Miksi Hämeenlinnan kaupunki osalistuisi valtion hankkeisiin rahallisesti? Työllistääkin vain muutaman henkilön.
Mihin kaupunkilaisten veromarkkoja oikein jaetaan?
______________________
-files" luolan louhintatyöt käyntiin ensi kesänä
julkaistu tänään 8.3. klo 12:27, päivitetty tänään 8.3. klo 12:29
Hämeenlinnan kaupunki avaa salaisen tiedon luolahanketta vihdoin alueen asukkaille.
Kuva: YLE / Tiina Kokko
Valtion ja yritysten salaisille tiedoille rakennetaan turvaluokiteltu tila Hämeenlinnan Katuman Lammaskallioon. Salaisen tiedon luolaa aletaan louhia Katumalle ensi kesänä.
Valtion ja Hämeenlinnan kaupungin yhteisen hankkeen on arveltu maksavan 30 miljoonaa euroa. Hämeenlinnan kaupungin osuus kustannuksista on vielä auki.
Hanketta on viety eteenpäin julkisuudelta piilossa, sillä sitä koskevat tiedot on luokiteltu salaisiksi. Torstaina Hämeenlinnan kaupunki avaa kuitenkin luolahanketta Katuman asukkaille tiedotustilaisuudessa. Raatihuoneella kerrotaan muun muassa hankkeen osapuolista, louhintatöiden vaikutuksista ja pysyvistä maanpäällisistä vaikutuksista alueella. Tilaisuus alkaa Raatihuoneella klo 18.
Katuman asukasyhdistyksessä on oltu huolissaan erityisesti hankkeen louhinta- ja räjäytystöistä. Katuman asukasyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Ahonen pohtii, kuinka alueen talot ja läheinen Vanajan kirkko kestävät räjäytyksiä.
Luolan louhintatyöt alkavat näillä näkymin kesällä 2013, kertoo Hämeenlinnan kaupungin rakennuttajapäällikkö Risto Saari. Louhiminen kestää vuoden ja luolan sisustaminen puolitoista vuotta, joten käytössä luola on vuoden 2015 lopussa, laskee Risto Saari.
Luolassa tulee työskentelmään vain muutamia henkilöitä sen valmistuttua.
Yle Häme / Laura Hossi

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.