Air Balticilla tehostaa kannattavuutta rajulla säästöohjelmalla Print
Wednesday, 07 March 2012
ImageLatvian kansallinen lentoyhtiö Air Baltic aikoo saada toimintansa kannattavaksi vuoteen 2014 mennessä. Yhtiö on aloittanut säästöohjelman, jonka tarkoituksena on yhtiön kannattavuuden palauttaminen ja kestävä kehityssuunnitelma.
- Viimeisen parin vuoden aikana airBaltic saavutti ennätyksellisen kasvun matkustajamäärissä Riian hubin kautta mikä kuitenkin aiheutti huomattavia kustannuksia yhtiölle, sanoo Air Balticin pääjohtaja Martin Gauss.
Air Balticin tavoitteena on liiketoiminnan palauttaminen kannattavaksi vuoteen 2014 mennessä. Tämä edellyttää lähes 500 miljoonan euron parannuksia liiketoiminnassa seuraavan viiden vuoden aikana. Yhtiö pyrkii kannattavaksi uudistamalla nykyistä laivastoa, tehostamalla operatiivista toimintaa, parantamalla tuottavuutta ja muokkaamalla reittiverkostoa.
Tulevaisuudessa Air Baltic operoi kahdella konetyypillä, joista toinen on Bombardier Q400 Next Generation -potkuriturbiinikalusto. Suihkukonelaivasto koostuu jatkossa Airbus A319 tai Boeing 737 New Generation -suihkukoneista.
Suomen lentojen kohtalo epäselvä
Air Balticin päämarkkina-alueet ovat jatkossa Euroopassa, Lähi-Idässä, Venäjällä ja IVY-maissa. Aiemmin yhtiö on kertonut päämarkkina-alueekseen myös Skandinavian, mutta osana säästöjä yhtiö karsii keväällä 2012 vuoroja Suomen maakuntakentille. Useimmille kentille Air Baltic lentää kesäkaudella vain neljänä päivänä viikossa aiemman päivittäisen lennon sijaan.
Sen sijaan Air Baltic ei karsi Helsinki-Vantaalle suuntautuvia lentoja. Yhtiö lentää Riian ja Helsingin välillä kesällä 2012 seitsemän edestakaista vuoroa päivässä.
LENNÄLOMALLE.COM

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.