Onko muka väärin?

Olen 17 vuotias tyttö.
Olen "seurustellut" muutaman kerran.
""- merkit siksi, koska nämä kyseiset suhteet loppuivat aina lyhyeen. Pisin seurustelusuhteeni on kestänyt vajaan kuukauden.
Olen aina seurustellut vain samanikäisten kanssa, mutta nykyään en voisi kuvitellakkaan tekeväni niin.
Ihastun ja katselen sillä silmällä miehiä, en poikia enää. Nämä miehet saattavat olla 19-27 vuotiaita. Haluaisin seurustella tuohon ikähaarukkaan kohdistuvan miehen kanssa.
Miksi? -Koska mielestäni omanikäiseni pojat eivät osaa seurustella vakavasti ja ovat lapsellisia.

Onko tässä jotain väärää?
7166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei.

Äänestä

Ei ole ja oot jo yli 16v eli iske vaan kimppuun naaras ;);)

Äänestä

Ei ole väärää eikä omituista. Vanhemmasta miehestä saat hyvän kaverin.

Äänestä

oman ikäset pojat on aina iha kakaroita

Äänestä

Se on melko ikävää että ajattelet noin. Itse en ainakaan seurustelisi yli vuotta nuoremman kanssa. Kai jotkut seurustelevat. Kyllä se on hyvä että kumppani on samassa elämänvaiheessa ja -tilanteessa kuin itsekin.

Äänestä

Ei ole lain mukaan. Jokaisen ihmisen omat arvot voivat sitten olla eri asia mutta omasta mielestäni asia on kuitenkin ok kun ei lakia riko. Useimmiten isoikäero tosin herättää hieman närää ihmisissä...

Äänestä

Olen jo tuon ajan ohittanut ja on pakko myöntää, että pojat ovat tyttöjä jäljessä kehiyksestä ainakin 3 vuotta, toiset jopa selvästi enemmän.

Me pojat olemme lopultakin herkkiä ja epävarmoja, sekä heikkoja sosiaalisissa yhteyksissä.
Tällaisien seikkojen peittely oli työlästä, ja sitä piti tehdä mukulamaisella käytöksellä. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta varsin vähän.

Vastuullisuus kehittyy vähitellen.
Kannattaa odotella sitä oikeaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


somerandomgirl kirjoitti:

Olen 17 vuotias tyttö.
Olen "seurustellut" muutaman kerran.
""- merkit siksi, koska nämä kyseiset suhteet loppuivat aina lyhyeen. Pisin seurustelusuhteeni on kestänyt vajaan kuukauden.
Olen aina seurustellut vain samanikäisten kanssa, mutta nykyään en voisi kuvitellakkaan tekeväni niin.
Ihastun ja katselen sillä silmällä miehiä, en poikia enää. Nämä miehet saattavat olla 19-27 vuotiaita. Haluaisin seurustella tuohon ikähaarukkaan kohdistuvan miehen kanssa.
Miksi? -Koska mielestäni omanikäiseni pojat eivät osaa seurustella vakavasti ja ovat lapsellisia.

Onko tässä jotain väärää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu