Minkälaisia aloja olette kaivaneet käsin...siis kuitenkin lapion avustuksella? Itse tiedän aikankin että sellainen 70m2, noin metrin syvyydeltä on eräs sukulainen kaivellut vain lapio apuna. Tai no kävi siinä jokunen tuttu kaverina....
oletteko kaivaneet pohjia käsin
3
2560
Vastaukset
- 16+8
Kaikki vanhat rakennukset on kaivettu käsin, silloin kun ei kaivinkoneita ole ollut. Meilläkin mm. okt pohja ja navetan pohja. Nykyisin ei ole mitään järkeä kaivaa käsin, koska kellään ei ole niin paljoa ylimääräistä aikaa ja viitseliäisyyttä.
- 18t komatsu on oiva peli
Pienehkön pensaan voi istuttaa käsin kaivettuun kuoppaan, kaikkeen muuhun kaivamiseen on järkevämpää ja edullisempaa käyttää konetta.
Tai no, kaivoinhan mä maadoituskuparille pari metriä ojaa kun konekuskilta oli unohtunut (eli en ollut muistanut hänelle sanoa). - putkenkaivaja
Niinhän tahtoo olla ettei kellään ole tosiaankaan nykyään niin paljoa ylimääräistä aikaa että isoja kaivuu töitä viitsisi lapio pelissä tehdä. Jossakin päin maailmaa työ on niin halpaa että 50 miestä lapioineen ja kottikärryineen tulee halvemmaks kuin ottaa töihin yksi kaivin kone.
Kuten jo sanottu niin ennen aikaan täällä Suomessakin kaikki rakennusten pohjat tehtiin lapio työnä kun ei ollu kaivinkoneita ja viä siinäkin vaiheessa kun ensimmäisiä koneita oli niin mies työ oli hinnaltaan sen verran edullista että saatettiin kaivattaa parilla lapio miehellä koneen sijasta.
Riippuu paljolti kaivettavasta maalijistakin tuo lapio kaivuun helppous. Eihän huonosti routivaan maahan kummoisia perustuksia tarvitse piha saunalle tai muulle vastaavalle rakennukselle. Toisaalta jos kaivaa tarttee ja maa on kivistä niin aika äkkiä se lapiomiehen lannistaa. Ei tartte kovinkaan iso kivi olla mikä on kahteenkin mieheen lähes mahdoton siirrettävä, mutta samanmoisia kiviä siirtelee pienellä kumitela koneellakin ongelmitta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2373026Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell151699Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.101379- 1041228
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1291221- 751137
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531042Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581035Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717957- 135942