Vanha konsti

Kreikka hämmästytti jalkapallofaneja voittamalla Euroopan mestaruuden. Jos se olisi tapahtunut jollakin uudella tyylillä, sen ymmärtäisi paremmin, mutta Kreikka pelasi vanhanaikaisesti. Tunnollinen miesvartiointi, jota Kreikan pelaajat käyttivät, ei kuulu nykyaikaiseen jalkapalloon. Sillä he kuitenkin voittivat kaikki ennakkosuosikit.

Tuo panee ajattelemaan, että olisiko tässä elämässä muitakin asioita, joissa vanhakantaisuus olisi valttia? Kun kuulee sanottavan ettei rahaa kannata "makkuuttaa", ts. säästää, niin onkohan niin? Jos sittenkin säästäminen olisi ihan hyvä asia!

Tai kun perheissä ei enää ole ruoka-aikoja, vaan mennään jääkaapille ja sitten TV:n eteen napostelemaan, niin onkohan se lopulta mikään hyvä tapa? Tuloksena ainakin on lihavia lapsia ja aikuisia.

Pitäisikö yhdessä ja toisessa asiassa ottaa reilusti pakkia. Mitä tuumaatte?
241189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kannattaa kyllä ottaa pakkia monessakin asiassa,
Vanha konsti parempi,kuin pussillinen uusia.

Esimerkiksi ruoka-ajat on hyvä säilyttää,
ei mitään olohuone tv katsomis syöntejä.

Rahaa pitää olla aina varalta esimerkiksi
sairastumis tapauksien kohdatessa.

Kuntoilua harrastaa vaikka sauvakävelyä,
tai vaikka rollaattorilla,jos ei muuten voi.

Nuoret opetettava elämään terveellisesti
valistettava heitä,jopa mielenterveys
riskeistä.

Tässä otin kantaa sinun tiedusteluihisi,
vaikka oletkin viisas ihminen.

Uskalsin silti tulla vastaamaan,tälläisellä
mitättömyydelläni.

Äänestä
  • Mielestäni kannattaisi ottaa ne hyllytetyt hyvät käytöstavat käyttöön, kuten juuri ruoka-aikoina kotona olot ja ruokapöydässä syöminen.
    Nykyaikanahan on monissa perheissä tapana, että jokainen ottaa jääkaapista mitä haluaa ja menee television, tai tietokoneen eteen syömään.
    Monet nuoret ja vanhemmatkin elävät yli varojensa, niin että seuraavana palkkapäivänä on kaikki jo kulutettu ja velkakierre jatkuu.
    Sellaisesta saattaa olla surullisia seurauksia, niinkuin viime aikoina olemme saaneet kuulla ja lukea tiedotusvälineistä.
    Anu mainitsit mielenterveysriskeistä ja uskon, että siinäkin valistus auttaisi.Varhaisnuorille voisi kertoa esimerkiksi irrallisten sukupuolisuhteiden vaarallisuudesta mielenterveydelle.Kyllä sellainen nuoreen ihmiseen jälkensä jättää, jos "harrastaa seksiä", niinkuin nykyisin sanotaan, monien kanssa, ilman aikomustakaan sitoutua.
    Kukaan ei varmaan ole koskaan katunut jätettyään nuorena kokeilematta huumeita, viinaa, tupakkaa ja irrallisia sukupuolisuhteita.
    Vai onko joissakin tapauksissa sitten niin, että kokeiltuaan kaikenlaiset paheet, rauhoittuu ja alkaa elää ihmisiksi. Luulen kuitenkin, että jälkensä elämä jättää ihmiseen ja kylvämisen niittämisen lainalaisuus toimii.

    Äänestä

vanhanaikainen, on ruoka-ajat ja pöytä on huolellisesti katettuna, pyykit silitetään ja kun pojat oli pieniä, heillä oli aina collegen alla kauluspaita.
Juhlapyhät vietetään saman kaavan mukaan, ja pankkitilillä on aina pahanpäivän vara.
Lapset sanovat, senjälkeen kun murrosikä on mennyt ohi, että heillä on ollut turvallinen lapsuus ja he siirtävät kodin konservatiivisen kasvatuksen omiin lapsiinsa.
Onhan toki aika tuonut elämäämme paljonkin joustoa, jos sitä vertaa omaan lapsuuteeni, mutta järkeä käyttämällä, vanhoja perinteitä kunnioittaen.
Vanha konsti on aina parempi kuin pussillinen uusia.

Äänestä
  • tip top meininkiä.
    Minä ainakin tarkoitin ruoka-ajoilla sitä, että perheet olisivat edes silloin yhdessä ja syödessään kertoisivat päivän kuulumiset, sillä nykyään kiidetään illallakin melkein joka ilta harrastamaan jotakin kodin ulkopuolelle ja yhdessä olo aika jää vanhempien ja lasten kesken vähäiseksi.
    Eivätkä äidit tai isät ehdi sitä ruokapöytää kattamaan valkoiselle liinalle joka arkipäivä.
    En minä ainakaan ehtinyt. Syötiin kuitenkin keittiössä yhdessä. Liinana oli arkisin nätti vahakangas, enkä edes kaikkia vaatteita ehtinyt silittää, koska onhan ja olihan silittämättä siistejä kankaita.
    Sinä Ansku taisit ihan pikkuisen provosoida, eikö niin?

    Äänestä

  • Maija kirjoitti:

    tip top meininkiä.

    pikkusen, mutta silloin kun lapset oli kotona, mä todella nautin ruoan laitosta, ja mieheni arvosti sitä että pöytä oli katettu, emme koskaan syöneet päivällistä keittiössä vaan aina katoin sen ruokasaliin.
    Myös mökillä katettiin liinan kanssa päivällispöytä ja kaikkien piti pukeutua syömään tullessaan.
    Nyt on pikkusen ikävä niitä aikoja, kun istuskelen yksin keittiön pöydän ääressä leipää mutustellen.

    Äänestä

  • Ansku kirjoitti:

    ole ihan kotoista syödä päivällistäkin?
    Eikä meillä ainakaan mitään ruokasalia olekaan.
    Oletko sinä niitä onnekkaita joka sait olla lastesi kanssa kotona, siis olla kotiäiti?
    Eikö ne sinun, tai teidän lapsetkin siellä mökillä joskus kyllästyneet kun piti lähteä vaikka ongelta puleerautumaan päivällispöytään.
    Eikö mökillä grillata ja kuitenkin nyt vähän vapaammin pukeudutaankin, jopa syömään tullessa.
    Osta hei pussikeittoja. Ne on helppo vanhan ihmisenkin valmistaa! Älä pelkkää leipää mutustele!

    siellä mökillä nyt kraka kaulassa syöty, kuitenkin piti vetasta housuja ja t-paitaa päälle, ja toki grillattiin mutta useimmiten porukka halusi kaikenpäiväisen ulkonaolon sijasta syödä sisällä, ja minulle oli mukavampaa kattaa lautaset pöytään kun raahata ulos kaikki salaatit ja tykötarpeet, toki sai siirtyä terassille syömään jos halusi.
    Olen ollut koko elämäni työssä ja ensimmäinen äitiyslomani oli 3 kuukautta, mutta vielä 20 vuotta sitten työelämässä pääsi paljon helpommalla, energiaa riitti muuallekkin ja raha riitti paremmin.
    Säälittää nämä nykynuoret, niiden pitää tehdä pitkää työpäivää ja sittenkin on talous tiukalla kun asumis- ja elinkustannukset on niin korkeat.

    Pitää painua petiin ja nukkua ruhtinaallisesti aamulla pitkään, kun ei tarvitse välttämättä lähteä mihinkään.
    Puhuttiin tässä eräänä päivänä työstä ja kuinka hyvä se oli kun äiti opetti, ettei saanut laiskotella, vaan aina olla nyhräämässä jotain työn tapaista.
    Minä kyllä myöskin laitoin tyttäreni auttamaan taloustöissä ja yritin, siis ainakin yritin opettaa ahkeraksi, mutta onkohan se luonnekysymys kuitenkin.Kyllä hän muuten onkin, mutta ei talousihminen. Eikä suutu, vaikka näkisi tämän, sillä itsekin myöntää sen.
    Niin ovathan nuoret tiukalla taloudellisesti kun asunnot ovat ainakin täällä ruuhkasuomessa mielettömän kalliita ja monilla on vielä opintovelatkin, sitten he maksavat lasten päivähoitomaksut ja huh! Mutta aika aikaa kutakin.

    Äänestä

Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia, sanotaan. Monessa kohdin tämä pitäneekin paikkansa.

Kun kirjoitit jalkapallosta "vanhoin konstein" pitää se tietysti pakkansa EM-kisojen suhteen ja nimenomaan Kreikan osalta.

Urheilu ja siis myös jalkapallo on kuitenkin myös viihdettä ja tältä osin sitä ei tarjottu. Pelin hallintaa oli Portugalilla ja kulmuritkin muistaakseni 10:1 heidän hyväksi, Kreikka kuitenkin oli nykysääntöjen mukaan parempi.

Ottelun suola, maalit, jäivät tekemättä yhtä lukuunottamatta.

Jos minä saisin määrätä jalkapallon säännöt, määräisin maalimääräksi 5. Otteluaikaa ei määrättäisi vaan pelattaisiin kunnes joku tuloksista 5-0, 4-1 tai 3-2 on ssavutettu. Tasapeliä ei tulisi koskaan. Myös 3:lla tai muulla parittomalla maalimäärällä päästäisiin hyvään tulokseen.

Äänestä
  • mieleiseensä aiheeseen, eikä siinä mitään.
    Mekin lähdimme ukkoni kanssa mökiltä aivan vaan jalkapallon takia, vaikka olimme kumpikin olevinamme sitä mieltä, että ilma on liian kurja mökillä oloon.
    Kumpi on hienompi laji "lätkä", vai "fudis?"
    Olen seuran vuoksi katsonut mieheni kanssa kumpaakin ja minusta jääkiekossa melkeimpä tapellaan joskus.Agressiivisempi laji kuitenkin kuin jalkapallo.Itse pelaan joskus tennistä.En ole hyvä siinä, mutta liikunnan iloa ja sitä kautta hyvää mieltä siitä saa.

    Äänestä

  • Maija kirjoitti:

    mieleiseensä aiheeseen, eikä siinä mitään.

    Maija osui naulan kantaan siinä asiassa, että urheilusta me miehet (miks´ei naisetkin)voisimme täyttää nämä palstat kokonaan.

    Ruuneperi keksi jo 5-maalin fudiksen. Se olisi nerokas, katsoja-ystävällinen laji, missä pelaajat eivät totisesti jäisi seisoskelemaan. Hajupoika puolestaan tienaisi, on saattanut tienatakin, omaisuuden arvatessaan voittajat näin hyvin. (Kreikalle olisi kannattanut satsata tonni! Kerroin oli 200 ja risat.)

    Minä siis jäin miettimään, että olisiko vanhoista taktiikoista ja tekniikoista hyötyä muuallakin kuin jalkapallossa? Joku viisas keksi lähettää minulle Normandian maihinnousun aikoihin seuraavan osoitteen (kiitos!): http://www.toppilanpukseeri.fi/fin/index.htm

    Sivuilta käy selville, että merihenkiset oululaismiehet päättivät korjata ennen toista maailmansotaa rakennetun ja romutettavaksi määrätyn satamahinaajan kuntoon. Ja että he kävisivät sillä näyttäytymässä Normandian juhlapäivänä paikan päällä. Alus oli toiminut siellä avustustehtävissä silloin.

    Oululaismiehet tekivät tämän uskomattomalta tuntuvan tempun. Minulta kun pimeni hiljattain näyttöruutu tietsikasta, sitä ei kannattanut korjata. Uusi on ostettava, sanottiin huollossa.

    Vanhassa vara parempi monessakin asiassa. Missä kaikessa?

    ymmärrä mitään kummastakaan lajista,en ikinä ole kiinnostunut,ja en ymmärrä että aikuiset miehet juoksevat pallon perässä,tai kiekon,yrittävät tehdä hallaa toisilleen.En myöskään pidä autourheilusta,valtavat määrät rahaa,autoihin ja palkkoihin,,huh,luulisi löytyvän muitakin kohteita.Entäs nämä penkeillä istujat,kaljalasien kanssa,kiistellään ,jopa tapellaan,,,, nyt tulee lunta tupaan, mutta yritän kestää ,kuin mies,,,
    niskat kyyryssä,,,pioni

    Äänestä

  • pioni kirjoitti:

    Pioni hyvä, urheilu on sodan lievempi vaihtoehto. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta sodassa on vielä vähemmän. Luonto myös houkuttaa ihmisen koettelemaan rajojaan: pystyykö tähän tai tuohon? Voiko jotakin ennätystä vielä parantaa? Urheilu on osaltaan sitä. Ei se ole pahinta maailmassa!

    Äänestä

  • Alvar K. kirjoitti:

    Maija osui naulan kantaan siinä asiassa, että urheilusta me miehet (miks´ei naisetkin)voisimme täyttää nämä palstat kokonaan.

    Ruuneperi keksi jo 5-maalin fudiksen. Se olisi nerokas, katsoja-ystävällinen laji, missä pelaajat eivät totisesti jäisi seisoskelemaan. Hajupoika puolestaan tienaisi, on saattanut tienatakin, omaisuuden arvatessaan voittajat näin hyvin. (Kreikalle olisi kannattanut satsata tonni! Kerroin oli 200 ja risat.)

    Minä siis jäin miettimään, että olisiko vanhoista taktiikoista ja tekniikoista hyötyä muuallakin kuin jalkapallossa? Joku viisas keksi lähettää minulle Normandian maihinnousun aikoihin seuraavan osoitteen (kiitos!): http://www.toppilanpukseeri.fi/fin/index.htm

    Sivuilta käy selville, että merihenkiset oululaismiehet päättivät korjata ennen toista maailmansotaa rakennetun ja romutettavaksi määrätyn satamahinaajan kuntoon. Ja että he kävisivät sillä näyttäytymässä Normandian juhlapäivänä paikan päällä. Alus oli toiminut siellä avustustehtävissä silloin.

    Oululaismiehet tekivät tämän uskomattomalta tuntuvan tempun. Minulta kun pimeni hiljattain näyttöruutu tietsikasta, sitä ei kannattanut korjata. Uusi on ostettava, sanottiin huollossa.

    Vanhassa vara parempi monessakin asiassa. Missä kaikessa?

    jalkapallon Euroopanmestaruuskisoja, mutta enemmänkin kyllä seuran vuoksi, sillä mies aina välillä huuteli, että tule katsomaan hyvää peliä.
    Minusta kaksi viikkoa oli kamalan pitkä aika, kun aina vaan jalkapalloa,jalkapalloa ja taas jalkapalloa.Kaikkein innostunut olin siinä tilanteessa kun joku fanaatikko ryntäsi silmät kiiluen kentälle ja heitti lipun, tai jotain jonkun pelaajan naamalle.Olin ihan toisessa huoneessa kun ukko karjaisi, että mitä p......ttä.Tälläinen jalkapallon ja muiden pelien katselija olen ja nyt joku sovinisti mies sanoisi vähintäänkin kanaksi, mutta vaikka tahtoisin kiinnostua jo miehenikin takia, että olisi enemmän yhteisiä intressejä niin en niin kamalan kovasti ainakaan riehaannu, että hihkuisin ääneen jossain maalintekotilanteessa, niinkuin minun mieheni tekee.
    Hauska ja kiinnostava tuo Toppilan Pukseerin kunnostaminen. Siinä vaalitaan perinteitä, jotka ovat minulle arvokkaita, siis perinteet.
    Eikö niin, että sait sen osoitteen ja informaatiota siitä Normandian maihin nousun vuosipäivänä.Kävivätkö Oululaiset miehet todellakin Normandiassa maihinnousupäivän muistopäivänä?Huh, olen kuullut sanottavan, että Biskajanlahdella on usein kamalat myrskyt.
    Sanoit, että uusi tietsikka on ostettava kun entistä ei kannata korjuuttaa. Nykyisin kyllä onkin niin , että kaikki on vähän sellaista kertakäyttöistä. Mielestäni ennenvanhaan, tehtiin esineet "tervan kanssa." Minun lapsuudenkodissani ainakin oli ja on vieläkin käyttöesineitä, kyläsepän, tai puusepän tekemiä, jotka ovat kestäneet varmaan sata vuotta, mm. vanha penkki ja hellakoukku, siis se jolla vedetään hiiliä uunista.
    Nykyään ovat asiat ihmissuhteita myöten jotenkin hetkisiä, niinkuin nykykielellä sanotaan.Avioliitoista lähes puolet päättyy eroon ja mihinkään ei sitouduttaisi oikein vakavasti.No, nämä ovat elähtäneen ihmisen puhetta, mutta meidän ikäisillämmekin on sanan ja mielipiteen ilmaisu vapaus.Minulla olisi kamalan paljon puhuttavaa, mutta jätetään toiseenkin kertaan. Tuosta perinnetalostakin heräsi kaikenlaisia ajatuksia(myönteisiä)Pionikin on palstoilla, kiva!Jatketaan juttua. Mehän tuomme asioihin naisnäkökulmaa, niinkuin nykyisin hienosti sanotaan.

    Äänestä

  • pioni kirjoitti:

    ymmärrä mitään kummastakaan lajista,en ikinä ole kiinnostunut,ja en ymmärrä että aikuiset miehet juoksevat pallon perässä,tai kiekon,yrittävät tehdä hallaa toisilleen.En myöskään pidä autourheilusta,valtavat määrät rahaa,autoihin ja palkkoihin,,huh,luulisi löytyvän muitakin kohteita.Entäs nämä penkeillä istujat,kaljalasien kanssa,kiistellään ,jopa tapellaan,,,, nyt tulee lunta tupaan, mutta yritän kestää ,kuin mies,,,
    niskat kyyryssä,,,pioni

    yhtään jalkapallon MM-ottelua, ei liioin meillä ollut telkkari auki, kun ei ole miespuolista katsojaa.
    Mutta seurasimpa jalkapalloa kolme päivää tiiviisti katsomossa, kun oli junioreiden jalkapallo turnaus.
    Ei malttanut mummu pitää suutaan kiinni, kun pojanpoika teki hienoja kuvioita ja harhautti vastapelaajia.
    Menkää joskus katsomaan junioreiden otteluja, siinä on todella pelaamisen iloa, mun lapsenlapsi pelaa G9-junioreissa.
    Oli todella rentouttava viime viikonloppu, mukava katsella iloisia ja innostuneita ihmisiä ja minkälaisia tuuletuksia maalitilanteet saivat aikaan.

    lasten ja lastenlasten,harrastukset kiinnostaa,kävin minäkin katsomassa,Juuson ja Jessen painiottelua,kannustin kovasti,vaikka jotekin tuntui pahalta, kaada mattoon ,huutoni.
    Kultaa tuli kummallekin,olin pollea,tosin vähän paha mieli jäi,kun hävinnyt purskahti itkuun.Tälläistä tämä on,harrastuksia pitää olla ja yhdessä tekemistä,siellä oppivat solidaarista mielenlaatua,eivät ehkä niin nopsaan kiirehdi mummoja potkimaan.
    Silti en ymmärrä aina,kun aikuiset miehet,,,no niin,,,seurataan vaan lasten touhuja,,terv,pioni

    Äänestä

Olen itse seurannut kuutisenkymmntä vuotta jalkapalloa enemmän ja vähemmän innokkaasti.
Kreikan mestaruus ei hämmästyttänyt sillä veikkasin sen mestaruutta.
Eilisen pelinkin vedonlyöntini ovat dokumentoitavissa - jokainen osui kohdalleen.
Keskustelimme kuten aina, hyvin vilkkaasti ja huomasin olevani ainoa Kreikan voiton kannalla oleva.
Nyt on helppo sanoa; Haju on aina oikeassa ! !

Äänestä
  • Tarkistettuani asian, huomasin eräässä merkittävässä vedossa olevan vielä ottelun pelaa,matta.
    Norjassa olen luottanut Brann - Rosenborg otteluss vierasvoittoonn eli 2-merkkiin.
    Sekin tietää että voisin vaikka tarjota kierroksen, jos osuu.... niin, jos....
    Onhan teillä ainakin aihetta vilpittömään
    vahingoniloon kun Rosenpori kellistyy - jos kellistyy ?

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Tarkistettuani asian, huomasin eräässä merkittävässä vedossa olevan vielä ottelun pelaa,matta.
    Norjassa olen luottanut Brann - Rosenborg otteluss vierasvoittoonn eli 2-merkkiin.
    Sekin tietää että voisin vaikka tarjota kierroksen, jos osuu.... niin, jos....
    Onhan teillä ainakin aihetta vilpittömään
    vahingoniloon kun Rosenpori kellistyy - jos kellistyy ?

    Rosenborg sai todella hyvän vastuksen isäntäjoukkue Brannista. Peli päättyi hetki sitten 3-4 maalitehtailuun.
    Jalkapallo on katsojallekin jopa tv:ssa ihan mielenkiintoista seurattavaa - toisin kuin F1-ajot, jota pilaa vielä todella kehnot selostajat ja kommentaattorit MTV:ssa.
    Ruotalöaiset osaavat tuonkin taidan, vaikka olisi omiakin mukana niin mieluusti käännän kanavaa jääkiekko-otteluissakin. Naapurissa kadehdin erityisesti
    ravilähetyksiä, joissa kuvauskin on askeleen Suomea edellä

    Äänestä

  • Annapa pitävä totovihje vaikka huomisiin Vermon raveihin. Pitkävetoon odotan myös hyviä vinkkejä.
    Uskon, että kerroit totta, muuten vaadin ruusun
    lähetettäväksi lähikioskiin. Voittovinkistä rulee ruusupuska Inter Florana!

    Äänestä

  • Totoaja kirjoitti:

    Annapa pitävä totovihje vaikka huomisiin Vermon raveihin. Pitkävetoon odotan myös hyviä vinkkejä.
    Uskon, että kerroit totta, muuten vaadin ruusun
    lähetettäväksi lähikioskiin. Voittovinkistä rulee ruusupuska Inter Florana!

    Haju veikkaa aina jälkikäteen ja onnistuu näin sataprosennttisesti. typerä mikä typerä!

    Äänestä

  • veikkaaja kirjoitti:

    Haju veikkaa aina jälkikäteen ja onnistuu näin sataprosennttisesti. typerä mikä typerä!

    Kun kerroin, että asiat on dokumentoitavissa niin hain tuolta tiedot ko. peleistä, joist kirjoitin.

    PAF / 80375841
    4.7.04/N:o 771 merkki 2 x 5,25

    Veikkaus:4.7. 21:23:22
    N:o 64 2 kerroin 4,95
    77 2 1,85

    61 2 1,45
    65 2 1,95
    Pelattu 4.7. 17:07.40

    Nämä olivat ainoat tuohon kerrottuun ko. Portugali - Kreikka otteluun ja dokumentti löytyy pelihistoriasta. Asiani ei ole enempää repostella tätä. Toten vain asian olevan juuri niinkuin kerroin.

    Äänestä

  • Totoaja kirjoitti:

    Annapa pitävä totovihje vaikka huomisiin Vermon raveihin. Pitkävetoon odotan myös hyviä vinkkejä.
    Uskon, että kerroit totta, muuten vaadin ruusun
    lähetettäväksi lähikioskiin. Voittovinkistä rulee ruusupuska Inter Florana!

    Vinkkejä ja vihjeitä on yllin kyllin ja keskustelupalstoja myöskin. Tuo tuli vain esiin kun ihmeteltiin Kreikan voittoa.
    Monissa asioissa olemme uskossamme uskomattomia.
    Oli sitten uskosta Jumalaan, onneen, pörssiosakkeiden nousuun, lottovoittoon, rakkauteen, omaan oikeassa oloon ...

    miks et alkana kinata oisi tullu mummelit mukkaan.Elä sie lällyk heittäy,ei mummot muutei tule keskustelleen ootha sie itekkii se huomanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Alvar K. kirjoitti:

Kreikka hämmästytti jalkapallofaneja voittamalla Euroopan mestaruuden. Jos se olisi tapahtunut jollakin uudella tyylillä, sen ymmärtäisi paremmin, mutta Kreikka pelasi vanhanaikaisesti. Tunnollinen miesvartiointi, jota Kreikan pelaajat käyttivät, ei kuulu nykyaikaiseen jalkapalloon. Sillä he kuitenkin voittivat kaikki ennakkosuosikit.

Tuo panee ajattelemaan, että olisiko tässä elämässä muitakin asioita, joissa vanhakantaisuus olisi valttia? Kun kuulee sanottavan ettei rahaa kannata "makkuuttaa", ts. säästää, niin onkohan niin? Jos sittenkin säästäminen olisi ihan hyvä asia!

Tai kun perheissä ei enää ole ruoka-aikoja, vaan mennään jääkaapille ja sitten TV:n eteen napostelemaan, niin onkohan se lopulta mikään hyvä tapa? Tuloksena ainakin on lihavia lapsia ja aikuisia.

Pitäisikö yhdessä ja toisessa asiassa ottaa reilusti pakkia. Mitä tuumaatte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu