu virkistää miestäkin, ja josku mies senkun nuortuu kun vaihtaa naista ja perhettä.

      Jos ei ole onnellinen entisten kanssa, pitää vaihtaa.

      Kyllä ne entiset sopeutuu kun huomaa että mies on onnellinen, luulisi heidänkino levan miehen puolesta. Säälittää ellei näin ole, exillä on huono asenne.

      • kuolisit pois

        Vai on lissu tänään tätä mieltä HAH

    • naisenrautakoura

      Lukion kansliasta kävi ilmi, että ei tällä naikkosella ollut lainkaan YO-todistusta XD Oli vuonna 2008 reputtanut lyhyen matikan, vetänyt kaksi cum laudea historiasta ja äikästä sekä B:n pitkästä englannista - päivän naurut : D Oli silti kehdannut juhlia "lakkiaisiaan" ja mussuttaa olevansa kompensaatioylioppilas: näin asia ei kuitenkaan oman lukioni kanslistin mukaan voi olla, jos tiedoissa yksiselitteisesti lukee ettei ole YO-todistusta. Tuolla älykkyysosamäärällä nyt ei mikään ihme olekaan, että Jehovat saivat napattua matkaansa. Selittää myöskin pitkälti sen, että hänestä 19 vuoden ikä ja kämäinen taloudellinen tilanne olivat lapsen hankinnalle sopivat puitteet... Noh, se lukio nyt olikin maineeltaan sellainen, että sieltä kirjoitetaan surkein tuloksin koulutuksen vääränlaisen painottamisen vuoksi.

      • gkyhljkm.,

        TAPA ITTES

      • ääliö!

        Jaa vai että marssit vain sinne lukion kansliaan ja sinulle kerrottiin auliisti jonkun toisen tietoja? Uskoo ken tahtoo :D

    • naisenrautakoura

      Voi retardius "ääliö!"- kirjoittajaa. YO arvosanat ovat julkista tietoa : D Kuka tahansa voi käydä tarkastamassa ILMAISEKSI mitkä arvosanat joku on kirjoittanut.

      • vompatti

        Mutta mitä ne arvosanat sinulle kuuluu, miksi ihmeessä kiinnostaa? Elä nyt vaan sen tahdottoman kanssa sitä unelmaasi niin kauan kuin onni potkii.

      • Tapa ittes

        Kummasti nää kirjoitukset tulee samaan aikaan lissun vuodatusten kanssa.
        Sama sairas kusipää tässäkin on takana.

    • Naisen rautakoiralle

      Naisenrautakoura, miksi yrität koko ajan lytätä miehesi lapsen äitiä? Ottaako se noin koville? Hänellä on se, mitä sinulla ei ole, miehesi oma lapsi. Viaton ja suloinen.

      Sinä vanha myrkkykäärme pistäisit ja purisit jos voisit lapsen ja äidin hengiltä, senkin katala, itsekäs ja manipuloiva paskiainen.

      Rassaako pakkomielteesi miehesi lapsesta sinua todella noin paljon, että kuvittelet olevasi voittaja kieltämällä hänen olemassaolonsa? - Sehän on vain puolustusmekanismisi, höperö!

      Pilkkaamalla lapsen äidin vakaumusta, paljastat oman sivistymättömyytesi. Pah

      Minusta sinun pitäisi palata realiteetteihin. Miehelläsi on lapsi ja hän on isä.
      Sydämetön isä ja luuserin vuodekumppani. Mutta tuskin hän on sinua ajatellut, kun saattoi tämän pienen olennon alulle.

      Lapsen äidille hyvää äitienpäivää! Tukea löytyy, vaikka sitten ystävällisistä ja vilpittömistä Jehovantodistajista.

    • naisenrautakoura

      Ystävällisistä ja vilpittömistä - PAH! Mielenterveyden ongelmista kärsiviä, harkintakykyä omaamattomia raukkoja ne itsekin höyrähtäneet perkeleet houkuttelevat joukkoonsa. Opiskelepa hitunen Jehovan todistajista ennen kuin alat paasata. Raamatun lukeneena ja heidän oppeihinsa tutustuneena voin sanoa, että koko heidän edustamansa ideologia on mielipuolista paskaa. Itse olen satanisti - uskon ihmisen olevan eläin ja omassa itsessä asuvaan jumaluuteen. Vuohi voittaa lampaan. Fundamentalistinen uskoni noudattaminen ei tosin palvele tässä yhteiskunnassa, koska tietyt normit ja sanktiot rajoittavat tyhmyydestä rankaisemista......

      Arvosanat kävin tiedustelemassa, koska kiinnostipa tietää kuinka intellektuellista tapauksesta on kyse. Ja kuten jo aiemmin kykeni päättelemään niin hän on tyhmä lammas. Idioottien katras määkii eritteiden lemussaan toisilleen hyvää äitienpäivää.

      Vuosipäivää vietämme mieheni kanssa vasta tässä kuussa. Ts. emme olleet tavanneetkaan, kun hän oli äpärää alulle panemassa. Ennen kuin aloimme seurustella jankkasin kuinka hänen täytyisi yrittää exänsä kanssa tämän tasapainottomuudesta huolimatta. Tunteet olivat kuitenkin kuolleet jo ajat sitten apinana lihoneen kylmän frigidin kanssa. Pitkällisen keskustelun ja vakuuttelun jälkeen uskoin, että hän tahtoo vain minut ja jo puolisen vuotta tuon keskustelun jälkeen sain kuin sainkin hänet irtaantumaan kokonaan entisen elämänsä riippakivistä. En tosin olisi em. "uhrausta" vaatinut, jos minua ei ensiksi olisi saatettu silmittömän raivon valtaan.

      Myrkkykäärme saatan ollakin, mutten vielä vanha. Luonnehdinta "katala, itsekäs ja manipuloiva paskiainen" vaatii pientä muistuttamista - miehellä olisi ollut täysi oikeus valita lapsensa eikä minua. Kanssani ei ollut mikään pakko jatkaa. Kuolaava, julkisessa päivähoidossa kaikille paskataudeille altistuva ällöttävän ämmän pusaama pahainen äpärä ei kuitenkaan ollut hänestä loppupeleissä elämässä säilyttämisen arvoinen asia ja siksi hän valitsi minut.

      Toivon kykeneväni antamaan ihmisille tahdonvoimaa tällä paikoin humoristisen sävynkin saavuttaneella viestiketjulla. Toivon, että jokainen itsensä arvokkaaksi tunteva nainen osaa vaatia rohkeasti oman paikkansa, tilansa ja ennenkaikkea miehensä - oikea rakkaus ja halu aloittaa uusi elämä kykenee pyyhkimään pois kaiken sen mitä joskus on ollut. Elämä on tässä ja nyt ja jos joku ei kykene sitä elämään täysillä kanssasi, hän ei ole sinua varten. Todellinen elämänkumppani on olemassa vain sinua ja yhdessä muodostamaanne teitä varten.

      • hljkölö.-

        TAPA ITTES

    • Miehet heikkoja

      Rautakoura: kun sinä joudut tyytymään käytettyyn perheeniskään, niin tuohan kertoo vain sinusta itsestäsi = sekundaa. Ei kukaan priimanainen tyydy kulahtaneeseen, röykytettyyn ja masentuneeseen persaukiseen eroiskään ;). Etenkin, kun siinä tulee kaupan päälle siivottomia kakaroita. Olen itse kuullut avioerossa olevilta miehiltä, että heidän ensisijainen tavoitteensa on säilyttää mielenterveys ja luottotiedot. Että kannattaa sellaiseen seuraan oikein hakeutua sitten. Ja voin edelleen kertoa, että semmosta toosaa ei olekaan, jolle ei löytyisi korviketta. Tottakai mies lähtee tuoreen toosan perään, mutta siihenkin kyllästyy aina.

    • Naisen rautakoiralle

      Sinussako muka rakkautta, "satanisti", kuten itseäsi luonnehdit ja vielä" raamatun lukeneena ." Älä viitsi! Olet impulssejasi kontrolloimaan kykenemätön narsisti. Sosiopaatti vailla vertaa! Katso peiliin! Jos ymmärrys ei pelaa, niin se ei pelaa. Tuo on nähtävissä kirjoituksestasi.

      Olet sairastunut ! Kuvittelet olevasi vahva suoltaessasi tuollaista sontaa suustasi!

      "Silmitön raivosi", ja muut mielenheikkoutesi on korjattavissa pienellä lääkityksellä.

      Mikä on vastuunkantamiseen kykenemätön miehesi, pelkkä ontto olio. Jo eläimillä on vaistotoiminta suojella omaa avutonta poikastaan, katso vaikka luomakuntaa. Miehesi on isä ja se on biologinen side. Hellyys omaa lasta kohtaan. Hänhän oli yhteishuoltajuudessa ja "itkien" luopui lapsestaan, kun sinä sika muka tarjosit parempaa vaikka asioita ei voi asettaa samaan vaakakuppiin.

      "Tahdonvoimaa", kuin Hitlerillä yrität edustaa. Loppupeleissä olet ahdistunut karkuun loikkiva jänis, vaikka siinä suden kaltaisena yrität uhota. Itse uskot olevasi eläin, kuten kirjoitit, ja olen taatusti samaa mieltä.

      Olet eläin, et ihminen! Toivottavasti miehesi lapsella on kaunis elämä, sinusta huolimatta.

      Ja mitä Jehovantodistajiin tulee, pidä näppisi irti heistä, sinä "höyrähtänyt perkele", noin omilla sanoillasi ilmaistuna.

      Rakastan suloisia lapsia, ja miehesi pieni on yksi heistä. Pahuudenvoimasi ei voi häntä järkyttää, suojelusenkelinsä häntä vartioitsee.

      Ja sinä muovikaktus, peuhaa siellä lapsen isän kanssa, joka ei järjenjättiläiseltä vaikuta! Onnea et tule löytämään, se kun on muuta kuin uhoamasi sonta!

    • naisenrautakoura

      Sekö on sitten lapsen parasta, että aivopestään ja liitetään Jehoviin? Sekö on oikein ja inhimillistä, että tähän maailmaan tarkoituksellisesti saatetaan viaton olento itsekkäiden mielihalujen armoille? Voi huutonaurua. Viihdyttävä viestiketju. Fakta on, että suhteessa on vain kaksi ihmistä. Ja vain ne kaksi tietävät mitä siinä on ja mitä siinä todellisuudessa tapahtuu. Vain ne kaksi kykenevät tuntemaan sen, mikä heitä yhdistää ja toisiinsa niin perin erottomattomasti sitoo. Mutta kuten jo aiemmin todettu: en varmasti ole ainoa nainen, joka on vastaavassa asiassa saanut tahtonsa läpi ja sille te alapäätänne innolla repivät määkivät lampaat ette mahda mitään. Ei näitä äpäriä tai eroon päättyneitä liittoja näin paljoa olisi, jos lisääntymistä rajoitettaisiin puhtaalla järjellä. Tulisi vaatia molempien vanhempien suostumuksella vuosikausia haettavia erityislupia, kunnollisen taloudellisen tilanteen toteennäyttöä, geenikartoitusta jne. Nyt vain itketään, kun "perheidylli" ei kestäkään ja määitään kauhuissaan katrasta ympärille suojaksi. Onnea teille suomalaista tautiperintöä eteenpäin rutsanneille idiooteille - toivottavasti Suomi- sirun koetin näyttää jälkikasvunne kohdalla epämiellyttävää tulosta ja palaatte mielessänne hetkeen, jolloin päätitte ryhtyä itsekeskeisiksi lisääntymiskoneistoiksi.

      "Sekundaa" määkii kauhuissaan silmiään pyörittelevä lammas ja takertuu ainoaan tuntemaansa todellisuuteen tuudittautuen takaisin omaan pieneen maailmaansa missä ei näe.

      • naisenrautakoura

        Oletko koskaan nähnyt hullua emakkoa, joka repii kiljuen omien porsaidensa suolet hampaillaan ulos ja sotkee tantereen sorkillaan vereen? Ne ovat lähimpänä totuutta. Ja kuinka eläimet suhtautuvat muuhun kuin omaan jälkikasvuunsa? Ne tappavat. Vaistotoimintohan sekin on, kitkeä pois heikot ja turvata oma asemansa ja jalostaa eteenpäin omia kilpailukykyisiä geenejään. Tällaiset perin brutaalit alkukantaiset halut tunnistaa jokainen varmasti edes ohikiitävän hetken itsessään. Vietti em. toiminnan toteuttamiseen on kuitenkin "jalostunut" jo lähestulkoon pois yhteiskunnan sanelemien normien ja niiden rikkomista seuraavien sanktioiden painostuksesta. Fyysinen koskemattomuus on omastakin mielestäni kunnioitettava käsite, jonka noudattamiseen ei vain pyritä vaan siinä järkähtämättä pysytellään. Kantin kategorinen imperatiivi mukailee tätä perin hyvin ja pehmentää muutoin niin ah, raadollista ajattelutapaa jonka jokainen meistä omaa.

      • nyssykkä
        naisenrautakoura kirjoitti:

        Naisen rautakouralla on jotain syvempää ja vaikeampaa sisällään, sellaista, mitä ei näillä palstoilla ratkota.

        Alituinen miehen lapsen haukkuminen ja mitättömäksi tekeminen kertoo vain erittän huonosta itsetunnosta. "Valitsi minut". Joopa joo, miehesi on äärettömän naiivi vielä. Joskus hän vielä tajuaa, mihin rotkoon itsensä kampesi. Ja lapsi mahdollisesti sylkäisee isänsä päälle. Ei lapsen ja naisen/miehen välillä valita. Kyllä siinä molemmat menee hyvinkin, jos vain on kypsä yksilö.

        Toivottavasti et kaikkea edellä kertomaasi vuodata myös sille lapsensa hylänneelle.

      • cvgjbkhnm.k,

        Sun kirjoitus kertoo kaiken sun mielenterveydestä, ei muusta.
        Ihme ettet ole suljetulla.

      • cfgjhkjk.l,-.
        naisenrautakoura kirjoitti:

        Oletko koskaan nähnyt hullua emakkoa, joka repii kiljuen omien porsaidensa suolet hampaillaan ulos ja sotkee tantereen sorkillaan vereen? Ne ovat lähimpänä totuutta. Ja kuinka eläimet suhtautuvat muuhun kuin omaan jälkikasvuunsa? Ne tappavat. Vaistotoimintohan sekin on, kitkeä pois heikot ja turvata oma asemansa ja jalostaa eteenpäin omia kilpailukykyisiä geenejään. Tällaiset perin brutaalit alkukantaiset halut tunnistaa jokainen varmasti edes ohikiitävän hetken itsessään. Vietti em. toiminnan toteuttamiseen on kuitenkin "jalostunut" jo lähestulkoon pois yhteiskunnan sanelemien normien ja niiden rikkomista seuraavien sanktioiden painostuksesta. Fyysinen koskemattomuus on omastakin mielestäni kunnioitettava käsite, jonka noudattamiseen ei vain pyritä vaan siinä järkähtämättä pysytellään. Kantin kategorinen imperatiivi mukailee tätä perin hyvin ja pehmentää muutoin niin ah, raadollista ajattelutapaa jonka jokainen meistä omaa.

        Pääs sanoo kohta poks, ja ihmiset tanssii sun haudalla.

    • Huh onneksi...

      On tainnut "kouralle" myös kuohari maistua, tai jopa muutamat margaritat... estot pois vaan. Huh. Onneksi en ole tuo mies jonka palleissa "koura" roikkuu.

    • Naisen rautakoiralle

      No johan repesit ! Kastuiko housut ? Tämä on uusperhepalsta, joten oikeassa osoitteessa olet. Miehesihän on isä, ISÄ, koko elämänsä ajan, ja tällä hetkellä elatusvelvollinen, tuskin vastentahtoisesti jos on täydellä ymmärryksellä varustettu.

      Ylläoleva vuodatuksesi helpotti varmaan ahdistustasi, olethan vain pieni ihminen tässä valtavan suuressa hädässäsi, kun tulevalla aviomiehelläsi on 3-vuotias (?)
      lapsi, jonka olemassaoloa et oman epävarman asemasi vuoksi voi viisaasti käsitellä.

      Huomaatko miten tasapainoton olet ? Otat kantaa lapsen äidin vakaumukseen, kyselet onko oikein ja inhimillistä liittää lapsi uskonnolliseen yhteisöön.
      Eihän asia sinulle kuulu, lapsihan on yksinhuoltajuudessa, sinun typerryttävästä vaatimuksesta.

      "Huutonaurua", kirjoitat huutaneesi. No,...se helpottaa...ja saat taas hengityksesi
      normaaliksi. Olet aivan hajalla rautakoira. Älä vain enää sorru natsi-ideologiaan.

      Mitäpä jos miettisit, miksi pahoittelet sitä, ettei lapsen äiti vie miehesi lasta miehen vanhempia tapaamaan, siis ukkia ja mummia. Miksi syytät tästä lapsen äitiä, mutta omaa isäänsä lapsi ei saa tavata ?

      Sinä olet egoisti, ja haluat vain omaa parastasi. Miehesi on manipulointisi uhri.

      Eivät kovat ja suuret sanasi merkitse mitään ! Ihmissuhteet on tunnesiteitä.

      Pelottaako ? Älä huoli, kyllä sinullekin paikka löytyy.....onhan tämäkin palsta yksi keino purkaa aggressioita, vaikka sitten pilkkaamisen keinoin.

      Varohan mielipiteidesi kanssa. Ne lähentelevät kiihkeydessään "rotulakeja" joita natsit aikoinaan viljelivät, eutanasialle heikot pois. Rasismikin on rangaistava teko.

      Mutta kuitenkin, huomenna paistaa aurinko ja ätienpäivää on jokaisella äidillä oikeus viettää.

    • Kyllä minun mielestä sellainen isä joka jättää lapsensa toisen eukon takia on täys KUSIPÄÄ!! Nimittäin minun isä valitettavasti jätti minut, aika karua toi sun tyyli puhuu, ja hirveetä toi että oot ees voinu vaatia miehesi jättämään lapsensa!! Ja sinä väität että lapsi on äidin vastuulla pelkästään, niin kyllä minun mielestä ihan samalla tavalla miehesikin on siitä lapsestansa vastuussa on se kuitenkin sen lapsi!! Et varmaan usko miten paljon ton lukeminen sattuu, jos itse on semmonen lapsi jolta isä on lähtenyt kun on ollut pieni!!! Ei terve ihminen noin edes vaatisi tuommoista!! Mutta kaikki tallaa tavallaan!! Huh huh!!

      • just joo ja lehmät l

        Aloitus on pelkkää provoa!
        Tuollaiset kirjoitukset ei kerro muusta kuin kirjoittajan epävakaasta psyykkeestä.

    • naisenrautakoura

      Täältä on poistunut jättämiäni vastineita... Kertoo jotain viesteistä valittaneen psyykkeestä..... Elämä on, määintä ei sitä muuksi muuta.

    • naisenrautakoura

      Nosto.

      • Good riddance vaan

        No mä ajattelen tän niin, että jos mun mieheni rautakouran matkaan lähtee, niin saa mennä. Oma valintansa, eikä siihen voi muut puuttua. Lapset toki ikävöivät isää jonkin aikaa, mutta unohtavat, etenkin jos ovat pieniä. Pian eivät muista isän naamaa eivätkä tunnistaisi kadulla. Itse pärjään hyvin ilman ukkoakin, joten sikäli ihan sama. Voi vaan äijän mieli muuttua, kun saa vaikka aivohalvauksen ja rautakoura ottaa ritolat (ei ole omaishoitaja-ainesta).

      • vierestä katsonut
        Good riddance vaan kirjoitti:

        No mä ajattelen tän niin, että jos mun mieheni rautakouran matkaan lähtee, niin saa mennä. Oma valintansa, eikä siihen voi muut puuttua. Lapset toki ikävöivät isää jonkin aikaa, mutta unohtavat, etenkin jos ovat pieniä. Pian eivät muista isän naamaa eivätkä tunnistaisi kadulla. Itse pärjään hyvin ilman ukkoakin, joten sikäli ihan sama. Voi vaan äijän mieli muuttua, kun saa vaikka aivohalvauksen ja rautakoura ottaa ritolat (ei ole omaishoitaja-ainesta).

        Sairas ämmä, olisit hankkinut miehen jolla ei oo lapsia! Oman edun tavoittelusi tuhosi taas yhden lapsen elämän.Hakeudu munattoman ukkosi kanssa hoitoon.

      • uusiorouva

        Oikeasti ensin aloitat ylpeillen tälläisen sairaan keskustelun ja sitte nostit itse tän yli puol vuotta sitten viimeksi kommentoidun keskustelun esiin? Voi sua raukkaa, taidat olla aika huomionkipeä kun sitä huomioo näin tältä palstalta haet

    • naisenrautakoura

      Ylpeillen?! Maha pystyssä porsastaan odottavat emakot saavat toki hehkuen julistaa oman elämänsä hienoutta... Miksei siitä eriävän, vaihtoehtoisen elämäntavan kannattaja saa jakaa yhtälailla "hehkuen" julkisesti OIKEUTETTUA mielipidettään?! Voi ressukkaa, sattuuko iskeytyä karuun totuuteen....

      "Rutsan rutsan ralla, syntyi sairas Salla" - ah tätä sairaan geenipoolin mielipuolisena vellovaa massaa.

    • Manda30

      Kerroit, ettet ole niin itsekäs, että hankkisit lapsia. Mutta lemmikkejä sinulla kuitenkin on?

      Tiedäthän, että myös lemmikkieläinten pito on itsekästä, epäekologista ja epäeettistä?

    • tytteli tom

      Minusta on hieno tunee että on niin ainutlaatuinen, et mies jättää vaimonsa ja lapsena minun vuokseni. Se tunne on niin ainutlaatuinen, ettei voi kuvailla. Eihän se ole sanottu et oma perhe olisi parempi kuin muualta tullut perhe, minä ja mun lapset, miehelle vieraat, mutta niin vaan mies omaksuu mun perheen omakseen, lähemmäkseen, paremmaksi kuin omansa. Se on ihailtavaa.
      Jotain meissä on parempaa kuin hänen omissaan, varmasti kaikki.
      Kun tapasimme, mies oli onnekas, ei tarvinnut hoivata lapsia jos ei halunnut, samoin kuin omiansa, sai vaptaata sillon kun halusi, mutta ei halunnut.
      Harmi et hänen lapsensa käy meillä niin harvoin, tai onni, miten vaan, vähän on häirikkölapsia, ja tarvii paljon apua.
      Meidän kanssa pääsee niin helpolla. Olen onnistunut lasteni kanssa.
      Mies on todella onnekas. Sanoi että näin olisi pitänyt olla alusta asti, joten aattelimme muuttaa kauas pois hänen entisen perheensä luota, se on hänen oma toive. Eikä meillä mitään vastaan. Ihanaa saada nauttia vaan omassa rauhassa meidän perheestä.

      • peukutan

        kuulostat tosi onnekkaalta

      • samoin
        peukutan kirjoitti:

        kuulostat tosi onnekkaalta

        samoin mä

    • Eikö pelota yhtään?

      Yksi juttu mitä en ymmärrä, on että eikö tämä neitokainen ymmärrä seurauksia?? Siis kun on tunnettu tosiasia, että ihmisillä juurikin perheeseen liittyvien asioiden takia ns. naksahtaa päässä. Niin mitäs jos tää onnellinen pariskunta joutuukin entisen elämän jätösten KOSTON kohteeksi? Ajattele vaikka, että miehen hylkäämä poika on jonakin päivänä kasvanut 2-metriseksi ja 100-kiloiseksi. Sitten hällä päässä naksahtaa ja päättää hoitaa vähän asioita äitipuolen kanssa. Minua pelottais! Ja kyllähän akatkin väkivaltaan pystyy, etenkin jätetyt naiset. Hyvä lähtökohta elämässä on välttää muiden satuttamista, koska siihen voi osua joku, jolla naksahtaa päässä.

      • parisuhde tulee toisena

        Surullisinta on että noita juttuja missä mies on jättänyt lapset uuden naisen takia ainakin käytännössä ilman isää on ihan liikaa... ja vaikka uusi nainen ei sitä olisi alun perin kannattanutkaan niin ei kuitenkaan puutukaan asiaan mitenkään.

    • sossun täti

      Niin tällanen tapaus tällä kertaa täällä. Mutta maailmalla on tapana antaa ansaitulla tavalla. Tulet jäämään vielä yksin siitä ei ole epäilystäkään . Todennäköisesti olet sillon vanha ja raihnanen. Veri on aina vettä sakeampaa. Mies tulee menemään lapsensa luo se on varma. Ehkä nauttii vähän aikaa munattomana sun pompoteltavana. Mutta kyllä järki päähän tulee.

      Sitten kai luemme tältä tai vastaavalta sivulta kuinka surkeeta sulla on kun mies jätti ja alkoi viettää aikaa lapsen ja lastenlasten kanssa. Mut niin siinä käy ja pitää käydäkkin.

      Minulla on jo sen verran ikää että olen nähny tuon stoorin niin usein. Mutta en osaa sääliä sinua vaikka tiedän että sinä tulet viettämään vanhuutesi yksin ja hylättynä.

    • ´kirvesmiehen muija

      Huh. Kuka haluaa noin munattoman miehen itelleen.

    • 8 lsta

      Onnittelen. Jossakin vaiheessa hoidat sitten miestäsi, vaihdat hänen vaippojaan ja ruokit kädestäpitäen. Ei ole muita hoitamassa kuin sinä sitten vanhuuden päillä. Ei taida lapsi tulla avuksi.

      Tai parhaassa tapauksessa sairastut ja puoliso löytää taas paremman rautakouran. Jäät yksin koska sinulle ei ole ketään läheistä joka sinua hoitaisi, ei lapsia eikä varmaan todellisia ystäviäkään. Onnea noin elämää katsotaan lyhyt näköisesti.

    • siipirikkoja liikaa

      Tuommoiset naiset eivät saa hyviä miheiä, vain huonot ja mitättömät miehet menee epätoivoisten naisten ansaan. Mies joka on valmis naisen vaatimuksesta valmis jättämään perheensä, ei semmoista kannata edes surra, olla vaan onnelinen että pääsi eroon.

      Lapselle se on kurjaa, oli isä kuinka huono tahansa, lapsille se on tlrkein ja maailman paras.

      Mutta äidin pitää vaan lapsilleen selvittää ettei moista isää kannata surra, ennenpitkään kaikki paha kohdistuu kuitnekin siihen mieheen. Lpaset voivat olla onnellisia sen jälkeen, isä ei ole mies joka on oieka isä vaan isä voi olla mies joka heistä välittää.

    • nainen-32v

      oo onnelinen!. mä vihaan mieheni lasta ylikaiken, en voi sietää sitä nilkkiä silmissäni. oon tehny selväks et sillä pennulla ei ole mitään asiaa meidän kotiin eikä todellakaan joulut ym. juhlapyhät oo meidän kanssa. eipä oo pentua hetkeen näkynyt.. exänsä kanssa heillä on sopimus et pentu olis meillä joka toinen vklp, vaan eipä yllättäen minulta kysytty, onhan tää munkin koti. no, sopimus on ollu voimassa vuoden ja pentu ollu täällä vaa pari kertaa. meillä on oma elämä, siihen ei tarvita edellisen suhteen vahinkoja, luulis jo pennunki tajuavan että ei ole tervetullut. karua tekstiä, mutta totta.

      • poliisi setä tulee

        eihän se pitänyt siellä olla ollenkaan. mites se nyt sinne kampes.

        Kyllä oikeesti tuo lissu jotaisi suljetulle. Tekee vielä Kuopiot. Toisten lapsille kylläkin. Pitäisköhän ilmoittaa poliisille.

    • Olehan varovainen

      mitenkä kauan olette olleet yhdessä ja miten vanha lapsi? Varoittaisin siivoamasta lasta kokonaan elämästänne. Hän voi vahingoittua psyykkisesti ja palata sitten luoksesi kostamaan, kun on tarpeeksi iso ja vahva. Ei olis ensimmäinen kerta, kun päässä naksahtaa jollakulla.

    • Anonyymi

      Tämä kirjoittaja on joko provokaattori tai sitten erittäin syvästi persoonallisuushäiriöinen ihminen. Mikäli tämä on totta, kyseinen mies on heikko raukka ja tämä hirviönainen vastuussa usean elämän tuhoutumisesta. Nyt on jo mennyt sen verran monta vuotta tästä kirjoituksesta, että eiköhän totuus ole jo paljastunut kaikille osapuolille. Henk.koht olen sitä mieltä, että maailma olisi paljon parempi paikka, mikäli juuri tämänlaiset henkilöt menisivät kesken jo kohdussa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      250
      2359
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      71
      1772
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      162
      1487
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      328
      1483
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1035
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      79
      879
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      785
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      172
      755
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      203
      702
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      700
    Aihe