Itse olen saanut sen kuvan että vain vähemmistö lepakoista haluaisi äidiksi. Onkohan tämä ollut vaan sattumaa? Ääniä tulemaan, olisi mielenkiintoista tietää ajatuksianne.
Itse haluaisin kovasti äidiksi. (Joskus on jopa tullut mieleen, että onkohan jossain sellaista sivustoa, jossa tapaisi niitä, jotka myöskin haluaisivat äidiksi, kun monesti tuntuu mielenkiintoisen ihmisen tavatessa että se suuri unelma onkin vain itselläni.)
Itse haluaisin kovasti äidiksi. (Joskus on jopa tullut mieleen, että onkohan jossain sellaista sivustoa, jossa tapaisi niitä, jotka myöskin haluaisivat äidiksi, kun monesti tuntuu mielenkiintoisen ihmisen tavatessa että se suuri unelma onkin vain itselläni.)
Vastaukset 36
Vanhimmat
Mä halusin.. ja kesällä syntyy meille tyttö-vauva:)
Mutta minäkin ihmettelen sitä, kuinka vähän"meitä" vissiin on..
joo kyllä haluun lapsia sit joskus :)
Täälläkin yksi, joka lapsesta haaveilee. Biologinen kello jo tikittää. Tällä hetkellä sinkkuna elelen, joten ei näytä kovin lupaavalta ainakaan lähitulevaisuudessa. Ja ottaen huomioon kenen kanssa olen tähän asti seurustellut ja minkä tyyppisiin ihmisiin yleensä ihastun, niin ihmeen taitaa vaatia, että seuraava mahdollinen kumppani olisi samassa elämäntilanteessa ja valmis perheelle. Toivo elää kuitenkin....
Ihan kuin mun "kynästä"! Kohtalotoveri täällä siis. Tällä hetkellä olen luopunut ajatuksesta että lapsen tekisin joku mun rinnalla kulkien, joten harkitsen vakavasti tekeväni lapsen yksin.. Vähän tuntuu että sen jälkeen voi heittää heipat samantien ylipäätään parisuhteelle..? Tai sit käykin toisinpäin, että se vetääkin puoleensa niitä jotka osaa ottaa vastuuta?? EMT.. Toivoton olo tällä hetkellä minkään suhteen..
Mulla on lapsi.
Sinkkunaisena "hankin" lapseni klinikalta, luovutetuilla sukusoluilla.
Tuolla on keskustelua sateenkaareville ihmisille:
http://keskustelu.seta.fi/
Vaatii rekisteröitymisen että sinne pääsee lukemaan ja kirjoittelemaan.
Äitinä oleminen on syvältä. En missään vaiheessa unelmoinut lapsista.
Nyt niit on kuiteskin kaksi ja katumisesta ei oikein voi puhuakkaan vaikka välillä ottaa päähän . sitä ei varmaankaan saisi sanoa kun heidät on kuitenkin tehty niin on tehty. Liikaa päänvaivaa.
Mut sellanen tyyppi jolle on luontaista alkaa äidiksi niin suosittelen. on siin joitain hyviäkin hetkiä.
Ja mitä isompi lapsi sitä isommat murheet!! Se pitää paikkansa!
ei ehei
Mä haluan lapsia sitten, kun elämäntilanne on sopiva :)
Ehdottomasti kans mut en ihan vielä =)
Mulla oli joskus kaksvitosena ajatus, että haluaisin adoptoida lapsen joskus myöhemmin. Sittemmin olen saanut niin paljon osumaa, että hyvä kun pärjään itseni kanssa. Ei mulla ole mitään, mitä jakaisin jälkipolville.
En halua lapsia. En ole ikinä tuntenut lapsia kohtaan mitään erikoista äidillistä vetoa, että tuollaisen minäkin joskus haluan. En suhtaudu lapsiin vihamielisesti, mutta itse en sellaisia tule kyllä tahtomaan. Saattaa olla että oma biologinen kelloni ei ole vielä käynnistynyt mutta tällä hetkellä en kyllä omasta tahdostani lapsia tahdo.
Mielestäni maapallo on nyt jo ylikuormittunut liikakansoituksesta sen verran, että yhden lepakkonaisen lapsihaluttomuus ei tuota kuormitusta ainakaan enää kasvata.
Kyl mie joskus vanhempana haluisin lapsen. Sillo ku elämäntilanne on vakiintuneempi, taloustilanne sallii ja elämänkumppani on mielellään löytynyt. Itse asias en oikeestaan ees osaa kuvitella itelleni tulevaisuutta ilman omaa pikkuperhettä. Mie nyt vaan oon tämmöne mamma.
Lapset on parasta mitä voi olla. Kyllä, välillä on rankkaa, mutta sellaista se muiden ihmisten kanssa eläminen on. Ei parisuhteetkaan aina ole helppoja. Lapsi antaa niin paljon :) Omani on tärkeintä koko maailmassa. En kyllä muita lesbo äitejä tunne, se on harmi :/
Täytän syksyllä 30v ja tällä hetkellä sinkku, mutta kyllä mä edelleen unelmoin äidiksi tulosta. Tosin mulla on niin paljon suunnitelmia ainakin seuraavalle viidelle vuodelle, että en ehdi mitään lapsentekoa edes harkitsemaan sen enempiä. Ei mua kuitenkaan haittaa, vaikken äidiksi tulisi, mutta toki se silti mielessä pyörii. Ehkä vielä joskus pyöräytän lapsen, kunhan ensin löydän rakkauspakkauksen rinnalleni jonka kanssa voisin kuvitella perustavani perheen. Yksin en halua lasta kuitenkaan kasvattaa.
E.
En koskaan kuvitellut haluavani äidiksi. Nyt kun olen äiti, ei kyllä yhtään kaduta! Parasta, mitä minulle on tapahtunut.
En ole koskaan halunnut omia lapisa johtuen ankeista lapsuudenkokemksista vaikka en lapsia vihaa. Mutta varmaan kannattaa hankkia lapsi jos on äidillistä tyyppiä, ite en ole. Lesboisäksi voisin kyllä alkaa jos kumppani haluaisi lapsen välttämättä.
Olen aina halunnut lapsia ja vauvakuume on vaivannut monta kertaa. En kuitenkaan tiedä, haluaisinko olla se, joka lapsia kantaa ja heidät synnyttää. Ajatukseni vaihtelevat aika paljon. Useimmiten ajattelen, että on jotenkin luontevampaa, jos naisystäväni synnyttäisi. Se sopii hänelle, joten asiassa ei sinänsä ole mitään ongelmaa.
Minun on todella vaikea kuvitella, että tulisin raskaaksi, olisin raskaana ja synnyttäisin. En oikein osaa ajatella itseäni siihen rooliin. Luulen, että raskaana oleminen tuntuisi todella oudolta. Pohdin kuitenkin, kadunko joskus, jollen ole kokenut raskautta ja jollei minulla ole biologista lasta. En halua katua niitä asioita vanhana mummona. :) Vuodet vierivät, ja päätös olisi tehtävä pian, sillä riskisynnyttäjän ikä alkaa jo häämöttää... Toistaiseksi olen voinut lykätä asioita, koska opintoni ovat vielä kesken, enkä näe järkeväksi ajatella perheenlisäystä juuri tähän elämäntilanteeseen.
Toisaalta ajattelen, että ei kai nyt sentään raskaana oleminen ja synnyttäminen niin kamalaa voi olla, etten voisi siihen ryhtyä. Toisaalta sitten pohdin, onnistuisinko koskaan edes tulemaan raskaaksi, kun koko ajatus raskaana olemisesta tuntuu niin vieraalta.
Mietin sitäkin, tuntisinko naisystäväni synnyttämiä lapsia kuitenkaan koskaan todella omikseni, sillä hehän eivät olisi biologisesti minun. Olen aina ajatellut, että voisin rakastaa esimerkiksi adoptiolasta, mutta eivät asiat ole niin yksinkertaisia tai mustavalkoisia, ja rakkaudellakin on erilaisia sävyjä. Sisareni lapset ovat aina olleet minulle erittäin tärkeitä, ja koen myös meitä yhdistävän biologian tärkeäksi. On mahtavaa nähdä, kuinka lapsista löytyy samankaltaisia piirteitä, ominaisuuksia ja vahvuuksia, kuin itsestäni.
Asiat eivät todellakaan ole yksiselitteisiä.
Samanlaisia ajatuksia on kyllä myös minulla. Olen juurikin sitä miettinyt, että kadunko sitten vanhempana, jos en itse synnytäkään? Näillä näkymin avonaiseni kyllä meillä synnyttää ja vauvakuume on kyllä kova, kummallakin :) Mutta, tottakai minäkin pyörittelen sitä, että miltä se vauva sitten tuntuu, koska eihän siinä tavallaan mitään "minua" ole. Sitäkin ehkä pelkään, että jään jotenkin ulkopuolelle siinä vauva-asiassa ja entä jos ei tunnekaan sellaista sidettä siihen vauvaan..? Hmm..vaikeita asioitahan nämä kyllä ovat ja varmasti paljon täytyy miettiä ja pohtia, ennenkuin laittaa asiat vauhtiin:)
Mä en ymmärrä, miten voisi olla kiintymättä vauvaan, jota joka päivä hoitaa omanaan. Ei siinä vauvassa tarvitse olla "minua", vauva on oma pieni henkilönsä jota ei oikein voi olla rakastamatta kun sen kanssa elää. Totta kai riippuu omasta aktiivisuudesta, miten paljon vauvaa hoitaa ja on sen elämässä mukana. Ehkä joillekin biologinen side on hirveän tärkeä, mulle ei ole koskaan ollut enkä sitä lapsiperheen arkea elävänä nykyään enää edes ajattele.
Tottakai haluamme lapsia. Todennäköisesti aika pikaisellakin aikataululla. :) Emmekä suinkaan ole ainoita, lapsellisia ja vauvakuumeilevia naispareja on pilvin pimein, valitettavasti kyllä enemmän kuin vastaavia miespareja eli kyllä tämä taitaa mennä ihan samassa suhteessa kuin heteroilla. Valitettavasti lasten hankinta on usein naisille tärkeämpää, on sitten hetero tai lesbo ja miehistä selvemmin harvempi haikailee haikaroita riippumatta siitä onko homo- vai heteromies. Näin ainakin laaja empiirinen havainnointi osoittaa.
Sitä olen myös miettiny, että jos elää avosuhteessa toisen naisen kanssa, niin saakohan ne jostain selville, että toinen ei olekkaan ns kämppis? Siis jos tällä tavalla adoptoijana olsikin vain toinen pariskunnasta.
Käyhän sosiaalityöntekijä adoptioneuvonnan aikana kotona ja selvittää taustoja muutenkin aika perusteellisesti. Voi olla vaikea piilotella suhdetta, jos asuu yhdessä, ja jos jää kiinni valheista, voi luultavasti saman tien unohtaa koko adoption.
Itselläni on 3inseminaatiota takana viimevuodelta, nyt toukokuussa menen neljänteen yrityskertaan. Kun aloitin noi hommelit vuosi sitten olin sinkkuna, nyt parisuhteessa olen ollut 8kk ja halu tulla äidiksi jatkuu!!! Toivottavasti tällä kertaa tärppää, ikää on 34 eli ihan hyvä ikä aloittaa sitä ensimmäistä lasta... Lapsi on aina ollut se unelma mutta vasta nyt se hankkiminen on ollut talousellisesti mahdollista, aikaa ja rahaa on mennyt mutta olen onnellinen että mulla on mahdollisuus unelman toteuttamiseen!!!!Tsemppiä kaikille lapsia yrittäville!!!
Minusta ei ole äidiksi. Kokemukseni toiseen ihmiseen luottamisesta ja täydellisestä fyysisestä ja emotionaalisesta antautumisesta toisen varaan ovat liian vähäiset. Ei siltä pohjalta voi ryhtyä kasvattamaan ja hoitamaan jotain niin suurta kuin vastasyntynyttä, puhdasta ja viatonta lasta. Liika vastuunkanto liian nuorena ei tiedä hyvää seuraavalle sukupolvelle.
Olen 22v. ja ehdottomasti haluaisin perheen, vaikka heti. Mutta kun oma rakaskin puuttuu vielä...
Alkunesteet, aloitukseen
[email protected]
Mä oon jo kahden lapsen äiti, kuulun myöhäisheränneiden joukkoon.
Onpa käynyt mielessä useamman kerran, että mistä ihmeestä löytyy nainen,
joka haluais naisen jolla on lapsia.
Tosin tälläsiä tarinoita oon kyllä kuullut, että kaikki taitaa kuitenkin olla mahdollista.
Itse olen halunnut pienestä asti joko adoptoida lapsen, ihan omiaomia en halua, en tiedä miksi mutta ajatus ei ole koskaan sytyttänyt ja ei sytytä edelleenkään.. Mutta voin hyvin kuvitella itseni ilman lapsia, koska ne eivät ole mitenkään niin tärkeitä asioita mun elämässä..
itse en haluaisi synnyttää, mutta jos se elämänkumppani löytyisi joskus joka haluaisi synnyttää meille lapsen niin olisi kyllä aika unelma. toisaalta olen pohdiskellut sitäkin että tulenko kuitenkin olemaan aina itsekin hieman lapsi että onko minusta kasvattamaan pienokaista.. vielä on kuitenkin aikaa aikuistua :)
En pidä lapsista, enkä halua omia sellaisia. Jos joskus olen tilanteessa, jossa lapsen hankkiminen tarkoittaa sitä, ettei minun pidä synnyttää tai olla jäätävän pitkiä aikoja poissa töissä ja asuinkumppani haluaa lasta ihan hirveästi, en kuitenkaan asettuisi poikkiteloin tätä vastaan. Yksin en lasta haluaisi, enkä myöskään esimerkiksi taloudellisesti epävarmaan tilanteeseen.
Haluan ehdottomasti äidiksi, mutta en aivan vielä :)
Haluan äidiksi! Synnyttäisin mieluusti ja erinomaisesti sopoisi myös, että kumppanini synnyttäisi osan lapsistamme :) Se oikea kumppani tosin uupuu vielä
En halua.
Ei kiitti, en kestä että joku oli mussa jatkuvasti kiinni ja riippuvainen. Saman kohtelun olen saanut omalta mutsiltani...
Olin silloin 18-vuotiaana jo valmis äidiksi,mutta ei käynyt kun kumppanin takia vaikeutuu..Heitin aikaa nyt 10 vuotta vaikka joskus vauvakuumetta.Päätin luopua sitä haaveilemasta äidiksi tai hankkia lapsia.Ihan samaa jos minulla ei ola lapsia edes vielä kuolemaani asti..Toki tykkään lapsista ja minulla jo kaksi kummipoikaa.Onhan minulla silloin tällöin tai joskus muiden lapset hoidossa "vahtia".Lapsi on lahja ja ihana asiaa vaikka ei se aina saa.Olen itse 30-vuotiaana ja yhä sinkkuna..Ehkäpä minulle sopisi parhaiten "viettää paljon" jonnekin "vapaan oloa"..